Tag "rikokset"
Back to homepageRavintolasta poistettu henkilö ajoi autolla jalkakäytävällä ja poliisia karkuun Kotkassa
NordenBladet — 06.01.2020 klo 10.00Kaakkois-Suomi Poliisille tuli 6.1 kello 3.34 aikaan ilmoitus autosta, joka oli ajanut Kotkantie 16 kohdalla ravintolan edessä olleita ihmisiä kohti. Paikalla olleet ihmiset olivat joutuneet juoksemaan auton edestä pois välttääkseen yhteentörmäyksen. Poliisipartion saavuttua paikalle selvisi, että
Read MoreKarkuun tavoittanut ajoi umpiperään Lahdessa
NordenBladet — Hämeen poliisin maanantain vastainen vuorokausi sisälsi 134 tehtävää, joista Päijät-Hämeen osuus oli 60 tehtävää ja Kanta-Hämeen osuus oli 74 tehtävää. Pahoinpitelyrikoksia selviteltiin viiden rikosilmoituksen verran, joista useimmat olivat kotiväkivaltatilanteita. Törkeistä rattijuopumuksista kirjattiin rikosilmoitus kahdesti. LAHTI Sunnuntaina iltapäivällä partion
Read MoreHuumekuski Joensuussa
NordenBladet — Joensuulaisen 36-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen miehen ajettua henkilöautolla päihtyneenä Joensuussa Utrassa sunnuntaina kello 15.15 aikaan. Miehelle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 0,00 promillea, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Joensuulaista 57-vuotiasta miestä oli pahoinpidelty Joensuussa Koskikadulla
Read MoreLoppiaisen tiedote
NordenBladet — Jyväskylä 5.1.2020 klo 17.45 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta Poliisipartio pysäytti Palokanorrella henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. 1980-luvulla syntyneen kuljettajan ajokunnossa ei suoritettujen testien perusteella ollut moittimista. Kuljettajalta puuttui kuitenkin vaadittava ajo-oikeus. Kuljettaja oli tavattu autoilemasta kortitta 10 kertaa aiemminkin vuoden
Read MoreAutoista puhkottu renkaita Varkaudessa
NordenBladet — Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli puhkaistu Varkaudessa kahdesta autosta niiden kaikki renkaat. Toinen autoista oli pysäköitynä Petäikönkadulla ja toinen Kylväjäntiellä. Petäikönkadulla Kuoppakankaan seurakuntakeskuksen lähellä olleen auton renkaiden puhkaisemisesta poliisi sai ilmoituksen hieman ennen kello viittä sunnuntaiaamuna ja
Read MoreItä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 5.1.2020
NordenBladet — 05.01.2020 klo 15.03Itä-Uusimaa Vantaan alue Iäkäs autoilija kolhaisi kahta jalankulkijaa suojatiellä Vantaa, Kielotien ja Hiekkaharjuntien risteys, 4.1.2020 klo 11.40 Henkilöautolla liikkeellä ollut iäkkäämpi mies törmäsi suojatiellä kahteen jalankulkijaan. Kuljettaja kertoi hidastaneensa ennen suojatietä ja huomanneensa tien laidassa useamman
Read MorePoliisi tutkii Koskelantien lauantai-illan 4.1. tapahtumia murhan yrityksenä – Epäilty on edelleen kateissa
NordenBladet — 05.01.2020 klo 13.28Helsinki Koskelantien ja Hämeentien risteyksessä tapahtui lauantaina 4. tammikuuta noin kello 18.30 ampumavälikohtaus. Tämänhetkisten tietojen mukaan teosta epäilty mies ampui useita laukauksia kohti viereistä ajoneuvoa. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä. Tapahtumat saivat alkunsa, kun epäilty nousi ulos
Read MoreKovaa vauhtia Juuassa
NordenBladet — Ulkomaalainen mies ajoi henkilöautolla kovaa ylinopeutta Juuassa valtatie kuudella lauantaina aamupäivällä. Nopeudeksi mitattiin 169 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi tutki asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kontiolahtelainen mies kuljetti henkilöautoa 130 km/h rajoituksen ollessa 80
Read MorePoliisi pyytää havaintoja pahoinpitelystä Puolangalla ja vahingonteosta Kajaanissa
NordenBladet — 05.01.2020 klo 12.14Oulu Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Puolangalla 4.1.2020 kello 01.00 – 01.30 tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa keski-ikäistä miestä epäillään pahoinpidellyn kahden miehen toimesta ravintolan edustalla. Havainnot voi ilmoittaa Kajaanin poliisiaseman palvelupäivystykseen p. 0295 416 520 (ma, ti, to ja
Read MoreTakaa-ajo Vaasantiellä
NordenBladet — Kello 18.45 asiakas riehaantui Nokialla Rälssikadulla sijaitsevalla kioskilla. Pariskunta kävi kioskilla tilaamassa ruokaa. Ruoan saatuaan pariskunta alkoi puhua negatiiviseen sävyyn saamastaan ateriasta. Kioskille jo aiemmin tulleet miehet osallistuivat keskusteluun. Tilanne äityi käsirysyksi pariskunnan miehen ja toisen jo aiemmin
Read More