Hämeen liikenteessä vilkas vuorokausi

NordenBladet — LAHTI
Perjantaina aamulla Mukkulan kaupunginosassa poliisipartio päätti pysäyttää moottoripyörän tarkastusta varten. Pyörän kuljettajaksi paljastui kortiton 35-vuotias mies, joka ei ollut halukas suorittamaan puhallus- tai huumepikatestiä. Mies vietiin kuitenkin huumausaine-epäilyksen vuoksi verikokeeseen. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa käytetty huumeruisku. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Tämä oli hänelle kolmas kortitta ajo vuoden sisällä. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksena.
HEINOLA
Perjantaina puolen päivän jälkeen Vuorikadulla ilmoitettiin liikenneonnettomuudesta, jossa kolmeen autoon törmännyt henkilöauto oli poistunut paikalta. Auton rekisteritietojen perusteella tavattiin auton kuljettajaksi epäilty mies tämän kotiosoitteestaan. Mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Hänet kuljetettiin kiinniotettuna pääpoliisiasemalle, jossa häneltä otettiin verikoe. Asiaa tutkitaan poliisissa törkeän rattijuopumuksen ohella kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena miehen esittäessä poliisiasemalla uhkauksiaan.
HEINOLA
Perjantaina iltapäivällä liikennepoliisisektorin partio pysäytti Vuorikadulla henkilöautolla kulkeneen mieskolmikon. Kuljettajana toiminut viisikymppinen mies puhalsi nollatuloksen alkometriin, mutta hän vaikutti silminnähden päihtyneeltä. Miehen kieltäydyttyä huumepikatestistä hänet vietiin kuitenkin verikokeeseen rattijuopumusepäilyn vuoksi. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Tämä oli miehen toinen kortitta ajo vuoden sisällä. Lisäksi kolmikon käyttämä auto oli liikennekäytöstä poistettu sekä käyttöverot olivat maksamatta.
HATTULA
Perjantaina illalla liikenteen valvonnassa ollut poliisipartio havaitsi Pälkäneentiellä vastaantulevan henkilöauton, jonka nopeudeksi mitattiin 186 km/h satasen rajoitusalueella. Auto saatiin pysäytettyä Anomaan risteykseen ja kuljettajaksi paljastui 21-vuotias mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miehellä oli kyydissään neljä matkustajaa.
HOLLOLA
Hämeenkoskella perjantaina alkuillasta liikenteen valvontaa tehneet partiot pysäyttivät nelikymppisen miehen kuljettaman henkilöauton Keskustiellä. Mies puhalsi alkometriin hieman alle rangaistavan tuloksen, mutta huumetesti näytti positiivista. Miehen auto tarkastettiin huumeiden löytämiseksi ja sitä hieman löydettiinkin. Mies käytettiin lopuksi verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena sekä huumausaineen käyttörikoksena.
LAHTI
Perjantaina iltauutisten aikaan poliisipartion huomio kiinnittyi Kiveriössä kaupan pihalla turhan kovaa vauhtia ajaneeseen henkilöautoon. Partion näyttäessä autolle pysäytysvaloa, tämän kuljettaja kiihdytti vauhtia ja lähti ajamaan poliisia karkuun. Kuljettaja ajoi mm. Lahden keskustan läpi välittämättä muusta liikenteestä ja käyttämällä huomattavaa ylinopeutta. Lisäksi kuljettaja ajoi käyttäen kevyen liikenteen väylää. Pakeneminen jatkui Lahdenkatua pitkin kohti Vääksyä. Nopeus nousi yli 100 km/h ja kuljettajan toiminta sisälsi monia eri vaaratilanteita. Lahdenkadulla pakoauto mm. törmäsi viereisellä kaistalla kulkeneeseen henkilöautoon. Pakeneminen jatkui Savontielle Vierumäen kautta aina Urajärventielle asti, missä kuljettajana toiminut nuori mies pysäytti auton ennen poliisin asettamaa piikkimattoa. Kortiton mies puhalsi rattijuopumuslukemat. Hänet kuljetettiin kiinniotettuna pääpoliisiasemalle, jossa häneltä otettiin verikoe. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Lahden keskustan alueella oli tapahtuma-aikaan runsaasti muuta ajoneuvoliikennettä sekä jalankulkijoita. Miehellä oli kyydissään kolme matkustajaa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory