OHMYGOSSIP – Olen hokenut itselleni – useampaankin otteeseen, että joidenkin asioiden suhteen minun tulisi lopettaa yliajatteleminen, ja ongelmien näkeminen siellä, missä niitä ei ole. Pitäisi katsoa niitä hyviä asioita. Olla kiitollinen olemassa olevista arvokkaista jutuista työssä ja elämässä ylipäätänsä. Koska niitä hyviä asioita on niin paljon kuitenkin.
Usein sorrun herkkyyttäni ruikuttamaan itsekseni jotakin aivan turhaa unohtaen ne hyvät jutut. Se taas ei ole mitenkään nerokas tapa suhtautua työhön, mihinkään työhön. Millään osa- alueellahan asiat eivät ole itsestään selvyyttä. Mutta se negatiivisuus vasta onkin itseä hidastava tekijä.
kuvat: Iina Koppinen
Toki on niin kovin tarpeellista antaa itselleen aikaa. Antaa itsensä vaikka sitten.. vääntelehtiä, tai lojua löysänä, kuten minä noissa yllä olevissa kuvissa! Haha. Sillä – kaikki alkaa niistä perusasioista. Aivoille, ja koko kropalle, omalle itselle kannattaa antaa aikaa – lepoa, sekä hetkiä jolloin ajatukset saavat vapaasti vaeltaa. Minulle parhainta tuohon on liikkuminen ulkona. Tai kotijuttujen tekeminen, niiden tavallisten kotiaskareidenkin tekeminen voi ihan oikeasti tuntua todella luksukselta, kun ne saa tehdä rauhassa, ja omalla aikataululla. Parhaiten kai ilmaisen sen sanomalla, että välillä on vain niin tärkeä muistaa katsoa jonnekin ihan muualle. Kuten kaikki elimet – niin myös aivot toimivat paremmin, mikäli ovat hyvässä, virkeässä ja innostuneessa tilassa.
kuva: Iina Koppinen
Sitten työhön. Siitä minä ajattelen varmaan vähän tylsästi, sen kummenmitta suureellisuuksia – minulle työhön ryhtyminen on se, mikä riittää. En ajattele siihen yhteyteen mitään inspiraatioita tai muita mahdollisia proosallisia ilmauksia! En minä itsekään aina hahmota kaikkia vaiheita, jotka ovat mukana oman työni luovassa puolessa, tai sanotaanko paremmin – läsnä. Tämä, vaikka työ olisi kuinka rationaalista ja määrätietoista.
Valmisteluvaihe työn aloittamiseen tietenkin.. silloin työstän niitä tavoitteita, joita minulla on, ja suunnitelmia. Niistä syntyy omat kokonaisuutensa. Minulla on siis useampikin työ yhtä aikaa valmistumassa yleensä, koska jokin – yleensä hyvin erilainen tilattu teos vaikkapa .. saattaa olla aiheena parempi jättää hiukan hautumaan. Sillä välin teen omia töitäni.
Ja sitten on sellainen kypsyttelyvaihe, jossa kaikki minun aistini ovatkin yhtä äkkiä ryhtyneet kahmimaan kaikkea sitä raakamateriaalia, mitä ympäristö tarjoaa – oli se sitten aikakausilehti, tai vaikkapa jokin muoto esineessä, liikenteessä, luonnossa..jotain, mitä joku sanoo viereisessä pöydässä kahvilassa, ja minä satun kuulemaan sen… tai vaikkapa oliivitölkki kaupan hyllyllä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Ideoita voi tulla paljon, mutta niistä täytyy löytää se, mikä on paras toteuttaa.
En minä välttämättä lähde toteuttamaan minun ensimmäistä ideaa heti siten suurelle kankaalle tarkastelematta sitä ensin pienellä pohjalla, jolloin säästyy kangasta ja maalia. Joskus testaan väripalettia ja aikomieni muotojen symmetriaa, ja lähtökohtia ihan yksinkertaisesti kuvankäsittelyohjelmalla.
Toisaalta.. kun aloitin suunnittelemaan joitakin kankaalle tulevia juttuja kuvankäsittelyohjelmalla, minulle heräsi kiinnostus siihen, miten pitkälle ja mielenkiintoisille väylille digitaalisella taiteella itsessään voikaan päästä! Se olikin huikeaa.. olin tehnyt – tavallaan – sitä jo lapsena.. tosiaankin tavallaan – piirtänyt isäni koneella niitä näitä – lapsen vapauden sykkiessä sydämessäni.. silloista ilmaisua ajatellen. Mutta ohh, nyt se onkin ”digital art”! Minulle uusi juttu, mutta uskomattoman mielenkiintoinen havahtuminen digitaiteen kaikkiin mahdollisuuksiin!
kuvat: Iina Koppinen, teos: ”digital art I – my woman’s psychology?”
Kaavoihin ei saa kangistua, siksi aina niin kovasti painotan sanaa edistys. Mutta jotkut, jo aiemmin hyviksi havaitsemani tekniikat voin tarvittaessa, ja työn niin vaatiessa, ottaa käyttöön. Se, että työskentelen maalauksieni suhteen sarjoissa, tarkoittaa sitä, että hion sen hyvän idean mahdollisimman pitkälle. Ja ideoiden hiominen vaatii potentiaalia.. intensiivisyyttä; voimaa tehdä ja toteuttaa se kulloinenkin idea toimiviksi kokonaisuuksiksi. Siksi, ja sen takia minusta tuntuu, että on kirjoitettava myös tuosta sanasta brändi samaan hengenvetoon.
Minulta on kysytty tuon sanan merkitystä, ehkä hieman ihmetellenkin, äkkiseltään, koska se lukee sivuillani. Että kuinka se brändi tähän minun työhöni liittyy? Niin. Minulle visuaalisen taiteen tekijänähän se tarkoittaa pyrkimystä oman näkyvyyden kehittämiseen siten, että juurikin se oma työ erottuu taidekentällä. Siihenhän se sanana pyrkii, ja minä yksilönä työssäni. Ja siihen liittyy myös paljon muutakin, ihan pieniäkin nyansseja.. kuten että joku ihminen kiinnostuu työstäni vaikkapa niin paljon, että haluaa kuulla niitä minun tarinoitani visuaalisen taiteen takana.
Myös jokaisen henkilökohtainen menneisyys, ja tai kokemusmaailma noin yleensä, tarjoaa runsaan varaston asioita, joita toisilla ei ole, vaan se on sitä yksilöllisyyttä. Sekin on valtavan suuri alue josta ammentaa. Miettikää – kaikki se, mitä jokainen meistä on persoonina oppineet ja tehneet. Se, mikä minussa on minun omaa, luo väylän tarjota jotain aivan oman kaltaista, uniikkia siten – omankaltaista, vaikka esimerkiksi alkuperäinen ulkokohtainen kokemus olisi sama.. emme me reagoi siihen samoin, emme tee siitä välttämättä samoja päätelmiä, emmekä näin ollen myöskään samoja luovia loppuratkaisuja.
Jokainen on niin äärettömän omanarvoisensa, eikä sitä tule koskaan unohtaa.
Kuva: Iina Koppinen ”työ vaiheessa”
Luovuushan on ennenkaikkea eräänlaista ongelmanratkaisua ja se on osa kaikkea toimintaa. Minulle luovuus ei tule mistään tietystä tunteentilasta, vaan luultavasti juurikin keskittymisestä siihen työn tekemiseen, ja tällöin omien välittömien tunnetilojen jäädessä taustalle. Sitenkin ajattelen, että luovuutta ei pitäisi sanana ehkä niinkään erottaa, kuin ennemminkin ottaa osaksi toimintaa.
Mitäs tykkäätte kuvista? Te ihanat..
Palataan pian.. *hymyjä*
xoxo
Iina