Tagi: uutiset

Kunnat valmiita sujuvoittamaan metsätalouden maisematyölupamenettelyä

NordenBladet — Uusissa yleiskaavoissa ei enää kevään 2017 jälkeen ole vaadittu maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla maisematyölupaa. Muutos ei kuitenkaan koskenut aiemmin hyväksyttyjä yleiskaavoja,...

17 miljoonaa euroa korona-ajan avustuksina museoille, teattereille, orkestereille ja taidelaitoksille

NordenBladet — Opetus-ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korona-avustuksina yhteensä lähes 17 miljoonaa euroa museoille, teattereille, orkestereille ja kansallisille taidelaitoksille. Avustus on tarkoitettu tukemaan niiden...

Tutkimus: Kustannuskilpailukyvylle ei ole yksiselitteistä mittaria – lukuja ei myöskään pidä ylitulkita

NordenBladet — Kustannuskilpailukyvyn mittarit, kuten yksikkötyökustannusindeksit, antavat suuntaa maan talouden kehityksestä, mutta niitä ei pidä ylitulkita, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Palkansaajien tutkimuslaitos...

Sisäministerit keskustelevat EU:n maahanmuuttopolitiikan uudistuksesta ja sisäisen turvallisuuden asioista

NordenBladet — EU:n sisäministerit kokoontuvat epäviralliseen videokokoukseen 14.12.2020. Suomea kokouksessa edustaa sisäministeri Maria Ohisalo. Ministerit jatkavat keskustelua EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistuksesta. Asialistalla...

FinnSight 2020-ennakointifoorumin teemana seuraavien sukupolvien Suomi

NordenBladet — Tämän vuoden FinnSight-päivä omistettiin tulevaisuusselontekotyölle, jonka kautta hallitus ja eduskunta käy tulevaisuuskeskustelua. Joulukuun 10. päivä järjestetyn FinnSight 2020 -ennakointifoorumin teemana oli...

Sivuakkreditoinnit Vanuatulle, Madagaskarille ja Kirgisiaan

NordenBladet — Tasavallan presidentti määräsi kolme sivuakkreditointia perjantaina 11. joulukuuta.Tasavallan presidentti sivuakkreditoi Canberran suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Satu Mattila-Budichin Vanuatulle, Maputon suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs...

Viisikymppinen Kavaku-diplomaattikurssi oli aikansa radikaali

NordenBladet — Viime vuosisadan alkupuolella, aikana jolloin maailma ei ollut avoin kaikille, diplomaatin uraan liittyi gloriaa. Ajat muuttuivat ja toisen maailmansodan jälkeen alettiin...

Peruskorko laskee -0,50 prosenttiin

NordenBladet — Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi -0,50 prosenttia 1.1.2021 alkaen vuoden 2021 kesäkuun loppuun asti. Peruskorko on 1.1.2020 alkaen ollut -0,25 prosenttia.Kahdesti vuodessa...

Valtiovarainministeriö julkaisi koronapandemian talousvaikutusten arviointiin tekemänsä selvityksen

NordenBladet — Selvityksen tuloksia on hyödynnetty valtioneuvoston 10. joulukuuta julkaisemassa skenaariotyössä arvioitaessa erilaisten vaihtoehtoisten epidemiakulkujen kokonaistaloudellisia vaikutuksia.Selvityksen päähavainto on, että koronaviruksen aiheuttaman taudin...

Ministeri Mikkonen EU:n uudesta vuoden 2030 ilmastotavoitteesta: päätös tuli kreivin aikaan – EU jatkaa...

NordenBladet — ”Eurooppa-neuvoston vahvistus päästötavoitteen kiristämisestä tuli kreivin aikaan. Vaikka päätös ei ole kaikilta osin toiveidemme mukainen, on hienoa, että se ehti ajoissa...