Tagi: Suomi
Hallitus esittää yrittäjien työmarkkinatuelle jatkoa syyskuun loppuun
NordenBladet — Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronaviruspandemian takia. Hallitus antoi eduskunnalle 12.5.2021 esityksen, jolla yrittäjien työmarkkinatukea jatkettaisiin 30.9.2021 asti. Tavoitteena on...
Sitouttava kouluyhteisötyö puuttuu kouluakäymättömyyteen – 6,8 miljoonaa euroa koululaisten poissaolojen vähentämiseen
NordenBladet — Opetusministeri Jussi Saramo on myöntänyt 6,8 miljoonaa euroa sitouttavan kouluyhteisötyön pilotointiin vuosille 2021-2023. Sitouttava kouluyhteisötyö on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi toimintamalliksi, jonka...
Valtioneuvosto antoi asetuksen sairausvakuutuksesta korvattavan taksimatkan enimmäishinnasta vuodelle 2022
NordenBladet — Asetuksessa vahvistetaan enimmäishinta, jota sovelletaan Kelan kanssa sopimuksen suorakorvausmenettelystä tehneen tilausvälityskeskuksen välittämiin taksimatkoihin. Enimmäishinta muodostuu perusmaksusta, ajomatkamaksusta, odotusmaksusta, avustamislisästä ja arvonlisäveron...
Valtionavustusta haettavana ruoka-aputoiminnan järjestämiseen ja koordinaation kehittämiseen
NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö avaa kaksi valtionavustushakua ruoka-aputoimintaan. Ensimmäinen avustus on tarkoitettu ruoka-apua järjestäville toimijoille ruoka-aputoiminnan järjestämisen kustannuksiin. Avustuksen tarkoituksena on vahvistaa ja...
Hallitus esittää lakimuutosta rajaliikenteen ennakkovarauspalvelun jatkamiseksi
NordenBladet — Hallitus antoi eduskunnalle 12.5.2021 esityksen liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta.Muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa rajaliikenteen ennakkovarauspalvelun jatkaminen Vaalimaalla ja laajentaminen muille Suomen...
Lakiluonnos sähköisten tietullijärjestelmien yhteentoimivuudesta lausunnoille
NordenBladet — Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lakiluonnoksen sähköisten tietullijärjestelmien yhteentoimivuudesta lausuntokierrokselle. Lakiluonnos koskee muutoksia eurooppalaiseen tietullijärjestelmään eikä se velvoita tai johda tietullien...
Olosuhteet ovat suotuisat talouden elpymiselle
NordenBladet — Talouskasvu kiihtyy 2,6 prosenttiin vuonna 2021 koronaepidemian hellittäessä globaalin elvytyksen tukemana, ennustaa valtiovarainministeriö 12. toukokuuta julkaistussa taloudellisessa katsauksessaan.Talous toipuu koronapandemiasta selvästi...
Sosiaaliturvakomitea käynnisti keskustelun uudistuksessa ratkaistavia ongelmia kuvaavista kannanotoista – työtä pohjustavat raporttien luonnokset...
NordenBladet — Sosiaaliturvakomitea käsitteli kokouksessaan 10.5.2021 kaikkia määrittelemiään sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksia.Sosiaaliturvakomitea ja sen jaostot ovat koonneet sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksista raportit, joiden luonnokset olivat komitean käsiteltävinä...
Selvitys: Raskaan liikenteen vähähiilisyys on saavutettavissa määrätietoisilla toimilla
NordenBladet — 12. toukokuuta julkaistun selvityksen mukaan raskaan hyötyliikenteen siirtymä vähähiilisyyteen ja nollapäästöisyyteen vaatii määrätietoisia toimia. Tarvitaan kokeilu- ja pilottihankkeita käytännön kokemusten kartuttamiseksi...
Ministeri Mikkonen luotsaa pohjoismaisten ympäristö- ja ilmastoministerien keskustelua luonnon köyhtymisen pysäyttämisestä
NordenBladet — Pohjoismaiset ympäristö- ja ilmastoministerit kokoontuvat 12.5. keskustelemaan ratkaisuista luontokatoon. Kokouksen puheenjohtajana toimii Suomen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. Pohjoismaat valmistautuvat lokakuussa...
