Tag "poliisi"
Back to homepageHämeessä poliisi hoiti vuorokauden aikana vajaa 300 erilaista poliisitehtävää
NordenBladet — Kanta-Hämeessä vilkas yövuoro. Vakavilta rikoksilta kuitenkin vältyttiin. Vuorokautta voisi luonnehtia kuitenkin rauhalliseksi tehtävämääriin nähden.Kuluneen vuorokauden aikana poliisi hoiti Hämeen poliisilaitoksen alueella yhteensä 281 erilaista poliisitehtävään. Kanta-Hämeen alueella kulunut vuorokausi oli melko kiireinen, poliisi hoiti yövuoron aikana yli 100
Read MoreAsuntomurtoja Juvalla ja Puumalassa
NordenBladet — Poliisi pyytää kansalaisilta vihjeitä.Juvalla Kettulantiellä sijaitsevaan vapaa-ajan asuntoon oli murtauduttu torstai 29.6 päivän ja perjantai 30.6 illan välisenä aikana. Asunnosta oli anastettu mm. rannekelloja ja Stihl merkkinen moottorisaha. Asunnon pihalta oli anastettu Stiga merkkinen päältäajettava ruohonleikkuri.Puumalassa Hamulantiellä sijaitsevaan
Read MoreAuto suistui tieltä Kiuruvedellä
NordenBladet — Kiruvedellä suistui auto tieltä ja Pajulahdessa syttyi talo palamaan varhain lauantaina.Kiuruvedellä Hilapparannantiellä suistui varhain lauantaiaamuna henkilöauto tieltä. Auto oli suistunut ajosuuntaansa nähden vasemmalle puolen ojaan kaatuen kyljelleen. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä sisällä. Kuljettaja ei loukkaantunut
Read MoreRattijuoppoja Hämeessä yhdestä autosta jopa kaksi
NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella jäi kiinni varkaita, rattijuoppoja ja muutama pahoinpitelykin oli partioilla tehtävälistalla kuluneen vuorokauden aikana. Poliisipartioilla oli tehtäviä liki 300 ja kolmisenkymmentä henkilöä päätyi joko rikos- tai Poliisilakiperusteisesti säilöön.LAHTI. Moottoripyöräpoliisi oli suorittamassa nopeusvalvontaa perjantai-iltana Eteläisellä kehätiellä Launeen
Read MoreKiteellä murtauduttu omakotitaloon
NordenBladet — Kiteen Särkijärventiellä on murtauduttu omakotitaloon 29.-30.6.2023 välisenä aikana. Poliisi kaipaa asiasta vihjeitä. Kiteellä miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Joensuussa Kullerotiellä oli rikottu henkilöauton ikkunat ja kaadettu aitaa.Hätäkeskukseen ilmoitettiin murtautumisesta omakotitaloon Kiteen Särkijärventiellä. Murtautuminen oli tapahtunut 29.-30.6.2023 välisenä aikana
Read MorePoliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Imatranajojen aikana
NordenBladet — Poliisi näkyy erilaisissa valvontatehtävissä koko tapahtuman ajan.Tapahtumaan odotetaan moottoriurheilusta kiinnostunutta yleisöä ja se saattaa ruuhkauttaa jonkin verran liikennettä taajamassa. Poliisi on varautunut mahdollisiin ruuhkiin lisäämällä liikenteenvalvontaa pääteillä ja taajamassa.Viime vuosina Imatranajot ovat sujuneet hyvin eikä isompia häiriöitä ole esiintynyt, vaikka
Read MorePoliisi epäilee: Jämijärven ulosajoa edelsi huomattava ylinopeus
NordenBladet — Jämijärven vakavan liikenneonnettomuuden rikosnimikkeet ovat tarkentuneet. Poliisi epäilee 13-vuotiaan kuljettajan syyllistyneen rikollisiin tekoihin kaikkiaan kuuden rikosnimikkeen osalta.Lounais-Suomen poliisi jatkaa Jämijärvellä ennen juhannusta tapahtuneen henkilöauton ulosajon tutkintaa. Onnettomuus tapahtui 22. kesäkuuta kello 22.20, ja siinä loukkaantui neljä nuorta.Henkilöautoa kuljetti
Read MoreEpäilty rattijuopumus Mäntyharjulla
NordenBladet — Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Torstaina puolenpäivän jälkeen poliisipartio pysäytti Mäntyharjuntiellä henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettajana ollut mies oli tapahtumahetkellä ajokiellossa ja hänelle tehty huumausaineen pikatesti osoitti positiivista tulosta huumausaineelle. Mies käytettiin verikokeissa päihtymystilan selvittämiseksi. Kuljettajaa
Read MorePoliisin tuore toimintaympäristökatsaus: Ikäluokkien pieneneminen ja kaupungistuminen haastavat poliisiakin
NordenBladet — Ikäluokkien pieneneminen ja kaupungistuminen ovat tosiasioita jo nyt, eikä poliisikaan ole ilmiöille immuuni. Poliisihallituksen tuoreen toimintaympäristöanalyysin mukaan jo nyt on havaittavissa, että joissain tehtävissä, etenkin harvaan asutuilla alueilla ja pienemmillä poliisiasemilla on haasteita työvoiman pysyvyydessä. Etenkin nuoret muuttavat
Read MoreAmmattimaisena kätkemisrikoksena tutkitun tapauksen esitutkinta valmis
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tukittavana tapaus missä kahden henkilön epäillään toimittaneen Vantaan Rekolassa sijaitsevaan Osto- ja myyntiliike Rekolan Kirppikseen myyntiin anastettua omaisuutta. Tapauksen esitutkinta on nyt saatu päätökseen ja se on tänään 30.6. siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.- Anastetuksi selvinnyt
Read More