NordenBladet — Poliisille on tullut viime päivinä useita havaintoja Jyväskylässä ja Muuramessa, asutuksen läheisyydessä liikkuvasta karhusta. Poliisi on tehnyt karhusta karkotuspäätöksen.Ensimmäiset havainnot karhusta tehtiin 14. toukokuuta Muuramen alueella. Tämän jälkeen karhusta on tullut useita ilmoituksia, joista viimeisimmät tänään 19. toukokuuta Jyväskylän Keljonkankaan ja Sääksvuoren alueella. Poliisin tietojen mukaan kaikki havainnot koskevat yhtä ja samaa karhua.Poliisi on tehnyt karhusta karkotuspäätöksen. Ensisijaisesti karhu pyritään saamaan pois ihmisasutuksen läheisyydestä. Poliisi on pyytänyt suurriistavirka-apua riistanhoitoyhdistykseltä ja tekee yhteistyötä SRVA:n toimijoiden kanssa, joten alueella saattaa näkyä poliisin ja SRVA:n toimijoita. Poliisin tiedossa ei ole, että karhu olisi käyttäytynyt uhkaavasti.Ihmisten ei tule lähestyä karhua tai esimerkiksi kuvata karhua. Jos karhu ei väistä ihmistä tai viipyy alueella pitkään ja tilanne tuntuu uhkaavalta, poliisi ohjeistaa soittamaan havainnosta hätänumeroon 112.

Jyväskylässä useita havaintoja karhusta

Lähde: Poliisi.fi