NordenBladet — Vappuaattona poliisia työllisti päihtyneet henkilöt sekä erilaiset väkivaltarikokset ja rattijuopumukset. Kokonaisuudessaan viikonloppu sujui Pohjanmaalla normaalia viikonloppua rauhallisemmin.Pohjanmaalla vappu on sujunut normaalia viikonloppua rauhallisemmissa merkeissä, vaikka vappuaaton yö oli poliisin näkökulmasta tähän mennessä vuoden kiireisin päivä. Vappuaaton yövuoron aikana poliisi suoritti Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella lähes 240 tehtävää. Rikosperusteisesti poliisi otti kiinni 11 henkilöä ja poliisilain perusteella kaikkiaan 10 henkilöä. Eniten poliisia työllisti päihtyneet ja häiriötä aiheuttaneet henkilöt.Keväinen, aurinkoinen ja lämmin sää sai ihmiset liikkeelle myös vappupäivänä. Kaupunkien keskustojen toreilla, alueellisissa tapahtumissa sekä ravintoloiden terasseilla oli poikkeuksellisen paljon ihmisiä liikkeellä. Iltaa ja yötä kohden häiriöt lisääntyivät ja poliisi joutui puuttumaan ylilyönteihin. Vappupäivänä poliisi otti yhden henkilön kiinni rikosperusteisesti ja poliisilain perusteella 11 henkilöä.Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli Pohjanmaalla jopa normaalia kevätviikonloppuyötä rauhallisempi. Putkassa yönsä vietti yhdeksän henkilöä poliisilain perusteella ja kaksi rikosperusteisesti. Alkuillasta poliisia työllisti Vaasan Raippaluodossa kadonneen henkilön etsintä, mutta iltapäivästä asti kateissa ollut henkilö löytyi noin klo 19 aikaan olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.Yön aikana poliisia työllisti myös Kokkolassa järjestetty ”automiitti”, johon osallistui arvion mukaan lähes 500 autoa. Tapahtuma alkoi Kokkolan tapahtumapuistosta ja siirtyi sieltä Kokkolan Prisman parkkialueelle. Siellä poliisi joutui puuttumaan osallistujien keskinäiseen väkivaltaiseen käytökseen sekä autojen revittelyyn ja musiikin kovaääniseen soittamiseen. Poliisin alustavan selvityksen mukaan tapahtuma oli kutsuttu koolle sosiaalisen median kanavia käyttäen. Tältä osin poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan kokoontumisrikkomuksesta, sillä tapahtumasta ei oltu tehty poliisille asianmukaista kokoontumislain edellyttämää ilmoitusta. 

Pohjanmaan poliisin vappu

Lähde: Poliisi.fi