NordenBladet — Julkisuudesta on saattanut syntyä käsitys siitä, että Ukrainaan toimitettuja avustusaseita olisi päätynyt Suomessa järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden haltuun. Keskusrikospoliisilla ei ole tietoa, että tällaisia aseita olisi tullut Suomeen.Yle uutisoi sunnuntaina 30.10.2022 liittyen aseiden päätymisestä Ukrainasta Suomeen. Uutinen perustui Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgrenin Ylelle antamaan haastatteluun.Haastattelun pohjalta Yle julkaisi suomenkielisen jutun, josta tehtiin myös englanninkielinen lyhyempi versio. Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan haastattelusta noussut kuva Ukrainalle annetun aseavun kulkeutumisesta suomalaisten järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden haltuun on epätarkka. Poliisilla ei ole näyttöä siitä, että aseavun piirissä olevia aseita olisi salakuljetettu Ukrainasta Suomeen.– Tiedossa ei ole, että Ukrainaan toimitettuja avustusaseita olisi päätynyt Suomeen rikollisten käsiin, sanoo Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Markus Välimäki.Poliisi takavarikoi vuosittain järjestäytyneen rikollisuuden toimijoilta lukuisia luvattomia aseita. Poliisin tiedossa on, että järjestäytyneen rikollisuuden yksittäiset toimijat ovat kiinnostuneita sota-alueiden aseista. Poliisilla on viitteitä siitä, että järjestäytyneen rikollisuuden toimijat voivat pitkällä aikavälillä yrittää hankkia aseita myös Venäjän käynnistämän sodan seurauksena.– Asiantuntijamme antaman haastattelun perusteella on voinut saada kuvan, että aseita olisi jo kulkeutunut Suomeen. Tällaisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole näyttöä. Tarkoituksenamme on ollut tuoda esiin, että on mahdollista, että Suomessa toimivat rikolliset pyrkivät saamaan haltuunsa aseita konfliktialueilta, Välimäki sanoo.Keskusrikospoliisi on tunnistanut yksittäisiä järjestäytyneen rikollisuuden toimijoita, jotka ovat matkustaneet Ukrainaan sodan aikana. Poliisi seuraa tilannetta jatkuvasti ja ylläpitää tilannekuvaa Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista Suomeen. Sotiin on liittynyt tyypillisesti laitonta asekauppaa, mikä tarjoaa rikollisille mahdollisuuden hyötyä tilanteesta. Ongelma on tunnistettu maailmalla käydyistä aseellisista konflikteista. Ilmiö ei ole kytköksissä siihen, mistä mahdolliset konfliktissa käytetyt aseet ovat alun perin lähtöisin.– Poliisin toimintaan kuuluu kaikissa tilanteissa pohtia ennakolta mahdollisia riskejä, ja tässä aseisiin liittyvässä kysymyksessä on tunnistettu yksi mahdollinen riski, joka kuitenkaan ei ainakaan tällä hetkellä ole realisoitunut, Välimäki sanoo.
Julkisuudesta on saattanut syntyä käsitys siitä, että Ukrainaan toimitettuja avustusaseita olisi päätynyt Suomessa järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden haltuun. Keskusrikospoliisilla ei ole tietoa, että tällaisia aseita olisi tullut Suomeen.
Yle uutisoi sunnuntaina 30.10.2022 liittyen aseiden päätymisestä Ukrainasta Suomeen. Uutinen perustui Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgrenin Ylelle antamaan haastatteluun. Haastattelun pohjalta Yle julkaisi suomenkielisen jutun, josta tehtiin myös englanninkielinen lyhyempi versio.
Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan haastattelusta noussut kuva Ukrainalle annetun aseavun kulkeutumisesta suomalaisten järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden haltuun on epätarkka. Poliisilla ei ole näyttöä siitä, että aseavun piirissä olevia aseita olisi salakuljetettu Ukrainasta Suomeen.
– Tiedossa ei ole, että Ukrainaan toimitettuja avustusaseita olisi päätynyt Suomeen rikollisten käsiin, sanoo Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Markus Välimäki.
Poliisi takavarikoi vuosittain järjestäytyneen rikollisuuden toimijoilta lukuisia luvattomia aseita. Poliisin tiedossa on, että järjestäytyneen rikollisuuden yksittäiset toimijat ovat kiinnostuneita sota-alueiden aseista. Poliisilla on viitteitä siitä, että järjestäytyneen rikollisuuden toimijat voivat pitkällä aikavälillä yrittää hankkia aseita myös Venäjän käynnistämän sodan seurauksena.
– Asiantuntijamme antaman haastattelun perusteella on voinut saada kuvan, että aseita olisi jo kulkeutunut Suomeen. Tällaisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole näyttöä. Tarkoituksenamme on ollut tuoda esiin, että on mahdollista, että Suomessa toimivat rikolliset pyrkivät saamaan haltuunsa aseita konfliktialueilta, Välimäki sanoo.
Keskusrikospoliisi on tunnistanut yksittäisiä järjestäytyneen rikollisuuden toimijoita, jotka ovat matkustaneet Ukrainaan sodan aikana. Poliisi seuraa tilannetta jatkuvasti ja ylläpitää tilannekuvaa Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista Suomeen.
Sotiin on liittynyt tyypillisesti laitonta asekauppaa, mikä tarjoaa rikollisille mahdollisuuden hyötyä tilanteesta. Ongelma on tunnistettu maailmalla käydyistä aseellisista konflikteista. Ilmiö ei ole kytköksissä siihen, mistä mahdolliset konfliktissa käytetyt aseet ovat alun perin lähtöisin.
– Poliisin toimintaan kuuluu kaikissa tilanteissa pohtia ennakolta mahdollisia riskejä, ja tässä aseisiin liittyvässä kysymyksessä on tunnistettu yksi mahdollinen riski, joka kuitenkaan ei ainakaan tällä hetkellä ole realisoitunut, Välimäki sanoo.
NordenBladet — Ensimmäinen ryöstö tuli poliisin tietoon Hätäkeskukseen 5.9.2018 tulleen ilmoituksen kautta ja ilmoituksen mukaan Joensuussa Niinivaaralla kyseisenä iltana noin klo 20 aikaan oli ryöstetty kauppaliike.Tekijä oli uhannut kauppaliikkeen myyjää teräaseella ja poistunut paikalta polkupyörällä. Poliisi ei saanut tekijää tuolloin kiinni. Tekijä sai ryöstösaaliikseen vähäisen summan käteistä rahaa. Tekoa on tutkittu rikosnimikkeellä törkeä ryöstö, koska teossa on käytetty teräasetta.Noin viikkoa myöhemmin 11.9.2018 klo 19:30 aikoihin poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Joensuun Ranta-Mutalantieltä, jossa sijaitseva kauppaliike oli ryöstetty. Tekijä oli teossa uhannut myyjää teräaseella ja saanut saaliikseen vähäisen summan käteistä rahaa. Tekijä oli ehtinyt poistua paikalta ennen poliisin tuloa.Varsin pian ilmeni seikkoja, joiden perusteella molempien tekojen tekijäksi epäiltiin samaa henkilöä. Tähän viittasi tekijän tuntomerkit, teoissa käytetyt vaatteet sekä kasvojen eteen vedetty valkoinen pipo sekä tekotapa. Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta epäiltyä ei saatu tuolloin selvitettyä.Elokuussa 2020 noin 20-vuotias joensuulainen mies otti poliisiin yhteyttä ja kertoi olevansa kyseisten törkeiden ryöstöjen tekijä. Hän on ollut pidätettynä esitutkinnan aikana ja myöntänyt uskottavasti kuulusteluissa syyllistyneensä edellä kuvattuihin rikoksiin. Esitutkinnassa on saatu myös muuta näyttöä, joka tukee rikosepäilyä. Esitutkinta asiassa on saatu lopulta valmiiksi ja tapaukset etenevät syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.
Ensimmäinen ryöstö tuli poliisin tietoon Hätäkeskukseen 5.9.2018 tulleen ilmoituksen kautta ja ilmoituksen mukaan Joensuussa Niinivaaralla kyseisenä iltana noin klo 20 aikaan oli ryöstetty kauppaliike.
Tekijä oli uhannut kauppaliikkeen myyjää teräaseella ja poistunut paikalta polkupyörällä. Poliisi ei saanut tekijää tuolloin kiinni. Tekijä sai ryöstösaaliikseen vähäisen summan käteistä rahaa. Tekoa on tutkittu rikosnimikkeellä törkeä ryöstö, koska teossa on käytetty teräasetta.
Noin viikkoa myöhemmin 11.9.2018 klo 19:30 aikoihin poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Joensuun Ranta-Mutalantieltä, jossa sijaitseva kauppaliike oli ryöstetty. Tekijä oli teossa uhannut myyjää teräaseella ja saanut saaliikseen vähäisen summan käteistä rahaa. Tekijä oli ehtinyt poistua paikalta ennen poliisin tuloa.
Varsin pian ilmeni seikkoja, joiden perusteella molempien tekojen tekijäksi epäiltiin samaa henkilöä. Tähän viittasi tekijän tuntomerkit, teoissa käytetyt vaatteet sekä kasvojen eteen vedetty valkoinen pipo sekä tekotapa. Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta epäiltyä ei saatu tuolloin selvitettyä.
Elokuussa 2020 noin 20-vuotias joensuulainen mies otti poliisiin yhteyttä ja kertoi olevansa kyseisten törkeiden ryöstöjen tekijä. Hän on ollut pidätettynä esitutkinnan aikana ja myöntänyt uskottavasti kuulusteluissa syyllistyneensä edellä kuvattuihin rikoksiin. Esitutkinnassa on saatu myös muuta näyttöä, joka tukee rikosepäilyä. Esitutkinta asiassa on saatu lopulta valmiiksi ja tapaukset etenevät syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella mitattiin viime viikolla huimia ylinopeuksia ja tavattiin liikenteestä useita kortittomia kuljettajia. Tehtävissä korostuivat pahoinpitelyt ja ryöstöt.Huimia ylinopeuksia ja kortittomia kuljettajiaLiikennepoliisisektorin partiot mittasivat viime viikolla useille kuljettajille taas huimia ylinopeuksia. – Liikenteestä tavoitettiin ainakin kahdeksan kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan, kertoo komisario Katri Lehti.– Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään kolmea kuljettajaa. Niistä mainittakoon Tuusulassa Lahelantieltä tavoitettu kuljettaja, jolle mitattiin neljänkympin alueella nopeudeksi 108 km/h. Peräti kahdentoista kuljettajan epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, Lehti jatkaa.Poliisitehtävien määrä lähes kesäisellä tasollaPoliisille välitettyjen tehtävien määrä oli viime viikolla edelleen korkea, lähes kesäisissä lukemissa. Erilaisia tehtäviä Itä-Uudellamaalla hoidettiin lähes 1900. Määrä pitää sisällään sekä hätäkeskuksen poliisille välittämät että poliisin oma-aloitteiset tehtävät. Pääosa tehtävistä ajoittui edelleen viikonlopulle, jolloin tehtäviä hoidettiin lähes 900. – Viikon tehtävissä pahoinpitely- ja ryöstörikosten määrissä oli havaittavissa lievää nousua edelliseen viikkoon verrattuna. Nousua oli kuitenkin sen verran vähän, että sen voidaan katsoa kuuluvan normaalin viikkovaihtelun piiriin, kertoo komisario Max Eriksson.Kotihälytystehtävien määrä oli viime viikolla korkeimmillaan viimeiseen kymmeneen viikkoon ja niitä hoidettiin viikon aikana yhteensä 140. Kotihälytystehtävissä oli pääasiassa kyse meteli- ja häiriötehtävistä. Rattijuopumusten määrä pysyi edellisen viikon tasolla ja niitä poliisille kirjattiin yhteensä 28.– Poliisitehtäviä valvonta- ja hälytystoimintasektorilla oli viime viikon aikana laidasta toiseen, mutta mitään merkittävästi normaalista poikkeavia tehtäviä ei poliisilaitoksen alueella tullut ilmi, Eriksson jatkaa.Kaksipyöräisten kokoontumisessa puututtiin liikenneturvallisuutta vaarantavaan ajotapaanPoliisi joutui puuttumaan perjantaina 28.10 illalla Porvoon teollisuusalueella, lähinnä Puusepänkaarteessa tapahtuneisiin useisiin liikennerikkomuksiin. – Alueelle oli kokoontunut arviolta noin satakunta mopoilla ja moottoripyörillä liikenteessä ollutta nuorta. Paikalla ajettiin yleisellä tiellä muun muassa etupyörä ylös kohotettuna, jolloin poliisi joutui puuttumaan asiaan ja kirjoittamaan kuljettajille sakkoja liikenneturvallisuutta vaarantavasta ajotavasta, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.Hirvieläinkolareita Porvoossa ja SipoossaPorvoossa ja Sipoossa tapahtui varhain perjantaiaamuna 28.10. henkilöauton ja hirvieläimen väliset onnettomuudet. Molemmissa tapauksissa autoihin tuli vaurioita, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.Kaahareita ja rattijuoppojaPoliisi tavoitti viime viikonlopun aikana Porvoossa, Loviisassa ja Sipoossa muutamia kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen joko rattijuopumukseen tai huomattavaan ylinopeuteen liikenteessä.– Näistä mainittakoon Helsingintieltä tavoitettu moottoripyörällä liikenteessä ollut kuljettaja, jolle mitattiin viidenkympin alueella nopeudeksi 91km/h. Kuljettaja määrätiin ajokieltoon. Toinen kaahari tavoitettiin Loviisasta seiskatieltä, jossa henkilöauton kuljettajalle mitattiin satasen alueella nopeudeksi 151km/h. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kolmas kaahari tavoitettiin Porvoosta Mäntsäläntieltä missä henkilöauton kuljettajalle mitattiin kahdeksankympin alueella nopeudeksi 134km/h, Cederlund jatkaa.Kaahareiden lisäksi Sipoon Öljytieltä tavoitettiin henkilöauton kuljettaja, joka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Lisäksi kuljettajalta puuttui myös jo ennalta vaadittava ajo-oikeus. Toinen rattijuoppo tavoitettiin Loviisantieltä. Rattijuopumusepäilyn lisäksi hänen kuljettamansa henkilöauto oli katsastamaton.Lonkerovarkaat kiinni verekseltäänKahden miehen epäillään syyllistyneen tiistai-iltana 25.10. ryöstöön Vantaan Vapaalassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Epäilyt tekijät tavoitettiin kaupan henkilökunnan toiminnan ansiosta paikan päältä ja molemmat päätyivät poliisin huostaan. Tuotteet saatiin takaisin myyntikuntoisina.– Tilanne alkoi alkoholijuomien anastusrikoksena, joka sellaisenaan olisi rikosoikeudellisesti arvioituna ollut näpistys ja josta käytännössä seuraa sakkorangaistus, mutta jos anastusrikoksen yhteydessä käytetään väkivaltaa esimerkiksi kiinnijäämisen estämiseksi, niin nimike muuttuu huomattavasti kovemmaksi, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.Tulipalo Hyvinkäällä – kaksi asuntoa paloi asuinkelvottomiksiHyvinkäällä Kytäjänkadulla sijaitsevassa rivitalokiinteistössä syttyi lauantaina 29.10. noin kello 17.30 tulipalo.– Tulipalo sai todennäköisesti alkunsa yhden asunnon terassilla palaneesta kynttilästä, josta se nopeasti levisi talon rakenteisiin. Palon seurauksena kaksi asuntoa tuhoutui asuinkelvottomiksi, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.– Sammutustyöt kiinteistössä jatkuivat pitkälle yöhön. Tulipalosta ei onneksi aiheutunut henkilövahinkoja, vaan kaikki kiinteistön asukkaat ehtivät ajoissa ulos asunnoistaan. Osa asukkaista pääsi jo myöhemmin saman illan aikana palaamaan asuntoihinsa, Lylykangas jatkaa.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella mitattiin viime viikolla huimia ylinopeuksia ja tavattiin liikenteestä useita kortittomia kuljettajia. Tehtävissä korostuivat pahoinpitelyt ja ryöstöt.
Huimia ylinopeuksia ja kortittomia kuljettajia
Liikennepoliisisektorin partiot mittasivat viime viikolla useille kuljettajille taas huimia ylinopeuksia. – Liikenteestä tavoitettiin ainakin kahdeksan kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan, kertoo komisario Katri Lehti.
– Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään kolmea kuljettajaa. Niistä mainittakoon Tuusulassa Lahelantieltä tavoitettu kuljettaja, jolle mitattiin neljänkympin alueella nopeudeksi 108 km/h. Peräti kahdentoista kuljettajan epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, Lehti jatkaa.
Poliisitehtävien määrä lähes kesäisellä tasolla
Poliisille välitettyjen tehtävien määrä oli viime viikolla edelleen korkea, lähes kesäisissä lukemissa. Erilaisia tehtäviä Itä-Uudellamaalla hoidettiin lähes 1900. Määrä pitää sisällään sekä hätäkeskuksen poliisille välittämät että poliisin oma-aloitteiset tehtävät. Pääosa tehtävistä ajoittui edelleen viikonlopulle, jolloin tehtäviä hoidettiin lähes 900.
– Viikon tehtävissä pahoinpitely- ja ryöstörikosten määrissä oli havaittavissa lievää nousua edelliseen viikkoon verrattuna. Nousua oli kuitenkin sen verran vähän, että sen voidaan katsoa kuuluvan normaalin viikkovaihtelun piiriin, kertoo komisario Max Eriksson.
Kotihälytystehtävien määrä oli viime viikolla korkeimmillaan viimeiseen kymmeneen viikkoon ja niitä hoidettiin viikon aikana yhteensä 140. Kotihälytystehtävissä oli pääasiassa kyse meteli- ja häiriötehtävistä. Rattijuopumusten määrä pysyi edellisen viikon tasolla ja niitä poliisille kirjattiin yhteensä 28.
– Poliisitehtäviä valvonta- ja hälytystoimintasektorilla oli viime viikon aikana laidasta toiseen, mutta mitään merkittävästi normaalista poikkeavia tehtäviä ei poliisilaitoksen alueella tullut ilmi, Eriksson jatkaa.
Poliisi joutui puuttumaan perjantaina 28.10 illalla Porvoon teollisuusalueella, lähinnä Puusepänkaarteessa tapahtuneisiin useisiin liikennerikkomuksiin.
– Alueelle oli kokoontunut arviolta noin satakunta mopoilla ja moottoripyörillä liikenteessä ollutta nuorta. Paikalla ajettiin yleisellä tiellä muun muassa etupyörä ylös kohotettuna, jolloin poliisi joutui puuttumaan asiaan ja kirjoittamaan kuljettajille sakkoja liikenneturvallisuutta vaarantavasta ajotavasta, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.
Hirvieläinkolareita Porvoossa ja Sipoossa
Porvoossa ja Sipoossa tapahtui varhain perjantaiaamuna 28.10. henkilöauton ja hirvieläimen väliset onnettomuudet. Molemmissa tapauksissa autoihin tuli vaurioita, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.
Kaahareita ja rattijuoppoja
Poliisi tavoitti viime viikonlopun aikana Porvoossa, Loviisassa ja Sipoossa muutamia kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen joko rattijuopumukseen tai huomattavaan ylinopeuteen liikenteessä.
– Näistä mainittakoon Helsingintieltä tavoitettu moottoripyörällä liikenteessä ollut kuljettaja, jolle mitattiin viidenkympin alueella nopeudeksi 91km/h. Kuljettaja määrätiin ajokieltoon. Toinen kaahari tavoitettiin Loviisasta seiskatieltä, jossa henkilöauton kuljettajalle mitattiin satasen alueella nopeudeksi 151km/h. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kolmas kaahari tavoitettiin Porvoosta Mäntsäläntieltä missä henkilöauton kuljettajalle mitattiin kahdeksankympin alueella nopeudeksi 134km/h, Cederlund jatkaa.
Kaahareiden lisäksi Sipoon Öljytieltä tavoitettiin henkilöauton kuljettaja, joka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Lisäksi kuljettajalta puuttui myös jo ennalta vaadittava ajo-oikeus. Toinen rattijuoppo tavoitettiin Loviisantieltä. Rattijuopumusepäilyn lisäksi hänen kuljettamansa henkilöauto oli katsastamaton.
Lonkerovarkaat kiinni verekseltään
Kahden miehen epäillään syyllistyneen tiistai-iltana 25.10. ryöstöön Vantaan Vapaalassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Epäilyt tekijät tavoitettiin kaupan henkilökunnan toiminnan ansiosta paikan päältä ja molemmat päätyivät poliisin huostaan. Tuotteet saatiin takaisin myyntikuntoisina.
– Tilanne alkoi alkoholijuomien anastusrikoksena, joka sellaisenaan olisi rikosoikeudellisesti arvioituna ollut näpistys ja josta käytännössä seuraa sakkorangaistus, mutta jos anastusrikoksen yhteydessä käytetään väkivaltaa esimerkiksi kiinnijäämisen estämiseksi, niin nimike muuttuu huomattavasti kovemmaksi, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.
Tulipalo Hyvinkäällä – kaksi asuntoa paloi asuinkelvottomiksi
Hyvinkäällä Kytäjänkadulla sijaitsevassa rivitalokiinteistössä syttyi lauantaina 29.10. noin kello 17.30 tulipalo.
– Tulipalo sai todennäköisesti alkunsa yhden asunnon terassilla palaneesta kynttilästä, josta se nopeasti levisi talon rakenteisiin. Palon seurauksena kaksi asuntoa tuhoutui asuinkelvottomiksi, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.
– Sammutustyöt kiinteistössä jatkuivat pitkälle yöhön. Tulipalosta ei onneksi aiheutunut henkilövahinkoja, vaan kaikki kiinteistön asukkaat ehtivät ajoissa ulos asunnoistaan. Osa asukkaista pääsi jo myöhemmin saman illan aikana palaamaan asuntoihinsa, Lylykangas jatkaa.
NordenBladet — Poliisi on tutkinut Oulussa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuutta alkuvuodesta 2022 alkaen. Esitutkinnassa se takavarikoi huumausaineita noin 1,5–2 miljoonan euron arvosta.Poliisi on saanut valmiiksi törkeitä huumausainerikoksia koskevan esitutkintakokonaisuuden, jota se on tutkinut Oulussa alkuvuodesta 2022 lähtien. Esitutkinnassa poliisi käytti tehokkaasti ja monipuolisesti erilaisia pakkokeinoja, joiden avulla se pystyi selvittämään epäillyn huumausaineorganisaation toimintatapoja ja siihen kuuluvia henkilöjä.Esitutkinnassa poliisi takavarikoi useaan kertaan suuren määrän huumausaineita: hasista, amfetamiinia, kokaiinia, ekstaasitabletteja ja marihuanaa. Tutkinnan suurimman onnistumisen poliisi koki kotietsinnällä kesäkuussa, kun se takavarikoi oululaisesta asunnosta erilaisia huumausaineita lähes sata kilogrammaa. Huumausaineiden lisäksi poliisi takavarikoi huomattavia summia käteistä rahaa epäiltynä rikoshyötynä. Kaikkien takavarikoitujen huumausaineiden niin kutsuttu katukauppa-arvo on yhteensä noin 1,5–2 miljoonaa euroa.Esitutkinnan aikana useita henkilöjä on ollut vangittuna rikoksista epäiltynä. Rikoksista epäillyn ryhmittymän johtohenkilöt ovat noin 20–30-vuotiaita ja ulkomaalaistaustaisia.Esitutkintakokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle. Oulun poliisilaitos teki esitutkinnassa yhteistyötä muun muassa Keskusrikospoliisin, muiden poliisiyksikköjen sekä tullin kanssa. Esitutkinnassa takavarikoituja huumausaineita.
Poliisi on tutkinut Oulussa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuutta alkuvuodesta 2022 alkaen. Esitutkinnassa se takavarikoi huumausaineita noin 1,5–2 miljoonan euron arvosta.
Poliisi on saanut valmiiksi törkeitä huumausainerikoksia koskevan esitutkintakokonaisuuden, jota se on tutkinut Oulussa alkuvuodesta 2022 lähtien. Esitutkinnassa poliisi käytti tehokkaasti ja monipuolisesti erilaisia pakkokeinoja, joiden avulla se pystyi selvittämään epäillyn huumausaineorganisaation toimintatapoja ja siihen kuuluvia henkilöjä.
Esitutkinnassa poliisi takavarikoi useaan kertaan suuren määrän huumausaineita: hasista, amfetamiinia, kokaiinia, ekstaasitabletteja ja marihuanaa. Tutkinnan suurimman onnistumisen poliisi koki kotietsinnällä kesäkuussa, kun se takavarikoi oululaisesta asunnosta erilaisia huumausaineita lähes sata kilogrammaa. Huumausaineiden lisäksi poliisi takavarikoi huomattavia summia käteistä rahaa epäiltynä rikoshyötynä. Kaikkien takavarikoitujen huumausaineiden niin kutsuttu katukauppa-arvo on yhteensä noin 1,5–2 miljoonaa euroa.
Esitutkinnan aikana useita henkilöjä on ollut vangittuna rikoksista epäiltynä. Rikoksista epäillyn ryhmittymän johtohenkilöt ovat noin 20–30-vuotiaita ja ulkomaalaistaustaisia.
Esitutkintakokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle. Oulun poliisilaitos teki esitutkinnassa yhteistyötä muun muassa Keskusrikospoliisin, muiden poliisiyksikköjen sekä tullin kanssa.
NordenBladet — Eilen aamupäivällä Pyhäselän vankilasta karanneesta kahdesta vangista toinen jatkaa edelleen pakoaan. Poliisi on saanut kansalaisilta joitakin havaintoja karanneesta vangista, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu.Rikosnimikkeenä asiassa on vangin karkaaminen. Poliisi ei pidä vankilasta karannutta henkilöä vaarallisena. Hammaslahden alueelta on poliisille ilmoitettu eilen kahdesta asuttuun taloon kohdistuneesta törkeästä varkaudesta, joiden yhteyttä karkaamistapaukseen selvitetään. Poliisi ei ota kantaa vankilasta tapahtuneen paon yksityiskohtiin. Poliisi julkaisee tiedotteen liitteessä kasvokuvan sekä kuvan 31.10. – 1.11. väliseltä yöltä vankilasta karanneesta ja edelleen kateissa olevasta henkilöstä, koska kuvan julkaiseminen on välttämätöntä hänen tavoittamisekseen sekä uusien rikosten estämiseksi. Henkilö on iältään noin 40-vuotias, n. 190 cm pituinen ja vartaloltaan hoikka. Kuvista käy ilmi henkilön todennäköisesti tällä hetkellä käyttämä vaatetus. Kuvat ovat peräisin valvontakameroista Joensuun kaupungin alueelta.Poliisi pyytää ilmoittamaan tuoreet havainnot vankikarkurista hätäkeskukseen sekä vanhemmat havainnot vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Eilen aamupäivällä Pyhäselän vankilasta karanneesta kahdesta vangista toinen jatkaa edelleen pakoaan. Poliisi on saanut kansalaisilta joitakin havaintoja karanneesta vangista, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu.
Rikosnimikkeenä asiassa on vangin karkaaminen. Poliisi ei pidä vankilasta karannutta henkilöä vaarallisena. Hammaslahden alueelta on poliisille ilmoitettu eilen kahdesta asuttuun taloon kohdistuneesta törkeästä varkaudesta, joiden yhteyttä karkaamistapaukseen selvitetään.
Poliisi ei ota kantaa vankilasta tapahtuneen paon yksityiskohtiin.
Poliisi julkaisee tiedotteen liitteessä kasvokuvan sekä kuvan 31.10. – 1.11. väliseltä yöltä vankilasta karanneesta ja edelleen kateissa olevasta henkilöstä, koska kuvan julkaiseminen on välttämätöntä hänen tavoittamisekseen sekä uusien rikosten estämiseksi. Henkilö on iältään noin 40-vuotias, n. 190 cm pituinen ja vartaloltaan hoikka. Kuvista käy ilmi henkilön todennäköisesti tällä hetkellä käyttämä vaatetus. Kuvat ovat peräisin valvontakameroista Joensuun kaupungin alueelta.
Poliisi pyytää ilmoittamaan tuoreet havainnot vankikarkurista hätäkeskukseen sekä vanhemmat havainnot vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Noin 80-vuotias mies löytyi elossa maastosta.Pohjanmaan poliisi sai ilmoituksen vanhuksesta, joka oli kadonnut Mustasaaressa 31 lokakuuta. Viimeinen havainto miehestä oli tehty samana päivänä klo 11:30 hänen omalla pihallaan.Kadonnutta etsittiin usean poliisipartion toimesta. Etsinnöissä käytettiin lämpökameralla varustettua droonia ja myös VaPePa oli hälytetty paikalle.Kadonneen etsintä päättyi onnellisesti samana iltana klo 19 jälkeen, kun poliisi löysi kadonneen maastosta droonin avulla. Mies oli löydettäessä tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa.
Noin 80-vuotias mies löytyi elossa maastosta.
Pohjanmaan poliisi sai ilmoituksen vanhuksesta, joka oli kadonnut Mustasaaressa 31 lokakuuta. Viimeinen havainto miehestä oli tehty samana päivänä klo 11:30 hänen omalla pihallaan.
Kadonnutta etsittiin usean poliisipartion toimesta. Etsinnöissä käytettiin lämpökameralla varustettua droonia ja myös VaPePa oli hälytetty paikalle.
Kadonneen etsintä päättyi onnellisesti samana iltana klo 19 jälkeen, kun poliisi löysi kadonneen maastosta droonin avulla. Mies oli löydettäessä tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa.
NordenBladet — Poliisia työllisti useat lähisuhdeväkivallan teot, pahoinpitelyt ja kotirauhan rikkomiset Kotka-Haminan seudulla 28.-31.10.2022 välisenä aikana. Lisäksi ilmeni katalysaattorivarkauksia ja muutamia liikennerikoksia.Kaikissa ilmenneissä väkivallan teoissa päihteet olivat mukana. Hyväntuulentietä ajanutta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta hänen ajettuaan 132 km/h rajoituksen ollessa 70 km/h. Lisäksi ilmi tuli autoihin kohdistuneita vahingontekoja ja katalysaattorien varkauksia Kotkassa. Miten suojautua katalysaattorivarkauksilta?1. Asenna suojapelti katalysaattorin eteenSuojapellin voi hitsata kiinni tai asentaa paikalleen pulteilla. Pelti on helppo asentaa korjaamolla ja kotioloissa, jos kädentaitoja ja välineitä löytyy.2. Kaiverra rekisterinumerosi katalysaattoriinTunnisteen kaivertaminen katalysaattoriin on yksi monista tavoista saada rikollinen harkitsemaan vielä kertaalleen valintaansa. Kun rikollinen huomaa rekisterinumeron katalysaattorissa, voi olla, että hän jättää koskematta katalysaattoriin.3. Maalaa katalysaattoriRikollista toimintaa voi ehkäistä myös maalaamalla katalysaattori lämmönkestävällä huomiota herättävällä värillä. Esimerkiksi punainen tai oranssi väri saattaa säikäyttää rikollisen pois, koska he huomaavat, että katalysaattori on merkitty jollakin tavalla.4. Pysäköi autosi näkyvälle paikalleJos et pysty pitämään autoasi lukitussa paikassa, yksinkertaisin keino suojata autosi katalysaattorivarkailta on pysäköidä se valoisalle / valaistulle paikalle tai paikalle, jonne on koko ajan hyvä näkyväisyys monesta eri suunnasta. Näin kasvaa todennäköisyys sille, ettei autosi joudu rikoksen kohteeksi.Ilmoita hätäkeskukseen numeroon 112 mikäli näet epäilyttävää toimintaa oman tai jonkun toisen auton ympärillä. Jos pystyt valo- tai videokuvaamaan teon tai tekemään havaintoja tekijän poistumissuunnasta, ne helpottavat tekijän kiinnisaantia.
Poliisia työllisti useat lähisuhdeväkivallan teot, pahoinpitelyt ja kotirauhan rikkomiset Kotka-Haminan seudulla 28.-31.10.2022 välisenä aikana. Lisäksi ilmeni katalysaattorivarkauksia ja muutamia liikennerikoksia.
Kaikissa ilmenneissä väkivallan teoissa päihteet olivat mukana.
Hyväntuulentietä ajanutta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta hänen ajettuaan 132 km/h rajoituksen ollessa 70 km/h.
Lisäksi ilmi tuli autoihin kohdistuneita vahingontekoja ja katalysaattorien varkauksia Kotkassa.
Miten suojautua katalysaattorivarkauksilta?
1. Asenna suojapelti katalysaattorin eteen
Suojapellin voi hitsata kiinni tai asentaa paikalleen pulteilla. Pelti on helppo asentaa korjaamolla ja kotioloissa, jos kädentaitoja ja välineitä löytyy.
2. Kaiverra rekisterinumerosi katalysaattoriin
Tunnisteen kaivertaminen katalysaattoriin on yksi monista tavoista saada rikollinen harkitsemaan vielä kertaalleen valintaansa. Kun rikollinen huomaa rekisterinumeron katalysaattorissa, voi olla, että hän jättää koskematta katalysaattoriin.
3. Maalaa katalysaattori
Rikollista toimintaa voi ehkäistä myös maalaamalla katalysaattori lämmönkestävällä huomiota herättävällä värillä. Esimerkiksi punainen tai oranssi väri saattaa säikäyttää rikollisen pois, koska he huomaavat, että katalysaattori on merkitty jollakin tavalla.
4. Pysäköi autosi näkyvälle paikalle
Jos et pysty pitämään autoasi lukitussa paikassa, yksinkertaisin keino suojata autosi katalysaattorivarkailta on pysäköidä se valoisalle / valaistulle paikalle tai paikalle, jonne on koko ajan hyvä näkyväisyys monesta eri suunnasta. Näin kasvaa todennäköisyys sille, ettei autosi joudu rikoksen kohteeksi.
Ilmoita hätäkeskukseen numeroon 112 mikäli näet epäilyttävää toimintaa oman tai jonkun toisen auton ympärillä. Jos pystyt valo- tai videokuvaamaan teon tai tekemään havaintoja tekijän poistumissuunnasta, ne helpottavat tekijän kiinnisaantia.
NordenBladet — Epäillyt varastivat tai ryöstivät asianomistajilta puhelimia tekaistujen kauppojen yhteydessä Espoossa. Länsi-Uudenmaan poliisi muistuttaa turvallisuusohjeista kaupankäyntitilanteissa.Espoossa on tapahtunut lokakuussa puhelinkauppoihin kytkeytyneitä huijauksia.Epäillyt olivat sopineet Tori.fi-palvelun välityksellä ostavansa asianomistajalta puhelimen. Paikan päällä epäillyt olivat saaneet puhuttua asianomistajalta puhelimen haltuunsa, minkä jälkeen nämä ovat pyrkineet ajoneuvolla karkuun.Osassa tapauksissa asianomistajiin on myös kohdistettu väkivaltaa. Teot tapahtuivat Espoon eri kaupunginosissa sekä päivällä että ilta- ja yöaikaan, ja niitä tutkitaan nimikkeillä ryöstö, törkeä pahoinpitely ja varkaus.Epäiltyjen jäljille päästiin poliisin tutkintatoimenpiteiden seurauksena. Lisäksi asianomistajat ovat edesauttaneet tekojen selvittämistä tarkoilla havainnoillaan.Poliisi kehottaa huolehtimaan seuraavista asioista kaupanteon yhteydessä:Sovi kaupat sellaiseen paikkaan, jossa on muitakin ihmisiä. Alueen olisi hyvä olla valaistu ja mahdollisesti valvottu paikka, kuten kauppakeskus. Ota ystävä tai muu henkilö tarvittaessa mukaan.Ennen kaupantekoa tallenna myymäsi tavaran tiedot siltä varalta, että esine anastetaan. Yksilöivien tietojen avulla poliisi osaa etsiä juuri kyseistä esinettä. Esimerkiksi puhelimen sarjanumero löytyy myyntipakkauksesta tai laitteen asetuksista.Pidä esine omassa hallussa niin kauan kuin mahdollista. Älä anna sitä esimerkiksi ostajan ajoneuvoon. Huijarit osaavat vedota sääliin tai muihin petollisiin keinoihin hyödyn hankkimiseksi.Luovuta esine vasta maksun saatuasi. Suosi sähköistä maksutapaa tai muuta turvallista maksua.Älä aseta itseäsi vaaraan kauppoja tehdessä. Jos myyntitavara on viety sinulta, älä yritä ottaa sitä väkisin takaisin. Huijari saattaa käyttäytyä aggressiivisesti.Luovu kaupankäynnistä, mikäli koet tilanteen uhkaavaksi tai muuten epäilyttäväksi.Jos joudut huijatuksi ja anastus on juuri tapahtunut, soita hätänumeroon 112 ja kerro epäillyn tuntomerkit. Tee asiasta rikosilmoitus, ellei sitä tehdä poliisitehtävän yhteydessä.
Epäillyt varastivat tai ryöstivät asianomistajilta puhelimia tekaistujen kauppojen yhteydessä Espoossa. Länsi-Uudenmaan poliisi muistuttaa turvallisuusohjeista kaupankäyntitilanteissa.
Espoossa on tapahtunut lokakuussa puhelinkauppoihin kytkeytyneitä huijauksia.
Epäillyt olivat sopineet Tori.fi-palvelun välityksellä ostavansa asianomistajalta puhelimen. Paikan päällä epäillyt olivat saaneet puhuttua asianomistajalta puhelimen haltuunsa, minkä jälkeen nämä ovat pyrkineet ajoneuvolla karkuun.
Osassa tapauksissa asianomistajiin on myös kohdistettu väkivaltaa. Teot tapahtuivat Espoon eri kaupunginosissa sekä päivällä että ilta- ja yöaikaan, ja niitä tutkitaan nimikkeillä ryöstö, törkeä pahoinpitely ja varkaus.
Epäiltyjen jäljille päästiin poliisin tutkintatoimenpiteiden seurauksena. Lisäksi asianomistajat ovat edesauttaneet tekojen selvittämistä tarkoilla havainnoillaan.
Poliisi kehottaa huolehtimaan seuraavista asioista kaupanteon yhteydessä:
Sovi kaupat sellaiseen paikkaan, jossa on muitakin ihmisiä. Alueen olisi hyvä olla valaistu ja mahdollisesti valvottu paikka, kuten kauppakeskus. Ota ystävä tai muu henkilö tarvittaessa mukaan.
Ennen kaupantekoa tallenna myymäsi tavaran tiedot siltä varalta, että esine anastetaan. Yksilöivien tietojen avulla poliisi osaa etsiä juuri kyseistä esinettä. Esimerkiksi puhelimen sarjanumero löytyy myyntipakkauksesta tai laitteen asetuksista.
Pidä esine omassa hallussa niin kauan kuin mahdollista. Älä anna sitä esimerkiksi ostajan ajoneuvoon. Huijarit osaavat vedota sääliin tai muihin petollisiin keinoihin hyödyn hankkimiseksi.
Luovuta esine vasta maksun saatuasi. Suosi sähköistä maksutapaa tai muuta turvallista maksua.
Älä aseta itseäsi vaaraan kauppoja tehdessä. Jos myyntitavara on viety sinulta, älä yritä ottaa sitä väkisin takaisin. Huijari saattaa käyttäytyä aggressiivisesti.
Luovu kaupankäynnistä, mikäli koet tilanteen uhkaavaksi tai muuten epäilyttäväksi.
Jos joudut huijatuksi ja anastus on juuri tapahtunut, soita hätänumeroon 112 ja kerro epäillyn tuntomerkit. Tee asiasta rikosilmoitus, ellei sitä tehdä poliisitehtävän yhteydessä.
NordenBladet — Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan ja poistui törmäyksen jälkeen paikalta Hämeenlinnassa. Janakkalassa tapahtui linja-auton ja henkilöauton välinen risteyskolari, jossa henkilöauton kuljettaja sai lieviä vammoja. Liikenteenvalvonnan yhteydessä jäi kiinni kaksi päihtynyttä henkilöauton kuljettajaa.ORIMATTILA:Poliisipartio pysäytti maanantaina aamupäivällä Orimattilan keskustassa henkilöauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti osoittautui positiiviseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.HÄMEENLINNA:Poliisi sai maanantaiaamuna ilmoituksen Hätilässä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauto oli törmännyt jalankulkijaan Viipurintiellä. Paikalla selvisi, että Papinniityntieltä Viipurintielle kääntynyt henkilöauto oli törmännyt suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan ja törmäyksen jälkeen poistunut paikalta pysähtymättä. Törmäyksen seurauksena maahan kaatunut jalankulkija kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan hoidettavaksi. Poliisi tavoitti tuntomerkkien avulla paikalta poistuneeksi epäillyn auton ja sen kuljettajaksi epäillyn naisen. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, vammantuottamuksena sekä liikennepakona tieliikenteessä.JANAKKALA:Poliisi sai maanantaina iltapäivällä ilmoituksen Turengintien ja Rastilantien risteyksessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauto ja linja-auto olivat törmänneet. Henkilöauton epäillään kääntyneen Rastilantieltä Turengintietä suoraan ajaneen linja-auton eteen, minkä seurauksena autot olivat törmänneet. Molemmat autot vaurioituivat ja henkilöauton kuljettaja sai törmäyksessä lieviä vammoja. Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen jättämällä noudattamatta kärkikolmiolla osoitettua väistämisvelvollisuutta.FORSSA:Poliisipartio pysäytti maanantai-iltana Forssan keskustassa noin 70-vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rangaistavuuden rajan. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan ja poistui törmäyksen jälkeen paikalta Hämeenlinnassa. Janakkalassa tapahtui linja-auton ja henkilöauton välinen risteyskolari, jossa henkilöauton kuljettaja sai lieviä vammoja. Liikenteenvalvonnan yhteydessä jäi kiinni kaksi päihtynyttä henkilöauton kuljettajaa.
ORIMATTILA:
Poliisipartio pysäytti maanantaina aamupäivällä Orimattilan keskustassa henkilöauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti osoittautui positiiviseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
HÄMEENLINNA:
Poliisi sai maanantaiaamuna ilmoituksen Hätilässä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauto oli törmännyt jalankulkijaan Viipurintiellä. Paikalla selvisi, että Papinniityntieltä Viipurintielle kääntynyt henkilöauto oli törmännyt suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan ja törmäyksen jälkeen poistunut paikalta pysähtymättä. Törmäyksen seurauksena maahan kaatunut jalankulkija kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan hoidettavaksi. Poliisi tavoitti tuntomerkkien avulla paikalta poistuneeksi epäillyn auton ja sen kuljettajaksi epäillyn naisen. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, vammantuottamuksena sekä liikennepakona tieliikenteessä.
JANAKKALA:
Poliisi sai maanantaina iltapäivällä ilmoituksen Turengintien ja Rastilantien risteyksessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauto ja linja-auto olivat törmänneet. Henkilöauton epäillään kääntyneen Rastilantieltä Turengintietä suoraan ajaneen linja-auton eteen, minkä seurauksena autot olivat törmänneet. Molemmat autot vaurioituivat ja henkilöauton kuljettaja sai törmäyksessä lieviä vammoja. Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen jättämällä noudattamatta kärkikolmiolla osoitettua väistämisvelvollisuutta.
FORSSA:
Poliisipartio pysäytti maanantai-iltana Forssan keskustassa noin 70-vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rangaistavuuden rajan. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Yksi ihminen menehtyi avolavakuorma-auton ulosajossa Liperissä varhain aamulla.Pohjoiskarjalainen noin 60-vuotias mies menehtyi ulosajossa noin klo 5 aikaan aamulla Pohjois-Karjalan Liperissä Kaatamontiellä. Poliisin alustavan tiedon mukaan kuljettaja oli menettänyt avolavakuorma-auton hallinnan paikoin jäisellä hiekkatiellä ja tämän seurauksena auto oli suistunut tieltä ulos päätyen lopulta kyljelleen ojaan. Autossa ei ollut muita matkustajia. Liikenne kulkee tapahtumapaikalla normaalisti.Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta selvittävät tapahtunutta. Asiassa ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
Yksi ihminen menehtyi avolavakuorma-auton ulosajossa Liperissä varhain aamulla.
Pohjoiskarjalainen noin 60-vuotias mies menehtyi ulosajossa noin klo 5 aikaan aamulla Pohjois-Karjalan Liperissä Kaatamontiellä. Poliisin alustavan tiedon mukaan kuljettaja oli menettänyt avolavakuorma-auton hallinnan paikoin jäisellä hiekkatiellä ja tämän seurauksena auto oli suistunut tieltä ulos päätyen lopulta kyljelleen ojaan. Autossa ei ollut muita matkustajia. Liikenne kulkee tapahtumapaikalla normaalisti. Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta selvittävät tapahtunutta. Asiassa ei toistaiseksi tiedoteta enempää.