Tag "Suomi"
Back to homepageAjankohtaista YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa EU:ssa
NordenBladet — YK:n vuoteen 2030 ulottuvat yleismaailmalliset seitsemäntoista kestävän kehityksen tavoitetta (sustainable development goals, SDGs) hyväksyttiin maailman johtajien kesken syyskuussa 2015 YK:n 70. yleiskokouksessa. EU:n lähestymistavassa tavoitteiden toteuttamiseksi päätettiin tavoitteiden sisällyttämisestä EU:n poliittisiin painopistealoihin ja käynnistää keskustelu vuoden 2020 jälkeisestä
Read MoreVerkkotallenne Suomen kestävän kehityksen politiikan tila ja muutospolut -kuulemistilaisuudesta
NordenBladet — Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta ja ympäristövaliokunta järjestivät julkisen kuulemisen Suomen kestävän kehityksen politiikan tilasta ja muutospoluista perjantaina 15. helmikuuta. Tallenne tilaisuudesta on nähtävissä verkossa myöhemmin tänään. Avauspuheenvuorot: Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari, maa- ja metsätalousvaliokunnan
Read MoreMetsistä ja soilta tulevaa vesistökuormitusta arvioidaan uudelleen
NordenBladet — Suomessa metsätalouden on yleensä arvioitu aiheuttavan vain pienen osan vesistöjä rehevöittävästä ravinnekuormituksesta. Viimeaikaiset tutkimustulokset ja niiden perusteella tehdyt alustavat laskelmat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tämän käsityksen ja antaneet aiheen tarkentaa ja verrata eri laskentamenetelmiä. Valtioneuvosto on käynnistänyt hankkeen, Metsistä
Read MoreSaaristoasiat halutaan pitää esillä myös tulevalla hallituskaudella
NordenBladet — Saaristoasiain neuvottelukunta (SANK) on julkaissut omat vaaliteemansa. SANK haluaa eduskuntavaaliteemojensa myötä nostaa saaristoon liittyvän potentiaalin seuraavan hallituskauden asialistalle. SANKin mielestä Saaristo tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön asua, työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. Saaristoalueilla on mahdollisuus olla edelläkävijöinä, puhutaan sitten omavaraisesta energiatuotannosta,
Read MoreSusikannan hoitosuunnitelman valmisteluryhmässä teemana monilajinen kannanhoito
NordenBladet — Susikannan hoitosuunnitelman valmisteluryhmässä keskusteltiin suurpetojen ja hirvieläinten monilajisesta kannanhoidosta, jossa otetaan huomioon lajien keskinäiset riippuvuus- ja vaikutussuhteet. Aihetta tarkasteltiin myös sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten näkökulmasta. Monilajissa kannanhoidossa huomioidaan eri lajien keskinäiset suhteet kuten eri suurpetojen kannat suhteessa niiden
Read MoreOta kantaa -kysely CAP-uudistuksesta avattu – ministeri Lepän CAP-viljelijäkiertue puolivälissä
NordenBladet — Maa- ja metsätalousministeriö kuulee kevään aikana laajasti kansalaisia EU:n maatalouspolitiikan (CAP) uudistamisesta, joka on parhaillaan meneillään. Uuden kauden on määrä alkaa vuoden 2021 alussa. Kaikille asiasta kiinnostuneille tarkoitettu Ota kantaa –kysely on avautunut ja jatkuu 31. maaliskuuta saakka.
Read MoreTallenne Suomen kestävän kehityksen politiikan tila ja muutospolut -kuulemistilaisuudesta
NordenBladet — Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta ja ympäristövaliokunta järjestivät julkisen kuulemisen Suomen kestävän kehityksen politiikan tilasta ja muutospoluista perjantaina 15. helmikuuta. Tallenne tilaisuudesta on nähtävissä verkossa myöhemmin tänään. Avauspuheenvuorot: Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari, maa- ja metsätalousvaliokunnan
Read MoreLähes miljoona euroa sinisen biotalouden digitaalisiin ratkaisuihin
NordenBladet — Maa- ja metsätalousministeriö ja Etelä-Savon ELY-keskus tukevat sinisen biotalouden digitaalisia ratkaisuja lähes miljoonalla eurolla tarkoituksenaan edistää teknologisia innovaatioita ja digitalisaatiokehitystä siniseen biotalouteen perustuvassa liiketoiminnassa. Rahoitettavilla hankkeilla pyritään löytämään ratkaisuja muun muassa tiedon automaattiseen hankintaan ja sen laajempaan ja
Read MoreJaana Husu-Kallion MMM Blogi: Omavalvonta on paras renki, mutta isäntääkin tarvitaan
NordenBladet — Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio pohtii blogissaan elintarvikealain kokonaisuudistukseen liittyvää omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan suhdetta. Lue blogi: Vanhustenhoitoa koskevassa keskustelussa on pohdittu yritysten omavalvonnan ja työn tilaajan valvonnan suhdetta. Kirjoituksissa on viitattu myös muiden hallinnonalojen omavalvontavelvoitteisiin. Yksi näistä on elintarvikevalvonta. Eduskunnassa juuri käsittelyssä
Read MoreSinisen biotalouden kärkihanketilaisuus: Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä nyt ja tulevaisuudessa
NordenBladet — Mikä sinisessä biotaloudessa on ajankohtaista juuri nyt? Mitä kärkihankkeissa tapahtuu keväällä 2019? Sinisen biotalouden kärkihanketilaisuus kokoaa yhteen hanketoteuttajat sekä uusista ratkaisuista ja innovaatioista kiinnostuneet kuulijat. Tilaisuus on osa sinisen biotalouden kansallisen kehittämissuunnitelman toimeenpanoa, johon on varattu yhteensä 5
Read More