Moottoripyöräilijä loukkaantui risteyskolarissa Iin Kuivaniemellä

NordenBladet —

07.06.2020 klo 05.48Oulu
6.6. iltapäivällä kello 15.20 aikaan poliisipartio oli suorittamassa liikenteen valvontaa Limingassa VT 8:lla. Ohituskaistojen alueella oli pohjoisen suuntaan tullut auto, jonka nopeudeksi partio mittasi 170 km/h. paikalla on sadan kiloemtrin rajoitus, joten ylitystä oli 70 kilometriä tunnissa.
Toinen partio pysäytti auton. Kuljettajana toiminut Tampereelta kotoisin oleva reipas nuorimies myönsi mittaustuloksen oikeaksi. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon perusteena törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Tapahtuma-aikaan oli hyvät ajo-olosuhteet.
IIssä, Kemintien ja Kuivajoentien risteyksessä tapahtui kello 16.40 aikaan liikenneonnettomuus, jossa olivat osallisena moottoripyörä ja henkilöauto. Moottoripyöräilijä oli ajanut Kemintietä pohjoisen suuntaan. Henkilöauto oli kääntynyt Kuivajoentieltä vasemmalle etelän suuntaan Kemintielle. Risteysalueella moottoripyörällä ajanut Etelä-suomalainen noin 20-vuotias mies oli törmännyt eteen tulleen henkilöauton keulaan.
Moottoripyöräilijä oli loukkaantunut lennettyään auton keulan ylitse tiehen. Hän oli saanut vammoja ainakin käteensä ja lantion alueelle. Hänet toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Kuljettaja oli ollut tajuissaan ja pystynyt kävelemään.
Moottoripyörän edellä ajanut pakettiauto oli rajoittanut näkyvyyttä tilanteessa. Henkilöauton kuljettaja ei ollut havainnut moottoripyöräilijää riittävän ajoissa. Hänen kulkusuunnasssaan oli stop-merkki.
Asiaa tutkitaan nimikkeellä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Oulun poliisilaitos
Johtokeskus

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory