Poliisi toivoo malttia kouluvuoden päätökseen

NordenBladet —

28.05.2020 klo 10.57Poliisihallitus
Poikkeuksellisen kouluvuodenkin jälkeen kesä tulee ja koulut päättyvät. Koulujen päätösviikonloppuna 29.5. – 1.6.2020 on edessä perinteinen poliisin järjestämä tehostettu nuorten päihteiden käytön valvonta. Valvonnassa poliisi puuttuu myös yleisten paikkojen häiriöihin.
Poliisi toivoo malttia koulujen päättymisviikonlopun viettoon.
– Toivomme hartaasti, että Aluehallintovirastojen määräämiä kokoontumisrajoituksia maltettaisiin edelleen noudattaa. Pandemia ei vielä ole ohitse, vaikka nyt tilanne onkin rauhallisempi. On syytä edelleen olla varovainen ja noudattaa viranomaisten suosituksia ja ohjeita, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta sanoo.
Poliisi valvoo nuorten päihteiden käyttöä sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta normaaliin tapaan. Kokoontumisiin voidaan puuttua, jos niistä aiheutuu vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
– Poliisin ensisijainen toimintalinja on ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä turvata ihmisten perusoikeuksia antamalla ohjeita, neuvoja ja kehotuksia, Järvenpää muistuttaa.
Poliisi kannustaa, että vanhemmat ottaisivat päättäjäisillan juhlinnan riskit lastensa kanssa puheeksi hyvissä ajoin.
– Kun pelisäännöt on selkeästi sovittu, juhliminen päihteetöntä ja poikkeusolojen rajoitukset on otettu huomioon, tartunta- ja onnettomuusriskitkin ovat pienemmät, Ari Järvenpää sanoo.
Poliisilaitokset tiedottavat paikallisesta tilanteesta ja valvonnan tuloksista. Poliisihallitus ei tee valtakunnallista koontitiedotetta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory