keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisi jatkaa kadonneen Saara Arvan henkirikostutkintaa ja pyytää edelleen vihjeitä

NordenBladet — Helsingin poliisi julkaisi 9.12.2022 tiedotteen, jossa poliisi kertoi epäilevänsä 51-vuotiasta Mika Moringia henkirikoksesta. Tiedotteessa kerrottiin, että Itä-Suomen poliisi epäilee Moringin liittyvän myös syksyllä 2019 kadonneen Saara Arvan tapaukseen.Tiedotteen julkaisun jälkeen Itä-Suomen poliisi on saanut uusia tietoja paikoista ja ajankohdista, jolloin Arva on nähty. Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä ja pyytää edelleen havaintoja ja tietoja sekä Saara Arvan että Mika Moringin liikkeistä, sekä heillä käytössä olleesta autosta 31.8.-1.9.2019. Viimeisin havainto Saara Arvasta on Neiturin kanavalla 31.8.2019 kello 19-20. Lisäksi mustasta Audista ja Moringin tuntomerkkeihin sopivasta miehestä on tehty havainto 31.8.2019 kello 21 aikaan Tervossa Koskentiellä rannan lähellä olevalla levähdyspaikalla. Tiedossa ei ole, onko Arva ollut tuolloin hänen seurassaan. Arva on syntynyt vuonna 1984, 165 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. Poliisin tietojen mukaan Moring on käynyt 1.9.2019 kello 13 aikaan Motonetissä Kuopiossa, josta palannut Vesannon suuntaan. Poliisia kiinnostaa erityisesti mahdolliset havainnot Mika Moringista, Saara Arvasta ja heillä käytössä olleesta mustasta Audista 31.8.2019 illalla kello 20 jälkeen ja 1.9.2019. Poliisi epäilee, että ainakin toinen henkilöistä on liikkunut Vesannon keskustan alueella 1.9.2019 kello 18 aikaan. Arvan pankkikorttia on käytetty hieman kello 18 jälkeen Vesannon keskustassa sijaitsevalla automaatilla ja sen jälkeen läheisellä ABC-kylmäasemalla. Ilmoita kaikki havainnot ja vihjeet Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 0295 415 232.

Helsingin poliisi julkaisi 9.12.2022 tiedotteen, jossa poliisi kertoi epäilevänsä 51-vuotiasta Mika Moringia henkirikoksesta. Tiedotteessa kerrottiin, että Itä-Suomen poliisi epäilee Moringin liittyvän myös syksyllä 2019 kadonneen Saara Arvan tapaukseen.

Tiedotteen julkaisun jälkeen Itä-Suomen poliisi on saanut uusia tietoja paikoista ja ajankohdista, jolloin Arva on nähty. Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä ja pyytää edelleen havaintoja ja tietoja sekä Saara Arvan että Mika Moringin liikkeistä, sekä heillä käytössä olleesta autosta 31.8.-1.9.2019. 

Viimeisin havainto Saara Arvasta on Neiturin kanavalla 31.8.2019 kello 19-20. 

Lisäksi mustasta Audista ja Moringin tuntomerkkeihin sopivasta miehestä on tehty havainto 31.8.2019 kello 21 aikaan Tervossa Koskentiellä rannan lähellä olevalla levähdyspaikalla. Tiedossa ei ole, onko Arva ollut tuolloin hänen seurassaan. Arva on syntynyt vuonna 1984, 165 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. 

Poliisin tietojen mukaan Moring on käynyt 1.9.2019 kello 13 aikaan Motonetissä Kuopiossa, josta palannut Vesannon suuntaan. Poliisia kiinnostaa erityisesti mahdolliset havainnot Mika Moringista, Saara Arvasta ja heillä käytössä olleesta mustasta Audista 31.8.2019 illalla kello 20 jälkeen ja 1.9.2019. 

Poliisi epäilee, että ainakin toinen henkilöistä on liikkunut Vesannon keskustan alueella 1.9.2019 kello 18 aikaan. Arvan pankkikorttia on käytetty hieman kello 18 jälkeen Vesannon keskustassa sijaitsevalla automaatilla ja sen jälkeen läheisellä ABC-kylmäasemalla. 

Ilmoita kaikki havainnot ja vihjeet Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 0295 415 232.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lounais-Suomen vuoden poliisi on aina tilanteen tasalla – apuna ja tukena muille

NordenBladet — Turun pääpoliisiasemalla tilannekeskuspäivystäjänä työskentelevä vanhempi konstaapeli Tapio Valve on valittu Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi.Valintaa Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi puolsi Tapio Valven pitkä ja monipuolinen kokemus poliisin kenttätoiminnasta, jota hän perustelujen mukaan osaa taidokkaasti hyödyntää työssään tilannekeskuspäivystäjänä. Tilannekeskuksessa työskentelevä päivystäjä tukee kenttäpartioiden työskentelyä ja poliisin kenttätoiminnan johtamista sekä tekee tiivistä yhteistyötä hätäkeskuksen ja muiden viranomaistahojen kanssa.Valve hakee ja löytää aktiivisesti poliisipartioita tukevaa tietoa, joka hyödyttää tehtävien suorittamisessa.– Voidaan sanoa, että hän on osaamisellaan ja tiedonhankintataidoillaan selvittänyt monta poliisitehtävää ja rikosta tietokoneellaan jo ennen kuin poliisipartio on edes päässyt kohteeseen saakka, perusteluissa todetaan.Valve käyttää työssään aktiivisesti tilannekeskuksessa sijaitsevia kaupunkikameroita, jotka monitoroivat kaupunkien tapahtumia suoraan poliisille.– Hän osaa ammattitaitoisesti ja kokeneesti hyödyntää kameroita sekä yksittäisten hälytystehtävien hoitamisessa että tutkinnan tarpeissa, kertoo Valven esimies komisario Marko Luotonen.Tilannekeskus tukee poliisitoimintaaValve muiden tilannekeskuspäivystäjien ja yleisjohtajien ohella ylläpitää operatiivisen poliisitoiminnan tilannekuvaa.Tilannekeskus tarjoaa ympärivuorokautisen tuen erilaisille valvontatehtäville, hälytysvasteen varmistamiseen sekä rikostorjunnan käyttöön.– Lisäksi se pitää valmiusorganisaation pyörät pyörimässä. Tilannekeskuksen rooli korostuu myös muuttuneessa turvallisuustilanteessa, jossa poliisin on tarvittaessa varauduttava jopa valmiuslain ja poikkeustilalain mukaisiin tehtäviin, sanoo poliisipäällikkö Risto Lammi. Yli 20 vuotta koiranohjaajanaValve vaihtoi nykyiseen tilannekeskuspäivystäjän tehtävään muutama vuosi sitten pitkän koiranohjaajauran jälkeen. Poliisissa hän on työskennellyt vuodesta 1990 alkaen eli yli 30 vuotta.Hänet tunnetaan talossa vilpittömästä halustaan auttaa niin asiakkaita kuin kollegoja.– Valve on pidetty ja arvostettu työkaveri, jolta saa aina tarvittaessa apua, Luotonen tietää.Vuoden poliisia motivoi auttamisen lisäksi hyvä työyhteisö. – Töihin on aina ollut mukava tulla. Kiitän tunnustuksesta erityisesti kentän väkeä. Siellä tehdään päivä päivältä kovempaa työtä ja yritän jatkossakin olla avuksi minkä pystyn, Valve lupaa.Lounais-Suomen vuoden poliisi on valittu vuodesta 1995 lähtien eli tänä vuonna kyseessä on jo 28. kerta.Tunnustus jaetaan henkilöstön tekemien ehdotusten pohjalta ja tieto julkistetaan aina poliisilaitoksen perinnepäivän yhteydessä. Päivää vietetään Turun poliisilaitoksen perustamispäivän kunniaksi. Suomen ensimmäinen poliisilaitos perustettiin Turkuun vuonna 1816.

Turun pääpoliisiasemalla tilannekeskuspäivystäjänä työskentelevä vanhempi konstaapeli Tapio Valve on valittu Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi.

Valintaa Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi puolsi Tapio Valven pitkä ja monipuolinen kokemus poliisin kenttätoiminnasta, jota hän perustelujen mukaan osaa taidokkaasti hyödyntää työssään tilannekeskuspäivystäjänä. 

Tilannekeskuksessa työskentelevä päivystäjä tukee kenttäpartioiden työskentelyä ja poliisin kenttätoiminnan johtamista sekä tekee tiivistä yhteistyötä hätäkeskuksen ja muiden viranomaistahojen kanssa.
Valve hakee ja löytää aktiivisesti poliisipartioita tukevaa tietoa, joka hyödyttää tehtävien suorittamisessa.

– Voidaan sanoa, että hän on osaamisellaan ja tiedonhankintataidoillaan selvittänyt monta poliisitehtävää ja rikosta tietokoneellaan jo ennen kuin poliisipartio on edes päässyt kohteeseen saakka, perusteluissa todetaan.

Valve käyttää työssään aktiivisesti tilannekeskuksessa sijaitsevia kaupunkikameroita, jotka monitoroivat kaupunkien tapahtumia suoraan poliisille.

– Hän osaa ammattitaitoisesti ja kokeneesti hyödyntää kameroita sekä yksittäisten hälytystehtävien hoitamisessa että tutkinnan tarpeissa, kertoo Valven esimies komisario Marko Luotonen.

Tilannekeskus tukee poliisitoimintaa

Valve muiden tilannekeskuspäivystäjien ja yleisjohtajien ohella ylläpitää operatiivisen poliisitoiminnan tilannekuvaa.

Tilannekeskus tarjoaa ympärivuorokautisen tuen erilaisille valvontatehtäville, hälytysvasteen varmistamiseen sekä rikostorjunnan käyttöön.

– Lisäksi se pitää valmiusorganisaation pyörät pyörimässä. Tilannekeskuksen rooli korostuu myös muuttuneessa turvallisuustilanteessa, jossa poliisin on tarvittaessa varauduttava jopa valmiuslain ja poikkeustilalain mukaisiin tehtäviin, sanoo poliisipäällikkö Risto Lammi. 

Yli 20 vuotta koiranohjaajana

Valve vaihtoi nykyiseen tilannekeskuspäivystäjän tehtävään muutama vuosi sitten pitkän koiranohjaajauran jälkeen. Poliisissa hän on työskennellyt vuodesta 1990 alkaen eli yli 30 vuotta.

Hänet tunnetaan talossa vilpittömästä halustaan auttaa niin asiakkaita kuin kollegoja.

– Valve on pidetty ja arvostettu työkaveri, jolta saa aina tarvittaessa apua, Luotonen tietää.

Vuoden poliisia motivoi auttamisen lisäksi hyvä työyhteisö. 

– Töihin on aina ollut mukava tulla. Kiitän tunnustuksesta erityisesti kentän väkeä. Siellä tehdään päivä päivältä kovempaa työtä ja yritän jatkossakin olla avuksi minkä pystyn, Valve lupaa.

Lounais-Suomen vuoden poliisi on valittu vuodesta 1995 lähtien eli tänä vuonna kyseessä on jo 28. kerta.

Tunnustus jaetaan henkilöstön tekemien ehdotusten pohjalta ja tieto julkistetaan aina poliisilaitoksen perinnepäivän yhteydessä. Päivää vietetään Turun poliisilaitoksen perustamispäivän kunniaksi. Suomen ensimmäinen poliisilaitos perustettiin Turkuun vuonna 1816.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Järvenpäässä syyskuussa tapahtuneen kemikaalionnettomuuden tutkinta etenee

NordenBladet — Järvenpäässä Wärtsilän teollisuusalueella 19.9.2022 tapahtuneen kemikaalivuoto-onnettomuuden tutkinta etenee. Itä-Uudenmaan poliisi selvittää tapahtunutta yhdessä aluehallintoviraston työsuojelun kanssa.– Selvittelyssä ilmi tulleiden seikkojen johdosta poliisi tutkii tapahtunutta työturvallisuusrikoksena. Rikosnimikkeet saattavat vielä tarkentua tutkinnan edetessä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Joni Kokkonen.Poliisi tiedottaa asiasta nyt, koska tapahtumasta on aiemmin tiedotettu ja se kiinnostaa mediaa edelleen. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä asiasta voida tällä hetkellä kertoa enempää. – Tiedotamme tapauksesta lisää, kun se tutkinnallisista syistä on mahdollista, Kokkonen jatkaa. 

Järvenpäässä Wärtsilän teollisuusalueella 19.9.2022 tapahtuneen kemikaalivuoto-onnettomuuden tutkinta etenee. Itä-Uudenmaan poliisi selvittää tapahtunutta yhdessä aluehallintoviraston työsuojelun kanssa.

– Selvittelyssä ilmi tulleiden seikkojen johdosta poliisi tutkii tapahtunutta työturvallisuusrikoksena. Rikosnimikkeet saattavat vielä tarkentua tutkinnan edetessä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Joni Kokkonen.

Poliisi tiedottaa asiasta nyt, koska tapahtumasta on aiemmin tiedotettu ja se kiinnostaa mediaa edelleen. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä asiasta voida tällä hetkellä kertoa enempää. 

– Tiedotamme tapauksesta lisää, kun se tutkinnallisista syistä on mahdollista, Kokkonen jatkaa.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yli-Iissä ryöstettiin apteekki

NordenBladet — Poliisi otti epäillyt apteekkiryöstäjät kiinni Yli-Iissä tiistaina.Mies ryösti apteekin Yli-Iissä tiistaina 13. joulukuuta 2022 kello 16:n jälkeen. Hän sai saaliiksi erilaisia lääkkeitä.Poliisi epäilee, että miehellä oli rikoskumppaneita. Poliisipartiot ottivat kiinni rikoksesta epäiltyjä henkilöitä Yli-Iistä tiistai-iltana. Samalla poliisi sai haltuunsa myös apteekista anastetut lääkkeet. Tällä hetkellä poliisi tutkii tapausta ryöstönä ja lievänä ampuma-aserikoksena. Se ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Poliisi otti epäillyt apteekkiryöstäjät kiinni Yli-Iissä tiistaina.

Mies ryösti apteekin Yli-Iissä tiistaina 13. joulukuuta 2022 kello 16:n jälkeen. Hän sai saaliiksi erilaisia lääkkeitä.

Poliisi epäilee, että miehellä oli rikoskumppaneita. Poliisipartiot ottivat kiinni rikoksesta epäiltyjä henkilöitä Yli-Iistä tiistai-iltana. Samalla poliisi sai haltuunsa myös apteekista anastetut lääkkeet. 

Tällä hetkellä poliisi tutkii tapausta ryöstönä ja lievänä ampuma-aserikoksena. Se ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Keski-ikäinen mies uhkasi Lahdessa pysäköinninvalvojaa väkivallalla

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 150 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 13 henkilöä, erinäisistä syistä. Lahdessa mies uhkaili pysäköinninvalvojaa ja Hämeenlinnassa kolme henkilöä murtautui yöllä kauppaan.Päijät-HämeKello 11.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Kirkkokadulle, jossa autonsa pysäköintimaksun laiminlyönyt mies uhkailee pysäköinninvalvojaa väkivallalla. Tapahtumapaikalla selvisi, että pysäköinninvalvoja oli mennyt huomauttamaan noin 50-vuotiasta miestä, joka istui autossa kuskin paikalla, siitä että tämä ei ollut maksanut pysäköintimaksua ja se tulisi maksaa ensi tilassa. Mies oli noussut autosta ja tullut aivan kiinni pysäköinninvalvojaan sekä uhannut tätä suusanallisesti väkivallalla. Tämän jälkeen pysäköinninvalvoja kutsui paikalle poliisin. Mies kiisti asiassa syyllisyytensä. Miestä epäillään tässä vaiheessa tutkintaa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.Kello 14.00 aikaan, jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä noin 40-vuotias mies. Miehen oli yllättänyt kaupassa makean himo ja hän oli laittanut taskuunsa neljä suklaapatukkaa makeisosastolta. Tämän jälkeen mies yritti poistua liikkeestä maksamatta tuotteita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni erilaisista omaisuusrikoksista 20 kertaa.Kello 2.00 aikaan pysäytti partio Hollolassa Tiilijärventiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 18-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausainetta ennen ajoon lähtöä. Mies myönsi paikan päällä partiolle käyttäneensä hetkeä aiemmin kannabista. Mies kuljetettiin vielä asian varmistamiseksi verikokeisiin sairaalaan.Kanta-HämeNoin kello 2.00 aikaan sai partio ilmoituksen Hämeenlinnasta Viertokadulta meneillään olevasta murrosta, jonka kohteena kauppaliike. Partioiden tulessa paikalle, havaittiin kaupalta poistumassa kolme henkilöä, jotka kantoivat olutlaatikoita.  Partio otti heti kiinni paikalta poistuvan miehen ja naisen. Yksi tekijöistä tiputti kantamuksensa ja pyrki juosten pakoon. Mies joutui kumminkin toteamaan poliisin olevan huomattavasti nopeampi juoksija ja pienen juoksukilvan jälkeen hänet saatiin kiinni. Tapausta selviteltäessä havaittiin, että kolmikko oli murtautunut purkurautaa käyttäen kaupan ovesta sisään ja anastaneet sieltä olutta ja tupakkaa. Kolmikko toimitettiin kiinniotettuina poliisilaitokselle.  

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 150 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 13 henkilöä, erinäisistä syistä. Lahdessa mies uhkaili pysäköinninvalvojaa ja Hämeenlinnassa kolme henkilöä murtautui yöllä kauppaan.

Päijät-Häme

Kello 11.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Kirkkokadulle, jossa autonsa pysäköintimaksun laiminlyönyt mies uhkailee pysäköinninvalvojaa väkivallalla. Tapahtumapaikalla selvisi, että pysäköinninvalvoja oli mennyt huomauttamaan noin 50-vuotiasta miestä, joka istui autossa kuskin paikalla, siitä että tämä ei ollut maksanut pysäköintimaksua ja se tulisi maksaa ensi tilassa. Mies oli noussut autosta ja tullut aivan kiinni pysäköinninvalvojaan sekä uhannut tätä suusanallisesti väkivallalla. Tämän jälkeen pysäköinninvalvoja kutsui paikalle poliisin. Mies kiisti asiassa syyllisyytensä. Miestä epäillään tässä vaiheessa tutkintaa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kello 14.00 aikaan, jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä noin 40-vuotias mies. Miehen oli yllättänyt kaupassa makean himo ja hän oli laittanut taskuunsa neljä suklaapatukkaa makeisosastolta. Tämän jälkeen mies yritti poistua liikkeestä maksamatta tuotteita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni erilaisista omaisuusrikoksista 20 kertaa.

Kello 2.00 aikaan pysäytti partio Hollolassa Tiilijärventiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 18-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausainetta ennen ajoon lähtöä. Mies myönsi paikan päällä partiolle käyttäneensä hetkeä aiemmin kannabista. Mies kuljetettiin vielä asian varmistamiseksi verikokeisiin sairaalaan.

Kanta-Häme

Noin kello 2.00 aikaan sai partio ilmoituksen Hämeenlinnasta Viertokadulta meneillään olevasta murrosta, jonka kohteena kauppaliike. Partioiden tulessa paikalle, havaittiin kaupalta poistumassa kolme henkilöä, jotka kantoivat olutlaatikoita.  Partio otti heti kiinni paikalta poistuvan miehen ja naisen. Yksi tekijöistä tiputti kantamuksensa ja pyrki juosten pakoon. Mies joutui kumminkin toteamaan poliisin olevan huomattavasti nopeampi juoksija ja pienen juoksukilvan jälkeen hänet saatiin kiinni. Tapausta selviteltäessä havaittiin, että kolmikko oli murtautunut purkurautaa käyttäen kaupan ovesta sisään ja anastaneet sieltä olutta ja tupakkaa. Kolmikko toimitettiin kiinniotettuina poliisilaitokselle. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ajoneuvo suistui tieltä Kempeleessä

NordenBladet — Poliisipartiota kovalla vauhdilla paennut ajoneuvo suistui ulos tieltä Kempeleessä Pohjantien poistumisrampissa.Oulun poliisin partio yritti pysäyttää henkilöautoa tarkastusta varten Oulun Kaukovainiolla 15.12. illalla.Kuljettaja lähti kiihdyttämään kovaa vauhtia partion näytettyä hänelle pysäytysmerkkiä. Kuljettaja ajoi poliisia paetessaan useamman kerran punaisten liikennevalojen läpi, ja käytti välillä huomattavaakin ylinopeutta nopeusrajoituksiin nähden.Tehtävälle liittyi pian useita poliisipartioita. Pakenevaa ajoneuvoa seurattiin Kaukovainiolta mm. Hiirosen ja Kaakkurin kautta Pohjantielle, ja siellä edelleen kohti etelää Kempeleeseen saakka.Kuljettaja poistui Pohjantieltä Komeetantien liittymästä. Hän menetti kuljettamansa auton hallinnan vasemmalle kääntyvässä poistumisrampissa sillä seurauksella, että auto suistui ulos rampilta lumihankeen.Ajoneuvosta otettiin poliisin haltuun 3 henkilöä. Heitä epäillään poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella huumausainerikoksesta. Kaikki autossa olleet henkilöt tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin.  

Poliisipartiota kovalla vauhdilla paennut ajoneuvo suistui ulos tieltä Kempeleessä Pohjantien poistumisrampissa.

Oulun poliisin partio yritti pysäyttää henkilöautoa tarkastusta varten Oulun Kaukovainiolla 15.12. illalla.

Kuljettaja lähti kiihdyttämään kovaa vauhtia partion näytettyä hänelle pysäytysmerkkiä. Kuljettaja ajoi poliisia paetessaan useamman kerran punaisten liikennevalojen läpi, ja käytti välillä huomattavaakin ylinopeutta nopeusrajoituksiin nähden.

Tehtävälle liittyi pian useita poliisipartioita. Pakenevaa ajoneuvoa seurattiin Kaukovainiolta mm. Hiirosen ja Kaakkurin kautta Pohjantielle, ja siellä edelleen kohti etelää Kempeleeseen saakka.

Kuljettaja poistui Pohjantieltä Komeetantien liittymästä. Hän menetti kuljettamansa auton hallinnan vasemmalle kääntyvässä poistumisrampissa sillä seurauksella, että auto suistui ulos rampilta lumihankeen.

Ajoneuvosta otettiin poliisin haltuun 3 henkilöä. Heitä epäillään poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella huumausainerikoksesta. Kaikki autossa olleet henkilöt tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Utsjoen kunnan rakennushankkeiden valvontasopimuksiin liittyvä esitutkinta on valmistunut

NordenBladet — Vuosina 2019 ja 2020 Utsjoen kunta teki sopimukset rakennustyön valvonnasta paikallisen yrittäjän kanssa. Kun vuonna 2021 poliisille ilmoitettiin, että kyseiset hankinnat olisi tullut kilpailuttaa, aloitettiin asiassa esitutkinta. Myös kilpailu- ja kuluttajavirasto on selvittänyt asiaa.Esitutkinta on nyt valmistunut ja asia on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan. Esitutkinnassa epäiltiin virkavelvollisuuden rikkomista kahden henkilön osalta.

Vuosina 2019 ja 2020 Utsjoen kunta teki sopimukset rakennustyön valvonnasta paikallisen yrittäjän kanssa. Kun vuonna 2021 poliisille ilmoitettiin, että kyseiset hankinnat olisi tullut kilpailuttaa, aloitettiin asiassa esitutkinta. Myös kilpailu- ja kuluttajavirasto on selvittänyt asiaa.

Esitutkinta on nyt valmistunut ja asia on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan. Esitutkinnassa epäiltiin virkavelvollisuuden rikkomista kahden henkilön osalta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa vihjeitä Lapualla tapahtuneesta henkilöauton ja pyöräilijän välisestä kolarista

NordenBladet — Lapuan keskustassa tapahtui keskiviikkona 7.12.2022 klo 07:50 polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen kolari Simpsiöntien kevyenliikenteenväylän ja Yrittäjäntien risteyksessä.Tilanteessa 14-vuotias poika ajoi Simpsiöntien suuntaista kevyenliikenteen väylää, kun Yrittäjäntieltä risteykseen ajanut, Simpsiöntielle kääntymässä ollut harmaa henkilöauto törmäsi pyöräilijään. Pyöräilijän havainnon mukaan henkilöauton mieskuljettaja näytti peukaloa, mutta poistui paikalta. Poika selvisi ilman vakavia vammoja. Autosta vaurioitui todennäköisesti oikea etuvalo tai etupuskuri.Poliisi pyytää kyseistä kuljettajaa ilmoittautumaan tai kyseisen tilanteen silminnäkijöitä ilmoittamaan tietoja tapauksesta osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi 

Lapuan keskustassa tapahtui keskiviikkona 7.12.2022 klo 07:50 polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen kolari Simpsiöntien kevyenliikenteenväylän ja Yrittäjäntien risteyksessä.

Tilanteessa 14-vuotias poika ajoi Simpsiöntien suuntaista kevyenliikenteen väylää, kun Yrittäjäntieltä risteykseen ajanut, Simpsiöntielle kääntymässä ollut harmaa henkilöauto törmäsi pyöräilijään. Pyöräilijän havainnon mukaan henkilöauton mieskuljettaja näytti peukaloa, mutta poistui paikalta. Poika selvisi ilman vakavia vammoja. Autosta vaurioitui todennäköisesti oikea etuvalo tai etupuskuri.

Poliisi pyytää kyseistä kuljettajaa ilmoittautumaan tai kyseisen tilanteen silminnäkijöitä ilmoittamaan tietoja tapauksesta osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä törkeää ryöstöä Joensuussa

NordenBladet — Nuorelta anastettiin omaisuutta väkivallalla uhaten Joensuun Sihtalassa 11.12.2022. Samassa asiayhteydessä poliisi tutkii myös kolmea epäiltyä huumausainerikosta sekä ampuma-aserikkomuksia.Joensuun Siihtalan ABC:n pihalla tapahtui 11.12.2022 noin kello 20 välikohtaus, jossa nuorelta henkilöltä anastettiin omaisuutta väkivallalla uhkaamalla. Poliisi on suorittanut asiassa esitutkintaa ja käräjäoikeus vangitsi 14.12.2022 yhden epäillyn todennäköisin syin epäiltynä törkeään ryöstöön.Tapahtuma-aikaan ABC:n pihalla on ollut henkilöitä, jotka ovat nähneet tapauksen.Poliisi on kuullut asiassa useita henkilöitä todistajan ja epäillyn asemassa, mutta osa henkilöistä on edelleen tavoittamatta.Poliisin tiedon mukaan Siihtalan ABC:n pihaan on saapunut kaksi ulkopuolista henkilöä autolla hieman ennen kello 20. Poliisin tämän hetkisen esitutkinnan perusteella kyseiset henkilöt ovat nähneet ainakin osan epäillystä teosta lähietäisyydeltä. Poliisi pyytää näitä henkilöitä ilmoittamaan tietonsa poliisille. Myös muita tapauksesta tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.Poliisi tutkii samassa asiayhteydessä myös kolmea epäiltyä huumausainerikosta sekä ampuma-aserikkomuksia. Epäilty törkeä ryöstö ei poliisin tiedon mukaan liity huumausaineisiin.Ilmoita tietosi tai vihjeesi Joensuun poliisiaseman pitkäkestoisen tutkinnan numeroon 0417 118 377, vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan ensi viikolla.

Nuorelta anastettiin omaisuutta väkivallalla uhaten Joensuun Sihtalassa 11.12.2022. Samassa asiayhteydessä poliisi tutkii myös kolmea epäiltyä huumausainerikosta sekä ampuma-aserikkomuksia.

Joensuun Siihtalan ABC:n pihalla tapahtui 11.12.2022 noin kello 20 välikohtaus, jossa nuorelta henkilöltä anastettiin omaisuutta väkivallalla uhkaamalla. Poliisi on suorittanut asiassa esitutkintaa ja käräjäoikeus vangitsi 14.12.2022 yhden epäillyn todennäköisin syin epäiltynä törkeään ryöstöön.

Tapahtuma-aikaan ABC:n pihalla on ollut henkilöitä, jotka ovat nähneet tapauksen.
Poliisi on kuullut asiassa useita henkilöitä todistajan ja epäillyn asemassa, mutta osa henkilöistä on edelleen tavoittamatta.

Poliisin tiedon mukaan Siihtalan ABC:n pihaan on saapunut kaksi ulkopuolista henkilöä autolla hieman ennen kello 20. Poliisin tämän hetkisen esitutkinnan perusteella kyseiset henkilöt ovat nähneet ainakin osan epäillystä teosta lähietäisyydeltä. Poliisi pyytää näitä henkilöitä ilmoittamaan tietonsa poliisille. Myös muita tapauksesta tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.

Poliisi tutkii samassa asiayhteydessä myös kolmea epäiltyä huumausainerikosta sekä ampuma-aserikkomuksia. Epäilty törkeä ryöstö ei poliisin tiedon mukaan liity huumausaineisiin.

Ilmoita tietosi tai vihjeesi Joensuun poliisiaseman pitkäkestoisen tutkinnan numeroon 0417 118 377, vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan ensi viikolla.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hirvi jäi junan alle Nurmeksessa

NordenBladet — Tavarajuna törmäsi junaan Nurmeksessa.Hirvi oli jäänyt junan alle Nurmeksessa lähellä Konnantietä. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu asiasta 15.12.2022 klo 00.50 aikaan. Ilmoituksen mukaan tavarajuna oli törmännyt radalla olleeseen hirveen, joka oli lentänyt törmäyksessä penkalle. Junaan ei tullut vaurioita, paikalle oli hälytetty poliisin toimesta suurriistavirka-apuhenkilöstöä selvittämään hirven kohtaloa.

Tavarajuna törmäsi junaan Nurmeksessa.

Hirvi oli jäänyt junan alle Nurmeksessa lähellä Konnantietä. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu asiasta 15.12.2022 klo 00.50 aikaan. Ilmoituksen mukaan tavarajuna oli törmännyt radalla olleeseen hirveen, joka oli lentänyt törmäyksessä penkalle. Junaan ei tullut vaurioita, paikalle oli hälytetty poliisin toimesta suurriistavirka-apuhenkilöstöä selvittämään hirven kohtaloa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi