NordenBladet — Poliisi sai maanantaina 27. huhtikuuta 2026 aamuyöllä hätäkeskuksen kautta tehtävän Helsingin keskustaan, jossa kolme henkilöä oli murtautunut Aleksanterinkadulla sijaitsevaan koruliikkeeseen. Epäillyt anastivat suuren määrän koruja ja kelloja liikkeestä ja pakenivat poliisia autolla.Poliisi epäilee törkeästä varkaudesta kolmea henkilöä, joista yhden osalta esitutkinta on valmistumassa ja siirtymässä syyteharkintaan. Epäilty on tehnyt esitutkinnassa yhteistyötä poliisin kanssa ja selventänyt kuulusteluissa omaa osuuttaan tekoon.Kahdesta muusta epäillystä toinen on vangittu poissaolevana, ja toisen henkilöllisyyttä varmistetaan tällä hetkellä. Esitutkinta jatkuu näiden kahden epäillyn osalta.Esitutkinnassa on selvinnyt, että ulkomaalaiset epäillyt ovat saapuneet Suomeen joitakin viikkoja ennen tekoa käyttäen eri reittejä. Osa epäillyistä on myös matkustanut väärillä henkilötiedoilla.Epäillyt saivat koruliikkeestä mukaansa useita satoja kappaleita erilaisia koruja ja kelloja. Epäillyt pakenivat poliisia autolla, mutta he joutuivat myöhemmin hylkäämään saaliinsa ja jatkamaan pakomatkaansa jalkaisin poliisin ajaessa heitä takaa. Poliisin hälytyspartion nopea reagointi koruliikkeestä tulleeseen murtohälytykseen keskeytti teon ja sai aikaan sen, että epäillyt eivät ehtineet saamaan anastamiaan koruja ja kelloja lopullisesti haltuunsa.Anastetun omaisuuden myyntiarvoksi on tarkentunut noin 600 000 euroa.Aiempi tiedote tapauksesta: Poliisi epäilee useita henkilöitä murrosta koruliikkeeseen

Törkeän varkauden esitutkinta siirtyy yhden epäillyn osalta syyteharkintaan

Lähde: Poliisi.fi