NordenBladet — Hämeen poliisilla oli 573 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Poliisilla oli jopa rauhallista keväisenä, vapun jälkeisenä, viikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät kuitenkin normaaliin tapaan liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla. Poliisi kirjasi useita pahoinpitelyilmoituksia viikonloppuna. Ja tietenkin kiinni jäi myös näpistelijöitä.Päihtyneitä kuljettajia tavattiin kymmenkunta. Viisi kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisina ja viisi antoi positiivisen huumepikatestin. Muutamalla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Hämeen poliisilla oli 573 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Poliisilla oli jopa rauhallista keväisenä, vapun jälkeisenä, viikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät kuitenkin normaaliin tapaan liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla. Poliisi kirjasi useita pahoinpitelyilmoituksia viikonloppuna. Ja tietenkin kiinni jäi myös näpistelijöitä.
Päihtyneitä kuljettajia tavattiin kymmenkunta. Viisi kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisina ja viisi antoi positiivisen huumepikatestin. Muutamalla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Riihimäellä nuori mies ajoi poliisipartiota pakoon moottoripyörällä Uusi Herajoentiellä. Kuljettaja pakeni partiota noin 100km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 40km/h:ssa. Poliisi sai lopulta kuljettajan pysäytettyä. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Sunnuntaina aamulla hieman ennen klo 6 hätäkeskukseen tuli useampi ilmoitus, joiden mukaan auto oli joessa Porvoossa.Silminnäkijät olivat nähneet autossa yhden naisen ennen kuin se oli vajonnut pinnan alle.Paikalle saapuneet pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät auton ja saivat sieltä ulos naisen.Nainen oli eloton, mutta hänet saatiin rannalla elvytettyä ja hänet toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon.Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus ja poliisi selvittää muun muassa, miksi auto on joutunut jokeen ja onko päihteillä ollut osuutta asiaan.
Sunnuntaina aamulla hieman ennen klo 6 hätäkeskukseen tuli useampi ilmoitus, joiden mukaan auto oli joessa Porvoossa.
Silminnäkijät olivat nähneet autossa yhden naisen ennen kuin se oli vajonnut pinnan alle.
Paikalle saapuneet pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät auton ja saivat sieltä ulos naisen.
Nainen oli eloton, mutta hänet saatiin rannalla elvytettyä ja hänet toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon.
Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus ja poliisi selvittää muun muassa, miksi auto on joutunut jokeen ja onko päihteillä ollut osuutta asiaan.
NordenBladet — Yön aikana jäi kiinni kuljettajia rattijuopumuksista epäiltyinä.Hätäkeskuskseen ilmoitettiin aamuyöllä, että ajoneuvo on suistunut ojaan Joensuun taajama-alueella ja että kuljettaja on päihtynyt. Poliisi tapasi kuljettajan autosta, ja tämä puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Niin ikään aamuyöllä poliisipartio pysäytti Joensuun keskustassa henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jossa hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Kuljettaja oli ennestään ajokiellossa, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Yön aikana jäi kiinni kuljettajia rattijuopumuksista epäiltyinä.
Hätäkeskuskseen ilmoitettiin aamuyöllä, että ajoneuvo on suistunut ojaan Joensuun taajama-alueella ja että kuljettaja on päihtynyt. Poliisi tapasi kuljettajan autosta, ja tämä puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Niin ikään aamuyöllä poliisipartio pysäytti Joensuun keskustassa henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jossa hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Kuljettaja oli ennestään ajokiellossa, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta lauantaina 3.5.2025. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli suistunut Eräjärventiellä mutkassa ajoradalta ja törmännyt puuhun.Paikalle lähti poliisin lisäksi useita pelastuslaitoksen yksiköitä.Henkilöauton kyydissä oli onnettomuushetkellä kuljettajan lisäksi kolme lasta. Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. Tämänhetkisen tiedon mukaan kukaan lapsista ei loukkaantunut vakavasti, mutta heidät kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja ohjaa paikan päällä liikennettä. Asiasta ei tiedota tässä vaiheessa enempää.
Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta lauantaina 3.5.2025. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli suistunut Eräjärventiellä mutkassa ajoradalta ja törmännyt puuhun.
Paikalle lähti poliisin lisäksi useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Henkilöauton kyydissä oli onnettomuushetkellä kuljettajan lisäksi kolme lasta. Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. Tämänhetkisen tiedon mukaan kukaan lapsista ei loukkaantunut vakavasti, mutta heidät kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja ohjaa paikan päällä liikennettä. Asiasta ei tiedota tässä vaiheessa enempää.
NordenBladet — Poliisi mittasi Leppävirralla 2.5.2025 huomattavan ylinopeuden ja tavoitti Pieksämäellä liikennejuopumuksesta epäillyn ajo-oikeudettoman kuljettajan.Poliisi suoritti Leppävirralla 2.5.2025 aamupäivällä Heinävedentiellä nopeusvalvontaa. Partio mittasi vastaantulevalle autolle nopeudeksi 140 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin paikalla väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi mittasi Leppävirralla 2.5.2025 huomattavan ylinopeuden ja tavoitti Pieksämäellä liikennejuopumuksesta epäillyn ajo-oikeudettoman kuljettajan.
Poliisi suoritti Leppävirralla 2.5.2025 aamupäivällä Heinävedentiellä nopeusvalvontaa. Partio mittasi vastaantulevalle autolle nopeudeksi 140 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin paikalla väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi suoritti Pieksämäen keskustassa liikennevalvontaa iltapäivällä 2.5.2025. Partio pysäytti tarkastusta varten auton. Auton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 0 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta. Henkilöä epäillään rattijuopumuksesta ja koska hän oli ajokiellossa epäillään häntä myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Kemissä jäi kiinni kolme rattijuoppoa ja Torniossa yksi.Kemissä poliisipartio pysäytti perjantaina aamupäivällä henkilöauton kuljettajan epävarman ajon vuoksi. Auton kuljettajana toiminut nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Naisella ei ole ajo-oikeutta. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.Kemissä poliisipartio pysäytti perjantaina päivällä henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettaja oli hetkeä aikaisemmin kiinnittänyt poliisipartion huomion näyttämällä kuljettamallaan autolla suuntamerkkiä vasemmalle, jatkaen kuitenkin matkaa suoraan. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta ei suostunut huumausainepikatestiin. Ottaen huomioon miehen epävarman ajon ja päihtyneen olemuksen, miehen oli syytä epäillä olevan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miehellä ei ole ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän myöhään perjantai-iltana Kemiin, jonka mukaan asunnossa ollutta miestä ei oltu saatu kahteen tuntiin hereille. Hetkeä myöhemmin poliisille ilmoitettiin, että mies on herännyt ja lähtenyt ajamaan autolla. Poliisipartio tavoitti kyseisen auton ja pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,04 mg/l. Mies kuljetettiin Kemin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen ja mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miehen ollessa poliisin hallussa, poliisille ilmoitettiin, että mies on aikaisemmin illalla pahoinpidellyt toista miestä. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Miehen epäillään syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen. Torniossa poliisipartio pysäytti lauantaina yöllä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehellä ei ole ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Kemissä jäi kiinni kolme rattijuoppoa ja Torniossa yksi.
Kemissä poliisipartio pysäytti perjantaina aamupäivällä henkilöauton kuljettajan epävarman ajon vuoksi. Auton kuljettajana toiminut nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Naisella ei ole ajo-oikeutta. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Kemissä poliisipartio pysäytti perjantaina päivällä henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettaja oli hetkeä aikaisemmin kiinnittänyt poliisipartion huomion näyttämällä kuljettamallaan autolla suuntamerkkiä vasemmalle, jatkaen kuitenkin matkaa suoraan. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta ei suostunut huumausainepikatestiin. Ottaen huomioon miehen epävarman ajon ja päihtyneen olemuksen, miehen oli syytä epäillä olevan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miehellä ei ole ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän myöhään perjantai-iltana Kemiin, jonka mukaan asunnossa ollutta miestä ei oltu saatu kahteen tuntiin hereille. Hetkeä myöhemmin poliisille ilmoitettiin, että mies on herännyt ja lähtenyt ajamaan autolla. Poliisipartio tavoitti kyseisen auton ja pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,04 mg/l. Mies kuljetettiin Kemin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen ja mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miehen ollessa poliisin hallussa, poliisille ilmoitettiin, että mies on aikaisemmin illalla pahoinpidellyt toista miestä. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Miehen epäillään syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen.
Torniossa poliisipartio pysäytti lauantaina yöllä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehellä ei ole ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
NordenBladet — Poliisi kaipaan havaintoja Heinolassa kateissa olevasta vuonna 1937 syntyneestä miehestäPoliisi kaipaa havaintoja lauantaina aamuyöllä klo 03.30 jälkeen kotoaan Heinolan Myllyojalla Kotirannasta poistuneesta vuonna 1937 syntyneestä miehestä. Miehen liikkuminen on vaivalloista ja mukana on ilmeisesti kävelykeppi. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan p.112.
Poliisi kaipaan havaintoja Heinolassa kateissa olevasta vuonna 1937 syntyneestä miehestä
Poliisi kaipaa havaintoja lauantaina aamuyöllä klo 03.30 jälkeen kotoaan Heinolan Myllyojalla Kotirannasta poistuneesta vuonna 1937 syntyneestä miehestä. Miehen liikkuminen on vaivalloista ja mukana on ilmeisesti kävelykeppi. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan p.112.
NordenBladet — Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta hieman puolen yön jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä.Kilvettömällä moottoripyörällä liikkeellä ollut kaksikko törmäsi kevyen liikenteen väylällä alikulkutunnelin seinään. Molemmat kyydissä olleet henkilöt loukkaantuivat törmäyksessä ja heidät toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalaan. Moottoripyörä vaurioitui onnettomuudessa. Tapahtuma-aikaan ei kevyen liikenteen väylällä ollut muita liikkuvia.Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamisesta sekä liikennerikkomuksesta.Johtokeskus ei tiedota asiasta enempää.
Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta hieman puolen yön jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Kilvettömällä moottoripyörällä liikkeellä ollut kaksikko törmäsi kevyen liikenteen väylällä alikulkutunnelin seinään. Molemmat kyydissä olleet henkilöt loukkaantuivat törmäyksessä ja heidät toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalaan. Moottoripyörä vaurioitui onnettomuudessa. Tapahtuma-aikaan ei kevyen liikenteen väylällä ollut muita liikkuvia.
Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamisesta sekä liikennerikkomuksesta.
NordenBladet — Poliisipartiot valvoivat liikennettä Oulun keskustassa tehostetusti perjantain ja lauantain välisen yön aikana.Valvonnassa puututtiin muun muassa kävelykadulla ja joukkoliikennekadulla ajamiseen, sekä virheelliseen pysäköintiin. Huomiota kiinnitettiin myös sähköskuutteihin ja polkupyöriin. Partiot kirjasivat valvonnan aikana yhteensä 112 liikennevirhemaksua, 8 sakkoa, kaksi ajokieltoa ja 15 pysäköintivirhemaksua. Puhallutuksia kertyi 130 kappaletta. Valvonnan yhteydessä tavattiin myös kaksi rattijuoppoa.
Poliisipartiot valvoivat liikennettä Oulun keskustassa tehostetusti perjantain ja lauantain välisen yön aikana.
Valvonnassa puututtiin muun muassa kävelykadulla ja joukkoliikennekadulla ajamiseen, sekä virheelliseen pysäköintiin. Huomiota kiinnitettiin myös sähköskuutteihin ja polkupyöriin. Partiot kirjasivat valvonnan aikana yhteensä 112 liikennevirhemaksua, 8 sakkoa, kaksi ajokieltoa ja 15 pysäköintivirhemaksua. Puhallutuksia kertyi 130 kappaletta. Valvonnan yhteydessä tavattiin myös kaksi rattijuoppoa.
Poliisi tulee jatkamaan tehostettua liikenteenvalvontaa Oulun keskustassa tulevan kesän aikana.
NordenBladet — Bussi osui sähköpotkulaudalla liikkuneeseen yläkouluikäiseen nuoreen Kirkkonummella tänään perjantaina 2.5. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Onnettomuus tapahtui noin kello 14 Gesterbyntiellä. Alustavien tietojen mukaan nuori ajoi sähköpotkulaudalla bussin eteen, vaikka hänellä olisi ollut tilanteessa väistämisvelvollisuus. Tapahtumien yksityiskohtaisempi kulku selviää esitutkinnassa.Nuori loukkaantui onnettomuudessa lievästi, ja hänet vietiin tarkastettavaksi sairaalaan.Poliisi on laatinut tapahtuneesta rikosilmoitukset liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikosnimikkeet voivat tarkentua esitutkinnan edetessä.
Bussi osui sähköpotkulaudalla liikkuneeseen yläkouluikäiseen nuoreen Kirkkonummella tänään perjantaina 2.5. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Onnettomuus tapahtui noin kello 14 Gesterbyntiellä. Alustavien tietojen mukaan nuori ajoi sähköpotkulaudalla bussin eteen, vaikka hänellä olisi ollut tilanteessa väistämisvelvollisuus. Tapahtumien yksityiskohtaisempi kulku selviää esitutkinnassa.
Nuori loukkaantui onnettomuudessa lievästi, ja hänet vietiin tarkastettavaksi sairaalaan.
Poliisi on laatinut tapahtuneesta rikosilmoitukset liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikosnimikkeet voivat tarkentua esitutkinnan edetessä.