Törkeitä rattijuopumuksia helatorstaina

NordenBladet — Äänekoskella Paatelassa 80-luvulla syntynyt henkilöauton kuljettaja puhalsi 21.5. kahden maissa yöllä törkeän rattijuopumusepäilyn rajan ylittävän verran poliisin tarkkuusalkometriin. Kuljettajaa epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Karstulassa Syrjämäentiellä samoihin aikoihin myös 80-luvulla syntynyt kuljettaja ajoi henkilöautolla vastaantulevien kaistan yli ja ojaan. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin ajokieltoon.
Saastamalassa 90-luvulla syntynyt kuljettaja ajoi henkilöautolla iltakahdeksalta Punkalaitumentiellä 110 km/h kun rajoitus oli 60 km/h. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänelle ei ollut ajo-oikeutta, joten häntäkin epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Nokialla Sorvassa puolestaan 60-luvulla syntynyt henkilöauton kuljettaja ajoi iltapuoliseitsemän maissa törkeän rattijuopumusepäilyn rajan ylittävässä kunnossa. Hänet määrättiin ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory