Tag "poliisi"

Back to homepage

Myymälävaras piiloutui kuusen alle Riihimäellä

NordenBladet — Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 190 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi kahdeksan henkilöä. Eilinen lumisade sotki likkennettä, varsinkin taajamissa, mutta pahimmilta onnettumuuksilta vältyttiin. Liikenteestä tavattiin jälleen päihtyneitä kuljettajia ja Riihimäellä myymälävaras yritti piiloutua kuusen alle.KANTA-HÄME Hämeen polisiilla oli vuorokauden

Read More

Oulun poliisilaitoksen alueella jäi kiinni epäiltyjä rattijuoppoja

NordenBladet — Kolme erillistä rikosta, joissa kaikissa epäillään ajetun henkilöautolla huumausaineiden vaikutuksen alaisena Oulun poliisilaitoksen alueellaPoliisi pysäytti Kajaanissa keskiviikkona 14.2, klo:19.50 henkilöauton tarkistusta varten. Tarkistuksessa selvisi, että ajoneuvoa kuljettaneella kajaanilaisella noin 30-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettiin

Read More

Poliisitehtävä Keuruulla

NordenBladet — Poliisilla tehtävä Keuruulla yksityisasunnossa, missä epäiltiin henkilön joutuneen väkivallan uhriksi.Poliisilla oli Keuruulla Kaskitiellä poliisitehtävä, jossa epäiltiin henkilöön kohdistetun vakavaa väkivaltaa kerrostaloasunnossa. Poliisi varautui mahdollisen väkivaltaisen rikoksesta epäillyn henkilön kiinniottoon tarpeellisin välinein ja suojavarustein. Tapahtumapaikalta ei tavattu mahdollisia epäiltyjä.

Read More

Aselupia voi hakea sähköisesti maaliskuun alusta

NordenBladet — Yksityiset henkilöt voivat 1.3.2024 alkaen tehdä sähköisesti aseasioihin liittyviä lupahakemuksia ja ilmoituksia. Myös asealan elinkeinonharjoittajille aukeaa uusi sähköinen palvelu elinkeinolupaan liittyvien muutosten ilmoittamiseen.Poliisi tarjoaa kansalaisille 1.3.2024 alkaen lisää sähköisen asioinnin palveluja ampuma-aselain muutoksen myötä. Aseisiin liittyviä ilmoituksia sekä lupahakemuksia

Read More

Kaakkois-Suomessa on autoiltu maltilla huonossa säässä

NordenBladet — Kaakkois-Suomessa ystävänpäivän liikenne on sujunut ilman suurempia liikenneonnettomuuksia, vaikka ajokeli on ollut ajoittain erittäin huono.Kaakkois-Suomeen ennustettiin ystävänpäiväksi erittäin huonoa ajokeliä. Huono sää ei ole aiheuttanut tavallista enempää onnettomuuksia liikenteessä. Kovin lumisade alueella on rauhoittumassa, mutta liikenteessä on silti

Read More

Kaksi liikenneonnettomuutta Turunväylällä Espoossa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut tiedon erillisistä, lähekkäin sattuneista onnettomuuksista.Kello 15.53: Kaikki kaistat ovat nyt käytössä ja liikenne sujuu normaalisti. Poliisi on poistunut paikalta. Päivittyvää uutista ei enää täydennetä.Kello 15.10: Espoon Turunväylällä on tapahtunut kaksi liikenneonnettomuutta. Tarkempi sijainti on Turveradantie

Read More

Poliisi paljasti nuorten huumausaineiden välitysringin Kanta-Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksella on vuoden 2023 kesästä ollut tutkinnassa laaja nuorten henkilöiden huumausaineiden välittämiseen liittyvä kokonaisuus. Tutkinta käynnistyi poliisin oman tiedonhankinnan pohjalta.Esitutkinnassa selvitettiin kaikkiaan 18 kappaletta eri asteisia huumausainerikoksia, jotka on tänään saatettu syyteharkintaan. Näistä rikoksista neljä tutkittiin törkeänä

Read More

Laukauksia ammuttu Meri-Rauman alueella

NordenBladet — Poliisi saanut tiedon useista laukauksista 14.2.24 Meri-Rauman alueella.Kello 13.21: Tapahtumapaikka on Meri-Raumalla. Aiemmin poliisin uutisessa tapahtumapaikaksi kerrottiin virheellisesti Meri-Pori.Kello 13.07: Poliisi sai useita ilmoituksia laukauksista Meri-Rauman alueella. Poliisi tavoitti nopeasti alueelta yhden epäillyn ja löysi aseen. Ilmoitusten mukaan

Read More

Kelkkailija menehtyi moottorikelkkasafarilla

NordenBladet — Henkilö menehtyi Rovaniemellä moottorikelkkasafarilla tapahtuneessa onnettomuudessa 13.2.2024 puolen päivän aikaan.Tapaturma sattui moottorikelkkareitillä. Tämän hetkisten tietojen mukaan henkilö on törmännyt kuljettamallaan moottorikelkalla puuhun. Poliisi jatkaa onnettomuuden ja siihen johtaneiden syiden tutkintaa sekä kuolemansyyn tutkintaa. Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää. Henkilö menehtyi

Read More

Poliisi tapasi jälleen liikenteestä tuttuja rattijuoppoja hämeessä

NordenBladet — Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 145 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 10 henkilöä. Poliisin hyvin tuntema taparattijuoppo ajoi jälleen ylinopeutta ja huumeiden vaikutuksen alaisena, tällä kertaa Asikkalassa.PÄIJÄT-HÄME Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 145 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 10 henkilöä.

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory