Mainos:



Kaaharit työllistivät Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on perjantain ja lauantain välinen yö sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä oli Päijät-Hämeessä 57 ja Kanta-Hämeen puolella 70 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin tuotiin 11. henkilöä.
HEINOLA
Perjantain iltapäivällä kello 13.35 aikaan liikennevalvontaa vt4:llä Vierumäellä suorittanut poliisipartio mittasi etelän suunnasta tulleelle henkilöautolle nopeudeksi pahimmillaan 158km/h, rajoituksen ollessa 100km/h. Autoa kuljettanut vuonna 1997 syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kortti otettiin poliisin haltuun. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
LAHTI
Lauantain puolella aamuyöstä kello 04.40 aikaan poliisipartio päätti pysäyttää Tanssimäenkadulta Ritaniemenkadulle ja siitä edelleen Pussikadulle jatkaneen henkilöauton tarkistusta varten. Auton kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut poliisin näyttämään pysäytysmerkkiä vaan Lappakatua ja kevyenliikenteen väylää pitkin pyrki karistamaan partion kannoiltaan. Autolle mitattiin takaa-ajon aikana nopeudeksi 100km/h, rajoituksen ollessa 50km/h. Autolla liikkunut onnistui ajoittain karistamaan partion kannoiltaan. Auto löytyi kuitenkin varsin pian Mukkulan lämpökeskuksen liittymän luota hylättynä. Paikalle tullut poliisipartio teki havainnon Haapalankadulla juoksevasta miehestä ja otti tämän kiinni. 1980 luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Perjantaina iltapäivällä kello 16.00 aikaan poliisipartio mittasi vt4:llä Mäkelä-Kumian liittymän kohdilla pohjoisen suunasta tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 180km/h, rajoituksen ollessa 100km/h. Kyseisen auton perään lähteneet poliisipartiot mittasivat takaa-ajon aikana pahimmillaan autolle nopeudeksi 209km/h. Auto saatiin pysäytetyksi vt12:llä Villähteellä. Autoa kuljettanut vuonna 1970 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin rattijuopumus lukeman ja huumausaineen pikatestikin antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
SYSMÄ
Perjantai-iltana kello 17.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Valittulantiellä. Onnettomuudessa henkilöauto oli törmännyt valaisintolppaan. Autoilija oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa, mutta löytyi myöhemmin tuntomerkkien perusteella kotiosoitteesta. Autoa kuljettanutta 1960 luvulla syntynyttä naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
HATTULA
Perjantai-iltana kello 20.30 aikaan liikennevalvontaa vt3:lla Hattulassa suorittanut poliisipartio mittasi pohjoisen suunnasta tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 197km/h, rajoituksen ollessa kyseissä kohdassa 120km/h. Autoa kuljettanut 1980 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory