NordenBladet — Useat häiriökäyttäytymiset työllistivät Rovaniemen poliisia viikonlopun aikana. Tehtävien tiimoilta on kirjattu rikosilmoituksia mm. vahingonteoista, pahoinpitelyistä ja liikennejutuista. Lisäksi useita henkilöitä otettiin kiinni poliisilain perusteella.Lauantaina kello 13 aikaan poliisi pysäytti Ounasvaaran tuntumassa henkilöauton, joka oli katsastamaton, ja jossa oli vakuutusten ja verojen maksamattomuustieto. Henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Kuljettajaa käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.Lauantaina kello 18 aikaan poliisi sai ilmoituksen nuoresta miehestä, joka oli rikkonut Rovaniemen keskustassa kahden parkissa olleen henkilöauton sivupeilit. Mies otettiin kiinni, ja häntä epäillään vahingonteosta.Sunnuntaina puolen yön jälkeen poliisi sai ilmoituksen Viirinkankaalta rikotusta kerrostalon ulko-oven ikkunasta. Epäilty tekijä löytyi lähistöltä, ja asiaa tutkitaan vahingontekona.Kello 03 aikaan poliisille ilmoitettiin, että keskustan tuntumassa sijaitsevasta kerrostalosta oli rikottu alaoven ikkuna. Epäilty tekijä oli ehtinyt poistumaan paikalta ennen poliisin paikalle tuloa. Asiaa tutkitaan vahingontekona. Lisäksi poliisi kävi lauantaina Lappi Areenalla järjestetyssä Kelekkamessut 2022 tapahtumassa suorittamassa yleisötilaisuusvalvontaa. Valvonnan painopisteenä oli järjestyksenvalvonta, anniskelualueet ja anniskelu. Poliisin suorittaman valvontatapahtuman aikana ei havaittu epäkohtia tai puutteita.
Useat häiriökäyttäytymiset työllistivät Rovaniemen poliisia viikonlopun aikana. Tehtävien tiimoilta on kirjattu rikosilmoituksia mm. vahingonteoista, pahoinpitelyistä ja liikennejutuista. Lisäksi useita henkilöitä otettiin kiinni poliisilain perusteella.
Lauantaina kello 13 aikaan poliisi pysäytti Ounasvaaran tuntumassa henkilöauton, joka oli katsastamaton, ja jossa oli vakuutusten ja verojen maksamattomuustieto. Henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Kuljettajaa käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Lauantaina kello 18 aikaan poliisi sai ilmoituksen nuoresta miehestä, joka oli rikkonut Rovaniemen keskustassa kahden parkissa olleen henkilöauton sivupeilit. Mies otettiin kiinni, ja häntä epäillään vahingonteosta.
Sunnuntaina puolen yön jälkeen poliisi sai ilmoituksen Viirinkankaalta rikotusta kerrostalon ulko-oven ikkunasta. Epäilty tekijä löytyi lähistöltä, ja asiaa tutkitaan vahingontekona.
Kello 03 aikaan poliisille ilmoitettiin, että keskustan tuntumassa sijaitsevasta kerrostalosta oli rikottu alaoven ikkuna. Epäilty tekijä oli ehtinyt poistumaan paikalta ennen poliisin paikalle tuloa. Asiaa tutkitaan vahingontekona.
Lisäksi poliisi kävi lauantaina Lappi Areenalla järjestetyssä Kelekkamessut 2022 tapahtumassa suorittamassa yleisötilaisuusvalvontaa. Valvonnan painopisteenä oli järjestyksenvalvonta, anniskelualueet ja anniskelu. Poliisin suorittaman valvontatapahtuman aikana ei havaittu epäkohtia tai puutteita.
NordenBladet — Pahoinpitelyjä niin Kemissä, kuin Torniossa, rattijuopumus ja omaisuutta on anastettu Kemissä.Varkaus KemissäKemissä Nauskankadulla sijaitsevaan entiseen liikkeeseen oli murtauduttu torstai-perjantaiyönä. Tiloissa oli sotkettu paikkoja ja omaisuutta oli anastettu vähäinen määrä. Poliisi tutkii asiaa varkautena.Pahoinpitely KeminmaassaKeminmaassa oli lauantai-iltana mies lyönyt yksityisasunnossa naista kasvoihin riidan päätteeksi. Mies oli lähtenyt asunnolta pois ennen poliisin paikalle tuloa. Nainen oli saanut lieviä vammoja kasvoihinsa lyönnin seurauksena. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.Törkeä rattijuopumus KemissäPoliisille tuli ilmoitus päihtyneestä joukosta ulkomaalaisia keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla myöhään lauantai-sunnuntaiyönä. Ilmoituksen mukaan nämä henkilöt tulivat paikalle autolla. Partio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan auton ajamassa Keskuspuistokadulla ja partio päätti pysäyttää ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Ulkomaalainen mieskuljettaja yritti vaikeuttaa alkometritestiä, mutta loppujen lopuksi puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Pahoinpitely TorniossaTorniossa on Eliaksenkadulla sijaitsevan ravintolan edustalla ollut pahoinpitely lauantai-sunnuntaiyönä noin klo 03.45. Paikalla olleet nuoret ovat kertoneet, että tummiin pukeutunut 30-40-vuotias mies oli pahoinpidellyt paikalla ollutta nuorta naista ja miestä nyrkillä lyöden. Vammat olivat jääneet lieviksi, mutta nuoret vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.Miestä ei tavoitettu. Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa sähköpostitse meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.Pahoinpitely KemissäKeskuspuistokadulla sijaitsevan ravintolan edustalla on ollut pahoinpitely, jossa on ollut useita osallisia. Pahoinpitely on tapahtunut aamuyön tunteina. Paikalla ollut nainen oli kertonut, että ulkomaalainen mies oli lyönyt häntä kasvoihin. Ulkomaalaisen miehen tuttava oli jäänyt paikalle myös ja kertoi, että häntä oli pahoinpidelty useamman miehen toimesta, jotka olivat paikalle tulleet ja poistuneet ennen poliisin tuloa. Vammat eivät ole olleet vakavia. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Pahoinpitelyjä niin Kemissä, kuin Torniossa, rattijuopumus ja omaisuutta on anastettu Kemissä.
Varkaus Kemissä
Kemissä Nauskankadulla sijaitsevaan entiseen liikkeeseen oli murtauduttu torstai-perjantaiyönä. Tiloissa oli sotkettu paikkoja ja omaisuutta oli anastettu vähäinen määrä. Poliisi tutkii asiaa varkautena.
Pahoinpitely Keminmaassa
Keminmaassa oli lauantai-iltana mies lyönyt yksityisasunnossa naista kasvoihin riidan päätteeksi. Mies oli lähtenyt asunnolta pois ennen poliisin paikalle tuloa. Nainen oli saanut lieviä vammoja kasvoihinsa lyönnin seurauksena. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Törkeä rattijuopumus Kemissä
Poliisille tuli ilmoitus päihtyneestä joukosta ulkomaalaisia keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla myöhään lauantai-sunnuntaiyönä. Ilmoituksen mukaan nämä henkilöt tulivat paikalle autolla. Partio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan auton ajamassa Keskuspuistokadulla ja partio päätti pysäyttää ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Ulkomaalainen mieskuljettaja yritti vaikeuttaa alkometritestiä, mutta loppujen lopuksi puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Pahoinpitely Torniossa
Torniossa on Eliaksenkadulla sijaitsevan ravintolan edustalla ollut pahoinpitely lauantai-sunnuntaiyönä noin klo 03.45. Paikalla olleet nuoret ovat kertoneet, että tummiin pukeutunut 30-40-vuotias mies oli pahoinpidellyt paikalla ollutta nuorta naista ja miestä nyrkillä lyöden. Vammat olivat jääneet lieviksi, mutta nuoret vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Miestä ei tavoitettu. Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa sähköpostitse meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.
Pahoinpitely Kemissä
Keskuspuistokadulla sijaitsevan ravintolan edustalla on ollut pahoinpitely, jossa on ollut useita osallisia. Pahoinpitely on tapahtunut aamuyön tunteina. Paikalla ollut nainen oli kertonut, että ulkomaalainen mies oli lyönyt häntä kasvoihin. Ulkomaalaisen miehen tuttava oli jäänyt paikalle myös ja kertoi, että häntä oli pahoinpidelty useamman miehen toimesta, jotka olivat paikalle tulleet ja poistuneet ennen poliisin tuloa. Vammat eivät ole olleet vakavia. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
NordenBladet — Pyhäinpäivänä jäi 13 henkilöä kiinni epäiltyinä rattijuopumuksiin Hämeen poliisilaitoksen alueella. Näistä viiden epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, neljän tavallisen ja neljän epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Muutaman henkilön epäillään syyllistyneen huumausainerikoksiin ja jokunen pahoinpitelykin oli poliisipartioilla tehtävänä.HÄMEENLINNA. Poliisipartio oli valvomassa liikennettä lauantaina puolenpäivän aikoihin Tiiriössä. Partio pysäytti keski-ikäisen miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,58 mg/l. Mies vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.HÄMEENLINNA. Keski-ikäinen ajokiellossa oleva mies yritti ajaa poliisipartiota piiloon lauantaina iltapäivällä Hämeenlinnan Mäkelässä. Mies oli lähtenyt peruuttamaan autollaan tulosuuntaansa, kun hän oli havainnut poliisiauto. Partio löysi kuitenkin auton nopeasti teollisuushallin takaa.Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen. Hänellä on neljä aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.HÄMEENLINNA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kello kahden jälkeen keskustan ravintolaan. Ilmoituksen mukaan ravintolassa oli tapahtunut pahoinpitely.Partio sai tapahtumapaikalla selville, että parikymppinen mies oli lyönyt toista miestä päähän. Lyöjän epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn.JANAKKALA. Nuoren miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantai-iltana kolmostien varrella olevan huoltoaseman piha-alueella. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi vähäinen määrä huumausaineita, joista osa oli kuljettajan. Kaikkien autossa olleiden nuorten miesten epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.JANAKKALA. Poliisipartio oli suorittamassa huumausaineiden katuvalvontaa lauantai-iltana Turengin keskustassa. Partio tapasi kadulla kolmekymppisen miehen, joka haisi kannabikselle. Hänen hallusta löytyi huumausaineita.Mies kertoi poliisipartiolle, että hänellä on asunnossaan kasvamassa kannabista. Partio kävi korjaamassa sadon ja kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.RIIHIMÄKI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kello yhden jälkeen ravintolaan Riihimäen keskustaan. Ilmoituksen mukaan kaksi naista oli tapellut ravintolassa. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä, johon parikymppinen nainen ja kolmekymppinen nainen kirjattiin epäillyiksi.FORSSA. Kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies ajoi poliisipartiota vastaan lauantai-iltana kakkostiellä. Partio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,4 promillea, joten hänet viettiin tarkkuuslakometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,57 mg/l.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on 14 aikaisempaa vuoden sisällä.ASIKKALA. Pyhäinpäivän vietto riehaannutti asikkalalaismiehen, jonka epäillään syyllistyneen useisiin vahingontekoihin Vääksyn alueella. Poliisi otti miehen kiinni lauantaiaamuna ja vei hänet rauhoittumaan ja selvittämään tapausta Lahden pääpoliisiasemalle.KÄRKÖLÄ. Miehen epäillään tunkeutuneen luvatta Järvelässä sijaitsevan yrityksen piha-alueelle anastustarkoituksessa. Teko jäi yrityksen asteelle poliisin tullessa paikalle. Mies otettiin kiinni ja asiaa tutkitaan varkauden yrityksenä.ORIMATTILA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantai-iltana valtatiellä 4 Luhtikylän kohdilla. Mies oli ohittanut kovalla nopeudella tunnuksettoman poliisiauton moottoritiellä. Poliisipartio mittasi keskinopeusmittarilla miehen kuljettaman auton nopeudeksi 159 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Hän oli ohittanut useita muita ajoneuvoja käyttämällä kovaa ajonopeutta.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.HEINOLA. Poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa lauantai-iltana tiellä 140 Heinolan kirkonkylässä, kun sitä vastaan tuli henkilöauto ylinopeudella. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 80 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h.Partio pysäytti ja puhallutti ajokiellossa olevan kuljettajan. Kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin positiivisen tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,59 mg/l.Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on seitsemän aikaisempaa vuoden sisällä.HOLLOLA. Nelikymppinen ajokiellossa oleva nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena sunnuntaina puolenyön jälkeen Salpakankaalla. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,95 mg/l tuloksen. Nainen vietiin verikokeeseen verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi.Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.LAHTI. Nuoren miehen epäillään myyneen huumausaineita lauantaina puolenpäivän jälkeen Lahden keskustassa. Hänen toimistaan oli tullut soittoja hätäkeskukseen ja poliisi havaitsi hänen myös myyneen huumausaineita toiselle henkilölle.Poliisipartio tavoitti miehen kuljettamassa henkilöautoa ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.Hänen kuljettamastaan autosta löytyi huumausaineita. Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen ja hänen epäillään myös syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Poliisipartiot olivat valvomassa ajonopeuksia puolenyön aikoihin Uudenmaankadulla. Partiot kirjoittivat useita sakkoja ylinopeuksista ja kahden kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeisiin liikenneturvallisuuden vaarantamisiin. Alueella on 60 km/n nopeusrajoitus.Parikymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle partio mittasi nopeudeksi 112 km/h. Muutamia minuutteja myöhemmin myöskin parikymppiselle miehelle mitattiin illan kovin nopeus 140 km/h. Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi matkustajia. Molemmat kuljettajat määrättiin ajokieltoihin.
Pyhäinpäivänä jäi 13 henkilöä kiinni epäiltyinä rattijuopumuksiin Hämeen poliisilaitoksen alueella. Näistä viiden epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, neljän tavallisen ja neljän epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Muutaman henkilön epäillään syyllistyneen huumausainerikoksiin ja jokunen pahoinpitelykin oli poliisipartioilla tehtävänä.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio oli valvomassa liikennettä lauantaina puolenpäivän aikoihin Tiiriössä. Partio pysäytti keski-ikäisen miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,58 mg/l. Mies vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
HÄMEENLINNA. Keski-ikäinen ajokiellossa oleva mies yritti ajaa poliisipartiota piiloon lauantaina iltapäivällä Hämeenlinnan Mäkelässä. Mies oli lähtenyt peruuttamaan autollaan tulosuuntaansa, kun hän oli havainnut poliisiauto. Partio löysi kuitenkin auton nopeasti teollisuushallin takaa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen. Hänellä on neljä aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
HÄMEENLINNA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kello kahden jälkeen keskustan ravintolaan. Ilmoituksen mukaan ravintolassa oli tapahtunut pahoinpitely. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että parikymppinen mies oli lyönyt toista miestä päähän. Lyöjän epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn.
JANAKKALA. Nuoren miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantai-iltana kolmostien varrella olevan huoltoaseman piha-alueella. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi vähäinen määrä huumausaineita, joista osa oli kuljettajan. Kaikkien autossa olleiden nuorten miesten epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
JANAKKALA. Poliisipartio oli suorittamassa huumausaineiden katuvalvontaa lauantai-iltana Turengin keskustassa. Partio tapasi kadulla kolmekymppisen miehen, joka haisi kannabikselle. Hänen hallusta löytyi huumausaineita. Mies kertoi poliisipartiolle, että hänellä on asunnossaan kasvamassa kannabista. Partio kävi korjaamassa sadon ja kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.
RIIHIMÄKI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kello yhden jälkeen ravintolaan Riihimäen keskustaan. Ilmoituksen mukaan kaksi naista oli tapellut ravintolassa. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä, johon parikymppinen nainen ja kolmekymppinen nainen kirjattiin epäillyiksi.
FORSSA. Kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies ajoi poliisipartiota vastaan lauantai-iltana kakkostiellä. Partio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,4 promillea, joten hänet viettiin tarkkuuslakometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,57 mg/l. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on 14 aikaisempaa vuoden sisällä.
ASIKKALA. Pyhäinpäivän vietto riehaannutti asikkalalaismiehen, jonka epäillään syyllistyneen useisiin vahingontekoihin Vääksyn alueella. Poliisi otti miehen kiinni lauantaiaamuna ja vei hänet rauhoittumaan ja selvittämään tapausta Lahden pääpoliisiasemalle.
KÄRKÖLÄ. Miehen epäillään tunkeutuneen luvatta Järvelässä sijaitsevan yrityksen piha-alueelle anastustarkoituksessa. Teko jäi yrityksen asteelle poliisin tullessa paikalle. Mies otettiin kiinni ja asiaa tutkitaan varkauden yrityksenä.
ORIMATTILA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantai-iltana valtatiellä 4 Luhtikylän kohdilla. Mies oli ohittanut kovalla nopeudella tunnuksettoman poliisiauton moottoritiellä. Poliisipartio mittasi keskinopeusmittarilla miehen kuljettaman auton nopeudeksi 159 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Hän oli ohittanut useita muita ajoneuvoja käyttämällä kovaa ajonopeutta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
HEINOLA. Poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa lauantai-iltana tiellä 140 Heinolan kirkonkylässä, kun sitä vastaan tuli henkilöauto ylinopeudella. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 80 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h. Partio pysäytti ja puhallutti ajokiellossa olevan kuljettajan. Kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin positiivisen tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,59 mg/l. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on seitsemän aikaisempaa vuoden sisällä.
HOLLOLA. Nelikymppinen ajokiellossa oleva nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena sunnuntaina puolenyön jälkeen Salpakankaalla. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,95 mg/l tuloksen. Nainen vietiin verikokeeseen verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
LAHTI. Nuoren miehen epäillään myyneen huumausaineita lauantaina puolenpäivän jälkeen Lahden keskustassa. Hänen toimistaan oli tullut soittoja hätäkeskukseen ja poliisi havaitsi hänen myös myyneen huumausaineita toiselle henkilölle. Poliisipartio tavoitti miehen kuljettamassa henkilöautoa ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi. Hänen kuljettamastaan autosta löytyi huumausaineita. Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen ja hänen epäillään myös syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Poliisipartiot olivat valvomassa ajonopeuksia puolenyön aikoihin Uudenmaankadulla. Partiot kirjoittivat useita sakkoja ylinopeuksista ja kahden kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeisiin liikenneturvallisuuden vaarantamisiin. Alueella on 60 km/n nopeusrajoitus. Parikymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle partio mittasi nopeudeksi 112 km/h. Muutamia minuutteja myöhemmin myöskin parikymppiselle miehelle mitattiin illan kovin nopeus 140 km/h. Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi matkustajia. Molemmat kuljettajat määrättiin ajokieltoihin.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi sai vankikarkurin kiinni sunnuntaina aamulla. Poliisille tuli sunnuntaiaamuna omaisuusrikostehtävä, jonka yhteydestä löydettiin Pyhäselän vankilasta karannut henkilö.Vanki otettiin kiinni Keravalta. Vanki lähti luvattomasti omille teilleen Pyhäselän vankilasta 31. lokakuuta.
Itä-Uudenmaan poliisi sai vankikarkurin kiinni sunnuntaina aamulla.
Poliisille tuli sunnuntaiaamuna omaisuusrikostehtävä, jonka yhteydestä löydettiin Pyhäselän vankilasta karannut henkilö.
Vanki otettiin kiinni Keravalta.
Vanki lähti luvattomasti omille teilleen Pyhäselän vankilasta 31. lokakuuta.
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.Lauantaina 5.11. Espoossa toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin 41 taksia, joista yhteensä 17:ssä oli huomautettavaa. Poliisi kirjoitti valvonnan aikana yhteensä 19 liikennevirhemaksua pääasiassa siitä, että luvanhaltijan nimi tai kuljettajan nimi ei ollut asiakkaan nähtävillä. Liikennelupa tai selvitys ilmoituksenvaraisesta taksiliikenteen harjoittamisesta puuttui seitsemästä taksista, josta seuraamuksena oli liikennevirhemaksu.Valvontaan osallistui yhdeksän poliisia Länsi-uudenmaan liikennevalvonnasta, kaksi asiantuntijaa Traficomista, kaksi verotarkastajaa Verohallinnosta ja viisi tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Valvonnalle on tarvettaPoliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on liikaa. Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ja ajo-neuvokalusto oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta. Myös taksiliikennelupa oli voimassa kaikilla tarkastetuilla.− Taksiliikenteen valvonnalle on selkeä tarve. Valvontaa aloitettaessa havaittiin joidenkin kuljettajien pyrkivän välttämään tarkastusta. Luvanvaraisessa ammattiliikenteessä asioiden pitäisi olla kunnossa kaikilta osin, toteaa ylikonstaapeli Jan-Erik Huurne Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta. Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimiTaksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava muun muassa siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Yli kolmasosassa tässä valvonnassa tarkastetussa taksissa havaittiin puutteita näiden tietojen esittämisessä. − Taksiliikenteen harjoittamisen perusasiat, kuten liikennelupien ja taksinkuljettajien ajolupien voimassa-olo sekä ajoneuvon rekisteröinti luvanvaraiseen käyttöön, olivat kunnossa kaikilla tarkastetuilla takseilla, mutta vaadittujen tietojen esilläpidossa on vielä selvästi kehittämisen varaa, toteaa Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti. Noin joka viides taksinkuljettaja oli laiminlyönyt taksiliikenneluvan tai sen jäljennöksen mukana pitämisen. − Asiakirja voidaan esittää pyydettäessä tarkastusviranomaiselle paperilla tai sähköisesti, joten edellytys on vaivattomasti täytettävissä, kertoo Hautalahti.Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyynVaikka taksien tehovalvontahanke Verohallinnossa on päättynyt, kohdistaa se luonnollisesti jatkossakin toimenpiteitä niihin, jotka ovat pyrkineet välttämään verovelvoitteitaan. − Kehitämme valvontaa muutenkin niin, että Verohallinto saa hyviä aloitteita vaikkapa poliisilta, vaikka emme olisi kaikissa valvontatapahtumissa mukana, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta.Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta aluehallintoviraston valvonnassaEtelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi työsuojeluviranomaisena ulkomaisen työvoiman käyttöä, työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuollon järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa, ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain, työaikalain, työterveyshuoltolain ja työsopimuslain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä. Keskeiset valvottavat asiat olivat työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus, ajopäiväkirja, palkkaus, vuosiloma ja työterveyshuolto. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan. Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi työntekijöille ja työnantajille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun tarkastuksissa ei havaittu työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä. Ajopäiväkirja puuttui tai oli puutteellinen 12 työntekijältä. Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä, ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle. Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella vuonna 2023.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.
Lauantaina 5.11. Espoossa toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin 41 taksia, joista yhteensä 17:ssä oli huomautettavaa. Poliisi kirjoitti valvonnan aikana yhteensä 19 liikennevirhemaksua pääasiassa siitä, että luvanhaltijan nimi tai kuljettajan nimi ei ollut asiakkaan nähtävillä. Liikennelupa tai selvitys ilmoituksenvaraisesta taksiliikenteen harjoittamisesta puuttui seitsemästä taksista, josta seuraamuksena oli liikennevirhemaksu.
Valvontaan osallistui yhdeksän poliisia Länsi-uudenmaan liikennevalvonnasta, kaksi asiantuntijaa Traficomista, kaksi verotarkastajaa Verohallinnosta ja viisi tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Valvonnalle on tarvetta
Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on liikaa. Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ja ajo-neuvokalusto oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta. Myös taksiliikennelupa oli voimassa kaikilla tarkastetuilla.
− Taksiliikenteen valvonnalle on selkeä tarve. Valvontaa aloitettaessa havaittiin joidenkin kuljettajien pyrkivän välttämään tarkastusta. Luvanvaraisessa ammattiliikenteessä asioiden pitäisi olla kunnossa kaikilta osin, toteaa ylikonstaapeli Jan-Erik Huurne Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta.
Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi
Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava muun muassa siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Yli kolmasosassa tässä valvonnassa tarkastetussa taksissa havaittiin puutteita näiden tietojen esittämisessä.
− Taksiliikenteen harjoittamisen perusasiat, kuten liikennelupien ja taksinkuljettajien ajolupien voimassa-olo sekä ajoneuvon rekisteröinti luvanvaraiseen käyttöön, olivat kunnossa kaikilla tarkastetuilla takseilla, mutta vaadittujen tietojen esilläpidossa on vielä selvästi kehittämisen varaa, toteaa Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.
Noin joka viides taksinkuljettaja oli laiminlyönyt taksiliikenneluvan tai sen jäljennöksen mukana pitämisen.
− Asiakirja voidaan esittää pyydettäessä tarkastusviranomaiselle paperilla tai sähköisesti, joten edellytys on vaivattomasti täytettävissä, kertoo Hautalahti.
Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn
Vaikka taksien tehovalvontahanke Verohallinnossa on päättynyt, kohdistaa se luonnollisesti jatkossakin toimenpiteitä niihin, jotka ovat pyrkineet välttämään verovelvoitteitaan.
− Kehitämme valvontaa muutenkin niin, että Verohallinto saa hyviä aloitteita vaikkapa poliisilta, vaikka emme olisi kaikissa valvontatapahtumissa mukana, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta.
Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta aluehallintoviraston valvonnassa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi työsuojeluviranomaisena ulkomaisen työvoiman käyttöä, työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuollon järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.
Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa, ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain, työaikalain, työterveyshuoltolain ja työsopimuslain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä. Keskeiset valvottavat asiat olivat työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus, ajopäiväkirja, palkkaus, vuosiloma ja työterveyshuolto.
Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan. Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi työntekijöille ja työnantajille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.
Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun tarkastuksissa ei havaittu työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä. Ajopäiväkirja puuttui tai oli puutteellinen 12 työntekijältä.
Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä, ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle. Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella vuonna 2023.
NordenBladet — Mieskuljettaja menetti autonsa hallinnan Tohmajärvellä.
Mieskuljettaja menetti autonsa hallinnan Tohmajärvellä.
Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Tohmajärvellä sunnuntaiyönä kello kolmen aikaan. Mies oli menettänyt autonsa hallinnan ja suistunut ojaan, jossa oli vielä pyörähtänyt katolleen. Hän kertoi poliisille nauttineen alkoholia illan aikana. Puhalluskoe 1,31 promillea todisti asian ja miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkutietojen mukaan kuljettaja ei loukkaantunut vakavammin.
Väärämäentiellä Kiteellä sattui hirvikolari lauantaina kello kuudentoista aikaan. Auton eteen hieman ennen Valtatie kuuden risteystä juossut hirvi menehtyi paikalle törmäyksen seurauksena. Autolla yksin olleelle miehelle ei tullut suurempia vammoja mutta auto tarvitsi hinauksen pois paikalta. Suurriistavirka-avulle ilmoitettiin ja se hoiti hirven pois kolaripaikalta.
NordenBladet — Helsingin poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita tietojen esittämisessä.Perjantaina 4.11. Helsingissä toteutettuun valvontaiskuun osallistui kahdeksan poliisia, neljä asiantuntijaa Liikenne- ja viestintävirastosta, neljä verotarkastajaa Verohallinnosta ja viisi tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Valvonnassa havaittiin seuraavia rikkeitä tai puutteita:• Ajoneuvon määräaikaiskatsastus suorittamatta -• Ajoneuvovero maksamatta 1• Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 15• Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 15• Hintatietojen esittämisessä puutteita 9• Taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa ei ollut esittää 4• Ajoneuvossa ei ole taksivalaisinta -• Ajoneuvoa ei oltu rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön 1• Luvaton taksiliikenteen harjoittaminen 1• Ajopäiväkirjaa ei ollut esittää/oli puutteellinen 21Muita huomioita: poliisi kirjoitti 25 liikennevirhemaksua, neljä rangaistusmääräyssakkoa ja määräsi yhden ajokiellon. Takseja tarkastettiin yhteensä 80 kpl, joista yhteensä 37:ssä todettiin puutteita.Poliisilla on päävastuu taksiliikenteen valvonnastaTaksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.− Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on aivan liikaa, arvio ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta.Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta, ja jokaisesta tarkastetusta taksista löytyi myös taksivalaisin. Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimiToistuvasta valvonnasta huolimatta esiin nousevat yhä aiemmissakin valvonnoissa yleiseksi todetut puutteet. Eniten puutteita havaittiin tietojen esittämisessä. Kyseiset puutteet eivät varsinaisesti vaaranna liikenneturvallisuutta, mutta ne vaikuttavat matkustajan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen.Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.− Noin joka kolmannesta tässä valvonnassa tarkastetusta taksista puuttuivat joko luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot tai kuljettajan nimitiedot tai kummatkin. Myös taksin hintojen esittämisessä havaittiin kehittämisen tarvetta, sillä hintatiedot puuttuivat tai merkinnät olivat puutteellisia yhdeksässä tapauksessa, kertoo Liikenne- ja viestintäviraston johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.− Toivomme taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän mainittujen tietojen esilläpitoon ja hintatietojen yhtenäiseen esittämistapaan enemmän huomiota, Hautalahti jatkaa.Taksiliikennettä harjoitettaessa ajoneuvossa tulee olla mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja tai sen jäljennös. Tässä valvonnassa liikennelupien mukana pitäminen oli neljää tapausta lukuun ottamatta hoidettu asianmukaisesti, taksiliikennelupa esitettiin joko paperilla tai sähköisesti pyydettäessä. Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn− Vaikka taksien tehovalvontahanke Verohallinnossa on päättynyt, kohdistamme luonnollisesti jatkossakin toimenpiteitä niihin, jotka ovat pyrkineet välttämään verovelvoitteitaan. Kehitämme valvontaa muutenkin niin, että Verohallinto saa hyviä aloitteita vaikkapa poliisilta, vaikka emme olisi kaikissa valvontatapahtumissa mukana, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta.Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta aluehallintoviraston valvonnassaEtelä-Suomen aluehallintovirastosta valvoi työsuojeluviranomaisena ulkomaisen työvoiman käyttöä, työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuollon järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain, työaikalain, työterveyshuoltolain ja työsopimuslain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä.Keskeiset valvottavat asiat olivat työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus, ajopäiväkirja, palkkaus, vuosiloma ja työterveyshuolto. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan.Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi työntekijöille ja työnantajille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun havainnoissa ei havaittu työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä. Ajopäiväkirja puuttui tai oli puutteellinen 21 työntekijältä. Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle.Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella 2023.
Helsingin poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita tietojen esittämisessä.
Perjantaina 4.11. Helsingissä toteutettuun valvontaiskuun osallistui kahdeksan poliisia, neljä asiantuntijaa Liikenne- ja viestintävirastosta, neljä verotarkastajaa Verohallinnosta ja viisi tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Valvonnassa havaittiin seuraavia rikkeitä tai puutteita:
• Ajoneuvon määräaikaiskatsastus suorittamatta – • Ajoneuvovero maksamatta 1 • Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 15 • Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 15 • Hintatietojen esittämisessä puutteita 9 • Taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa ei ollut esittää 4 • Ajoneuvossa ei ole taksivalaisinta – • Ajoneuvoa ei oltu rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön 1 • Luvaton taksiliikenteen harjoittaminen 1 • Ajopäiväkirjaa ei ollut esittää/oli puutteellinen 21
Muita huomioita: poliisi kirjoitti 25 liikennevirhemaksua, neljä rangaistusmääräyssakkoa ja määräsi yhden ajokiellon. Takseja tarkastettiin yhteensä 80 kpl, joista yhteensä 37:ssä todettiin puutteita.
Poliisilla on päävastuu taksiliikenteen valvonnasta
Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.
− Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on aivan liikaa, arvio ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta.
Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta, ja jokaisesta tarkastetusta taksista löytyi myös taksivalaisin.
Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi
Toistuvasta valvonnasta huolimatta esiin nousevat yhä aiemmissakin valvonnoissa yleiseksi todetut puutteet. Eniten puutteita havaittiin tietojen esittämisessä. Kyseiset puutteet eivät varsinaisesti vaaranna liikenneturvallisuutta, mutta ne vaikuttavat matkustajan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen.
Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.
− Noin joka kolmannesta tässä valvonnassa tarkastetusta taksista puuttuivat joko luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot tai kuljettajan nimitiedot tai kummatkin. Myös taksin hintojen esittämisessä havaittiin kehittämisen tarvetta, sillä hintatiedot puuttuivat tai merkinnät olivat puutteellisia yhdeksässä tapauksessa, kertoo Liikenne- ja viestintäviraston johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.
− Toivomme taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän mainittujen tietojen esilläpitoon ja hintatietojen yhtenäiseen esittämistapaan enemmän huomiota, Hautalahti jatkaa.
Taksiliikennettä harjoitettaessa ajoneuvossa tulee olla mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja tai sen jäljennös. Tässä valvonnassa liikennelupien mukana pitäminen oli neljää tapausta lukuun ottamatta hoidettu asianmukaisesti, taksiliikennelupa esitettiin joko paperilla tai sähköisesti pyydettäessä.
Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn
− Vaikka taksien tehovalvontahanke Verohallinnossa on päättynyt, kohdistamme luonnollisesti jatkossakin toimenpiteitä niihin, jotka ovat pyrkineet välttämään verovelvoitteitaan. Kehitämme valvontaa muutenkin niin, että Verohallinto saa hyviä aloitteita vaikkapa poliisilta, vaikka emme olisi kaikissa valvontatapahtumissa mukana, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta.
Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta aluehallintoviraston valvonnassa
Etelä-Suomen aluehallintovirastosta valvoi työsuojeluviranomaisena ulkomaisen työvoiman käyttöä, työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuollon järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.
Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain, työaikalain, työterveyshuoltolain ja työsopimuslain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä.
Keskeiset valvottavat asiat olivat työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus, ajopäiväkirja, palkkaus, vuosiloma ja työterveyshuolto. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan.
Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi työntekijöille ja työnantajille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.
Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun havainnoissa ei havaittu työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä. Ajopäiväkirja puuttui tai oli puutteellinen 21 työntekijältä. Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle.
Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella 2023.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali perjantaivuorokausi. Tehtävät olivat sisällöltään niin sanottuja poliisin perustehtäviä. Janakkalassa jäi kiinni kolme päihtyneenä ajanutta kuljettajaa.JANAKKALA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaiaamuna 130-tiellä Lehtolassa. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänelle tehty tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,61 mg/l.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.JANAKKALA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän perjantaina iltapäivällä Lammintielle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ojassa ja sen kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että keski-ikäinen mies oli ajautunut henkilöautolla ajosuunnassaan oikealle ojaan vasemmalle kaartuvassa mutkassa Lammintien ja Rytkösentien risteyksessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,23 promillea. Hänet vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi ajohetkellä.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.JANAKKALA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä väärän henkilötiedon antamiseen lauantaina hieman puolenyön jälkeen.Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten huoltoaseman pihalla Linnatuulessa. Kuljettajalla ei ollut esittää ajokorttia eikä henkilötodistusta partiolle. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Mies kertoi poliisipartiolle toisen henkilön tiedot, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.IITTI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaina puolenpäivän jälkeen valtatiellä 12 Kausalassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva parikymppinen mies. Hänellä on seitsemän aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.HEINOLA. Perjantaina iltapäivällä tapahtui kolmen auton liikenneonnettomuus Jyväskylän- ja Niihiahontien risteyksessä. Poliisipartion selvitysten mukaan keski-ikäinen nainen ajoi henkilöautolla Jyväskyläntietä Hartolan suuntaan, kun hän törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Törmäyksen voimasta auto ajautuivat risteysalueella, jolloin Hartolan suunasta tullut henkilöauto osui peräänajettuun autoon.Ensimmäisessä törmäyksessä olleet auton vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon ja molempien autojen kuljettajan vietiin sairaalaan tarkastuksiin. Kolmas osallinen selviytyi törmäyksestä lievillä peltivaurioilla.Poliisi epäilee perään ajaneen keski-ikäisen naisen syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.LAHTI. Poliisipartio pysäytti nuoren miehen kuljettaman auton tarkastusta varten perjantai-iltana Lahden Liipolassa. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja hänen hallusta löytyi huumausaineita.Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi nuori nainen ja mies. Naisen hallusta löytyi myös huumausaineita. Kolmikko otetiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Keski-ikäinen nainen törmäsi henkilöautolla polkupyöräilijään perjantai-iltana Keskussairaalankadulla. Autoilija ei ollut huomannut polkupyöräilijää yrittäessään kääntyä Keskussairaalanpolulta oikealle Keskussairaalankadulle. Autoilijalla oli ajosuunnassaan väistämisvelvollisuutta osoittava pakollinen pysähtyminen liikennemerkki.Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen.LAHTI. Ajo-oikeudettoman kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen perjantai-iltana valtatiellä 4 Mäkelässä. Mies oli ajanut henkilöautolla etelän suuntaan, kun poliisipartio mittasi tutkalla hänen kuljettamansa auton nopeudeksi 161 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.LAHTI. Parikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain lauantaiaamuna Lahden Metsäpellossa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,57 mg/l tuloksen.Kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.LAHTI. Kaksi parikymppistä miestä otti mittaa toisistaan lauantain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Lahden keskustassa. Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä, että kaksi miestä lyövät toisiaan. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, josta molempia miehiä epäillään.
Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali perjantaivuorokausi. Tehtävät olivat sisällöltään niin sanottuja poliisin perustehtäviä. Janakkalassa jäi kiinni kolme päihtyneenä ajanutta kuljettajaa.
JANAKKALA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaiaamuna 130-tiellä Lehtolassa. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänelle tehty tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,61 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
JANAKKALA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän perjantaina iltapäivällä Lammintielle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ojassa ja sen kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä. Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että keski-ikäinen mies oli ajautunut henkilöautolla ajosuunnassaan oikealle ojaan vasemmalle kaartuvassa mutkassa Lammintien ja Rytkösentien risteyksessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,23 promillea. Hänet vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi ajohetkellä. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
JANAKKALA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä väärän henkilötiedon antamiseen lauantaina hieman puolenyön jälkeen. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten huoltoaseman pihalla Linnatuulessa. Kuljettajalla ei ollut esittää ajokorttia eikä henkilötodistusta partiolle. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Mies kertoi poliisipartiolle toisen henkilön tiedot, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
IITTI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaina puolenpäivän jälkeen valtatiellä 12 Kausalassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva parikymppinen mies. Hänellä on seitsemän aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
HEINOLA. Perjantaina iltapäivällä tapahtui kolmen auton liikenneonnettomuus Jyväskylän- ja Niihiahontien risteyksessä. Poliisipartion selvitysten mukaan keski-ikäinen nainen ajoi henkilöautolla Jyväskyläntietä Hartolan suuntaan, kun hän törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Törmäyksen voimasta auto ajautuivat risteysalueella, jolloin Hartolan suunasta tullut henkilöauto osui peräänajettuun autoon. Ensimmäisessä törmäyksessä olleet auton vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon ja molempien autojen kuljettajan vietiin sairaalaan tarkastuksiin. Kolmas osallinen selviytyi törmäyksestä lievillä peltivaurioilla. Poliisi epäilee perään ajaneen keski-ikäisen naisen syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
LAHTI. Poliisipartio pysäytti nuoren miehen kuljettaman auton tarkastusta varten perjantai-iltana Lahden Liipolassa. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja hänen hallusta löytyi huumausaineita. Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi nuori nainen ja mies. Naisen hallusta löytyi myös huumausaineita. Kolmikko otetiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Keski-ikäinen nainen törmäsi henkilöautolla polkupyöräilijään perjantai-iltana Keskussairaalankadulla. Autoilija ei ollut huomannut polkupyöräilijää yrittäessään kääntyä Keskussairaalanpolulta oikealle Keskussairaalankadulle. Autoilijalla oli ajosuunnassaan väistämisvelvollisuutta osoittava pakollinen pysähtyminen liikennemerkki. Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen.
LAHTI. Ajo-oikeudettoman kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen perjantai-iltana valtatiellä 4 Mäkelässä. Mies oli ajanut henkilöautolla etelän suuntaan, kun poliisipartio mittasi tutkalla hänen kuljettamansa auton nopeudeksi 161 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
LAHTI. Parikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain lauantaiaamuna Lahden Metsäpellossa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,57 mg/l tuloksen. Kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
LAHTI. Kaksi parikymppistä miestä otti mittaa toisistaan lauantain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Lahden keskustassa. Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä, että kaksi miestä lyövät toisiaan. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, josta molempia miehiä epäillään.
Perjantaipäivänä noin kello yksitoista poliisipartiot kohtasivat Liperissä Kuopiontiellä, Viinirannan kohdalla toisia autoja ohittavan henkilöauton. Henkilöautolle mitattiin 137 km/h. Autoilija ajoi Viinijärven, Ristonkankaan ja Varkaudentien alueella nopeudestaan ja muusta liikenteestä huolimatta poliisia karkuun. Lopulta hän pysähtyi risteyksessä tulppana olleen poliisiauton vuoksi. Kuljettajana ollut mies kertoi poliisille ajaneensa karkuun, koska pelkäsi menettävänsä ajo-oikeuden ohituksen vuoksi. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Lauantai yönä hieman ennen kello kahta Kajaanintiellä, Joensuun Käpykankaalla poliisia vastaan ajoi mies henkilöautolla 140 tuntivauhdilla. Alueella on 80 kilometrin rajoitus. Mies määrättiin ajokieltoon ja kortti jäi poliisille.