Tagi: rikokset
Laiton uhkaus Karviassa kunnan työntekijöiden välillä
NordenBladet — Kankaanpään yleispoliisiasema on saanut valmiiksi esitutkinnan liittyen epäiltyyn laittomaan uhkaukseen Karviassa.
Karvian kunnalla työskennellyt mies teki Lounais-Suomen poliisille rikosilmoituksen lokakuussa. Miehen mukaan...
Lahdessa ratijuoppo ajoi punaisia päin ja pitkin katukivetyksiä
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä 152 kappaletta.
Maanantaina 25.11.2024 klo 12:50 partio pysäytti Hämeenlinnassa Harvialantiellä henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies....
Puolangan kunnanhallituksen hankinta-asian esitutkinta on saatu päätökseen
NordenBladet — Puolangan kunnanhallituksen 30.1.2020 tekemää sosiaali- ja terveyspalveluiden hankintapäätöstä on tutkittu epäiltynä virka-aseman väärinkäyttämisenä.
Puolangan kunnanhallitus on 30.1.2020 päättänyt hankkia kunnalle sosiaali- ja...
Vesi täytti alikulun Porissa – Poliisi turvaa lasten koulutietä
NordenBladet — Runsaat sateet ovat täyttäneet Pohjoisväylän ja Pappilanpuistikon liikenneympyrän kohdalla, koulureitillä olevan alikulun. Alikulkua ei ole turvallista käyttää.
Alikulussa on niin paljon vettä,...
C-Lion-1-merikaapelin katkeamispaikan tutkinta etenee
NordenBladet — Suomen ja Saksan välisen C-Lion-1-merikaapelin katkeamispaikan paikkatutkinta etenee. Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turva on edelleen katkeamispaikalla ja jatkaa merenalaisia tutkimuksia Itämerellä.
Keskusrikospoliisi tutkii maanantaina...
Onko sinulta kateissa kuvassa näkyvä sininen pulkka?
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi pyytää vakavaan väkivaltarikoksen tutkintaan liittyen Tuusulan alueella asuvia asukkaita ilmoittamaan, mikäli heiltä on kateissa kuvassa näkyvä sininen pulkka.
Pulkkaan on...
Hae apua, jos koet tarvetta lyödä tai satuttaa toista ihmistä
NordenBladet — Väkivalta ja etenkin naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on Suomessa vakava ongelma. Väkivalta on luonteeltaan usein myös henkistä. Apua tarvitsevat sekä uhri että...
Poliisioperaatio koululla Tampereella
NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilla on Steiner-koululla Tampereen Muotilantiellä usean poliisipartion tehtävä. Asiaan liittyy kuula-ase. Tilanteessa ei ole aiheutunut vaaraa.
Poliisi sai ilmoituksen tapahtumasta, jossa...
Poliisi epäilee törkeää eläinsuojelurikosta Puolangalla
NordenBladet — Yksi eläin jouduttiin lopettamaan puutteellisen hoidon seurauksena Puolangalla.
Poliisin tietoon tuli 22.11.2024 tapahtuma, jossa eläimiä on kuollut puutteellisen hoidon seurauksena. Ilmoituksen tapahtuneesta...
Poliisi paljasti tietoverkkoavusteisten petosrikosten kokonaisuuden
NordenBladet — Huijausviesteihin ja -puheluihin perustuva rikoskokonaisuus johti laajaan esitutkintaan ja tutkintavankeuteen. Esitutkintakokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen Tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikkö on paljastanut tutkintatoimintansa...
