tiistai, 8 heinäkuun, 2025

NordenBladet.fi

NordenBladet.fi
2341 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Oulussa epäilty väkivaltarikos

NordenBladet — Oulun poliisi tutkii Oulussa tapaninpäivän iltana tapahtunutta henkilöön kohdistuvaa väkivaltarikosta.Oulun poliisille tuli torstaina 26.12. hieman klo 22:n jälkeen tehtävä Oulun Torikadulle. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan kaksi nuorta henkilöä ovat vieneet yhdeltä nuorelta henkilöltä omaisuutta väkivallalla uhaten, ja poistuneet juosten paikalta.Oulun keskustassa ollut poliisipartio havaitsi pakenevat nuoret Kirkkokadun ja Kauppurienkadun risteyksessä. Heidät saatiin partion toimesta kiinni välittömästi.Toisen nuoren hallusta löydettiin omaisuutta, joka oli hetkeä aikaisemmin viety kolmannen henkilön hallusta.Molemmat nuoret tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin. Heitä epäillään tässä vaiheessa ryöstöstä.

Oulun poliisi tutkii Oulussa tapaninpäivän iltana tapahtunutta henkilöön kohdistuvaa väkivaltarikosta.

Oulun poliisille tuli torstaina 26.12. hieman klo 22:n jälkeen tehtävä Oulun Torikadulle. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan kaksi nuorta henkilöä ovat vieneet yhdeltä nuorelta henkilöltä omaisuutta väkivallalla uhaten, ja poistuneet juosten paikalta.

Oulun keskustassa ollut poliisipartio havaitsi pakenevat nuoret Kirkkokadun ja Kauppurienkadun risteyksessä. Heidät saatiin partion toimesta kiinni välittömästi.

Toisen nuoren hallusta löydettiin omaisuutta, joka oli hetkeä aikaisemmin viety kolmannen henkilön hallusta.

Molemmat nuoret tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin. Heitä epäillään tässä vaiheessa ryöstöstä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vahingontekoja Mikkelissä.

NordenBladet — Mikkelissä, osoitteen Maaherrankatu 42, autokatoksessa kahta henkilöautoa vahingoitettu jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä. Molemmista autoista oli hajotettu sivupeilit ja peltejä oli muutenkin vahingoitettu.Vahingontekoihin liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.

Mikkelissä, osoitteen Maaherrankatu 42, autokatoksessa kahta henkilöautoa vahingoitettu jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä. Molemmista autoista oli hajotettu sivupeilit ja peltejä oli muutenkin vahingoitettu.

Vahingontekoihin liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa Suomenlahden tapahtumia

NordenBladet — Epäiltyä rikosta tutkitaan tässä vaiheessa nimikkeellä törkeä tuhotyö.Poliisi tutkii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa Suomenlahdella keskiviikkona 25.12.2024 tapahtunutta kaapelien rikkoutumista. Poliisi selvittää Estlink 2 -sähkökaapelin vaurioita sekä muita mahdollisia vaurioita merialueella.Cookinsaarille rekisteröity Eagle S -säiliöalus siirtyi viranomaistoiminnan seurauksena Suomen aluevesille, ja sen osallisuutta vaurioiden aiheuttamiseen selvitetään.Helsingin poliisilaitos ja Rajavartiolaitos ovat suorittaneet kenttäoperaation alukselle. Viranomaiset ovat tehneet tutkintatoimia aluksella, jonne on menty Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien helikoptereilla.Rikosnimikkeenä tutkinnan tässä vaiheessa on törkeä tuhotyö. Törkeän tuhotyön osalta tutkintavastuu on Keskusrikospoliisilla. Lisäksi Tulli tekee esiselvitystä törkeästä säännöstelyrikoksesta ja selvittää lastiin liittyviä yksityiskohtia.Asian selvittämiseksi tehdään tiivistä kansainvälistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa Viron viranomaisten kanssa.Poliisi selvittää tapahtunutta ja asiasta tiedotetaan lisää heti, kun se on mahdollista.  

Epäiltyä rikosta tutkitaan tässä vaiheessa nimikkeellä törkeä tuhotyö.

Poliisi tutkii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa Suomenlahdella keskiviikkona 25.12.2024 tapahtunutta kaapelien rikkoutumista. Poliisi selvittää Estlink 2 -sähkökaapelin vaurioita sekä muita mahdollisia vaurioita merialueella.

Cookinsaarille rekisteröity Eagle S -säiliöalus siirtyi viranomaistoiminnan seurauksena Suomen aluevesille, ja sen osallisuutta vaurioiden aiheuttamiseen selvitetään.

Helsingin poliisilaitos ja Rajavartiolaitos ovat suorittaneet kenttäoperaation alukselle. Viranomaiset ovat tehneet tutkintatoimia aluksella, jonne on menty Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien helikoptereilla.

Rikosnimikkeenä tutkinnan tässä vaiheessa on törkeä tuhotyö. Törkeän tuhotyön osalta tutkintavastuu on Keskusrikospoliisilla. Lisäksi Tulli tekee esiselvitystä törkeästä säännöstelyrikoksesta ja selvittää lastiin liittyviä yksityiskohtia.

Asian selvittämiseksi tehdään tiivistä kansainvälistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa Viron viranomaisten kanssa.

Poliisi selvittää tapahtunutta ja asiasta tiedotetaan lisää heti, kun se on mahdollista.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauto törmäsi säiliörekka-autoon VT 6 Tolosenmäessä Kiteellä

NordenBladet — Henkilöauto ajautunut säiliörekka-auton keulaaan KiteelläKeskiviikkona 25.12.2024 kello 22:35 Joensuun suunnasta tullut henkilöauto ajautunut päin vastaan tulluttta säiliörekka-autoa Tolosenmäessä Kiteellä. Auto törmäsi rekan keulaan ja kuljettajana ollut joensuulainen mies oli kuollut törmäyksessä. Henkilöauto romuttui pahoin ja rekka-auto suistui tieltä kaatuen kyljelleen. Rekka-autonkuljettaja loukkaantui lievästi.

Henkilöauto ajautunut säiliörekka-auton keulaaan Kiteellä

Keskiviikkona 25.12.2024 kello 22:35 Joensuun suunnasta tullut henkilöauto ajautunut päin vastaan tulluttta säiliörekka-autoa Tolosenmäessä Kiteellä. Auto törmäsi rekan keulaan ja kuljettajana ollut joensuulainen mies oli kuollut törmäyksessä. Henkilöauto romuttui pahoin ja rekka-auto suistui tieltä kaatuen kyljelleen. Rekka-autonkuljettaja loukkaantui lievästi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joulu on sujunut Länsi-Uudellamaalla suhteellisen rauhallisesti. Poliisia työllisti lähisuhdeväkivalta ja häiriökäyttäytyminen

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisin jouluviikko on ollut hälytystehtävien määrässä tavanomaisen arkipäivän tasolla, mutta tehtävien luonteessa korostuivat viikonlopuille tyypilliset tilanteet. Poliisi on joutunut selvittämään etenkin lähisuhdeväkivaltaan, häiriökäyttäytymiseen sekä päihteisiin liittyviä tapauksia.Jouluviikko on sujunut Länsi-Uudenmaan poliisin näkökulmasta suhteellisen rauhallisissa merkeissäHälytystehtäviä on tullut 23.-25.12. välillä 419 kappaletta, mikä lukumäärällisesti vastaa tavanomaisten arkipäivien lukua. Hälytystehtävien luonne on muistuttanut enemmän tavallista viikonloppua.  Hälytystehtävät ovat painottuneet koteihin, joissa poliisi on selvittänyt lähisuhdeväkivalta- ja muita pahoinpitelytapauksia sekä puuttunut häiriökäyttäytymisiin. Lisäksi poliisia on työllistänyt erilaiset päihtymykseen, häiriökäyttäytymiseen sekä mielenterveyteen ja itsetuhoisuuteen liittyvät tehtävät.

Länsi-Uudenmaan poliisin jouluviikko on ollut hälytystehtävien määrässä tavanomaisen arkipäivän tasolla, mutta tehtävien luonteessa korostuivat viikonlopuille tyypilliset tilanteet. Poliisi on joutunut selvittämään etenkin lähisuhdeväkivaltaan, häiriökäyttäytymiseen sekä päihteisiin liittyviä tapauksia.

Jouluviikko on sujunut Länsi-Uudenmaan poliisin näkökulmasta suhteellisen rauhallisissa merkeissä

Hälytystehtäviä on tullut 23.-25.12. välillä 419 kappaletta, mikä lukumäärällisesti vastaa tavanomaisten arkipäivien lukua. Hälytystehtävien luonne on muistuttanut enemmän tavallista viikonloppua.  Hälytystehtävät ovat painottuneet koteihin, joissa poliisi on selvittänyt lähisuhdeväkivalta- ja muita pahoinpitelytapauksia sekä puuttunut häiriökäyttäytymisiin. Lisäksi poliisia on työllistänyt erilaiset päihtymykseen, häiriökäyttäytymiseen sekä mielenterveyteen ja itsetuhoisuuteen liittyvät tehtävät.

Espoon Puustellinmäessä tapahtui jouluaattona ampumavälikohtaus, jota poliisi tutkii tapon yrityksenä. Tämän hetkisten tietojen mukaan ennen puolta yötä kadulla ammuttiin useita laukauksia, ja paikalla oli useita henkilöitä. Tapauksesta annettu erillinen tiedote 25.12.

Rikospoliisia ovat työllistäneet enimmäkseen perheväkivalta-asiat

Joulunaikaa leimaa perheiden yhdessäolo, johon joidenkin osalta kuuluu myös runsas alkoholin käyttö. Länsi-Uudenmaan poliisin rikostutkintaa ovatkin joulunaikaan työllistäneet pääasiassa perheväkivalta-asiat. Mitään yksittäistä erityisen vakavaa tai muuten uutiskynnyksen ylittävää asiaa ei alueen rikosjutuista nouse esiin.

Joululiikenne sujunut Länsi-Uudenmaan alueella rauhallisesti

Joulun juhlapyhät ovat sujuneet liikenteessä pääosin rauhallisesti Länsi-Uudenmaan alueella. Alueella on sattunut muutamia ulosajoja ja peltikolareita, joista ei ole aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Lisäksi eläinonnettomuudet ovat työllistäneet poliisia jonkin verran.

Loppuviikon aikana liikenteen odotetaan vilkastuvan, kun monet palaavat kotiin joulunvietosta. Poliisi muistuttaa varaamaan riittävästi aikaa matkantekoon ja huolehtimaan siitä, että kuljettaja on ajokunnossa. Tämä tarkoittaa paitsi päihteettömyyttä myös riittävää lepoa ennen matkaan lähtemistä. Rauhallisella ajotavalla ja ennakoivalla liikennekäyttäytymisellä voi omalta osaltaan edistää turvallista liikkumista.

Poliisi haluaa välttää viime vuoden vaaratilanteet

Uuden vuoden aatto 31.12. lähestyy. Haluamme muistuttaa riskistä, joka korostui edellisenä uudenvuoden aattona. Ilotulitteita käytettiin nimittäin Länsi-Uudellamaalla vuoden 2024 vaihtuessa varomattomasti ja vaarallisesti huomattavan paljon. Monissa tapauksissa niitä esimerkiksi ammuttiin säännösten vastaisesti.

Myös itse tehdyt räjähteet aiheuttavat vaaratilanteita, joista aikuisten onkin hyvä keskustella lasten kanssa. Kavereiden yllyttämänä tehty hölmöily voi aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia ja jopa pysyviä vammoja.

On myös hyvä muistaa, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantaminen ilotulitteilla tai ilotulitteen varomaton käsittely voivat johtaa rikostutkintaan.

Ilotulitteet kuuluvat vain selvin päin olevien täysi-ikäisten käsiin. Ilotulitteita saa käyttää vain 31.12. kello 18 ja 1.1. kello 02 välisenä aikana.

Selvää on myös se, että alkoholi ja muut päihteet eivät kuulu alaikäisten käsiin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Suomen poliisilaitoksen joulunaika

NordenBladet — Joulunaika oli Itä-Suomessa poliisin hälytystehtävien näkökulmasta kokonaisuutena rauhallinen.Poliisia työllisti Itä-Suomessa Joulunaikana tavanomaiset hälytystehtävät eli muun muassa erilainen häiriökäyttäytyminen, liikenteestä aiheutuvat tehtävät, päihtyneet henkilöt, kotihälytykset ja itsetuhoiset henkilöt.

Joulunaika oli Itä-Suomessa poliisin hälytystehtävien näkökulmasta kokonaisuutena rauhallinen.

Poliisia työllisti Itä-Suomessa Joulunaikana tavanomaiset hälytystehtävät eli muun muassa erilainen häiriökäyttäytyminen, liikenteestä aiheutuvat tehtävät, päihtyneet henkilöt, kotihälytykset ja itsetuhoiset henkilöt.

Tehtävämäärät:

24.12. klo 7-19 Itä-Suomessa yhteensä 84 hälytystehtävää

24.12. klo 19.00 – 25.12. klo 07.00 yhteensä 88 hälytystehtävää.

25.12. klo 7.00 – 19.00 yhteensä 100 hälytystehtävää.

25.12. klo 19.00 – 26.12. klo 07.00 yhteensä 117 hälytystehtävää.

Tehtävämääriltään päivävuorot ovat verrattavissa hiljaisiin arkipäiviin ja yövuorot verrattavissa hiljaisiin viikonlopun öihin. Viime vuoden jouluun verrattuna hälytystehtävien määrä on hyvin samanlainen.

Rikosilmoituksia on kirjattu muun muassa pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista.

Yksittäisistä rikosilmoituksiin johtaneista asioista tiedotetaan tarvittaessa arjen tullen erillisillä tiedotteilla.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapissa joulu sujui rauhallisesti

NordenBladet — Koko Lapin alueella joulun aika on ollut mukavan rauhallista.Muutamia väsyneitä joulun viettäjiä on majoitettu poliisin tiloissa. Nopeasti pakkasesta plussakeliksi vaihtunut sää teki tiet liukkaiksi aiheuttaen tieltä suistumisia ja peltikolareita. Vakavilta henkilövahingoilta on säästytty toistaiseksi. Poliisi toivoo malttia liikenteeseen.

Koko Lapin alueella joulun aika on ollut mukavan rauhallista.

Muutamia väsyneitä joulun viettäjiä on majoitettu poliisin tiloissa. Nopeasti pakkasesta plussakeliksi vaihtunut sää teki tiet liukkaiksi aiheuttaen tieltä suistumisia ja peltikolareita. Vakavilta henkilövahingoilta on säästytty toistaiseksi. Poliisi toivoo malttia liikenteeseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kotihälytykset työllistivät Kaakkois-Suomen poliisia jouluna

NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella 24.-26.12 aamun välisenä aikana yhteensä 228 hälytystehtävää, joista suurimpaan osaan liittyi päihteiden käyttö.Hälytystehtäviä ilmoitettiin Kaakkois-Suomen alueella Etelä-Karjalassa 93 ja Kymenlaaksossa 135 kappaletta. Erityisesti kotihälytystehtävät työllistivät partioita. Kotihälytyksiä oli yhteensä 41 kappaletta. Näistä kuuteentoista ilmoitettiin liittyvän perheväkivaltaa.Järjestysrikkomuksista ja häiriökäytöksestä tehtiin poliisille yhdeksän ilmoitusta. Päihtyneistä henkilöistä tuli neljä ilmoitusta. Liikenteestä aiheutui yhteensä 24 tehtävää. Rattijuopumuksia ilmoitettiin yhteensä neljätöista kappaletta. Peltikolareita ja muita pieniä liikenneonnettomuuksia yhteensä kymmenen kappaletta.Joulun aikana ilmoitettiin yhdestä rakennuspalosta. Syyksi selvisi ruuanlaiton yhteydessä kattilassa syttynyt öljy, josta selvittiin onneksi lähinnä savuhaitoilla.Kaakkois-Suomen poliisille ilmoitettiin myös yhdestä epäillystä seksuaalirikoksesta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta, joista poliisi on aloittanut esitutkinnan.Kiinniotettuja joulupyhien aikaan poliisilla on ollut yhteensä 29 henkilöä. Näistä suurin osa oli kiinniotettuna päihtymyksen tai häiriökäytöksen vuoksi.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella 24.-26.12 aamun välisenä aikana yhteensä 228 hälytystehtävää, joista suurimpaan osaan liittyi päihteiden käyttö.

Hälytystehtäviä ilmoitettiin Kaakkois-Suomen alueella Etelä-Karjalassa 93 ja Kymenlaaksossa 135 kappaletta. 

Erityisesti kotihälytystehtävät työllistivät partioita. Kotihälytyksiä oli yhteensä 41 kappaletta. Näistä kuuteentoista ilmoitettiin liittyvän perheväkivaltaa.

Järjestysrikkomuksista ja häiriökäytöksestä tehtiin poliisille yhdeksän ilmoitusta. Päihtyneistä henkilöistä tuli neljä ilmoitusta. 

Liikenteestä aiheutui yhteensä 24 tehtävää. Rattijuopumuksia ilmoitettiin yhteensä neljätöista kappaletta. Peltikolareita ja muita pieniä liikenneonnettomuuksia yhteensä kymmenen kappaletta.

Joulun aikana ilmoitettiin yhdestä rakennuspalosta. Syyksi selvisi ruuanlaiton yhteydessä kattilassa syttynyt öljy, josta selvittiin onneksi lähinnä savuhaitoilla.

Kaakkois-Suomen poliisille ilmoitettiin myös yhdestä epäillystä seksuaalirikoksesta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta, joista poliisi on aloittanut esitutkinnan.

Kiinniotettuja joulupyhien aikaan poliisilla on ollut yhteensä 29 henkilöä. Näistä suurin osa oli kiinniotettuna päihtymyksen tai häiriökäytöksen vuoksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joulunaika Lounais-Suomessa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisin joulu on hälytystehtävien määrällä mitattuna ollut hyvin samankaltainen aikaisempien vuosien kanssa. Vuoden 2023 jouluun verrattuna tehtävämäärissä on pientä nousua.Poliisi on hoitanut aattoaamun ja Tapaninpäivän aamun välisenä aikana noin 780 tehtävää. Näistä tehtävistä 214 liittyy pahoinpitelyihin, kotihälytyksiin, mielenterveyteen, häiriökäyttäytymiseen tai päihtymyksiin. Kotihälytyksiä näistä on ollut 80kpl. Kotihälytysten määrä on hieman pienempi kuin vuoden 2023 jouluna.

Lounais-Suomen poliisin joulu on hälytystehtävien määrällä mitattuna ollut hyvin samankaltainen aikaisempien vuosien kanssa. Vuoden 2023 jouluun verrattuna tehtävämäärissä on pientä nousua.

Poliisi on hoitanut aattoaamun ja Tapaninpäivän aamun välisenä aikana noin 780 tehtävää. Näistä tehtävistä 214 liittyy pahoinpitelyihin, kotihälytyksiin, mielenterveyteen, häiriökäyttäytymiseen tai päihtymyksiin. Kotihälytyksiä näistä on ollut 80kpl. Kotihälytysten määrä on hieman pienempi kuin vuoden 2023 jouluna.

Rattijuopumuksesta epäiltyjä poliisi on tavoittanut 14kpl, näistä kolmea epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Pahoinpitelyistä poliisi on kirjannut 10 rikosilmoitusta. Törkeästä pahoinpitelystä on kirjattu yksi ilmoitus. Joulurauhan aikana Turun Pernossa tapahtunutta henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta tutkitaan nyt kahtena tapon yrityksenä. Molemmat asianomistajat saivat sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Joulupäivänä poliisi yritti pysäyttää Turun Suikkilassa kovaa ylinopeutta ja punaisia liikennevaloja vasten ajanutta autoa. Ajoneuvon pysähdyttyä, peruutti kuljettaja päin poliisiautoa ja lähti pakenemaan. Kuljettaja tavoitetiin kuitenkin nopeasti ja häntä epäillään useasta rikoksesta. Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi häntä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Epäilty oli lyönyt poliisia kiinniottotilanteessa.

Salossa poliisi tavoitti kadulta aikaisemmin häiriötä aiheuttaneen miehen, hänen hallusta löydettiin luvaton käsiase ladattuna.

Tapaninpäivänä poliisi aloittaa joulun paluuliikenteen valvonnan heti aamulla. Valvontaa jatketaan koko päivän.  Joulun tieliikenne on sujunut hyvin pyhien aikana. Toistaiseksi poliisin tietoon ei Lounais-Suomen alueelta ole tullut yhtään loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta. Poliisi toivoo paluuliikenteeseen samaa malttia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeen poliisilla rauhallinen jouluvuorokausi

NordenBladet — Poliisilla oli 195 tehtävää Hämeen poliisin alueella vuorokauden aikana. Vuorokausi oli melko rauhallinen, vaikkakin Hämeenlinnan ja Lahden ravintoloissa riitti juhlijoita. Poliisipartioita työllistivät lähinnä erinäiset häiriökäyttäytymistehtävät.Nuori mies ajoi 200km/h:ssa valtatiellä kolme Janakkalassa. Tieosuudella on 100km/h:ssa nopeusrajoitus. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Ajo-oikeudettoman kuljettajan epäillään ajaneen autoaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena Lahdessa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisilla oli 195 tehtävää Hämeen poliisin alueella vuorokauden aikana. Vuorokausi oli melko rauhallinen, vaikkakin Hämeenlinnan ja Lahden ravintoloissa riitti juhlijoita. Poliisipartioita työllistivät lähinnä erinäiset häiriökäyttäytymistehtävät.

Nuori mies ajoi 200km/h:ssa valtatiellä kolme Janakkalassa. Tieosuudella on 100km/h:ssa nopeusrajoitus. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ajo-oikeudettoman kuljettajan epäillään ajaneen autoaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena Lahdessa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi