NordenBladet — Somalian ensimmäinen ympäristö- ja ilmastoministeri Khadija Mohamed Almakhzoumi vierailee Suomessa 31.1-3.2.2023. Almakhzoumin kutsui Suomeen ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo. Vierailun tarkoituksena on tukea uutta ministeriötä työn aloittamisessa.Ympäristöministeriö ja ulkoministeriöSomalian ympäristö- ja ilmastoministeri Khadija Mohamed Almakhzoumi tapaa Suomessa ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon. Almakhzoumille esitellään neljän päivän vierailun aikana Suomen ilmastotyötä, mm. metsien roolia ilmastopolitiikassa, uutta ilmastolakia ja sen valmistelua sekä ympäristönäkökohtien valtavirtaistamista eri politiikkalohkoille. Ministeri ja muu Somalian ympäristöministeriön delegaatio vierailevat mm. Haltian luontokeskuksessa, Suomen ympäristökeskuksessa, Ilmatieteen laitoksella ja Eduskunnassa sekä tapaavat Nuorten Agenda 2030 –ryhmää, Metsähallitusta ja Finnfundin edustajia.Ministerit Ohisalo ja Almakhzoumi keskustelevat muun muassa Suomen ja Somalian yhteistyön tiivistämisestä ilmastopolitiikassa. Kuivuus ja ruokakriisi runtelevat Somaliaa pahasti, ja koko Afrikan sarvi on erittäin haavoittuvainen ilmastonmuutoksen seurauksille. Kuivuus kattaa 80 prosenttia Somaliasta ja YK:n mukaan jopa 90 prosenttia maasta saattaa muuttua asumiskelvottomaksi vuoteen 2030 mennessä ilmastonmuutoksen vuoksi.”Somalia maksaa kohtuutonta hintaa ilmastokriisin seurauksista, joihin se on itse syytön. Somalialla ja Suomella on pitkä yhteinen historia, ja pidän tärkeänä, että tuemme heitä ilmastokestävän yhteiskunnan rakentamisessa ja hallintonsa vahvistamisessa. Uuden ympäristöministeriön ja ympäristö- ja ilmastoministerin tehtävän perustaminen ovat tässä tärkeitä askelia”, toteaa ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.Somalia on ollut Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaa 1980-luvulta lähtien. Suomen kahdenvälinen yhteistyö Somaliassa painottuu vuosina 2021-2024 valtionrakennukseen sekä naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin. Suomen tuki Somalialle vuosina 2021-2024 on 54 miljoonaa euroa.Almakhzoumi tapaa Suomessa lisäksi ulkoministeri Pekka Haaviston.LisätietojaJuulia Suuronen asiantuntija ympäristöministeriö p. 0295 250 212 [email protected]Ministeri Almakhzoumin haastattelupyynnöt:Riikka Lamminmäki viestintäpäällikkö ympäristöministeriö p. 0295 250 343 [email protected]
Somalian ensimmäinen ympäristö- ja ilmastoministeri Khadija Mohamed Almakhzoumi vierailee Suomessa 31.1-3.2.2023. Almakhzoumin kutsui Suomeen ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo. Vierailun tarkoituksena on tukea uutta ministeriötä työn aloittamisessa.
NordenBladet — Mikkelin Otavassa sijaitsevasta Otavan metallin tiloista oli anastettu huomattava määrä kupariromua sekä messinkiromua perjantai-iltana.27.01.2023 Mikkelin Otavassa sijaitsevasta Otavan metallin tiloista oli anastettu huomattava määrä kupariromua sekä messinkiromua perjantai-iltana klo 21.30-23.40 välillä.Anastuspaikalla oli havainto vaaleasta pakettiautosta sekä tummasta tila-autosta. Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena.Poliisi pyytää havaintoja em. ajoneuvoista vihjepuhelimeen 0295415232 tai vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Mikkelin Otavassa sijaitsevasta Otavan metallin tiloista oli anastettu huomattava määrä kupariromua sekä messinkiromua perjantai-iltana.
27.01.2023 Mikkelin Otavassa sijaitsevasta Otavan metallin tiloista oli anastettu huomattava määrä kupariromua sekä messinkiromua perjantai-iltana klo 21.30-23.40 välillä.
Anastuspaikalla oli havainto vaaleasta pakettiautosta sekä tummasta tila-autosta. Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena.
Poliisi pyytää havaintoja em. ajoneuvoista vihjepuhelimeen 0295415232 tai vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Pohjanmaan poliisin alueella tavattiin varsin paljon rattijuopuneita tammikuisena viikonloppuna.Poliisi tapasi liikenteessä yhteensä 21 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä, joista 9 epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Epäillyistä 8 kuljettajaa oli huumeiden vaikutuksen alaisena.Rikosperusteisesti kiinniotettuna oli viikonloppuna yhteensä 23 henkilöä. Yhteensä 19 henkilöä on istunut putkassa vahvan päihtymyksen takia.Viikonloppuna kirjattiin yhteensä 8 pahoinpitelytapausta, joista yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Tapauksista 5 tapahtui yksityisasunnossa. Huumeainerikoksia tuli tutkintaan yhteensä 5 kpl ja huumausaineen käyttörikoksia 14 kpl.
Pohjanmaan poliisin alueella tavattiin varsin paljon rattijuopuneita tammikuisena viikonloppuna.
Poliisi tapasi liikenteessä yhteensä 21 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä, joista 9 epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Epäillyistä 8 kuljettajaa oli huumeiden vaikutuksen alaisena.
Rikosperusteisesti kiinniotettuna oli viikonloppuna yhteensä 23 henkilöä. Yhteensä 19 henkilöä on istunut putkassa vahvan päihtymyksen takia.
Viikonloppuna kirjattiin yhteensä 8 pahoinpitelytapausta, joista yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Tapauksista 5 tapahtui yksityisasunnossa.
Huumeainerikoksia tuli tutkintaan yhteensä 5 kpl ja huumausaineen käyttörikoksia 14 kpl.
NordenBladet — Pohjanmaan poliisin alueella tavattiin varsin paljon rattijuopuneita tammikuisena viikonloppuna.Poliisi tapasi liikenteessä yhteensä 21 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä, joista 9 epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Epäillyistä 8 kuljettajaa oli huumeiden vaikutuksen alaisena.Rikosperusteisesti kiinniotettuna oli viikonloppuna yhteensä 23 henkilöä. Yhteensä 19 henkilöä on istunut putkassa vahvan päihtymyksen takia.Viikonloppuna kirjattiin yhteensä 8 pahoinpitelytapausta, joista yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Tapauksista 5 tapahtui yksityisasunnossa. Huumeainerikoksia tuli tutkintaan yhteensä 5 kpl ja huumausaineen käyttörikoksia 14 kpl.
Pohjanmaan poliisin alueella tavattiin varsin paljon rattijuopuneita tammikuisena viikonloppuna.
Poliisi tapasi liikenteessä yhteensä 21 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä, joista 9 epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Epäillyistä 8 kuljettajaa oli huumeiden vaikutuksen alaisena.
Rikosperusteisesti kiinniotettuna oli viikonloppuna yhteensä 23 henkilöä. Yhteensä 19 henkilöä on istunut putkassa vahvan päihtymyksen takia.
Viikonloppuna kirjattiin yhteensä 8 pahoinpitelytapausta, joista yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Tapauksista 5 tapahtui yksityisasunnossa.
Huumeainerikoksia tuli tutkintaan yhteensä 5 kpl ja huumausaineen käyttörikoksia 14 kpl.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisilla viikonlopun aikana törkeä rattijuopumus ja pahoinpitelyjä Vakka-Suomen alueella.Lauantai-iltana poliisi sai ilmoituksen päihtyneenä ajamaan lähteneestä miehestä. Partio tavoitti auton miehen kotiosoitteesta ja miehen sisältä asunnosta.Mies puhalsi kello 22.30 aikaan poliisin alkometriin noin 1,7 promillen lukemat. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.Joukkotappelu LaitilassaSunnuntaiyönä puoli neljän aikaan poliisi sai ilmoituksen usean henkilön joukkotappelusta Laitilassa Keskuskadulla. Paikalle meni kaksi partiota ja tilanne saatiin rauhoittumaan.Poliisi tutkii tapausta useana pahoinpitelynä. Kukaan osallisista ei saanut vakavia vammoja.
Lounais-Suomen poliisilla viikonlopun aikana törkeä rattijuopumus ja pahoinpitelyjä Vakka-Suomen alueella.
Lauantai-iltana poliisi sai ilmoituksen päihtyneenä ajamaan lähteneestä miehestä. Partio tavoitti auton miehen kotiosoitteesta ja miehen sisältä asunnosta.
Mies puhalsi kello 22.30 aikaan poliisin alkometriin noin 1,7 promillen lukemat. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
Joukkotappelu Laitilassa
Sunnuntaiyönä puoli neljän aikaan poliisi sai ilmoituksen usean henkilön joukkotappelusta Laitilassa Keskuskadulla. Paikalle meni kaksi partiota ja tilanne saatiin rauhoittumaan.
Poliisi tutkii tapausta useana pahoinpitelynä. Kukaan osallisista ei saanut vakavia vammoja.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 130 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Poliisia työllistivät häiriökäyttäytymiset ja pahoinpitelyt yksityisasunnoissa sekä päihtyneenä ajelijat liikenteessä.Kanta-HämeKello 11.30 aikaan, jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 60-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kaksi oluttölkkiä ja piilottanut ne taskuihinsa, jonka jälkeen hän oli poistunut kassalinjan ohi maksamatta tuotteita. Mies jäänyt viimeisen vuoden aikana omaisuusrikoksista kiinni 18 kertaa.Kello 12.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Turenkiin Ojatielle, selvittämään perheväkivalta tilannetta. Tapahtumapaikalla selvisi osallisten kertomana, että samassa taloudessa asuvalle keski-ikäiselle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa, jonka päätteeksi mies oli lyönyt naista kahdesti kasvoihin. Partion yrittäessä rauhoitella miestä, alkoi hän käyttäytyä myös partiota kohtaan aggressiivisesti, jonka takia mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle epäiltynä pahoinpitelystä. Naisen vammat evät vaatineet sairaanhoitoa.Kello 17.30 aikaan, jäi Forssan keskustassa sijaitsevassa kaupassa kiinni alle 40-vuotias mies, joka oli liimannut pantittomiin tölkkeihin tulostettuja viivakoodeja, erehdyttääkseen palautusautomaattia ja saadakseen rahallista hyötyä. Mies oli ehtinyt syöttää automaattiin 68 kpl tölkkejä, joissa väärennetyt viivakoodit. Miestä epäillään lievästä väärennyksestä, sekä lievästä petoksesta.Kello 18.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Riihimäen keskustassa sijaitsevaan asuntoon, selvittelemään parisuhde riitaa. Keski-ikäisen pariskunnan mies, oli hyökännyt nukkuvan puolisonsa kimppuun ja repinyt tämän alas sängyltä ja painanut jalalla kaulasta. Asiasta kirjattiin pahoinpitely ilmoitus.Päijät-HämeKello 17.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 60-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.Kello 19.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Harjunalustankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.Kello 19.50 aikaan, tuli Lahden keskustassa sijaitsevasta asunnosta poliisille ilmoitus kahden yli 70-vuotiaan sisaruksen välisestä riidasta. Paikalla selvisi, että sisarukset olivat muuttaneet samaan talouteen ja lähes välittömästi olivat alkaneet myös riidat. Riidat olivat yltyneet molempien osalta vähitellen fyysiseksi. Partio yritti sovitella riitaa, mutta molemmat olivat haluttomia sopimaan riitansa. Asiasta kirjattiin molempien osalta pahoinpitely ilmoitukset. Sisarusten vammat eivät vaatineet sairaanhoitoa. Kello 21.45 pysäytti partio Lahdessa Väinämöisenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kello 2.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Vanhanradankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 25-vuotias nainen puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita, ennen ajoon lähtöänsä. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi teleskooppipatukka, kaasusumutin sekä pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Autossa matkustajina olleet, kaksi kuskin kanssa saman ikäistä miestä, ottivat kyseiset esineet ja aineet omikseen. Naista epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehiä epäillään huumausainerikoksista, lievästä ampuma-aserikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta. Kello 02.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Simolanmutkassa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa ajoi poliisin ennestään tuntema 30-vuotias ajokortiton nainen. Nainen puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita ennen ajoa. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä, löytyi autosta pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Naiselle suoritetun turvallisuustarkastuksen yhteydessä, naisen hallusta löytyi huumaavaksi luokiteltuja lääkkeitä, joihin hänellä ei ollut esittää reseptejä. Autoon oli myös kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni yhdeksän kertaa.
Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 130 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Poliisia työllistivät häiriökäyttäytymiset ja pahoinpitelyt yksityisasunnoissa sekä päihtyneenä ajelijat liikenteessä.
Kanta-Häme
Kello 11.30 aikaan, jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 60-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kaksi oluttölkkiä ja piilottanut ne taskuihinsa, jonka jälkeen hän oli poistunut kassalinjan ohi maksamatta tuotteita. Mies jäänyt viimeisen vuoden aikana omaisuusrikoksista kiinni 18 kertaa.
Kello 12.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Turenkiin Ojatielle, selvittämään perheväkivalta tilannetta. Tapahtumapaikalla selvisi osallisten kertomana, että samassa taloudessa asuvalle keski-ikäiselle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa, jonka päätteeksi mies oli lyönyt naista kahdesti kasvoihin. Partion yrittäessä rauhoitella miestä, alkoi hän käyttäytyä myös partiota kohtaan aggressiivisesti, jonka takia mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle epäiltynä pahoinpitelystä. Naisen vammat evät vaatineet sairaanhoitoa.
Kello 17.30 aikaan, jäi Forssan keskustassa sijaitsevassa kaupassa kiinni alle 40-vuotias mies, joka oli liimannut pantittomiin tölkkeihin tulostettuja viivakoodeja, erehdyttääkseen palautusautomaattia ja saadakseen rahallista hyötyä. Mies oli ehtinyt syöttää automaattiin 68 kpl tölkkejä, joissa väärennetyt viivakoodit. Miestä epäillään lievästä väärennyksestä, sekä lievästä petoksesta.
Kello 18.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Riihimäen keskustassa sijaitsevaan asuntoon, selvittelemään parisuhde riitaa. Keski-ikäisen pariskunnan mies, oli hyökännyt nukkuvan puolisonsa kimppuun ja repinyt tämän alas sängyltä ja painanut jalalla kaulasta. Asiasta kirjattiin pahoinpitely ilmoitus.
Päijät-Häme
Kello 17.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 60-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.
Kello 19.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Harjunalustankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kello 19.50 aikaan, tuli Lahden keskustassa sijaitsevasta asunnosta poliisille ilmoitus kahden yli 70-vuotiaan sisaruksen välisestä riidasta. Paikalla selvisi, että sisarukset olivat muuttaneet samaan talouteen ja lähes välittömästi olivat alkaneet myös riidat. Riidat olivat yltyneet molempien osalta vähitellen fyysiseksi. Partio yritti sovitella riitaa, mutta molemmat olivat haluttomia sopimaan riitansa. Asiasta kirjattiin molempien osalta pahoinpitely ilmoitukset. Sisarusten vammat eivät vaatineet sairaanhoitoa.
Kello 21.45 pysäytti partio Lahdessa Väinämöisenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kello 2.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Vanhanradankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 25-vuotias nainen puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita, ennen ajoon lähtöänsä. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi teleskooppipatukka, kaasusumutin sekä pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Autossa matkustajina olleet, kaksi kuskin kanssa saman ikäistä miestä, ottivat kyseiset esineet ja aineet omikseen. Naista epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehiä epäillään huumausainerikoksista, lievästä ampuma-aserikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.
Kello 02.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Simolanmutkassa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa ajoi poliisin ennestään tuntema 30-vuotias ajokortiton nainen. Nainen puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita ennen ajoa. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä, löytyi autosta pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Naiselle suoritetun turvallisuustarkastuksen yhteydessä, naisen hallusta löytyi huumaavaksi luokiteltuja lääkkeitä, joihin hänellä ei ollut esittää reseptejä. Autoon oli myös kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni yhdeksän kertaa.
NordenBladet — Poliisipartio oli matkalla kiireelliselle hälytystehtävälle ja poliisiautossa oli kytkettynä sekä hälytysvalot että -äänet. Alustavan tiedon mukaan jalankulkija sai onnettomuudessa vammoja ylä- ja alaraajoihin.Onnettomuudessa loukkaantunut nuorehko nainen toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalahoitoon.
Poliisipartio oli matkalla kiireelliselle hälytystehtävälle ja poliisiautossa oli kytkettynä sekä hälytysvalot että -äänet. Alustavan tiedon mukaan jalankulkija sai onnettomuudessa vammoja ylä- ja alaraajoihin.
Onnettomuudessa loukkaantunut nuorehko nainen toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalahoitoon.
NordenBladet — Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Rovaniemellä oli useita pahoinpitely- ja häiriökäyttäytymistehtäviä.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä häiriökäyttäytymisiä ja pahoinpitelytehtäviä oli useita. Niiden selvittely jatkuu esitutkinnassa. Myös erilaiset liikennetehtävät ovat viikonlopun aikana työllistäneet. Lisäksi Rovaniemen keskustan tuntumassa laskeva Kemijoki vetää matkailijoita puoleensa ja jalankulkijoita on jouduttu paimentamaan jäältä pois. Poliisi muistuttaa, että keskustan kohdalla Kemijoki on äärimmäisen petollinen eikä jää välttämättä kannata kävelijää.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Rovaniemellä oli useita pahoinpitely- ja häiriökäyttäytymistehtäviä.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä häiriökäyttäytymisiä ja pahoinpitelytehtäviä oli useita. Niiden selvittely jatkuu esitutkinnassa. Myös erilaiset liikennetehtävät ovat viikonlopun aikana työllistäneet.
Lisäksi Rovaniemen keskustan tuntumassa laskeva Kemijoki vetää matkailijoita puoleensa ja jalankulkijoita on jouduttu paimentamaan jäältä pois. Poliisi muistuttaa, että keskustan kohdalla Kemijoki on äärimmäisen petollinen eikä jää välttämättä kannata kävelijää.
NordenBladet — Viikonvaihteessa poliisia työllisti väkivalta-, liikenne- ja omaisuusrikokset. Imatralla pahoinpideltiin potkimalla alle 18 vuotiasta ja yritettiin anastaa hänen mopo. Lappeenrannassa mies murtautui huoltamolle ja anasti savukkeita.LIIKENNERIKOKSIA:Lappeenrannan poliisi tavoitti viikonvaihteessa kaksi henkilöauton kuljettajaa joita kumpaakin epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Lappeenrannassa tapahtui myös kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus rattijuopumukseen epäillyn henkilön jättäessä noudattamatta väistämisvelvollisuutta osoittaa liikennemerkkiä. Henkilöautojen kuljettajat saivat vammoja joista poliisi ei tiedota tarkemmin, ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon.Toisen henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Imatralla poliisi pysäytti ajo-oikeudettoman henkilöauton kuljettajan, vuoden sisällä hän on syyllistynyt aiemmin 17 kertaa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.VÄKIVALTARIKOKSIA:Imatralla alle 18 vuotias pahoinpiteli toista alle 18 vuotiasta yrittäessään anastaa mopon. Uhri oli kaadettu maahan ja potkittu useita kertoja ylävartaloon. Tapahtumapaikalle sattuneet kaksi ulkopuolista miestä olivat estäneet pahoinpitelyn jatkumisen ja mopon anastamisen. Poliisi tutkii tapahtunutta ryöstön yrityksenä. Uhrille aiheutui vammoja joiden vuoksi hänet vietiin lääkäriin, poliisi ei tiedota vammoista tarkemmin. Poliisi kiittää pahoinpitelyn jatkumisen estäneitä henkilöitä. Varhain lauantai aamuna Lappeenrannan keskustassa voimakkaassa humalassa ollut mies oli hermostunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja alkanut potkimaan ja lyömään asianomistajaa joka sai miehen hallintaan ja soitti hätäkeskukseen. Riidan aikana rähinöitsijä heitti asianomistajan puhelimen maahan, poliisi korjasi väkivaltaisesti käyttäytyneen miehen talteen ja kuljetti Lappeenrannan poliisiasemalle. Häntä epäillään pahoinpitelystä ja lievästä vahingonteosta. Uhrille aiheutui lieviä vammoja.Lappeenrannassa yksityisasunnossa kaksi naista riitaantuivat ja pahoinpitelivät toisiaan asunnossa ja sen ulkopuolella. Toisella naisista oli ollut käsissään myös veitsi jonka kolmas seurueessa ollut nainen oli saanut haltuunsa. Kummallekin naisista aiheutui lieviä vammoja, alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen. Poliisi tutkii asiaa kahtena pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.Lappeenrannassa avoparille tuli yksityisasunnossa riitaa musiikin soittamisesta jonka seurauksena nainen aiheutti miehelle vammoja käsivarteen puremalla. Nainen otettiin kiinni ja tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen. OMAISUUSRIKOKSIA:Lappeenrannassa murtauduttiin huoltamolle rikkomalla sorkkaraudalla huoltamon oven ikkuna ja anastettiin savukkeita.Poliisi sai tiedon murtautumisesta tapahtumapaikan lähellä olleelta murtautumisen havainneelta henkilöltä ja otti kiinni murtopaikan läheisyydestä sorkkarauta kädessä olleen henkilön jolla oli hallussaan kymmeniä askeja savukkeita. Mies pidätettiin rikoksesta epäiltynä varkauteen. Poliisi kiittää murtautumisesta ilmoittanutta henkilöä.Imatralla poliisi havaitsi mopon jonka kyydissä oli kaksi miestä. Mopoa ajanut mies kaatoi mopon poliisin havaitessaan ja pakeni paikalta, kyydissä ollut jäi mopon viereen. Poliisi tavoitti poliisikoiran jäljittämänä mopoa kuljettaneen henkilön tämän asunnosta.Mopon virta-avaimet miehet olivat saaneet haltuunsa vieraillessaan yksityisasunnossa. Miehet otettiin kiinni ja tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle epäiltyinä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kuljettajan epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Viikonvaihteessa poliisia työllisti väkivalta-, liikenne- ja omaisuusrikokset. Imatralla pahoinpideltiin potkimalla alle 18 vuotiasta ja yritettiin anastaa hänen mopo. Lappeenrannassa mies murtautui huoltamolle ja anasti savukkeita.
LIIKENNERIKOKSIA: Lappeenrannan poliisi tavoitti viikonvaihteessa kaksi henkilöauton kuljettajaa joita kumpaakin epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lappeenrannassa tapahtui myös kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus rattijuopumukseen epäillyn henkilön jättäessä noudattamatta väistämisvelvollisuutta osoittaa liikennemerkkiä. Henkilöautojen kuljettajat saivat vammoja joista poliisi ei tiedota tarkemmin, ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon.
Toisen henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Imatralla poliisi pysäytti ajo-oikeudettoman henkilöauton kuljettajan, vuoden sisällä hän on syyllistynyt aiemmin 17 kertaa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
VÄKIVALTARIKOKSIA: Imatralla alle 18 vuotias pahoinpiteli toista alle 18 vuotiasta yrittäessään anastaa mopon. Uhri oli kaadettu maahan ja potkittu useita kertoja ylävartaloon. Tapahtumapaikalle sattuneet kaksi ulkopuolista miestä olivat estäneet pahoinpitelyn jatkumisen ja mopon anastamisen. Poliisi tutkii tapahtunutta ryöstön yrityksenä. Uhrille aiheutui vammoja joiden vuoksi hänet vietiin lääkäriin, poliisi ei tiedota vammoista tarkemmin. Poliisi kiittää pahoinpitelyn jatkumisen estäneitä henkilöitä.
Varhain lauantai aamuna Lappeenrannan keskustassa voimakkaassa humalassa ollut mies oli hermostunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja alkanut potkimaan ja lyömään asianomistajaa joka sai miehen hallintaan ja soitti hätäkeskukseen. Riidan aikana rähinöitsijä heitti asianomistajan puhelimen maahan, poliisi korjasi väkivaltaisesti käyttäytyneen miehen talteen ja kuljetti Lappeenrannan poliisiasemalle. Häntä epäillään pahoinpitelystä ja lievästä vahingonteosta. Uhrille aiheutui lieviä vammoja.
Lappeenrannassa yksityisasunnossa kaksi naista riitaantuivat ja pahoinpitelivät toisiaan asunnossa ja sen ulkopuolella. Toisella naisista oli ollut käsissään myös veitsi jonka kolmas seurueessa ollut nainen oli saanut haltuunsa. Kummallekin naisista aiheutui lieviä vammoja, alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen. Poliisi tutkii asiaa kahtena pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.
Lappeenrannassa avoparille tuli yksityisasunnossa riitaa musiikin soittamisesta jonka seurauksena nainen aiheutti miehelle vammoja käsivarteen puremalla. Nainen otettiin kiinni ja tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen.
Poliisi sai tiedon murtautumisesta tapahtumapaikan lähellä olleelta murtautumisen havainneelta henkilöltä ja otti kiinni murtopaikan läheisyydestä sorkkarauta kädessä olleen henkilön jolla oli hallussaan kymmeniä askeja savukkeita. Mies pidätettiin rikoksesta epäiltynä varkauteen. Poliisi kiittää murtautumisesta ilmoittanutta henkilöä.
Imatralla poliisi havaitsi mopon jonka kyydissä oli kaksi miestä. Mopoa ajanut mies kaatoi mopon poliisin havaitessaan ja pakeni paikalta, kyydissä ollut jäi mopon viereen. Poliisi tavoitti poliisikoiran jäljittämänä mopoa kuljettaneen henkilön tämän asunnosta. Mopon virta-avaimet miehet olivat saaneet haltuunsa vieraillessaan yksityisasunnossa. Miehet otettiin kiinni ja tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle epäiltyinä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kuljettajan epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.