keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rattijuoppoja kiinni Nurmeksessa ja Joensuussa

NordenBladet — Poliisin tarkkaavaisuuden avulla saatiin muutama epäilty päihtynyt kuski pysäytettyä ja poistettua liikenteestä.Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Nurmeksessa lauantain vastaisena yönä puoli kahden aikaan. Poliisin pysäyttämän henkilöauton kuljettaja oli ajelulla yksin ja puhalsi alkometriin 1,38 promillea. Käynti tarkkuusalkometrillä jätti tuloksen voimaan ja näin miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Niin ikään lauantain vastaisena yönä hieman ennen kello kahta, poliisi pysäytti liikenteessä olleen henkilöauton Joensuussa Utrantiellä. Ajokiellossa jo oleva kuljettaja puhalsi alkometriin 1,22 promillea. Asian laadun ja lopullisen rikosnimikkeen varmistamiseksi kuljettaja toimitettiin verikokeisiin. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Seuraava epäilty rattijuopumus osui poliisin haaviin lauantaiaamuna kello neljän aikaan jälleen Nurmeksessa.  Kirkkokadulla poliisi kääntyi vastaan tulleen auton perään tarkoituksenaan tarkastaa kuljettajan ajokunto. Kuljettaja ehti jalkautua autosta, mutta poliisi löysi hänet. Tapahtumien selvittämiseksi poliisi suoritti puhalluskokeen, jonka tulos oli 1,4 promillea. Huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.  

Poliisin tarkkaavaisuuden avulla saatiin muutama epäilty päihtynyt kuski pysäytettyä ja poistettua liikenteestä.

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Nurmeksessa lauantain vastaisena yönä puoli kahden aikaan. Poliisin pysäyttämän henkilöauton kuljettaja oli ajelulla yksin ja puhalsi alkometriin 1,38 promillea. Käynti tarkkuusalkometrillä jätti tuloksen voimaan ja näin miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Niin ikään lauantain vastaisena yönä hieman ennen kello kahta, poliisi pysäytti liikenteessä olleen henkilöauton Joensuussa Utrantiellä. Ajokiellossa jo oleva kuljettaja puhalsi alkometriin 1,22 promillea. Asian laadun ja lopullisen rikosnimikkeen varmistamiseksi kuljettaja toimitettiin verikokeisiin. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Seuraava epäilty rattijuopumus osui poliisin haaviin lauantaiaamuna kello neljän aikaan jälleen Nurmeksessa.  Kirkkokadulla poliisi kääntyi vastaan tulleen auton perään tarkoituksenaan tarkastaa kuljettajan ajokunto. Kuljettaja ehti jalkautua autosta, mutta poliisi löysi hänet. Tapahtumien selvittämiseksi poliisi suoritti puhalluskokeen, jonka tulos oli 1,4 promillea. Huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppoja Mikkelissä ja Varkaudessa

NordenBladet — Mikkelissä lauantaina aamuyöllä poliisipartio tapasi ulosajaneen henkilöauton luota miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa päihtyneenä. Varkaudessa poliisipartio havaitsi lauantaiaamuna epämääräisesti pysäköidyn henkilöauton. Autosta tavatun miehen epäillään ajaneen päihtyneenä.Mikkelissä poliisipartio sai ilmoituksen henkilöautosta, joka oli ajautunut lumipenkkaan Raviradantiellä. Poliisipartio tapasi paikalta miehen, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Varkaudessa poliisipartio havaitsi tavaratalon parkkipaikalla henkilöauton, joka oli keskellä ajoväylää poikittain. Poliisipartio tapasi auton sisältä miehen, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.  

Mikkelissä lauantaina aamuyöllä poliisipartio tapasi ulosajaneen henkilöauton luota miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa päihtyneenä. Varkaudessa poliisipartio havaitsi lauantaiaamuna epämääräisesti pysäköidyn henkilöauton. Autosta tavatun miehen epäillään ajaneen päihtyneenä.

Mikkelissä poliisipartio sai ilmoituksen henkilöautosta, joka oli ajautunut lumipenkkaan Raviradantiellä. Poliisipartio tapasi paikalta miehen, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Varkaudessa poliisipartio havaitsi tavaratalon parkkipaikalla henkilöauton, joka oli keskellä ajoväylää poikittain. Poliisipartio tapasi auton sisältä miehen, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Pohjois-Savossa

NordenBladet — Perjantaina poliisi tapasi päihtyneitä kuljettajia Kuopiossa ja Siilinjärvellä.Perjantaina päivällä Kuopiossa Inkilämäellä  poliisi pysäytti henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajalle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.  Kuljettajana toiminutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Perjantaina iltapäivällä mieshenkilö kuljetti päihtyneenä henkilöautoa Siilinjärvellä. Ajokiellossa oleva paikkakuntalainen mies puhalsi alkometriin 1,84 mg/l lukemat. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.  

Perjantaina poliisi tapasi päihtyneitä kuljettajia Kuopiossa ja Siilinjärvellä.

Perjantaina päivällä Kuopiossa Inkilämäellä  poliisi pysäytti henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajalle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.  Kuljettajana toiminutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Perjantaina iltapäivällä mieshenkilö kuljetti päihtyneenä henkilöautoa Siilinjärvellä. Ajokiellossa oleva paikkakuntalainen mies puhalsi alkometriin 1,84 mg/l lukemat. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneet kuljettajat pitivät poliisin kiireisenä

NordenBladet — Seitsemän päihtynyttä kuljettajaaLahtiNelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Hirsimetsäntiellä huumaavan aineen alaisena perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.HollolaKolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa Ilolantiellä huumaavan aineen alaisena perjantaina aamupäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.LahtiNelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa Hämeenkadulla huumaavan aineen alaisena lauantaina aamulla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.HollolaPäihtynyt mies suistui traktorilla ojaan Pyhäniementiellä perjantaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.HämeenlinnaKuusikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Vääksyntiellä perjantaina aamulla päihtyneenä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.HämeenlinnaPoliisipartio mittasi henkilöautolle nopeudeksi 158 km/h Helsinki-Tampere valtatiellä aikaisin lauantaina aamulla. Tieosuudella on 100 km/h nopeusrajoitus. Kuljettajana toiminutta naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.ForssaParikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Kartanonkadulla huumaavan aineen alaisena perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta. 

Seitsemän päihtynyttä kuljettajaa

Lahti
Nelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Hirsimetsäntiellä huumaavan aineen alaisena perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.

Hollola
Kolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa Ilolantiellä huumaavan aineen alaisena perjantaina aamupäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.

Lahti
Nelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa Hämeenkadulla huumaavan aineen alaisena lauantaina aamulla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.

Hollola
Päihtynyt mies suistui traktorilla ojaan Pyhäniementiellä perjantaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeenlinna
Kuusikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Vääksyntiellä perjantaina aamulla päihtyneenä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Hämeenlinna
Poliisipartio mittasi henkilöautolle nopeudeksi 158 km/h Helsinki-Tampere valtatiellä aikaisin lauantaina aamulla. Tieosuudella on 100 km/h nopeusrajoitus. Kuljettajana toiminutta naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Forssa
Parikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Kartanonkadulla huumaavan aineen alaisena perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausaineen käyttörikoksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ulkomaalaiset aiheuttivat liikennejuttuja Meri-Lapissa

NordenBladet — Toinen ulkomaalainen ajoi törkeän rattijuopumuksen ja toinen kovaa ylinopeutta.Kemi 11.2.2022 kello 01.24 törkeä rattijuopumusPoliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Tapaninkadulla henkilöautolla epävarmasti parkkeeraavan auton kuljettajan ajokunnon. Kuljettajaksi paljastui 39-vuotias ulkomaalainen mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,55 mg/l. Mies toimitettiin kiinniotetuksi Kemin poliisivankilaan, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Kemi 10.2.2023 kello 17.40 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikosPoliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Tapaninkadulla vastaan tulleen henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 31-vuotias nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, josta syystä nainen vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Nainen vapautettiin tämän jälkeen.Tornio 10.2.2022 kello 14.30 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Poliisipartio suoritti ajotapavalvontaa Perämerentiellä 100 km/h rajoitusalueella, jolloin pohjoisen suunnasta tuli henkilöauto 158 km/h nopeudella. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyi. Kuljettajana oli 24-vuotias ulkomaalainen mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Toinen ulkomaalainen ajoi törkeän rattijuopumuksen ja toinen kovaa ylinopeutta.

Kemi 11.2.2022 kello 01.24 törkeä rattijuopumus
Poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Tapaninkadulla henkilöautolla epävarmasti parkkeeraavan auton kuljettajan ajokunnon. Kuljettajaksi paljastui 39-vuotias ulkomaalainen mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,55 mg/l. Mies toimitettiin kiinniotetuksi Kemin poliisivankilaan, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun. 

Kemi 10.2.2023 kello 17.40 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos
Poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Tapaninkadulla vastaan tulleen henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 31-vuotias nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, josta syystä nainen vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Nainen vapautettiin tämän jälkeen.

Tornio 10.2.2022 kello 14.30 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen 
Poliisipartio suoritti ajotapavalvontaa Perämerentiellä 100 km/h rajoitusalueella, jolloin pohjoisen suunnasta tuli henkilöauto 158 km/h nopeudella. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyi. Kuljettajana oli 24-vuotias ulkomaalainen mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty rattijuopumus Polvijärvellä

NordenBladet — Miehen epäillään kuljettaneen kuorma-autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Polvijärvellä perjantai-iltapäivällä kello kahden aikaanPoliisi pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä kuorma-autolla liikkeellä olleen miehen, jolla oli yksi matkustaja mukanaan. Tarkastuksessa kävi ilmi, ettei kuljettajalla ollut ajo-oikeutta. Puhallus alkometriin antoi nollatuloksen mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettaja käytettiin verikokeissa ja asiaa jatkettiin kuulustelussa, jossa miestä epäiltiin rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. 

Miehen epäillään kuljettaneen kuorma-autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Polvijärvellä perjantai-iltapäivällä kello kahden aikaan

Poliisi pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä kuorma-autolla liikkeellä olleen miehen, jolla oli yksi matkustaja mukanaan. Tarkastuksessa kävi ilmi, ettei kuljettajalla ollut ajo-oikeutta. Puhallus alkometriin antoi nollatuloksen mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettaja käytettiin verikokeissa ja asiaa jatkettiin kuulustelussa, jossa miestä epäiltiin rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppo törmäili Joroisissa

NordenBladet — Perjantaina kello 13.05 poliisi sai ilmoituksen, että ilmoittajan ajoneuvoon Joroisissa Viertotien ja Pieksämäentien risteyksessä oli törmätty toisella ajoneuvolla. Tapahtuman jälkeen törmääjä oli paennut paikalta.Päihtynyt, ajo-oikeudeton henkilöauton kuljettaja törmäsi toiseen ajoneuvoon Joroisissa. Perjantaina kello 13.05 poliisi sai ilmoituksen, että ilmoittajan ajoneuvoon Joroisissa Viertotien ja Pieksämäentien risteyksessä oli törmätty toisella ajoneuvolla. Tapahtuman jälkeen törmääjä oli paennut paikalta. Poliisi tavoitti paikalta paenneen kuljettajan myöhemmin yksityisasunnosta. Paikkakuntalainen, keski-ikäinen mies puhalsi alkometriin lukeman 1,7 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Perjantaina kello 13.05 poliisi sai ilmoituksen, että ilmoittajan ajoneuvoon Joroisissa Viertotien ja Pieksämäentien risteyksessä oli törmätty toisella ajoneuvolla. Tapahtuman jälkeen törmääjä oli paennut paikalta.

Päihtynyt, ajo-oikeudeton henkilöauton kuljettaja törmäsi toiseen ajoneuvoon Joroisissa. 
Perjantaina kello 13.05 poliisi sai ilmoituksen, että ilmoittajan ajoneuvoon Joroisissa Viertotien ja Pieksämäentien risteyksessä oli törmätty toisella ajoneuvolla. Tapahtuman jälkeen törmääjä oli paennut paikalta. 
Poliisi tavoitti paikalta paenneen kuljettajan myöhemmin yksityisasunnosta. Paikkakuntalainen, keski-ikäinen mies puhalsi alkometriin lukeman 1,7 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ympäristöministeriö myönsi kunnille ja maakunnille 1,5 miljoonaa euroa avustuksia vihreän siirtymän investointihankkeita edistäviin selvityksiin ja kaavoitukseen

NordenBladet — Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä reilut 1,5 miljoonaa euroa avustuksia 18 kunnalle eripuolilla Suomea ja 10 maakunnan liitolle vihreän siirtymän investointihankkeita edistäviin selvityksiin ja kaavoitukseen.Avustettavat selvitykset ja kaavoitus liittyvät esimerkiksi suuren kokoluokan aurinko-, ja tuulivoimatuotantoon, metanolilaitokseen, vetytankkausasemaan, lämmön kausivarastoon, maanalaiseen lämpöön sekä usean eri vihreän teknologian yhdistävään teollisuusalueisiin. Hankkeiden tulee noudattaa ”ei merkittävää haittaa” (Do No Significant Harm) -periaatetta.Avustuksilla edistetään vihreää siirtymää ja hallitusohjelman tavoitteita Suomen hiilineutraaliudesta vuonna 2035. Avustukset perustuvat vuoden 2022 talousarvioesitykseen ja vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioon. Osa rahoista on peräisin Euroopan unionin NextGeneration EU -elpymis- ja palautumistukivälineestä, ja niiden käytöstä on linjattu Suomen kestävän kasvun ohjelmassa. Viime lokakuussa päättyneessä erityisavustushaussa määrärahaa oli jaossa noin 1,75 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriö sai 46 hakemusta, ja niissä haettiin avustusta yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. Aikaisemmassa, vuoden 2022 alussa toteutetussa avustushaussa ympäristöministeriö myönsi 435 400 euroa avustusta seitsemän kunnan ja maakuntaliiton selvityksiin ja kaavoitukseen.Ympäristöministeriö avaa seuraavan avustushaun maaliskuussa 2023. Avustuksen saaja, hanke ja avustussummaEU:n Next Generation EU -elpymis- ja palautusmistukivälineestä myönnetyt avustukset:Hyvinkään kaupunki, Hyvinkään Kulomäen lämmön kausivaraston asemakaavoitus, 52 500 eLappeenrannan kaupunki, St1 Ihalaisen metanolilaitoksen viranomaisprosessien kehittäminen: asemakaava, selvitykset ja lupaprosessit, 66 640 eLahden kaupunki, Vetytankkausaseman kaavoitusta tukeva selvitys, 28 000 eTornion kaupunki 2.0, Arctio Industrial Park-yritysalueen asemakaavoitusta tukevat selvitykset, 117 778 ePertunmaan kunta, Kuortin teollisuusalueen lisäkaavoitus aurinkosähköpuistolle ja biokaasulaitokselle, 13 510 eKansallisesta määrärahasta myönnetyt avustukset:Pohjois-Savon liitto, Pohjois-Savon aurinkovoimapotentiaalin selvitys, 30 000 eEtelä-Savon liitto, Selvitys Etelä-Savon potentiaalisista uusiutuvan energian tuotantoalueista, 55 300 ePohjanmaan liitto, Vihreän siirtymän investointien vauhdittaminen Pohjanmaalla –selvityshanke,70 000 ePohjois-Karjalan liitto, Pohjois-Karjalan tuulivoimapotentiaaliset alueet ja vaikutusten arviointi, 57 750 eHämeen maakuntaliitto, Kanta-Hämeen uusiutuvan energian mahdollisuudet maakunnan hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi, maakuntakaavan taustaselvitys, 70 000 eLapin liitto, Lapin tuulivoimaselvitys 2023-2024, 129 900 ePirkanmaan liitto, Tuulienergian mahdollisuudet maakuntakaavassa Pirkanmaalla – osa II, 18 200 eKeski-Suomen liitto 2.0, Keski-Suomen maakuntakaavan 2040 tuulivoimamerkintöjen ja -määräysten kokonaisvaikutusten arviointi, 22 400 eKymenlaakson liitto, Kymenlaakson Vetylaakso-innovaatioalustan investointien edistäminen alueidenkäytön suunnittelun keinoin, 28 000 ePäijät-Hämeen liitto, Lisää kestävää energiaa (LIKE), 49 000 €Pihtiputaan kunta,3K Vihreän siirtymän esiselvitys -hanke / Pihtipudas – Pyhäjärvi – Kiuruvesi, 63 000 eVaalan kunta, Vihreää virtaa Vaalasta – selvitys uusiutuvan energian tuottamisen mahdollisuuksista Vaalan kunnassa, 90 300 eUtajärven kunta, Mustikkakankaan teollisuusalueen kaavoitus ja siihen liittyvät selvitykset ja suunnittelu, 53 935 eKärkölän kunta, Kärkölän uusiutuvan energiantuotannon alueiden selvitys, 60 157 eKauhajoen kaupunki, Aronkylän teollisuusalueen uusiutuvan energian tuotanto, 34 300 eJoensuun kaupunki, Joensuun seudun yleiskaavan päivittäminen – energiainfrastruktuuri selvitys, 35 000 eLohjan kaupunki 2.0, Selvitys uusiutuvan energian potentiaalista Lohjalla – varautuminen maankäytön suunnittelussa, 35 000 eTampereen kaupunki, Selvitys maanalaisista energiaratkaisuista ja niiden potentiaalisista sijainneista Tampereella, 57 400 eRautjärven kunta, Änkilän aurinkovoimapuiston yleiskaavoitus, 20 200 eImatran kaupunki, Imatran kaupungin aurinkopuistojen yleis- ja asemakaavoitus, 56 000 ePieksämäen kaupunki, Pieksämäen kaupungin aurinkosähkövoimalat, 49 000 eLappeenrannan kaupunki, Huuhansuon aurinkovoimalan osayleiskaava, selvitykset ja lupaprosessitLoviisan kaupunki, Loviisan aurinkovoimakaavat ja –selvitykset, 83 104 e

Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä reilut 1,5 miljoonaa euroa avustuksia 18 kunnalle eripuolilla Suomea ja 10 maakunnan liitolle vihreän siirtymän investointihankkeita edistäviin selvityksiin ja kaavoitukseen.

Lähde: ym.fi

Vantaalla otetaan käyttöön seitsemän uudenmallista nopeusvalvontakameraa

NordenBladet — Vantaalla otetaan helmikuun aikana käyttöön seitsemän uudenmallista nopeusvalvontakameraa.Kameravalvontapisteet on valittu yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Kameroiden tarkoituksena on vähentää ylinopeuksia ja lisätä liikenneturvallisuutta Vantaalla. Yhtenä perusteena kameroiden sijoittelulle oli lasten liikenneturvallisuus. – Kameroita on sijoitettu alueille, joilla liikkuu paljon lapsia jalan, esimerkiksi koulujen ja liikuntapaikkojen läheisyyteen, kertoo komisario Katri Lehti.Kamerat asennetaan viikon 7 lopulla tai viikon 8 aikana sääolosuhteista riippuen. Uudet nopeusvalvontakameratolpat sijaitsevat seuraavilla paikoilla:Vanha Porvoontie 236 EVanha Porvoontie 213 PTikkurilantie 77 LTammiston Kauppatie 6 ETammiston Kauppatie 9 PVaskivuorentie 21 LRaappavuorentie 19 PUudet kamerat aiempaa parempiaUusissa nopeusvalvontakameroissa on myös toiminnallisuuksia, joita vanhemmissa nopeusvalvontakameroissa ei ole.– Uusien kameroiden etu on se, että niiden kuvat ovat aiempaa tarkempia ja terävämpiä.Uusien kameroiden ansiosta asfalttiin ei tarvitse myöskään tehdä mitään lisäasennuksia, sillä kamerassa on itsessään välimatkan mittaava toiminnallisuus. Asennus on siten myös halvempaa, komisario Lehti kertoo.– Uusilla kameroilla on mahdollista valvoa jossain vaiheessa myös punaisia päin ajamista, Lehti jatkaa.Kameroiden kuvat lähetetään langattomasti Helsingissä sijaitsevaan Liikenneturvallisuuskeskukseen, jossa kaikki Suomen automaattivalvontakuvat käsitellään.

Vantaalla otetaan helmikuun aikana käyttöön seitsemän uudenmallista nopeusvalvontakameraa.

Kameravalvontapisteet on valittu yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Kameroiden tarkoituksena on vähentää ylinopeuksia ja lisätä liikenneturvallisuutta Vantaalla. Yhtenä perusteena kameroiden sijoittelulle oli lasten liikenneturvallisuus. 

– Kameroita on sijoitettu alueille, joilla liikkuu paljon lapsia jalan, esimerkiksi koulujen ja liikuntapaikkojen läheisyyteen, kertoo komisario Katri Lehti.
Kamerat asennetaan viikon 7 lopulla tai viikon 8 aikana sääolosuhteista riippuen. Uudet nopeusvalvontakameratolpat sijaitsevat seuraavilla paikoilla:

  • Vanha Porvoontie 236 E
  • Vanha Porvoontie 213 P
  • Tikkurilantie 77 L
  • Tammiston Kauppatie 6 E
  • Tammiston Kauppatie 9 P
  • Vaskivuorentie 21 L
  • Raappavuorentie 19 P

Uudet kamerat aiempaa parempia

Uusissa nopeusvalvontakameroissa on myös toiminnallisuuksia, joita vanhemmissa nopeusvalvontakameroissa ei ole.

– Uusien kameroiden etu on se, että niiden kuvat ovat aiempaa tarkempia ja terävämpiä.

Uusien kameroiden ansiosta asfalttiin ei tarvitse myöskään tehdä mitään lisäasennuksia, sillä kamerassa on itsessään välimatkan mittaava toiminnallisuus. Asennus on siten myös halvempaa, komisario Lehti kertoo.

– Uusilla kameroilla on mahdollista valvoa jossain vaiheessa myös punaisia päin ajamista, Lehti jatkaa.

Kameroiden kuvat lähetetään langattomasti Helsingissä sijaitsevaan Liikenneturvallisuuskeskukseen, jossa kaikki Suomen automaattivalvontakuvat käsitellään.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Katalysaattorivarkauksia ja rattijuopumus Joensuussa

NordenBladet — Katalysaattoreita varastetaan jälleen autoista Epäilty rattijuopumus JoensuussaJoensuussa on tämän viikon aikana tapahtunut useita varkauksia, jossa auton pohjasta on leikattu irti katalysaattori. Varkauksia on tapahtunut jokaisena yönä milloin missäkin kantakaupungin alueella. Useimmat varkaudet on tehty Rantakylässä, mutta myös Karsikossa ja Niinivaaralla autot ovat joutuneet rosvojen kynsiin. Miehen epäillään kuljettaneen autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Joensuussa torstai-iltana kello seitsemän jälkeen. Poliisi sai ilmoituksen oudosta ajotavasta ja samalla kyseinen auto tuli partiota vastaan Joensuun Rantakylässä. Poliisi kääntyi perään ja kytki pysäytysvalon, mihin henkilöautonkuljettaja ei reagoinut millään tavalla. Peräkkäin ajo jatkui Pekkalansillan yli ja sieltä Sortavalankadun Neste huoltoasemalle, jossa auto saatiin pysäytettyä useamman poliisiauton voimin. Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin nollat, mutta hänen käytös antoi aihetta toimittaa hänet verikokeisiin. Mies pani vastaan poliiseille ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä virkamiehen vastustamiseen.  

Katalysaattoreita varastetaan jälleen autoista Epäilty rattijuopumus Joensuussa

Joensuussa on tämän viikon aikana tapahtunut useita varkauksia, jossa auton pohjasta on leikattu irti katalysaattori. Varkauksia on tapahtunut jokaisena yönä milloin missäkin kantakaupungin alueella. Useimmat varkaudet on tehty Rantakylässä, mutta myös Karsikossa ja Niinivaaralla autot ovat joutuneet rosvojen kynsiin. 

Miehen epäillään kuljettaneen autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Joensuussa torstai-iltana kello seitsemän jälkeen. Poliisi sai ilmoituksen oudosta ajotavasta ja samalla kyseinen auto tuli partiota vastaan Joensuun Rantakylässä. Poliisi kääntyi perään ja kytki pysäytysvalon, mihin henkilöautonkuljettaja ei reagoinut millään tavalla. Peräkkäin ajo jatkui Pekkalansillan yli ja sieltä Sortavalankadun Neste huoltoasemalle, jossa auto saatiin pysäytettyä useamman poliisiauton voimin. Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin nollat, mutta hänen käytös antoi aihetta toimittaa hänet verikokeisiin. Mies pani vastaan poliiseille ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä virkamiehen vastustamiseen. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi