Lahdessa useamman kuljettajan kortti päätyi poliisin haltuun

NordenBladet —

19.04.2020 klo 07.45Häme
Hämeen poliisilaitoksen alueella on lauantain ja sunnuntain välinen yö ollut varsin kiireinen varsinkin Päijät-Hämeen puolella missä tehtäviä kertyi 93 kappaletta. Huomattava osa tehtävistä oli liikenneaiheisia. Kanta-Hämeen puolella tehtävämäärä jäi vähäisemmäksi ollen 55 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin tuotiin vain kolme henkilöä.
Poliisi suoritti myös ravintoloihin kohdistuvaa valvontaa jonka perusteella voidaan todeta, että voimassa olevia määräyksiä noudatetaan hyvin.
LAHTI
Lauantaina iltapäivällä kello 16.50 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio mittasi vt12:lla Valimokadun kohdilla kevyelle kuorma-autolle nopeudeksi 128km/h, rajoituksen ollessa kyseissä kohdassa 70km/h. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kello 16.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton peräänajosta Uudenmaankadun ja Uusi Orimattilantien risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Uudelle Orimattilan tielle kääntymässä olleen henkilöauton perään törmäsi 1990 luvulla syntyneen miehen kuljettama henkilöauto. Mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantai-iltana kello 23.00 poliisipartio pysäytti Heinlammintiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1990 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti oli positiivinen. Entuudestaan ajokiellossa ollut mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.
Uudenmaankadulla Lahdessa liikennevalvontaa vähän ennen puolta yötä suorittanut poliisipartio mittasi keskustan suuntaan menneelle henkilöautolle nopeudeksi 123km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettaneen vuonna 2001 syntyneen miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Niin ikään väliaikaiseen ajokieltoon määrättiin kyseisellä katuosuudella illan aikana huomattava ylinopeutta ajaneet vuonna 1984 syntynyt mies jonka kuljettamalle henkilöautolle mittaiin nopeudeksi 111km/h, sekä 1998 syntynyt nainen minkä kuljettamalle autolle mitattiin nopeudeksi 114km/h.
JANAKKALA
Lauantai-iltana kello 20.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta joka oli lähtenyt liikkeelle Leppäkoskelta Tervakosken suuntaan. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Sahamäestä. Autoa kuljettanut 1970 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory