Keravalla maaliskuussa tapahtuneen väkivallanteon esitutkinta valmis

NordenBladet —

05.06.2020 klo 13.48Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Keravalla 4.3.2020 aamuyöstä tapahtuneen väkivallanteon esitutkinnan. Tapausta on tutkittu tappona ja törkeänä ryöstönä. Tapauksessa rikoksen uhrina kuoli noin 55-vuotias mies.
Rikos paljastui poliisille hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella, jonka mukaan Leshmuskadulla sijaitsevan kerrostalon asunnon oven taakse oli ilmestynyt verissä päin oleva nainen.
Poliisipartion päästyä tapahtumapaikalle nainen kertoi, että hänen asuntoonsa oli tunkeutunut aseistautunut pariskunta, jotka olivat alkaneet riehumaan asunnossa pahoinpidellen naisen ja tämän miesystävän. Syvän järkytyksen ja hätääntymisen johdosta nainen ei pystynyt antamaan selkeää kuvaa tapahtuman kulusta.
Poliisipartio löysi naisen miesystävän asunnon olohuoneen lattialta makaamasta verisenä ja huonokuntoisena. Paikalla kutsuttu ensihoidon partio aloitti ensihoitotoimenpiteiden antamisen uhrille. Elvytysyrityksistä huolimatta paikalle saapunut lääkäri totesi uhrin kuolleeksi.
Uhria oli pahoinpidelty muun muassa lyömällä aseella päähän ja potkimalla ylävartaloon. Lisäksi häntä oli ammuttu kolme kertaa voimakkaalla ilma-kiväärillä jalkoihin.
Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille valvontakameran kuvien perusteella ja vain muutama päivä teon jälkeen poliisi otti tapahtumien johdosta kiinni kaksi miestä ja yhden naisen. Kiinniotetut kaksi miestä vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä.
Epäillyt ovat kuulusteluissa myöntäneet olleensa asunnossa tapahtumien aikana. Syynä pahoinpitelyyn oli se, että toinen miehistä epäili uhrin varastaneen häneltä illan aikana omaisuutta. Tästä johtuen hän soitti paikan päälle kaverinsa, joka saapui asunnolle ilmakivääri mukanaan ja aloitti uhrin pahoinpitelemisen. Pahoinpitelyn jälkeen kolmikko poistui asunnosta ja anasti lähtiessään asunnon haltijan omaisuutta ja vieden ne mukanaan.
Kuulusteluissa yksi miehistä on myöntänyt aiheuttaneensa väkivaltaa käyttämällä uhrille syntyneet vammat. Toinen mies sekä nainen myöntävät anastaneensa lähtiessään asunnolta omaisuutta.
Asian esitutkinta on valmis ja juttu on siirtynyt syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory