NordenBladet — Tiistaina päivällä suoritettu liikenteen valvonta tuotti tulosta yhteensä neljän eri liikennejuopumustapauksen verran. Valvonnassa jaettiin lisäksi useita sakkoja liikennerikkomuksista, lähinnä ylinopeuksistaTiistaiaamuna kello kahdeksan aikaan poliisipartio tarkasti ajoneuvon kuljettajan kunnon Siikajoella. Mies antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Hänellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Kuusamon keskustassa autoillut mies koki saman kohtalon kello 14 aikaan.  Huumetesti ilmaisi hänen käyttäneen huumaavia lääkeaineita. Kello 15.15 aikaan poliisipartio osui sopivasti paikalle Oulussa Hiihtomajantien ja Poikkimaantien risteykseen. Auto oli suistunut ulos tieltä hetkistä aiemmin. Kuljettaja ei ollut loukkaantunut, eikä autokaan kärsinyt vaurioita.Kuljettaja puhalsi alkometriin reilusti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.17.30 aikaan Iissä nelostiellä autoillut ajo-oikeudeton mies puolestaan reputti huumepikatestissä kokaiinin vuoksi. Häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Merkille pantavaa on, että kolme neljästä kiinni jääneestä oli käyttänyt huumausaineita. 

Oulun poliisilaitoksella liikennepainotteinen tiistai

Lähde: Poliisi.fi