Tag "rikokset"

Back to homepage

Kankaanpään poliisiasemalta: Vahingonteko Liikuntakeskuksella

NordenBladet — 13.08.2020 klo 07.09Lounais-Suomi Kankaanpään Liikuntakeskuksen ulko-ovea vahingoitettiin sunnuntaina 9.8.2020 aamuyöllä. Kyseessä on palo-ovi, jonka oven kahva revittiin irti. Tapahtuneen johdosta koko ovi joudutaan vaihtamaan. Poliisi tutkii asiaa. Lähde: Poliisi.fi

Read More

Poliisi pyytää apua ryöstöstä epäillyn naisen tunnistamiseksi

NordenBladet — 12.08.2020 klo 16.50Lounais-Suomi Turun keskustassa viime lauantaina tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä kaivataan edelleen havaintoja. Poliisi julkaisee kuvan epäillystä tekijästä ja pyytää yleisöltä tunnistusapua tai muita henkilöön liittyviä tietoja. Ryöstö tapahtui 8. elokuuta noin kello 10.30–10.45 Linnankatu 37 sijaitsevassa porttikäytävässä.

Read More

Jokilaaksossa liikenne koulujen läheisyydessä rauhallista

NordenBladet — 12.08.2020 klo 16.48Oulu Poliisi suoritti näkyvää valvontaa koulujen alkamisaikaan Haapavedellä, Raahessa, Revonlahdella ja Ylivieskassa. Valvomispaikat sijoittuivat koulujen läheisyyteen. Päivän aikana annettiin ainoastaan muutama rikesakko ja suullisia huomautuksia. Poliisi kiittää rauhallisesta menosta koulujen läheisyydessä. Lähde: Poliisi.fi

Read More

Moottoripyörän takaa-ajo Kuopiossa

NordenBladet — Poliisi suoritti liikenteenvalvontaa VT 5:llä Leppävirralla tänään 12.8.2020 n. klo 15.00. Poliisi yritti pysäyttää tarkastusta varten moottoripyörää, joka lähti ajamaan VT 5:ttä kovalla nopeudella pohjoiseen kohti Kuopiota. Poliisi yritti pysäyttää ajoneuvoa kahteen otteeseen moottoritiellä, mutta moottoripyörä onnistui luikahtamaan

Read More

Pakettiauton ja mönkijän välinen yhteentörmäys Enontekiöllä.

NordenBladet — 12.08.2020 klo 16.19Lappi Keskiviikkona iltapäivällä sattui Enontekiön Palojoensuussa Käsivarrentiellä pakettiauton ja mönkijän välinen onnettomuus. Mönkijä oli ajanut oikealta, pieneltä sivutieltä Käsivarrentietä pohjoisen suunnasta tulleen pakettiauton eteen. Yhteentörmäyksessä mönkijän kuljettaja loukkaantui lievästi ja hänet kuljetettiin tarkastettavaksi Muonion terveyskeskukseen. Pakettaiuton

Read More

Rattijuopumus ja ylinopeus

NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin sunnuntaina Tampereella Teiskossa ojassa katollaan olevasta henkilöautosta. Poliisi tapasi paikalta kaksi alaikäistä henkilöä. Toinen heistä myönsi kuljettaneensa henkilöautoa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sastamalassa maanantaina 10.8. henkilöauton kuljettaja ajoi

Read More

Helsingin merialueelta tehdyt löydöt osoittautuivat karhun käpäliksi

NordenBladet — 12.08.2020 klo 13.40Helsinki Helsingin poliisi tiedotti aikaisemmin 6.8.2020 merialueelta löytyneistä epäillyistä ihmisruumiin osista. Pahoin tuhoutuneet, luuta ja pehmytkudosta sisältäneet löydöt ovat tarkemmissa tutkimuksissa osoittautuneet karhun käpäliksi. Tutkimuslöydösten perusteella kyseessä on mitä ilmeisimmin metsästetty karhu, jolta on poistettu talja

Read More

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 12.8.2020

NordenBladet — 12.08.2020 klo 12.29Itä-Uusimaa Vantaan alue ELÄINSUOJELURIKOS Vantaa, 11.08.2020 Itä-Uudenmaan poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan mustassa henkilöautossa oli haukkunut koira ainakin tunnin ajan. Partion saapuessa kohteeseen oli kyseisen auton sisällä pieni valkoinen koira. Ajoneuvo oli pysäköity parkkipaikalle ja

Read More

Holtittomasti ajanut pakettiauto törmäili muihin autoihin Kehä I:llä Helsingissä ‒ poliisi pyytää muiden autojen kuljettajia ottamaan yhteyttä

NordenBladet — 12.08.2020 klo 12.16Helsinki Noin 30-vuotiaan miehen epäillään ajaneen maanantaina 10.8.2020 ennen aamuseitsemää pakettiautolla huumausaineen vaikutuksen alaisena Kehä I:llä Helsingissä. ‒ Ajo oli täysin holtitonta. Pakettiauto törmäsi lukuisiin, jopa kymmeniin ajoneuvoihin. Muutama auto meni lunastuskuntoon. Osa muiden autojen kuljettajista

Read More

Laukaassa tapahtui vakava väkivallanteko 11.8.2020

NordenBladet — 12.08.2020 klo 10.48Sisä-Suomi Aikaisin tiistaiaamuna 11.8.2020 poliisille tuli ilmoitus epäillystä ammuskelusta Keski-Suomen Laukaassa. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan yksityisasunnossa oli ammuttu sekä puukotettu ihmistä. Esitutkinnan perusteella yksityisasunnossa rikoksesta epäilty on lyönyt uhria veitsellä sekä ampunut samaa asianomistajaa luvattomalla ampuma-aseella.

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory