NordenBladet — ACWA LIFE -hanke on lähes 28 miljoonan euron budjetillaan yksi Suomen vesienhoidon historian merkittävimmistä hankkeista. Vuoden 2026 alussa käynnistyvä kahdeksanvuotinen hanke parantaa vesien tilaa kehittämällä valuma-aluesuunnittelua ja siihen perustuvia toimia viidellä alueella. Ympäristöministeriö, Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja maa- ja metsätalousministeriö”Hienoa, että saamme kotiutettua EU-rahoitusta vesiemme tilan parantamiseksi! Valuma-alueen laajuinen suunnittelu ja toimet sekä laaja yhteistyö on hyvä lähtökohta rehevöitymisen taittamiseksi, sillä vesistöjen kunto heijastaa koko valuma-alueen tilaa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala sanoo.ACWA LIFE (Actions for Waters from Source to Sea LIFE) -hanke yhdistää maa- ja vesialueiden omistajat, järjestöt, säätiöt, tutkimuslaitokset ja viranomaiset ympäri Suomen. Hankkeen kokonaisbudjetti on vajaa 28 miljoonaa euroa, josta Euroopan unionin LIFE-ohjelman rahoitusosuus on 16,6 miljoonaa euroa. Hanketta koordinoi Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus 1.1.2026 alkaen. Päästöjä vähennetään vesistöjä ympäröivällä valuma-alueellaIlmastonmuutos lisää syys- ja talvisateita ja äärevöittää sääilmiöitä. Esimerkiksi tulvat ja kuivuus sekä rehevöittävät päästöt vesistöihin tulevat lisääntymään. Ilmastonmuutokseen voidaan sopeutua kokonaisvaltaisella vesienhallinnalla eli miettimällä keinoja vähentää päästöjä vesistöihin niitä ympäröivällä valuma-alueelta.ACWA LIFE -hanke kehittää ja vakiinnuttaa valuma-aluesuunnittelua ja toteuttaa valuma-alueilla tarvittavia toimia vesien tilan parantamiseksi. Siinä otetaan huomioon ”maalta merelle” -periaatteen mukaisesti kaikki vesien tilaan valuma-alueella vaikuttava toiminta, kuten maa- ja metsätalous, hulevedet ja asutuskeskittymien maankäyttö, teollisuus, jätevedet ja vesirakentamien yli hallintorajojen. Hankkeessa toteutetaan konkreettisia vesien tilaa parantavia toimia viidellä demonstraatioalueella: Porvoonjoen valuma-alueella, Mynälahden valuma-alueella, Laihianjoen valuma-alueella, Temmesjoen valuma-alueella ja Virtasalmi-Joroinen kalatalousalueella. Alueet ovat erilaisia ympäristöolosuhteiltaan ja ihmistoiminnan aiheuttamilta vesistövaikutuksiltaan. Toteutettavat toimet ovat maanomistajille vapaaehtoisia ja perustuvat heidän tarpeisiinsa. Alueet toimivat malleina, joiden avulla valuma-aluepohjaista vesienhallintaa ja toimenpiteiden toteutusta laajennetaan muille alueille Suomessa. Hankkeessa parannetaan suunnittelutyökaluja sekä tuotetaan uutta tietoa orgaanisesta kuormituksesta ja aiempien vesistökunnostusten vaikutuksista. Hanke levittää lisäksi vesien tilan parantamisen parhaita ja kustannustehokkaimpia käytäntöjä. Hanke tuottaa kohderyhmiä kuuntelemalla tietoa ja materiaalia päätöksenteon tueksi ja tukee maa- ja metsätaloussektorin tulevaisuuden osaajien koulutusta tuottamalla opetusmateriaalia ja tarjoamalla luentoja.Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön johdolla hankkeessa pilotoidaan vaikuttavuusperusteista rahoitusta vesienhoidossa, kehitetään yritysten osallistumista vesien- ja merenhoitoon sekä luodaan ymmärrystä vesien- ja merenhoitosuunnitelmien toimeenpanon kansantaloudellisista vaikutuksista. Julkinen rahoitus ei kata vesien tilan parantamiseksi tarvittavia toimia. ACWA LIFE -hanke edistääkin toimia eri rahoituslähteiden, kuten yksityisen rahoituksen, liikkeelle saamiseksi.Hankkeen toteuttajatHankkeessa ovat mukana elinvoimakeskukset (Etelä-Pohjanmaa, Uusimaa, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Pohjois-Suomi) 1.1.2026 alkaen, Lupa- ja valvontavirasto 1.1.2026 alkaen, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen ympäristökeskus (Syke), Luonnonvarakeskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen metsäkeskus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, John Nurmisen säätiö, Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry ja Luonnontieteellinen keskusmuseo.
ACWA LIFE -hanke on lähes 28 miljoonan euron budjetillaan yksi Suomen vesienhoidon historian merkittävimmistä hankkeista. Vuoden 2026 alussa käynnistyvä kahdeksanvuotinen hanke parantaa vesien tilaa kehittämällä valuma-aluesuunnittelua ja siihen perustuvia toimia viidellä alueella.  
Lähde: ym.fi