Vappuyö Pohjanmaalla
NordenBladet — Vappuyö sujui Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella pääosin rauhallisissa merkeissä.
Tehtävämäärien osalta vappuyö oli normaalin viikonloppuyön tasolla. Kotihälytystehtävien määrä ei lisääntynyt viime vuoden vappuyöhön verrattuna.
Kaupunkien keskustoissa on ollut vähän ihmisiä liikkeellä. Poliisin ei tarvinnut puuttua kokoontumisrajoitusten rikkomisiin. Poliisi kiittää alueen asukkaita liikkumisrajoitusten ja -suositusten noudattamisesta.
Rikosperusteisesti vappuyön aikaan otettiin kiinni yhteensä seitsemän henkilöä. Kahta kiinniotettua henkilöä epäillään pahoinpitelystä ja kahta kiinniotettua henkilöä törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi kolme henkilöä otettiin kiinni liittyen Kokkolan ampumistapaukseen, josta on jo julkaistu erillinen tiedote.
Lähde: Poliisi.fi