Espoossa tapahtunutta räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä

NordenBladet —

26.05.2020 klo 10.04Keskusrikospoliisi
Keskusrikospoliisi tutkii Espoon Mäkkylässä 25.5. tapahtunutta räjähdystä kahtena murhan yrityksenä. Lisäksi asiassa tehdään kuolemansyyn selvittäminen.
Kaksi Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisimiestä loukkaantui 25.5. noin kello 20.45 aikaan, kun he olivat menossa tehtävälle Ruutikellarintiellä sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Partion avatessa asunnon oven oviaukossa laukesi räjähde.
Poliisit loukkaantuivat tilanteessa. Molemmat kävivät vammojensa takia sairaalassa, mutta he eivät joutuneet jäämään sairaalahoitoon.
– Räjähdystä seurasi useamman tunnin kestänyt operaatio, kun poliisi selvitti asunnon turvallisuutta. Tässä yhteydessä tehtiin myös päätös asuintalon evakuoimisesta. Poliisioperaation aikana asunnosta löytyi kuolleena vuonna 1979 syntynyt mies, jota epäillään poliisimiehiin kohdistuneista murhan yrityksistä, sanoo rikoskomisario Olli Töyräs Keskusrikospoliisista.
Varsinainen poliisioperaatio paikalla päättyi aamuyöllä 26.5, ja talon asukkaiden on mahdollista palata koteihinsa. Tapahtumapaikalla tehdään kuitenkin esitutkintaan liittyviä puhutuksia ja teknistä tutkintaa.
– Teknisessä tutkinnassa selvitetään muun muassa sitä, millaisia räjähteitä asunnon oven tuntumaan oli sijoitettu. Epäilyn mukaan räjähteet oli asetettu ovelle vahingoittamistarkoituksessa, mutta tutkinta on niin alkuvaiheessa, ettei esimerkiksi motiivia tekoon voida arvioida. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan mitään viitteitä siitä, että asia kytkeytyisi esimerkiksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai terrorismiin, Töyräs sanoo.
Tutkinnassa on tehty ja tehdään yhteistyötä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory