Liikennetehtävät työllistivät Hämeessä

NordenBladet — Vappuaaton vastaisena vuorokautena poliisilla oli tehtäviä kaikkiaan 233 kappaletta. Yövuoron osalle tuli hoidettavaksi 113 tehtävää. Keskusta-alueilla ihmisten liikehdintä oli vähäistä. Rauhallista kaiken kaikkiaan.
LAHTI
Keskiviikkona illalla tapahtui Makasiinikadulla liikenneonnettomuus, jossa 18-vuotiaan lahtelaismiehen kuljettama henkilöauto suistui ojaan ja kaatui kyljelleen. Onnettomuuden takia paikalle meni useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja poliisipartio. Autossa oli lahtelaismiehen lisäksi kaksi matkustajaa. Kuljettaja joutui onnettomuuden takia käymään sairaalassa lääkärin tarkastettavana. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
ASIKKALA
Keskiviikkona illalla ilmoitettiin poliisille liikenneonnettomuudesta Salonsaarentiellä. Ilmoituksen mukaan toisen osapuolen auton kuljettaja vaikutti olevan päihtynyt. Paikalla selvisi, että onnettomuus tapahtui kun Salonsaarentietä ajanut auto törmäsi sivutieltä eteen tulleen auton kylkeen. Sivutietä ajanutta pakettiauton kuljettajaa oli syytä epäillä liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi huumeiden käytöstä, joten hänet kuljetettiin verikokeeseen. Hänen käyttämässään pakettiautossa oli kiinnitettynä väärät kivet, lisäksi autosta puuttui tuulilasi ja mies oli ajo-oikeudeton. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikennerikkomuksena sekä ampuma-aserikkomuksena autosta löytyneiden patruunoiden vuoksi.
HUMPPILA
Poliisipartio suoritti valvontaa valtatiellä 2 varhain torstaiaamuna kun se havaitsi tarkastusta vaativan henkilöauton. Auton kuljettaja pysäyttikin äkisti ja siellä olleet kaksi miestä nousivat äkisti ulos autosta. Toinen miehistä meni tienpenkalle, josta myöhemmin löytyi pieni pussi, jossa oli epäillysti huumausainetta. Kumpikaan miehistä ei alkuun tiennyt pussista mitään, mutta myöhemmissä selvityksissä auton kuljettajana toiminut mies myönsi pussin olevan hänen. Miehelle suoritettu huumepikatesti kertoi miehen myös käyttäneen huumausainetta. Mies käytettiin verikokeessa. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksen lisäksi, huumausaineen käyttörikoksena, huumausainerikoksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory