Rivitalon tulipalo Tampereella 23.5.2020

NordenBladet — Tampereella Varsankadulla paloi eilen illalla kahdeksan asunnon rivitalorakennus. Yhdestä asunnosta löytyi sammutus- ja raivaustöiden yhteydessä vainaja. Vainajan epäillään olevan asunnon asukas, ja tulipalon epäillään saaneen alkunsa tästä asunnosta. Vainajan henkilöllisyys varmistuu myöhemmin uhrintunnistuksen menetelmillä.
Poliisi aloitti palon syttymissyyn selvittämisen ja kuolemansyyn tutkinnan. Asian selvittämiseksi on tänään sunnuntaina kuultu tulipalosta havaintoja tehneitä ihmisiä ja tehty paikkatutkintaa palopaikalla.
– Tähän mennessä suoritettujen tutkimusten perusteella arvioidaan, että palo on todennäköisesti saanut alkunsa ruuanlaittoon liittyvästä keittiön sähkölaitteiden käytöstä. Tätä näkemystä tukee sekä silminnäkijöiden havainnot, että palopaikalla tehdyt löydökset, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Laakso.
Poliisi jatkaa edelleen asian tutkimista. Tulipaloon tai kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi ei luovuta julkisuuteen vainajaan liittyviä henkilötietoja.
*******************************
Markku Laakso
Rikoskomisario |Detective Chief Inspector
p: 02954 48019, 050-592 4296 |Tel. +358 295 4480 19, +358 50 5924 296
fax: 02954 11982 | fax: +358 295 4119 82
Markku.Laakso@poliisi.fi
Sisä-Suomen poliisilaitos | Central Finland Police Department
Poliisipalvelut | Police services
Sorinkatu 12
PL 147 | PO Box 147
FI-33101 TAMPERE, FINLAND

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory