Tag "poliisi"

Back to homepage

Viranomaiset harjoittelevat jälleen koiratoimintaa Rovaniemellä

NordenBladet — Poliisin, Puolustusvoimien ja Tullin virkamiehet harjoittelevat yhdessä sekä viranomais- että koiratoimintaa 6. – 8.2.2023 Rovaniemellä.Ohjaajat ja viranomaiskoirat harjoittelevat muun muassa Santa Parkin, Nivavaaran koulun sekä Lappi Areenan tiloissa ja läheisyydessä. Harjoitukseen osallistuvat henkilöt tunnistat virkapuvuista. Päivien pääpaino on tänäkin

Read More

Poliisilla ollut operaatio Vantaan Koivukylässä

NordenBladet — Poliisi tutkii sunnuntai-iltana 4. helmikuuta Vantaan Koivukylässä tapahtunutta tapon yritystä ja törkeää pahoinpitelyä.Poliisi sai sunnuntaina noin kello 18 ilmoituksen kahteen henkilöön kohdistuneesta väkivallanteosta. Alustavien tietojen mukaan kahta henkilöä on puukotettu. Kumpikin uhreista on toimitettu sairaalahoitoon.Tällä hetkellä poliisi selvittää

Read More

Etelä-Suomessa etsintäkuulutettu mies tavoitettiin Simossa

NordenBladet — Kadonneena henkilönä etsintäkuulutettu nuori mies tavoitettiin takaa-ajon päätteeksi Simossa ulosajon jälkeen. Muualla Lapissa poliisia ovat työllistäneet lukuisat rattijuopumukset.Rovaniemen Lapinrinteellä yritettiin anastaa mönkijä. Teko jäi yritykseksi ja epäilty tekijä saatiin kiinni.  Kadonneena henkilönä etsintäkuulutettu nuori mies tavoitettiin takaa-ajon päätteeksi

Read More

Kaksi 40-vuotiasta miestä töhri tunnelia lahdessa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa 240 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 17 henkilöä. Erillaisista syistä johtuvia kotihälytyksiä kertyi 10 kappaletta vuorokaudelle. Liikenteestä poimittiin joitakin rattijuoppoja sekä kaahareita ja muutama elämäntapa taiteilija saatiin kiinni töhrimästä alikulkutunnelia.PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa 240

Read More

Pieksämäellä autoiltiin alkoholin vaikutuksen alaisena

NordenBladet — Poliisi epäilee henkilöautoa kuljettanutta mies törkeästä rattijuopumuksesta.Poliisipartio pysäytti lauantaina 3.2.2024 kello 16.20 aikaan Pieksämäellä Kaaritiellä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten, jolloin kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin alkometriin 0,56 mg/l lukeman. Poliisi epäilee henkilöautoa kuljettanutta mies törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisipartio

Read More

Päihtynyt kuljettaja Oulussa

NordenBladet — Poliisin liikenteenvalvonta tuotti tulosta LimingantullissaPoliisi suoritti liikenteenvalvontaa klo 02.20 Oulussa Limingantullissa. Valvonnan yhteydessä tavoitettiin henkilöautoa kuljettanut oululaismies, jolle suoritettu huumepikatesti antoi aihetta epäillä kuljettajan olevan huumausaineen vaikutuksen alainen. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hänen kuljettamansa henkilöauto oli katsastamaton,

Read More

Kokkolassa tapahtunut vakava väkivaltarikos lauantaina 3. helmikuuta

NordenBladet — Poliisi tutkii Kokkolassa lauantaiaamuna 3. helmikuuta tapahtunutta vakavaa väkivaltarikosta.Tekoa tutkitaan tappona. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä. Poliisi on tänään suorittanut etsintä- ja kiinniottotehtäviä Kokkolassa tapaukseen liittyen ja ottanut useita henkilöitä kiinni. Poliisi tiedottaa asiasta tutkinnan edetessä, kuitenkin aikaisintaan

Read More

Lapland Arctic Rally 2024

NordenBladet — Poliisi valvoi Tunturirallin liikennettä teillä sekä maastossa.Poliisipartiot suorittivat valvontaa Rovaniemen sekä Kemijärven alueella. Partiot liikkuivat pääteillä sekä maastossa.Useammalla kelkkailijalla oli jäänyt moottorikelkka ottamatta liikennekäyttöön. Yksi kuljettaja kuljetti moottorikelkkaa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.Kemijärvellä kelkkapartio pysäytti moottorikelkan kuljettajan, joka puhalsi rattijuopumuksen

Read More

Lapland Arctic Rally 2024

NordenBladet — Poliisi valvoi Tunturirallin liikennettä teillä sekä maastossa.Poliisipartiot suorittivat valvontaa Rovaniemen sekä Kemijärven alueella. Partiot liikkuivat pääteillä sekä maastossa.Useammalla kelkkailijalla oli jäänyt moottorikelkka ottamatta liikennekäyttöön. Yksi kuljettaja kuljetti moottorikelkkaa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.Kemijärvellä kelkkapartio pysäytti moottorikelkan kuljettajan, joka puhalsi rattijuopumuksen

Read More

Poliisi pyytää vihjeitä Kuopiossa 13.12.2023, 31.1.2024 ja 2.2.2024 tapahtuneisiin kaupparyöstöihin

NordenBladet — Poliisilla on tutkinnassa useita kaupparyöstöjä Kuopiossa, joissa tekijänä on mahdollisesti sama mieshenkilö. Poliisi pyytää havaintoja sekä muita vihjeitä epäillystä tekijästä.Ensimmäinen ryöstö kohdistui 13.12.2023 Niiralankadun Salen myymälään. Ryöstäjä sai haltuunsa kassasta pienehkön summan.Toinen ryöstö kohdistui 31.1.2024 Kauppakadulla M-Market Eväskulmaan.

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory