NordenBladet — Poliisi pyysi aiemmin joulukuussa 2024 havaintoja Ylämyllyn alueella liikkuneesta tummiin pukeutuneesta miehestä, joka oli kierrellyt pihoissa. Poliisi kiittää saamistaan havainnoista, joilla oli vaikutusta asian selvittämiseen.Poliisi on selvittänyt Liperin Ylämyllyllä pihoissa kierrelleen miehen henkilöllisyyden ja tavoittanut tämän. Poliisi on puuttunut miehen toimintaan ja kuulustelut tämän. Asiaa on selvitetty esitutkinnassa kotirauhan rikkomisena. Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei kerro motiivista miehen toiminnalle. Puuttumisen myötä poliisi toivoo tilanteen rauhoittuneen.
Poliisi pyysi aiemmin joulukuussa 2024 havaintoja Ylämyllyn alueella liikkuneesta tummiin pukeutuneesta miehestä, joka oli kierrellyt pihoissa. Poliisi kiittää saamistaan havainnoista, joilla oli vaikutusta asian selvittämiseen.
Poliisi on selvittänyt Liperin Ylämyllyllä pihoissa kierrelleen miehen henkilöllisyyden ja tavoittanut tämän. Poliisi on puuttunut miehen toimintaan ja kuulustelut tämän. Asiaa on selvitetty esitutkinnassa kotirauhan rikkomisena. Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei kerro motiivista miehen toiminnalle. Puuttumisen myötä poliisi toivoo tilanteen rauhoittuneen.
NordenBladet — Hämeen poliisi sai 23.10.2024 hätäkeskukselta tehtävän, jossa ilmoittaja kertoi löytäneensä mahdollisesti radioaktiivisen esineen Asikkalasta. Poliisi totesi esineen mahdollisesti radioaktiiviseksi ja toimitti esineen edelleen jatkotutkimuksiin.Radioaktiiviseksi epäilty esine oli suojattu niin, ettei siitä ollut säteilyvaaraa ympäristölle. Myöskään ihmisille esine ei aiheuttanut hengenvaaraa. Poliisi otti haltuun esineen samana päivänä jatkotutkimuksiin toimitettavaksi. Esinettä käsitteli CBRN-aineisiin (mm. radioaktiiviset aineet) erikoistunut poliisipartio, joka myös otti haltuun esineen asianmukaisella tavalla.
Hämeen poliisi sai 23.10.2024 hätäkeskukselta tehtävän, jossa ilmoittaja kertoi löytäneensä mahdollisesti radioaktiivisen esineen Asikkalasta. Poliisi totesi esineen mahdollisesti radioaktiiviseksi ja toimitti esineen edelleen jatkotutkimuksiin.
Radioaktiiviseksi epäilty esine oli suojattu niin, ettei siitä ollut säteilyvaaraa ympäristölle. Myöskään ihmisille esine ei aiheuttanut hengenvaaraa. Poliisi otti haltuun esineen samana päivänä jatkotutkimuksiin toimitettavaksi. Esinettä käsitteli CBRN-aineisiin (mm. radioaktiiviset aineet) erikoistunut poliisipartio, joka myös otti haltuun esineen asianmukaisella tavalla.
Asiaa selvitetään nyt yhteistyössä toisten viranomaisten kanssa. Asiassa tutkitaan ydinenergian käyttörikoksena.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää, kun tutkinta edistyy.
NordenBladet — Epäilty rikos tapahtui Myllykoskella sijaitsevassa ravintolassa lauantain vastaisena yönä noin kello 00.Poliisi tutkii lauantaina 11.1.2025 Kouvolassa tapahtunutta väkivallantekoa tapon yrityksenä. Poliisi epäilee, että 1960-luvulla syntynyt mies löi keski-ikäistä naista teräaseella. Nainen sai väkivallanteossa hengenvaarallisia vammoja. Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni tapahtumapaikalta ja häntä tullaan esittämään vangittavaksi. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nina Hietanen kertoo, että tapahtumien kulku alkaa olla selvillä. -Jatkamme esitutkintaa ja yksityiskohtien selvittämistä. Tiedotamme lisää, kun tutkinta etenee.
Epäilty rikos tapahtui Myllykoskella sijaitsevassa ravintolassa lauantain vastaisena yönä noin kello 00.
Poliisi tutkii lauantaina 11.1.2025 Kouvolassa tapahtunutta väkivallantekoa tapon yrityksenä. Poliisi epäilee, että 1960-luvulla syntynyt mies löi keski-ikäistä naista teräaseella. Nainen sai väkivallanteossa hengenvaarallisia vammoja.
Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni tapahtumapaikalta ja häntä tullaan esittämään vangittavaksi. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nina Hietanen kertoo, että tapahtumien kulku alkaa olla selvillä.
–Jatkamme esitutkintaa ja yksityiskohtien selvittämistä. Tiedotamme lisää, kun tutkinta etenee.
NordenBladet — Poliisi sai tänään ilmoituksen uhkatilanteesta Salpausselän koulussa Lahdessa. Nopeasti ilmeni, että kyse oli pilapuhelusta.Hätäkeskukseen tuli tänään kello 13.30 aikoihin ilmoitus, että Salpausselän koululle Lahteen on nuori tullut ampumaan. Hämeen poliisi meni koululle usean poliisipartion voimin.Poliisi tavoitti ilmoituksen tehneen nuoren nopeasti ja silloin selvisi, että kyseessä oli pilapuhelu eikä todellista uhkatilannetta koululla ollut.Poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen perättömästä vaarailmoituksesta ja jatkaa asian selvittämistä pilapuhelun soittaneen nuoren kanssa.Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää tekijän nuoren iän takia.
Poliisi sai tänään ilmoituksen uhkatilanteesta Salpausselän koulussa Lahdessa. Nopeasti ilmeni, että kyse oli pilapuhelusta.
Hätäkeskukseen tuli tänään kello 13.30 aikoihin ilmoitus, että Salpausselän koululle Lahteen on nuori tullut ampumaan. Hämeen poliisi meni koululle usean poliisipartion voimin.
Poliisi tavoitti ilmoituksen tehneen nuoren nopeasti ja silloin selvisi, että kyseessä oli pilapuhelu eikä todellista uhkatilannetta koululla ollut.
Poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen perättömästä vaarailmoituksesta ja jatkaa asian selvittämistä pilapuhelun soittaneen nuoren kanssa.
Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää tekijän nuoren iän takia.
NordenBladet — Poliisin teknisten tutkimusten perusteella palon todennäköinen syttymissyy on ollut vikaantuminen sähkölaitteessa tai rakennuksen sähköistyksessä.Kouvolassa Pilkanmaalla Iitintien varrella sijaitseva, juhlatilaksi muutettu navettarakennus paloi perjantaina 10.1.2025 illalla. Ilmoitus palosta tuli klo 22.45. Paloa oli sammuttamassa Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen pelastuslaitosten yksiköitä ja palo saatiin sammutettua aikaisin aamuyöstä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta rakennus kärsi mittavia vahinkoja.Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tekniset tutkijat ovat suorittaneet palopaikalla tutkintaa yhteistyössä Kymenlaakson pelastuslaitoksen tutkijan kanssa. Palon syttymispaikka on saatu todennettua ja todennäköinen syttymissyy on ollut vikaantuminen sähkölaitteessa tai rakennuksen sähköistyksessä. Tulipalon syttymiseen ei epäillä liittyvän tahallisuutta.
Poliisin teknisten tutkimusten perusteella palon todennäköinen syttymissyy on ollut vikaantuminen sähkölaitteessa tai rakennuksen sähköistyksessä.
Kouvolassa Pilkanmaalla Iitintien varrella sijaitseva, juhlatilaksi muutettu navettarakennus paloi perjantaina 10.1.2025 illalla. Ilmoitus palosta tuli klo 22.45. Paloa oli sammuttamassa Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen pelastuslaitosten yksiköitä ja palo saatiin sammutettua aikaisin aamuyöstä.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta rakennus kärsi mittavia vahinkoja.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tekniset tutkijat ovat suorittaneet palopaikalla tutkintaa yhteistyössä Kymenlaakson pelastuslaitoksen tutkijan kanssa. Palon syttymispaikka on saatu todennettua ja todennäköinen syttymissyy on ollut vikaantuminen sähkölaitteessa tai rakennuksen sähköistyksessä. Tulipalon syttymiseen ei epäillä liittyvän tahallisuutta.
NordenBladet — Poliisi pyytää edelleen myös yleisöltä havaintoja puukotuksesta.Poliisi on jatkanut Kotkassa tapahtuneen puukotuksen tutkintaa viikonlopun aikana. Puukotusta tutkitaan tapon yrityksenä. Epäilty rikos tapahtui Kotkankatu 10 takapihalla sijaitsevalla ns. puutteenkujalla lauantaina 11.1.2025 hieman kello 23 jälkeen. Väkivallanteon uhri sai vaarallisia vammoja, mutta ei ole hengenvaarassa. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi miestä rikoksesta epäiltynä. Kiinniotetut miehet ovat edelleen pidätettynä. Kahta henkilöä pyydetään ilmoittautumaan Poliisin tiedossa on, että kaksi muuta henkilöä poistui juosten ns. puutteenkujalta tekopaikan suunnasta Kotkankadun suuntaan heti tekoajankohdan jälkeen. Poliisi pyytää näitä henkilöitä ilmoittautumaan, koska heillä saattaa olla epäillyn rikoksen selvittämiseksi tarpeellista tietoa. Poliisi pyytää edelleen myös yleisöltä vihjeitä väkivallantekoon sekä edellä mainittuihin kahteen henkilöön liittyen. Yleisövihjeitä voi ilmoittaa puhelimitse numeroon 0504479574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.Aiempi tiedote aiheesta: Poliisi pyytää havaintoja väkivallanteosta Kotkan keskustassa – Poliisi
Poliisi pyytää edelleen myös yleisöltä havaintoja puukotuksesta.
Poliisi on jatkanut Kotkassa tapahtuneen puukotuksen tutkintaa viikonlopun aikana. Puukotusta tutkitaan tapon yrityksenä.
Epäilty rikos tapahtui Kotkankatu 10 takapihalla sijaitsevalla ns. puutteenkujalla lauantaina 11.1.2025 hieman kello 23 jälkeen. Väkivallanteon uhri sai vaarallisia vammoja, mutta ei ole hengenvaarassa. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi miestä rikoksesta epäiltynä. Kiinniotetut miehet ovat edelleen pidätettynä.
Kahta henkilöä pyydetään ilmoittautumaan
Poliisin tiedossa on, että kaksi muuta henkilöä poistui juosten ns. puutteenkujalta tekopaikan suunnasta Kotkankadun suuntaan heti tekoajankohdan jälkeen. Poliisi pyytää näitä henkilöitä ilmoittautumaan, koska heillä saattaa olla epäillyn rikoksen selvittämiseksi tarpeellista tietoa.
Poliisi pyytää edelleen myös yleisöltä vihjeitä väkivallantekoon sekä edellä mainittuihin kahteen henkilöön liittyen. Yleisövihjeitä voi ilmoittaa puhelimitse numeroon 0504479574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Tampereen poliisi tutkii tulipaloja, joita on syytä epäillä tahallaan sytytetyiksi.Tampereella Saukonpuiston entisessä koulussa 6.1.2025 syttynyt tulipalo on selvitetty. Sytyttäjiksi on syytä epäillä nuoria poikia, jotka on tavoitettu ja kuultu. Palo on sytytetty pikemmin hetken mielijohteesta kuin harkittuna ja sitä tutktitaan tuhotyönä. Palopaikalla 9.1. suoritetussa paikkatutkinnassa havaittiin vielä rakennuksen kattorakenteissa kytevä palo, jonka pelastuslaitos kävi sammuttamassa. Kuulusteluissa on ilmennyt tapahtumien kulku. Aiemman tiedottamisen jälkeen useampi tapahtumapaikan läheisyydessä ollut henkilö on ollut poliisiin yhteydessä. Yhteydenottojen perusteella tapahtumia ja havaintoaikoja on saatu tarkennettua siten, että aiemmassakin tiedotteessa mainittua kaksikkoa oli lopulta syytä epäillä osallisuudesta paloon ja havainnot muista henkilöistä saatiin suljettua pois. Poliisi kiittää runsaista yhteydenotoista! Poliisi on myös selvittänyt Tampereen Kaukajärvellä 3.1.2025 isossa kerrostalossa päiväsaikaan syttynyttä tulipaloa. Paikalla olleet asukkaat joutuivat tällöin poistumaan asunnoistaan. Varastotiloissa ollutta tulipaloa oli syytä epäillä sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäiltynä 80-luvulla syntyneen naisen. Paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Lisäksi poliisissa on selvitetty 30.10.2024 Tampereen Polvikadulla taloyhtiön varastotiloissa sytytetyksi epäiltyä tulipaloa. Tuhotyöstä on kuulusteltu epäiltynä 90-luvulla syntynyt mies. Rikosasiat tulevat etenemään myöhemmin syyteharkintaan. Poliisi muistuttaa, että tulipalojen sytyttämisestä jää kiinni. Palot aiheuttavat erityisesti taajaan rakennetussa kaupunkiympäristössä huomattavaa vaaraa ja vahinkoa ihmisille, eläimille ja omaisuudelle. Lisäksi paloista aiheutuu savuvahinkoja paloalueen ulkopuolelle. Palo ei yleensä rajoitu sytytettyyn tilaan. Sytyttäjälle tuomitaan rangaistuksen lisäksi tavanomaisesti huomattavia vahingonkorvauksia maksettavaksi. Tuli on harvemmin hyvä renki ja aina huono isäntä.
Tampereen poliisi tutkii tulipaloja, joita on syytä epäillä tahallaan sytytetyiksi.
Tampereella Saukonpuiston entisessä koulussa 6.1.2025 syttynyt tulipalo on selvitetty. Sytyttäjiksi on syytä epäillä nuoria poikia, jotka on tavoitettu ja kuultu. Palo on sytytetty pikemmin hetken mielijohteesta kuin harkittuna ja sitä tutktitaan tuhotyönä. Palopaikalla 9.1. suoritetussa paikkatutkinnassa havaittiin vielä rakennuksen kattorakenteissa kytevä palo, jonka pelastuslaitos kävi sammuttamassa.
Kuulusteluissa on ilmennyt tapahtumien kulku. Aiemman tiedottamisen jälkeen useampi tapahtumapaikan läheisyydessä ollut henkilö on ollut poliisiin yhteydessä. Yhteydenottojen perusteella tapahtumia ja havaintoaikoja on saatu tarkennettua siten, että aiemmassakin tiedotteessa mainittua kaksikkoa oli lopulta syytä epäillä osallisuudesta paloon ja havainnot muista henkilöistä saatiin suljettua pois. Poliisi kiittää runsaista yhteydenotoista!
Poliisi on myös selvittänyt Tampereen Kaukajärvellä 3.1.2025 isossa kerrostalossa päiväsaikaan syttynyttä tulipaloa. Paikalla olleet asukkaat joutuivat tällöin poistumaan asunnoistaan. Varastotiloissa ollutta tulipaloa oli syytä epäillä sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäiltynä 80-luvulla syntyneen naisen. Paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.
Lisäksi poliisissa on selvitetty 30.10.2024 Tampereen Polvikadulla taloyhtiön varastotiloissa sytytetyksi epäiltyä tulipaloa. Tuhotyöstä on kuulusteltu epäiltynä 90-luvulla syntynyt mies. Rikosasiat tulevat etenemään myöhemmin syyteharkintaan.
Poliisi muistuttaa, että tulipalojen sytyttämisestä jää kiinni. Palot aiheuttavat erityisesti taajaan rakennetussa kaupunkiympäristössä huomattavaa vaaraa ja vahinkoa ihmisille, eläimille ja omaisuudelle. Lisäksi paloista aiheutuu savuvahinkoja paloalueen ulkopuolelle. Palo ei yleensä rajoitu sytytettyyn tilaan. Sytyttäjälle tuomitaan rangaistuksen lisäksi tavanomaisesti huomattavia vahingonkorvauksia maksettavaksi.
Tuli on harvemmin hyvä renki ja aina huono isäntä.
NordenBladet — Poliisi tutkii Seinäjoen Marttilassa tänään 13.1.2025 sattunutta vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta.Yksi henkilö on otettu kiinni tapaukseen liittyen. Tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille.Tapauksen tutkinta on alkuvaiheessa, eikä asiasta tiedoteta tässä vaiheessa enempää.
Poliisi tutkii Seinäjoen Marttilassa tänään 13.1.2025 sattunutta vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta.
Yksi henkilö on otettu kiinni tapaukseen liittyen. Tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille.
Tapauksen tutkinta on alkuvaiheessa, eikä asiasta tiedoteta tässä vaiheessa enempää.
NordenBladet — Poliisi sai ilmoituksen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta Vaasan Ristinummella 9.1.2025 iltapäivällä.Poliisi tavoitti rikoksesta epäillyn hieman teon jälkeen ja otti hänet kiinni. Kiinniotosta ei aiheutunut sivullisille vaaraa. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä ja rikoksesta epäilty henkilö tullaan esittämään vangittavaksi Pohjanmaan käräjäoikeudessa.Esitutkinta on alkuvaiheessa. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa mahdollista tiedottaa asiasta enempää.
Poliisi sai ilmoituksen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta Vaasan Ristinummella 9.1.2025 iltapäivällä.
Poliisi tavoitti rikoksesta epäillyn hieman teon jälkeen ja otti hänet kiinni. Kiinniotosta ei aiheutunut sivullisille vaaraa. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä ja rikoksesta epäilty henkilö tullaan esittämään vangittavaksi Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Esitutkinta on alkuvaiheessa. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa mahdollista tiedottaa asiasta enempää.
NordenBladet — Vaaralliset vammat sai uhri, ei epäilty tekijä, kuten alkuperäisessä tiedotteessa virheellisesti kerrottiin.Sunnuntaina 12.1.2025 julkaistussa uutisessa kerrottiin virheellisesti, että epäilty tekijä sai vaarallisia vammoja tilanteessa. Vaaralliset vammat sai uhri, ei epäilty tekijä, kuten alkuperäisessä tiedotteessa virheellisesti kerrottiin.
Vaaralliset vammat sai uhri, ei epäilty tekijä, kuten alkuperäisessä tiedotteessa virheellisesti kerrottiin.
Sunnuntaina 12.1.2025 julkaistussa uutisessa kerrottiin virheellisesti, että epäilty tekijä sai vaarallisia vammoja tilanteessa. Vaaralliset vammat sai uhri, ei epäilty tekijä, kuten alkuperäisessä tiedotteessa virheellisesti kerrottiin.