Mainos:

Kansalaisten valppauden ansioista jäi kiinni omaisuusrikollisia ja päihtynyt autonkuljettaja.

NordenBladet —

04.06.2020 klo 08.53Häme
KÄRKÖLÄ
Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen autosta Kärkölän S-marketin pihalla puoli neljän aikaan iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan autoon oli mennyt kaksi päihtyneen oloista miestä. Hätäkeskukseen ilmoittanut henkilö seurasi kaupan pihasta lähtenyttä autoa, joka oli seilannut edetessään 54-tielle kohti Riihimäkeä. Auto oli pysähtynyt Lappilassa talon pihaan, mistä poliisi sen tavoitti. Autoa kuljettanut lähemmäs nelikymppinen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,2promillea ja huumepikatesti näytti positiivista. Miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
LAHTI
Puoli yhdeksän aikaan illalla Kärpäsenkadulla poliisipartio pysäytti saman auton, joka oli lähtenyt Kärkölässä S-marketin pihalta aikaisemmin ja siinä oli ollut päihtynyt kuljettaja. Nyt autossa oli kuljettajana Kärkölässä kyydissä ollut alle kolmekymppinen mies. Mies oli ajokiellossa ja hän oli syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta 9 kertaa vuoden sisällä. Auto oli kuljettajan lailla ajokiellossa eikä siinä ollut tuulilasia eikä rekisterikilpiä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,10 promillea ja huumausaineen pikatesti näytti positiivista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, ajoneuvorikkomuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kärkölässä samaa autoa ajanutta miestä epäillään samoista rikoksista.
Puolen päivän aikaan poliisipartio pysäytti hieman alle kolmekymppisen miehen kuljettaman auton Saimaankadulla. Miehen ajo-oikeus oli vanhentunut ja huumepikatesti näytti positiivista. Miehen kuljettama auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu. Autossa oli kauniista kesäpäivästä huolimatta edelleen talvirenkaat. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Puoli neljän aikaan iltapäivällä sama mies sai poliisilta sakkomääräyksen näpistettyään Kauppakeskus Sykkeen Clas Ohlssonilta latausjohdon.
Puoli seitsemän aikaan illalla parikymppien mies meni S-Market Mascottiin Vapaudenkadulla. Kaupan toinen asiakas havaitsi parikymppisen miehen ottavan hyllystä lisäravinnetta ja laittavan sen housunkauluksestaan sisään. Mies poistui kassojen ohi maksamatta ja tapahtuman nähnyt asiakas käytti yleistä kiinniotto-oikeutta ja otti lisäravinteen näpistäneen miehen kiinni. Miehen näpistäminen näkyi myös valvontakameroista. Mies kertoi poliisille väärät henkilötiedot ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus. Miehellä oli 24 aikaisempaa näpistysrikosta vuoden sisällä.
Kello seitsemän aikaan illalla poliisi otti kiinni silminnähden päihtyneen autoa kuljettaneen kolmekymppisen miehen Päijät-Hämeen keskussairaalan parkkipaikalta. Autoon laitettaessa mies alkoi vastustaa poliisia ja yritti potkaista poliisimiestä. Mies solvasi poliiseja ja sylki konstaapelin kasvoille. Poliisi käytti OC-kaasua miehen taltuttamiseksi. Mies otettiin kiinni epäiltynä rattijuopumukseen, virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, kunnianloukkaukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Lisäksi miehellä oli voimassaoleva etsintäkuulutus.
Sivulliset ilmoittivat hätäkeskukseen miehen poraavan Konserttitalon ovea puoli kymmenen aikaan illalla. Paikalle mennyt poliisipartio tapasi kolmekymppisen miehen tekopaikalta. Hätäkeskukseen ilmoittaneet olivat kuvanneet miestä oven kimpussa ja miehen hallusta löytyi porakone, joten mies otettiin kiinni epäiltynä varkauden yrityksestä.
JOKIOINEN
Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen varalaskupaikalla tiellä nro 2. Poliisin moottoripyöräpartio oli valvomassa liikennettä varalaskupaikalla ja tutka mittasi lähestyvälle autolle nopeudeksi 164km/h kun nopeusrajoitus oli 100km/h. Autoa kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HÄMEENLINNA
Poliisipartio pysäytti nelikymppisen miehen kuljettaman auton puoli yhdentoista aikaan Seminaarinkadulla. Mies oli ajokiellossa ja partio epäili myös hänen ajokuntoaan. Mies kieltäytyi huumepikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa. Hänen taskustaan löytyi pieni määrä amfetamiinia. Autosta löytyi lääkkeitä, joihin miehellä ei ollut voimassaolevaa reseptiä. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksista.

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2020 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory