perjantai, 11 heinäkuun, 2025

NordenBladet.fi

NordenBladet.fi
2376 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Pete Pakarinen: Bye Bye Brexit

OHMYGOSSIP – Brexit-äänestyksen jälkeen Suomessa on laveasti surtu vapaakauppakumppanin lähtöä. Murheilukuorossa on monen muun mukana ollut krokotiilinkyyneleitä itkeviä perussuomalaisia sekä vientimarkkinoista huolestunut EK.

Britannianrakkauttaan alttiisti esittelevä Timo Soini sanoi kansanäänestyksen käyneensä yksityishenkilönä Lontoosssa, jossa häntä kutsuttiin varapääministeriksi. Vierailulla Soini sanoi, ettei aseta Iso-Britannian EU-sopimukselle mitään ehtoja.

Rakkaus sokaisi ulkoministerin mielestä huippukokouksen, joka juuri oli Suomenkin tukemana linjannut, että sisämarkkinoille pääsy edellyttää neljän perusvapauden hyväksymistä.

Etelärannasta on esitetty talouskumppanuusmallia, jolla Britannia pääsisi sisämarkkinoille jonkinlaisin vapaan liikkuvuuden rajoituksin. Tällaiset ajatukset tyrmäsi monen muun ohella komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, joka unionin tilaa koskeneessa puheessaan muistutti, että sisämarkkinoille ei ole ”a la carte”-sisäänpääsyä.

Tuotteet eivät ole enää vain tavaroita tai palveluita, vaan kokonaisuuksia, joihin kytkeytyy myös paikasta toiseen liikkuvia pääomia ja ihmisiä. Jos palveluiden, tavaroiden, pääomien ja työvoiman liikkuvuudelle vain joltain osin luotaisiin muureja, niin ne vääjäämättä vaikeuttaisivat muittenkin osien liikkumista. Sitä paitsi nykyinen vaurautemme perustuu pitkälti markkinoiden vapauteen, niin sisäisten kuin ulkoisten rajojen karsimiseen. Peruuttaminen tästä tarkoittaisi talouskasvun kieltämistä.

Britanniassa nämä seuraukset jo näkyvät. Kun pääministeri Theresa May ilmoitetti, että eroprosessin käynnistävä Artikla 50 laukaistaan ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä, markkinat reagoivat lausuntoon pudottamalla punnan kurssin uuteen pohjalukemaan.

Markkinareaktio kertoo myös siitä, että Britannialla ei ole selvästikään minkäänlaista Brexit-strategiaa. Kukaan ei tiettävästi ole kuullut moisesta myöskään Lontoossa eikä Brysselissä, joissa molemmissa politiikan salaiset aikeet tavallisesti vuotavat puheluäänen nopeudella julkisuuteen.

”Brexit means Brexit” on konkreettisin viesti, minkä brittihallituksen edustajien kerrotaan Brysselissä pidetyissä tapaamisissa sanoneen.

Edesmennyt ohjaaja Kalle Holmberg sanoi, että teatteri ei voi elää imperfektissä vaan sen pitää elää preesensissä. Siinä missä Britit kipuilevat imperfektissään, on meidän muiden preesensiä muun muassa ilmastotavoitteet, energiaunioni ja digitalous. Brysselin, Helsingin, Berliinin tai Pariisin on turha jäädä terapoimaan itse itsensä umpisolmuun sitoneen saarivaltion sielunelämää. Jätetään siis Britit murehtimaan omaa kohtaloaan ja mennään eteenpäin. Bye bye brexit!

Lähde: kirjoittaja Pete Pakarinen /Verkkouutiset.me
Kuva: Instagram / @jenjoyeh

Helena-Reet Ennet: Älä huolehdi rahasta, sinun pitää huolehtia TÄSTÄ!

OHMYGOSSIP – Huippubloggaaja Helena-Reet Ennet tietää mikä on rahaakin paljon tärkeämpää. Hän kertoo tietävänsä, mikä tuo onnellisuuden ja terveyttä jokaisen ihmisen elämään.

Nainen kertoo Terveyden Asialla -verkkolehdelle: ”On erittäin tärkeää, että ihminen viettäisi mahdollisimman paljon aikaa luonnossa. Esimerkiksi sen jälkeen, kun hän on päässyt kiireisen työpäivän jälkeen kotiin. Ei ole mitään niin voimaannuttavaa kuin ladata akkunsa luonnossa, vaikka puutarhassa tai metsässä.”

Hän itse kiittää luojaansa että voi asua luonnon keskellä kaukana kaupungista. Mutta myös kaupungissa on puistoja ja metsiä ja polkuja. ”Luonto. Se on lahja Jumalalta,” muistuttaa ”terveyden ja rakkauden saarnaaja” Helena-Reet Ennet.

”Niin paljon enemmän kuin vietät aikaa luonnossa, niin paljon enemmän terveellisempi, onnellisempi ja elävämpi olet. Luonto antaa meille enemmän kuin rahalla voit ikinä ostaa. Luonto antaa meille täydellistä energiaa ja siunaa meitä rauhallisella mielellä.”

Helena-Reetin mukaan nykypäivänä ihmiset elävät pölyisissä kaupungeissa, syövät jalostettua ruokaa, käyttävät paljon kemikaaleja. Melkein kaikki elämässämme on keinotekoista ja tuotettua. Tämä kaikki johtaa sairauksiin ja myös henkiseen rappeutumaan. Ihmiset ovat huolissaan rahasta mutta heidän pitäisi olla huolissaan heidän terveydestään ja mielenterveydestään. Isot kaupungit voivat tuhota terveytemme, hän kertoo Terveyden Asialla -sivustolle.

Helena-Reet jatkaa, että jos vain mahdollista, ihmisen tulisi muuttaa maaseudulle. ”Siellä voit kasvattaa oman ruokasi, puhella kasveille ja puille, pistää sormesi multaan, hengittää raikasta ilmaa, nauttia hiljaisuudesta ilman naapureita, rakastaa luontoa.”

Helena-Reet Ennet on yli viisi miljoonaa sosiaalisen median seuraajaa omaava bloggari ja bisnesnainen, joka kirjoittaa suosittuja ajatuksiaan muun muassa Ohmygossip-sivustollaan. Tutustu OHMYGOSSIP-sivuston amerikkalaiseen versioon www.ohmygossip.com.

Lähde: Terveyden Asialla
Kuva: Helena-Reet Ennet (yksityiskokoelma)

Helena-Reet Ennet: Minun terveysvinkkini!

OHMYGOSSIP -Yksi maailman seuratuimmista naisbloggareista Helena-Reet Ennet antoi Terveyden Asialla -verkkomedialle omat terveysvinkkinsä.

Puhdas omatunto. Jos sinun ei tarvitse peitellä mitään ja sydämesi on puhdas, elämäsi on paljon onnellisempaa. Kun ihminen varttuu, hän usein menettää yhteyden viattomuuteensa. Yritä säilyttää se. Etsi sisäinen lapsesi sydämestäsi.
Rakkaus, rakkaus, rakkaus. Ilman että antaa rakkautta ja saa sitä me kaikki ihmiset olemme täysin tyhjiä. Tyhjä sydän taas on täynnä tuskaa ja tämä ei ole terveellistä psyykkisesti tai fyysisestikään. Rakasta ihmisiä ja luontoa ympärilläsi, sillä rakkaus siirtää vuoria.
Lepo. Älä työskentele liikaa, lepää välillä. Yksi päivä viikossa tulee levätä, vähintään. Tämä päivä täytyy omistaa kokonaan perheelle.
Usko. Usko Jumalaan ja usko myös itseesi. Tämä on usein kaikki mitä meillä on. Ilman uskoa menetämme toivomme ja ilman toivoa me kuihdumme pois.
Luonto. Pidä se lähellä itseäsi. Kehitä ja löydä enemmän kontakteja luontoon. Mitä enemmän olet siihen yhteydessä, sitä terveempi olet. Terveellinen ruoka on osa tätä, mutta vain yksi osa. Sinun täytyy nähdä koko kuva.

Helena-Reet Ennetillä on sosiaalisessa mediassa yli viisi miljoonaa seuraajaa. Tutustu OHMYGOSSIP-sivuston amerikkalaiseen versioon www.ohmygossip.com.

Lähde: Terveyden Asialla
Kuva: Helena-Reet Ennet (yksityiskokoelma)

Metropoli: Helena-Reet: Rikkaimmat ovat kovimpia säästämään

OHMYGOSSIP – Pari viikkoa sitten Helena-Reet Ennetin läheinen ystävä kertoi Metropoli.netille Helena-Reetin kuuluisista ja rikkaista ystävistä sekä hänen yhteyksistään maailman rikkaimpiin miehiin. Nyt tämä laajalti seurattu mediapersoona ja bloggaaja kertoo meille ajatuksiaan varakkaiden ihmisten elämäntyylistä ja ajatusmaailmasta.

– Haluan tehdä selväksi, että en ole rikas vaan kaukana siitä, mutta olen ollut riittävän onnekas päästäkseni tuntemaan läheisesti ja oppimaan arvokkaita elämänohjeita monilta satumaisen rikkailta ihmisiltä. Yhteistä heille kaikille on se, että he ottavat huomioon joka ikisen omistamansa tai käsiensä kautta kulkevan pennin ja sentin. Rehellisesti sanottuna, rakastan sitä! Todellakin rakastan sitä! Vihaan tarpeetonta tuhlaamista, varsinkin kun puolet maailmasta näkee nälkää ja on vailla kunnollista koulutusta. Useimmat tuntemistani super-rikkaista ihmisistä käyttävät rahojaan maailman yleiseen kehittämiseen ja rakentavat siitä parempaa paikkaa meille kaikille. He auttavat upeita projekteja pääsemään käyntiin, jne. Vaikka heidän ensisijainen päämääränsä olisikin tuoda esille omaa nimeään, he silti auttavat yhteiskuntaa, ihmisiä ja koko maailmaa kehittymään!

– Mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän ja viisaammin säästät. Jossain vaiheessa tulee vastaan tietty raja, jolloin et voi enää käyttää enempää esimerkiksi ruokaan ja muihin jokapäiväisiin kuluihin, vaikka et edes olisi erityisen säästeliäs… Tämän jälkeen tulee täysin täysin turha tuhlaaminen, jota kukaan oikeasti ei tarvitse. On täysin inhimillistä, että jokainen haluaa elää mukavasti, mutta kun olet jo saanut kaiken ja olet kylläinen, ymmärrät ettei se riitä tyydyttämään sinua – olet tyytyväinen siitä, että olet saanut aikaan jotain hyvää, et siitä että olet tuhlannut älyttömästi rahaa johonkin mitä et oikeasti tarvitse.

– Sellaiset ihmiset, joilla on jo kaikki eivät käytä hirveän paljon paljon rahaa ulkoiseen olemukseen tai ”ulkona leikkimiseen”, koska he tietävät että he eivät oikeasti tarvitse joka päivä uutta vaatekaapillista YSL-vaatteita, kymmentä Maybach Exeleroa, Lamborghini Venenoa, tai mitään muutakaan ”varakkuuden osoitusta.” Tietysti heillä on tällaista luksusta, mutta he ostavat sitä paljon vähemmän kuin pyrkyrit, jotka haluavat näyttää rikkailta.

– Olen huomannut, että mitä rikkaampi joku on, sitä kovempi hän on myös säästämään – tosirikkaiden joukosta ei löydy kovinkaan montaa tuhlaajaa. He ovat hyvin tarkkoja säilyttääkseen omaisuutensa ja kasvattaakseen sitä – joskus se voi kuulostaa oudolta, mutta kun asiaa tarkastelee suuremmassa mittakaavassa, huomaa että se on itse asiassa viisasta – ei ole suurempaa katastrofia kuin valtava määrä rahaa typerän ihmisen käsissä.

Lähde: Metropoli.net

Metropoli: Helena-Reet Ennetin ystäväpiirissä maailman rikkaimpia miehiä

OHMYGOSSIP – Helena-Reet Ennet ei ole ainoastaan kansainvälisesti seurattu bloggaaja, joka pyörittää viiden miljoonan fanin seuraamia Ohmygossip-sivustoja ja omistaa oman vaatemalliston, vaan hän tekee myös yhteistyötä suurten kansainvälisten lehtien, arvostettujen mediapersoonien, huippupoliitikkojen, menestyneiden bisnesjohtajien ja suurlähetystöjen kanssa.

Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Ei ole suuri salaisuus, että Helena-Reetin ystäväpiiriin kuuluu monia maailman rikkaimpiin lukeutuvia miehiä.

– Minulla on mahtavia uutisia! Rakastan matkustamista sekä erilaisia maita ja kulttuureja. Kannatan myös Israelia, joten olen ylpeä voidessani ilmoittaa aloittaneeni yhteistyön Israelin turismista vastaavan ministeriön sekä Israelin valtion Pohjoismaissa sijaitsevien turismitoimistojen kanssa! Minusta tulee yksi Israelin mediasuurlähettiläistä täällä Pohjoismaissa! Tämä on minulle valtava kunnia, joka tekee minut hyvin onnelliseksi, Helena-Reet kertoi aiemmin tänä vuonna.

Helena-Reetin vaikutuspiiriin kuuluu kuitenkin muutakin kuin suurlähettiläitä ja suurlähetystöjä.

– Helena-Reetin tukijoukkoihin kuuluu monia maailman rikkaimpia miehiä. Hän on tyttö, joka vain tietää miten solmia parhaat mahdolliset kontaktit. Hänen kontaktiverkostonsa onkin erittäin kattava. Jos googletat hänet, löydät yhteyksiä Carlos Slimiin ja Hugh Hefneriin, mikä on silti vasta alkua. Tietääkseni hänen ystäväpiiriinsä kuuluu paljon todellisia vaikuttajia, Helena-Reetin lähipiiriin kuuluva henkilö kertoo Metropoli.netille.

– Ihmiset puhuvat usein rahasta ja kontakteista. Hänellä niitä on roppakaupalla, mutta hän ei juurikaan välitä rahasta, ei ainakaan samalla tavalla kuin useimmat ihmiset. Hän käyttää suurimman osan rahoistaan auttaakseen projekteissa, jotka hänen mielestään ovat elintärkeitä. Ja jos hänellä ei ole tarpeeksi tai hän ei halua investoida omaa rahaa, hän löytää kuin taikaiskulla jonkun joka haluaa.

– Hirveän moni ei ole tavannut Helena-Reetiä kasvotusten, koska hän on henkilö joka arvostaa suuresti yksityisyyttä ja siihen liittyviä mukavuuksia. Mutta he, joilla on ollut etuoikeus tavata hänet, tietävät että hän on todella villi… jopa melkein ”kinky!” Mutta hän on erittäin avoin, erittäin hauskaa seuraa sekä hyvin simppeli ja ystävällinen. Jokainen hänet tavannut on heti kokenut tunteneensa hänet iät ajat.

Lähde: Metropoli.net

Metropoli: Helena-Reet: Linnea Aaltosen Japanin matka liikutti minua!

OHMYGOSSIP – Suosittu bloggaaja ja journalisti Helena-Reet Ennet haastatteli hiljattain yksinoikeudella Linnea Aaltosta, joka on vuoden 2011 Miss Suomi ja edustaa Helena-Reetin luomaa Ohmygossip Couture -vaatemallistoa.

– Linnea Aaltonen on yksi Suomen kauneimmista tytöistä, enkä puhu vain hänen ulkonäöstään. Hän on erittäin kaunis sekä ulkoa että sisältä. Minä oikeasti rakastan ja suorastaan palvon häntä. Olen tehnyt paljon haastatteluja ja yhteistyötä hänen kanssaan, onhan hän yksi Ohmygossip Couture -muotimallistoni edustajista. Eilen Linnea oli Japanissa kuuntelemassa kuuluisan isoisänsä toista sinfoniaa, nimeltään Hiroshima ja sain kunnian haastatella häntä ennen matkaa.

– Kukaan meistä ei nuorene ja kun kasvamme tiettyyn ikään (lue: tarpeeksi aikuiseksi), alamme arvostaa asioita aivan eri tavalla. Arvostamme enemmän menneisyytämme ja sukulaisiamme, ja haluamme tietää heistä enemmän. Emme halua että muistomme heistä koskaan haalistuvat.

– ”Menen sinne perheeni kanssa. Haluamme kaikki mennä sinne kunnioittamaan isoisän saavutuksia ja olla osa tätä uskomatonta tapahtumaa”, Linnea kertoi minulle ennen matkaansa Hiroshimaan. Hän puhui niin kauniisti ja tunteellisesti että purskahdin kyyneliin, oikeasti! Rakasta aitoja tunteita – niist kumpuaa elämän energia, voima ja toivo! Olen aina erittäin onnellinen ja kiitollinen saadessani etuoikeuden kuulla näin kauniita tarinoita – että isovanhempamme elävät vieläkin elämänsä saavutusten kautta. Kaunista!

Linnean säveltäjä-isoisän Erkki Aaltosen toinen sinfonia Hiroshima esitettiin eilen 16.11. Hiroshiman kaupungissa Hiroshiman sinfoniaorkesterin soittamana. Sinfonia esitetään myös Nishinomiyan kaupungissa 5. joulukuuta ja Miharan kaupungissa 6. joulukuuta Osakan filharmonisen sinfoniaorkesterin soittamana.

Helena-Reet Ennet on suosittu bloggaaja ja journalisti, joka on tehnyt lukuisia haastatteluja ja kirjoittanut yli 25 000 artikkelia Ohmygossip-sivustoilleen.







Kuvat: Ohmygossip Couture/ Olli Pekonen
Lähde: Metropoli.net

 

Metropoli: Helena-Reet: Tämä on hyvän parisuhteen salaisuus!

OHMYGOSSIP – Suositulta bloggaajalta Helena-Reet Ennetiltä pyydettiin televisio-ohjelmassa neuvoja 15-20-vuotiaille tytöille. Helena-Reet halusi tuoda esille, että nuorten naisten ei pidä mennä sänkyyn jonkun kanssa vain siksi että hän on hauska, kuuluisa tai rikas.

– Luota ensivaikutelmaasi ja sisimpääsi. Kyseenalaista kaikki mikä vaikuttaa vähänkin oudolta. Muista, että lahjakkuus ei välity seksuaalisesti. Ei sinun tarvitse deittailla koomikkoa, julkkista, hauskinta tai tunnetuinta henkilöä – tapaile sellaista ihmistä, joka on hyvä sinua kohtaan, Helena-Reet sanoi.

– Maine ja raha eivät toki lähtökohtaisesti ole huonoja asioita, mutta onnellisuus, terveys ja aidot tunteet ovat korvaamattomia. Jos haluat olla tunnettu –  tee töitä sen eteen, jos haluat olla rikas – tee töitä sen eteen, mutta jos etsit rakkautta, etsi silloin rakkautta äläkä rahaa tai mainetta.

Metropoli.net kysyi Helena-Reetiltä, mikä hänen mielestään on hyvän parisuhteen ja rakkauden salaisuus.

– Rakkauden salaisuus on rakkaus! Rakasta kumppaniasi oikeasti, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja hyvä niin. Hyvän parisuhteen salaisuus on ystävyys ja kunnioitus. Rakasta ja kunnioita kumppaniasi!

Helena-Reet Ennet omistaa Ohmygossip Couture – vaatemalliston sekä maailmanlaajuiset OHMYGOSSIP-sivustot, joiden Twitter-sivuilla on yli 5 miljoonaa seuraajaa.

Lähde: Metropoli.net

Metropoli: Helena-Reet: Suomen media ylitti rajan Henna Kalinaisen kohdalla!

OHMYGOSSIP – Kansainvälisesti tunnettu bloggaaja ja Twitter-julkkis Helena-Reet Ennet sanoo, että Suomen media ylitti soveliaisuuden rajat, kun viihdelehti Seiska julkaisi realitysarjoista tutusta Henna Kalinaisesta kansikuvajutun otsikolla ”Sokkimuutos: Kaljaa ja Kiloja!”

– Mielestäni artikkelin shokki ei tule Hennan kiloista, vaan siitä miten pitkälle media voi mennä nöyryyttääkseen ja pilkatakseen yksittäistä ihmistä – tämä on vihapuhetta eikä sitä voi hyväksyä. Haluaisin nähdä nämä supermallin vartalon omaavat toimittajat, jotka kirjoittavat tällaisia artikkeleita. Saanen huomauttaa, että Henna Kalinainen ei ole malli eikä hänen tarvitse mahtua 90-60-90 -mittoihin tai nollakokoon. Sitä paitsi Henna ilmoitti viime keväänä hyvin selkeästi, ettei halunnut enää olla julkisuudessa.

Helena-Reet ei ole lainkaan tyytyväinen median tavasta kohdella ihmisiä tienatakseen rahaa.

– Media aiheuttaa nuorille tytöille syömishäiriöitä! Kenelläkään ei ole oikeutta nöyryyttää julkisesti toista ihmistä. Jos medianne ei myy tarpeeksi – sulkekaa se, mutta teillä ei ole oikeutta tienata rahojanne loukkaamalla ja satuttamalla yksittäistä ihmistä noin pahasti. On aika saada muutos mediaan! Olen iloinen että minulla on oma ääni ja lukijoita, ja aion antaa tukeni kenelle tahansa apua tarvitsevalle jatkossakin. Ihmisten täytyy ymmärtää, ettei kenenkään nimen tuhoaminen tällä tavalla ei ole oikein. Ihmisillä, myös julkkiksilla, on oikeus suojella elämäänsä, nimeään ja yksityisyyttään, Helena-Reet muistuttaa.

(Tuoreen Seiska-lehden kansi: Seiskassa 36/2015)

Lähde: Metropoli.net

 

Metropoli: Helena-Reet: Kerro ideasi muillekin, tarvittaessa yhä uudelleen!

OHMYGOSSIP – Suomessakin merkittävää mediahuomiota herättänyt virolainen bloggaaja Helena-Reet Ennet kertoi Metropoli.netille, että ihmisten ei tulisi koskaan pitää hienoja ideoitasi vain omana tietonaan. Hän kannustaa ihmisiä avautumaan ja jakamaan ideansa toistensa kanssa.

– Kerro ideasi muillekin, tarvittaessa yhä uudelleen! Vain sinä olet se henkilö, joka rakentaa sinun tulevaisuuttasi. Sinun täytyy taistella sen puolesta! Jos sinulla on hienoja ideoita, sinun täytyy myös kertoa niistä. Muutoin olet vain yksinäinen uneksija, jolla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia toteuttaa hienoja ideoitaan. Älä odota että joku tulisi lukemaan ajatuksiasi!

– Jotta idea saa merkitystä ja jotta se voi toteutua, joskus riittää vain, että se jaat sen jonkun kanssa. Melkein mistä tahansa ideasta voi tulla jättimenestys, jos sitä lähtevät työstämään ja tukemaan ihmiset, jotka jakavat yhtäläisen intohimon sitä kohtaan, Helena-Reet muistuttaa.

– Luota itseesi, luota ideoihisi, sillä koskaan ei voi tietää miten pitkälle ne sinut johtavat!

Kansainvälisesti seurattu bloggaaja Helena-Reet Ennet omistaa kansainväliset Ohmygossip-sivustot ja oman vaatemalliston. Hänellä on yli 5 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa.

Lähde: Metropoli.net

Metropoli: Tämän takia Helena-Reet haluaa ostaa yksityissaaren!

OHMYGOSSIP – Kansainvälisesti laajalti seurattu bloggaaja Helena-Reet Ennet on sanonut haluavansa ostaa yksityissaaren Bahamalta, Neitsytsaarilta, tai Skandinaviasta. Helena-Reet kertoi Metropoli.netille, että syy tähän ei ole ainoastaan kunnianhimo ja rahojen investoiminen luksuselämään, vaan aito rakkaus luontoa kohtaan. Helena-Reet haluaa että pelastamme planeettamme saasteilta ja tärkeä osa tätä on vesiensuojelualueiden laajentaminen.

– Minulla on paljon syvällisempiä syitä yksityissaareen investoimiseen, kuin vain saada oma kiva paikka perheen huvittelua varten. Katson aina hieman kauemmas tulevaisuuteen. Valtameret tarjoavat ruokaa miljardeille ihmisille ympäri maailman, ne tarjoavat hapen joka toiseen hengenvetoomme ja ne sitovat ihmisten tuottamasta hiilidioksidista 25 %. Valtameret määrittävät sääolosuhteita ja niiden virtaukset vaikuttavat merkittävästi muunkin kuin merestä saatavan ruoan kasvuolosuhteisiin. Meidän täytyy suojella niitä.

– Maailmassa ei ole enää kovin montaa täysin, ja tarkoitan TÄYSIN, koskematonta saarta. Tämä on erittäin ainutlaatuista ja viatonta. Tiedän että monet, myös rikkaat, ihmiset eivät innostu yksityissaarista, koska niihin on vaikea matkustaa (joissakin myynnissä olevilla saarilla ei ole juuri kukaan käynyt!), niistä ei löydy viihdettä eikä mitään muutakaan ”hauskaa.” Niistä kuitenkin löytyy täysin puhdasta luontoa – niin puhdasta että sellaista on pian mahdoton löytää mistään muualta, koska ihmiset yleensä nopeasti roskaavat ja tuhoavat kaiken ympäriltään. Jonkun täytyy pelastaa nämä paikat! Aion yrittää, vaikka en ole varma olenko riittävän varakas siihen.

– Ylikalastus, saasteet, ilmaston lämpeneminen ja myrkyllisiksi muuttuvat vedet uhkaavat merten kykyä ylläpitää elämää. Valtamerten reservit voivat auttaa merielämän elvyttämisessä, lajien lukumäärän ja moninaisuuden kasvattamisessa sekä vastustuskyvyn vahvistamisessa muutoksien suhteen. Haluan tukea vesiensuojelualueiden laajentamista sekä ihmisten kannustamista luonnonsuojeluun. Paras keino tämän tekemiseen on omistaa itse osa luontoa ja luoda sinne omat säännöt – vaikka säännöt tarkoittaisivatkin ainoastaan koko paikan jättämistä ikuisesti rauhaan, tai oman rakastavan huolenpidon osoittamista sille.

Helena-Reet pysyttelee luonnonsuojelua koskevissa uutisoinneissa ajan tasalla ja sanoo olevansa erittäin iloinen, että Bahamasaarille on perustettu rahasto, jonka tarkoituksena on vastata vesiensuojelualueiden hallinnoimisesta koituneista kustannuksista.

– Tämä on erittäin tervetullut uutinen ja se tuli todellakin tarpeeseen. Olen iloinen, että on muitakin jotka ajattelevat samalla lailla kuin minä. Mielestäni meidän jokaisen tulee suhtautua planeettaamme omistajan elkein – siten että pidämme huolta, suojelemme ja tuemme tätä maailmaa, jossa elämme! Jokainen meistä voi tehdä omalta osaltaan muutoksen kohti parempaa!

Twitter-sensaatio Helena-Reet Ennet on tunnettu bloggaaja, joka omistaa suositut Ohmygossip-sivustot sekä Ohmygossip Couture -vaatemalliston.

Lähde: Metropoli.net