NordenBladet —

06.06.2020 klo 09.13Lounais-Suomi
Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 6.6.2020
Rattijuopumus Turussa
Perjantaina 5.6.2020 n 11.30 aikaan poliisille ilmoitettiin Turussa Hämeentiellä Turun keskustan suuntaan hurjaa vauhtia ajavasta henkilöautosta. Muutaman minutin kuluttua tuli uusi kansalaisilmoitus samasta autosta, kyseinen auto oli ajanut parkkiin Varissuon liikekeskukseen ja kuljettaja oli vaikuttanut päihtyneeltä. Liikekeskuksen luota tavattiin kyseinen ajoneuvo ja sen kuljettaja, vuonna 1976 syntynyt mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli 1,49 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Veren alkoholipitoisuuden lopullinen tulos selviää verikokeiden tulosten valmistuttua.
Rattijuopumus Turussa
Perjantaina 5.6.2020 klo 20.10 aikaan poliisipartiolle ilmoitettiin Turussa Kataraistentiellä epävarmasti liikkuneesta henkilöautosta. Paikalle mennyt poliisipartio tapasi ajoneuvon kuljettajaksi epäillyn miehen eräästä liikehuoneistosta. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli 1,01 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Veren alkoholipitoisuuden lopullinen tulos selviää verikokeiden tulosten valmistuttua.
Rattijuopumus Turussa
Perjantaina 5.6.2020 klo 20.30 aikaan poliisipartio pysäytti ajoneuvon tarkastukseen turussa Konradinkujalla. Ajoneuvoa kuljetti vuonna 1979 syntynyt mies, jolla ei ollut minkäänlaista ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehen kuljettama auto oli lisäksi määräaikaiskatsastamaton ja poistettu liikennekäytöstä.
Rattijuopumus Turussa
Lauantaina 6.6.2020 klo 00.05 poliisipartio pysäytti Turussa Pitkämäen kadulla henkilöauton tarkistukseen. Ajoneuvoa kuljetti vuonna 1998 syntynyt mies. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Ylinopeutta Kaarinassa
Lauantaina 6.6.2020 klo 00.30 poliisipartio oli valvomassa liikennettä Kaarinassa, Turku-Paimio moottoritiellä Raadelman liittymän kohdalla. Partio mittasi Turun suunnasta tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 172 km/h alueella missä nopeusrajoitus oli 120 km/h. Ajoneuvoa kuljettanut vuonna 2002 syntynyt nuori mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ylinopeutta Turussa
Lauantaina 6.6.2020 klo 02.45 aikaan poliisipartio oli ajossa Turussa Kakskerrantiellä. Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto ylinopeudella. Ajoneuvolle mitattiin nopeudeksi 100 km/h alueella, missä nopeusrajoitus oli 50 km/h. Ajoneuvoa kuljettanut vuonna 2002 syntynyt nuori nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rattijuopumus Turussa
Lauantaina 6.6.2020 klo 03.20 poliisille ilmoitettiin, että Kaarinassa Paraistentien ja Uudenmaantien risteyksessä oli henkilöauto ajanut päin liikennevalotolppaa ja ajoneuvonkuljettaja oli poistunut jalan pois paikalta. Poliisipartio tavoitti lähimaastosta vuonna 1998 syntyneen miehen ja hän kertoi ajaneensa autoa. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli 1,03 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi