Tag "poliisi"

Back to homepage

Törkeitä varkauksia Kuopiossa

NordenBladet — Kolmeen asuttuun asuntoon murtauduttu Kuopiossa Haminamäentiellä ja liikekiinteistöihin Juankoskella sekä Nilsiässä.Poliisi sai 20.12.2023 klo 13:28 ilmoituksen asuntomurrosta Kuopion Haminamäentiellä. Ilmoittajan mukaan asuttuun asuntoon oli murtauduttu aamupäivän aikana asukkaiden poissa ollessa ja asunnon sisällä oli pengottu paikkoja. Poliisi suoritti

Read More

Autoilija ajoi ulos tieltä Taivassalossa

NordenBladet — Tiistaina tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantui kaksi henkilöä. Tie oli tapahtumakohdassa erityisen jäinen.Lounais-Suomen poliisin partio sai tiistaina aamupäivällä tiedon Taivassalossa Turuntien ja Muntintien risteyksessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.Poliisin tietojen mukaan Kustavin suunnasta tullut ajoneuvo oli ajautunut liukkauden vuoksi Turuntiellä Muntintien risteyksen kohdalla

Read More

Esitutkinta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä valmistui Pohjois-Karjalassa – epäillyllä yli 500 uhria

NordenBladet — Poliisi on saanut valmiiksi tammikuusta 2021 alkaen tutkinnassa olleen rikosepäilyn törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäilty rikos on tapahtunut vuosien 2020-2021 välisenä aikana.Asiaomistajana tapauksessa on nainen, joka oli rikoksen tekohetkellä 15-vuotias. Rikoksesta epäiltynä on 27-vuotias Israelin kansainen, joka vangittiin

Read More

Joulun menoliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan perjantaina ja lauantaina koko päivän

NordenBladet — Poliisi valvoo joulun ajan liikennettä ja liikenteen odotetaan ruuhkautuvan pääteillä perjantaina iltapäivästä alkaen.Liikenne voi moninkertaistua Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon pääteillä perjantaina jo päivällä. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan tiistaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa. Autoilijoita

Read More

Poliisi otti kiinni Turussa lapseen autolla törmäämisestä epäillyn

NordenBladet — Turussa tiistaina 19.12.2023 iltapäivällä Skarppakullantiellä auto törmäsi suojatietä ylittäneeseen lapseen ja poistui paikalta pysähtymättä. Sivulliset todistajat kertoivat auton kuljettajan ajaneen vastoin punaista liikennevaloa ja törmänneen suojatietä vihreällä ylittäneeseen lapseen. Lapsi loukkaantui tilanteessa.Poliisi pystyi silminnäkijähavaintoja ja omia menetelmiään yhdessä

Read More

Poliisi otti kiinni ilokaasua Espoossa myyneet nuoret miehet

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisin partio suoritti valvontaa Espoon Leppävaarassa viime viikolla, kun se havaitsi huoltamon pihalla myyntitapahtumalta vaikuttaneen tilanteen. Lopputuloksena poliisi otti kiinni kaksi henkilöä terveysrikoksesta epäiltynä.Sunnuntaina 17.12. tapahtuneessa tilanteessa poliisit huomasivat, että kahdesta eri autosta asioitiin kolmannen auton luona.

Read More

Rattijuopumus Mikkelin ydinkeskustassa

NordenBladet — Samassa tilanteessa läheltä piti -tilanne jalankulkijan kanssaKeskiviikkona Mikkelissä klo 11 aikaan Maaherrankatu x Savilahdenkatu liikennevalo-ohjatussa risteyksessä mikkeliläinen mies meinasi ajaa katua suojatietä pitkin ylittäneen jalankulkijan päälle henkilöautollaan. Henkilöauton kuljettaja oli kääntymässä vasemmalle kulkusuunnassaan ja molemmille osallisille paloi vihreä

Read More

Lopella auto suistui ulos tieltä. Kuljettajan puhallus 3.24 o/oo

NordenBladet — Hämeen poliisislla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi 170 kappaletta. Polisiin suojiin päätyi 21 henkilöä. Lopella nainen puhalsi miehekkäät lukemat seulonta-alkometriin ja Salpakankaalla jahdattiin autoon murtautujia.KANTA-HÄME Hämeen poliisislla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi 170 kappaletta. Polisiin suojiin

Read More

Linja-autojen turistikuljetuksissa paljon puutteita Lapissa

NordenBladet — Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikkö on joulukuun aikana kohdentanut valvontaa linja-autojen tilausajokuljetuksiin ja tulokset ovat huolestuttavia.Lapin turistisesonki on lähtenyt jälleen voimalla käyntiin ja Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikkö on joulukuun aikana valvonut linja-autojen tilausajoliikennettä Lapin turistikohteissa. Tarkastuksen kohteena ovat olleet niin kotimaiset

Read More

Polkupyörävarkaus saatiin keskeytettyä kansalaisen vihjeen avulla

NordenBladet — Kansalainen ilmoitti hätäkeskukseen, että mies katkaisi polkupyörän lukon voimapihdeillä ja poistui paikalta. Poliisi tapasi epäillyn hetkeä myöhemmin Savilahdenkadulla.Ulkopuolinen henkilö ilmoitti hätäkeskukseen keskiviikkona iltapäivällä, että mies on katkaissut polkupyörän lukon voimapihdeillä Raviradantiellä Mikkelissä. Ilmoittajan mukaan mies poistui paikalta anastamallaan polkupyörällä. Poliisi

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory