NordenBladet — Aiemmin kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias on löytynyt hyväkuntoisena Oulussa, eikä havainnoille ole enää tarvetta.Kadonnut löytyi yleisöhavaintojen perusteella ja poliisi kiittää havainnoista.
Aiemmin kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias on löytynyt hyväkuntoisena Oulussa, eikä havainnoille ole enää tarvetta.
Kadonnut löytyi yleisöhavaintojen perusteella ja poliisi kiittää havainnoista.
NordenBladet — Nuori katosi kotoaan Jäälin kaupunginosasta noin klo 13Kadonneen tuntomerkit: 155 cm, hoikka, ruskeat silmät, päässä mahdollisesti punainen pipo, mustat vaatteet, takissa karvakaulus. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112. Katoamiseen ei epäillä liittyvän rikosta.
Nuori katosi kotoaan Jäälin kaupunginosasta noin klo 13
Kadonneen tuntomerkit: 155 cm, hoikka, ruskeat silmät, päässä mahdollisesti punainen pipo, mustat vaatteet, takissa karvakaulus. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112. Katoamiseen ei epäillä liittyvän rikosta.
NordenBladet — Rikoksesta epäillyt otetiin kiinni rikoksen tekopaikan lähistöltä.Tampereen kenttäpartio otti 4 henkilöä kiinni epäiltynä työmaavarkaudesta 29.1.2023. Kiinniotto tapahtui rikoksen tekopaikan lähistöllä. Esitutkinnassa saatiin selville, että samoja henkilöitä on syytä epäillä myös muista Länsi- ja Lounais-Suomen alueella tapahtuneista työmaavarkauksista. Sisä-Suomen poliisi teki hyvää yhteistyötä Lounais-Suomen poliisin kanssa ja tämän yhteistyön seurauksena poliisi löysi epäiltyjen henkilöiden varaston, jonne anastettua omaisuutta oli tuotu. Varastoon tehtiin etsintä, jonka tuloksena löydettiin noin 260 kpl erilaisia käsityökaluja, jotka olivat anastettu eri työmailta Länsi- ja Lounais-Suomen alueelta. Löydetyn omaisuuden arvo on useita kymmeniätuhansia euroja.Tampereella kiinniotetut miehet ovat olleet vangittuina kiinniottohetkestä lähtien.
Rikoksesta epäillyt otetiin kiinni rikoksen tekopaikan lähistöltä.
Tampereen kenttäpartio otti 4 henkilöä kiinni epäiltynä työmaavarkaudesta 29.1.2023. Kiinniotto tapahtui rikoksen tekopaikan lähistöllä. Esitutkinnassa saatiin selville, että samoja henkilöitä on syytä epäillä myös muista Länsi- ja Lounais-Suomen alueella tapahtuneista työmaavarkauksista. Sisä-Suomen poliisi teki hyvää yhteistyötä Lounais-Suomen poliisin kanssa ja tämän yhteistyön seurauksena poliisi löysi epäiltyjen henkilöiden varaston, jonne anastettua omaisuutta oli tuotu. Varastoon tehtiin etsintä, jonka tuloksena löydettiin noin 260 kpl erilaisia käsityökaluja, jotka olivat anastettu eri työmailta Länsi- ja Lounais-Suomen alueelta. Löydetyn omaisuuden arvo on useita kymmeniätuhansia euroja. Tampereella kiinniotetut miehet ovat olleet vangittuina kiinniottohetkestä lähtien.
NordenBladet — Lappeenrannan ja Imatran poliisia työllistivät viikonvaihteessa useat lähisuhdeväkivalta- ja liikennerikokset.VÄKIVALTARIKOKSIA:Poliisilla on tutkinnassa viikonvaihteelta Lappeenrannassa tapahtuneita neljä, Imatralla ja Savitaipaleella yksi lähisuhdeväkivaltatapaus.Imatralla uhrin kertoman mukaan puoliso oli tyrkännyt perjantaina 10.3.2023 illalla yksityisasunnossa hänet pyörätuolissa kumoon, jonka seurauksena uhri oli loukannut päätään. Poliisin suorittamassa puhuttelussa osapuolten kertomukset poikkesivat toisistaan. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä. Uhrin vammoista ei tiedoteta tarkemmin.Lappeenrannassa pariskunnalle tuli perjantai-iltana yksityisasunnossa riitaa puhelimen käytöstä, jonka seurauksena uhria lyötiin kahdesti käteen. Poliisin suorittamassa alustavassa puhuttelussa pariskunnalla ilmeni olleen vastaavanlaista käyttäytymistä aiemminkin ja poliisilla olevan tutkinnassa edellinen pahoinpitelyasia. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.Saman päivän iltapäivällä Lappeenrannassa puolisoille tuli yksityisasunnossa riitaa, jonka seurauksena uhria kuristettiin kaulasta ja uhattiin tappamisella. Tämänkin asian alustavassa puhuttelussa uhri kertoi vastaavaa tapahtuneen aiemminkin.Puolisoaan kuristanut oli saman iltapäivän aikana myös uhannut leipäveitsellä asunnossa ollutta vierasta. Väkivaltaa käyttänyt ja laittomaan uhkaukseen rikoksesta epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin Lappeenrannan poliisiasemalle.Lauantai-iltapäivänä Lappeenrannassa puolisoille tuli toistaiseksi tuntemattomasta syystä riitaa, jonka seurauksena uhria puristeltiin käsistä ja yritettiin kaataa maahan. Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä.Lauantai-iltana Lappeenrannassa pariskunnalle tuli yksityisasunnossa riitaa, jonka seurauksena toinen puolisoista oli heittänyt kumppaniaan puhelimella kasvoihin. Poliisi tutkii tapahtunutta lievänä pahoinpitelynä.Savitaipaleelle perheenjäsenille tuli lauantai-iltana riitaa, jonka seurauksena uhria lyötiin kasvoihin. Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä. Miestä pahoinpideltiin Lappeenrannan keskustassa myöhään lauantai yöllä lyömällä nyrkillä kahdesti kasvoihin. Uhrin viereen oli pysähtynyt henkilöauto, josta oli noussut uhrille tuntematon mies ja lyönyt tätä nyrkillä kasvoihin. Ensihoito tutki uhrin vammat, joista ei tiedoteta tarkemmin.LIIKENNERIKOKSIA:Perjantai aamupäivällä poliisi mittasi Luumäellä henkilöauton kuljettajalle noin 1400 metrin matkalla 80 km/h nopeusrajoitusalueella nopeudeksi 142 km/h. Ylinopeutta ajanutta kuljettajaa vastaan oli tullut ajomatkan aikana kolme muuta autoa ja kaksi jalankulkijaa. Tieosuudella oli useita risteyksiä ja kiinteistöille kääntyviä pihateitä. Tieliikenneolosuhteet olivat lumiset ja tie paikoin jäinen. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.Poliisi tavoitti Lappeenrannassa perjantain ja lauantaiyön välisenä aikana matkailuauton ja kaksi henkilöauton kuljettajaa, joista matkailuauton ja toisen henkilöauton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Toista henkilöauton kuljettajista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja haitanteosta virkamiehelle hänen vastustaessaan kiinniottoa.
Lappeenrannan ja Imatran poliisia työllistivät viikonvaihteessa useat lähisuhdeväkivalta- ja liikennerikokset.
VÄKIVALTARIKOKSIA: Poliisilla on tutkinnassa viikonvaihteelta Lappeenrannassa tapahtuneita neljä, Imatralla ja Savitaipaleella yksi lähisuhdeväkivaltatapaus.
Imatralla uhrin kertoman mukaan puoliso oli tyrkännyt perjantaina 10.3.2023 illalla yksityisasunnossa hänet pyörätuolissa kumoon, jonka seurauksena uhri oli loukannut päätään. Poliisin suorittamassa puhuttelussa osapuolten kertomukset poikkesivat toisistaan. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä. Uhrin vammoista ei tiedoteta tarkemmin.
Lappeenrannassa pariskunnalle tuli perjantai-iltana yksityisasunnossa riitaa puhelimen käytöstä, jonka seurauksena uhria lyötiin kahdesti käteen. Poliisin suorittamassa alustavassa puhuttelussa pariskunnalla ilmeni olleen vastaavanlaista käyttäytymistä aiemminkin ja poliisilla olevan tutkinnassa edellinen pahoinpitelyasia. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.
Saman päivän iltapäivällä Lappeenrannassa puolisoille tuli yksityisasunnossa riitaa, jonka seurauksena uhria kuristettiin kaulasta ja uhattiin tappamisella. Tämänkin asian alustavassa puhuttelussa uhri kertoi vastaavaa tapahtuneen aiemminkin.
Puolisoaan kuristanut oli saman iltapäivän aikana myös uhannut leipäveitsellä asunnossa ollutta vierasta. Väkivaltaa käyttänyt ja laittomaan uhkaukseen rikoksesta epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin Lappeenrannan poliisiasemalle.
Lauantai-iltapäivänä Lappeenrannassa puolisoille tuli toistaiseksi tuntemattomasta syystä riitaa, jonka seurauksena uhria puristeltiin käsistä ja yritettiin kaataa maahan. Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä.
Lauantai-iltana Lappeenrannassa pariskunnalle tuli yksityisasunnossa riitaa, jonka seurauksena toinen puolisoista oli heittänyt kumppaniaan puhelimella kasvoihin. Poliisi tutkii tapahtunutta lievänä pahoinpitelynä.
Savitaipaleelle perheenjäsenille tuli lauantai-iltana riitaa, jonka seurauksena uhria lyötiin kasvoihin. Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä.
Miestä pahoinpideltiin Lappeenrannan keskustassa myöhään lauantai yöllä lyömällä nyrkillä kahdesti kasvoihin. Uhrin viereen oli pysähtynyt henkilöauto, josta oli noussut uhrille tuntematon mies ja lyönyt tätä nyrkillä kasvoihin. Ensihoito tutki uhrin vammat, joista ei tiedoteta tarkemmin.
LIIKENNERIKOKSIA:
Perjantai aamupäivällä poliisi mittasi Luumäellä henkilöauton kuljettajalle noin 1400 metrin matkalla 80 km/h nopeusrajoitusalueella nopeudeksi 142 km/h. Ylinopeutta ajanutta kuljettajaa vastaan oli tullut ajomatkan aikana kolme muuta autoa ja kaksi jalankulkijaa. Tieosuudella oli useita risteyksiä ja kiinteistöille kääntyviä pihateitä. Tieliikenneolosuhteet olivat lumiset ja tie paikoin jäinen. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Poliisi tavoitti Lappeenrannassa perjantain ja lauantaiyön välisenä aikana matkailuauton ja kaksi henkilöauton kuljettajaa, joista matkailuauton ja toisen henkilöauton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Toista henkilöauton kuljettajista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja haitanteosta virkamiehelle hänen vastustaessaan kiinniottoa.
NordenBladet — Poliisi pysäytti rattijuopumuksesta epäillyt kuljettajat Sirkkalassa ja Ranta-Mutalassa.
Poliisi pysäytti rattijuopumuksesta epäillyt kuljettajat Sirkkalassa ja Ranta-Mutalassa.
Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana noin klo 21 Ranta-Mutalantiellä henkilöauton. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä ja hänelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos 0 promillea. Kuljettaja myönsi käyttäneensä päihdyttäviä aineita ennen ajoon lähtöä.
Noin 30-vuotiasta ulkopaikkakuntalaista naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton ja perävaunun yhdistelmän Joensuun Sirkkalassa myöhään lauantai-iltana. Kuljettajalle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 0.93 promillea.
Paikkakuntalaista parikymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Nuoren miehen epäillään pahoinpidelleen toista nuorta miestä kaasuttamalla häntä kaasusumuttimella kasvoihin. Lisäksi miehen epäillään uhanneen toisia henkilöitä teräaseella.Kuopion kauppatorilla olleelle poliisipartiolle ilmoitettiin lauantai-iltana hieman ennen kello kahdeksaa Kuopion keskustassa tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta, jossa nuori mies oli uhannut teräaseella toisia henkilöitä. Poliisipartiot ottivat uhkailijan nopeasti kiinni Kuopion torin laidalla sijaitsevan kauppaliikkeen aulasta.Tapahtumaa selvitettäessä tuli ilmi, että kiinniotetun miehen epäillään ensin pahoinpidelleen kaasusumutinta käyttäen toisen nuoren miehen. Samassa yhteydessä miehen epäillään uhanneen asianomistajaa teräaseella. Tämän jälkeen miehen epäillään uhkailleen myös muita torilla olleita henkilöitä teräaseella.Poliisi tutkii tapausta laittomana uhkauksena, pahoinpitelynä ja järjestysrikkomuksena sekä lievänä ampuma-aserikoksena hallussa olleiden laittomien välineiden vuoksi.Poliisi puhutti tapahtumapaikalla useita henkilöitä ja tapahtumien kulku on pääosin poliisin tiedossa.Mikäli jollain henkilöllä, jota poliisi ei ole puhuttanut paikan päällä, on tapahtumaan liittyviä tietoja, pyytää poliisi ilmoittamaan niistä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Nuoren miehen epäillään pahoinpidelleen toista nuorta miestä kaasuttamalla häntä kaasusumuttimella kasvoihin. Lisäksi miehen epäillään uhanneen toisia henkilöitä teräaseella.
Kuopion kauppatorilla olleelle poliisipartiolle ilmoitettiin lauantai-iltana hieman ennen kello kahdeksaa Kuopion keskustassa tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta, jossa nuori mies oli uhannut teräaseella toisia henkilöitä. Poliisipartiot ottivat uhkailijan nopeasti kiinni Kuopion torin laidalla sijaitsevan kauppaliikkeen aulasta. Tapahtumaa selvitettäessä tuli ilmi, että kiinniotetun miehen epäillään ensin pahoinpidelleen kaasusumutinta käyttäen toisen nuoren miehen. Samassa yhteydessä miehen epäillään uhanneen asianomistajaa teräaseella. Tämän jälkeen miehen epäillään uhkailleen myös muita torilla olleita henkilöitä teräaseella. Poliisi tutkii tapausta laittomana uhkauksena, pahoinpitelynä ja järjestysrikkomuksena sekä lievänä ampuma-aserikoksena hallussa olleiden laittomien välineiden vuoksi. Poliisi puhutti tapahtumapaikalla useita henkilöitä ja tapahtumien kulku on pääosin poliisin tiedossa. Mikäli jollain henkilöllä, jota poliisi ei ole puhuttanut paikan päällä, on tapahtumaan liittyviä tietoja, pyytää poliisi ilmoittamaan niistä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Savonlinnassa jäi kiinni rattijuopumuksesta epäilty mies ja Mikkelissä tutkitaan 11-vuotiaan lapsen loukkaantumiseen johtanutta liikenneonnettomuuttaSavonlinnassa poliisipartio havaitsi lauantain vastaisen yönä Ruislahden liikenneympyrässä henkilöauton, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten.Auto saatiin pysäytettyä Mertajärventielle, mutta auton pysähdyttyä auton kuljettaja lähti juosten pakoon pysäytyspaikalta.Autosta juosten pakoon lähtenyt mies kuitenkin pysähtyi poliisin käskytyksen tehottua ja hänet otettiin kiinni. Auton kuljettajaksi ilmeni paikkakuntalainen nuorehko mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,34 o/oo. Lisäksi asiaa selviteltäessä ilmeni, että mies oli myös etsintäkuulutettu.Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin poliisiasemalle epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.***Mikkelissä 11-vuotias lapsi laski rattikelkalla linja-auton eteen Laajatiellä. Lapsi oli laskenut Ahavapolun suunnasta jyrkkää kevyenliikenteen väylää alas kohti Laajatietä.Jarrutuksesta huolimatta rattikelkka oli ajautunut ajoradalle, jota pitkin linja-auto oli juuri ajanut Ahavapolun kohdalle. Lapsi ajautui rattikelkkoineen linja-auton keulaan loukkaantuen vakavasti.Lapsi toimitettiin sairaalan hoidettavaksi vammojensa vuoksi. Poliisi tutkii tapahtunutta.
Savonlinnassa jäi kiinni rattijuopumuksesta epäilty mies ja Mikkelissä tutkitaan 11-vuotiaan lapsen loukkaantumiseen johtanutta liikenneonnettomuutta
Savonlinnassa poliisipartio havaitsi lauantain vastaisen yönä Ruislahden liikenneympyrässä henkilöauton, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten.
Auto saatiin pysäytettyä Mertajärventielle, mutta auton pysähdyttyä auton kuljettaja lähti juosten pakoon pysäytyspaikalta.
Autosta juosten pakoon lähtenyt mies kuitenkin pysähtyi poliisin käskytyksen tehottua ja hänet otettiin kiinni.
Auton kuljettajaksi ilmeni paikkakuntalainen nuorehko mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,34 o/oo. Lisäksi asiaa selviteltäessä ilmeni, että mies oli myös etsintäkuulutettu.
Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin poliisiasemalle epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. ***
Mikkelissä 11-vuotias lapsi laski rattikelkalla linja-auton eteen Laajatiellä. Lapsi oli laskenut Ahavapolun suunnasta jyrkkää kevyenliikenteen väylää alas kohti Laajatietä.
Jarrutuksesta huolimatta rattikelkka oli ajautunut ajoradalle, jota pitkin linja-auto oli juuri ajanut Ahavapolun kohdalle. Lapsi ajautui rattikelkkoineen linja-auton keulaan loukkaantuen vakavasti.
Lapsi toimitettiin sairaalan hoidettavaksi vammojensa vuoksi. Poliisi tutkii tapahtunutta.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 270 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 15 henkilöä. Liikenteestä poimittiin jälleen rattijuoppoja, huumaantuneena ajelijoita sekä ajo-oikeudettomia.PÄIJÄT-HÄMEPerjantai aamuna, noin kello 9.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Kirkkokadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 25-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 10 kertaa.Kello 16.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään pahoinpitelyä Lahdessa Mukkulan kaupunginosassa sijaitsevaan asuntoon. Tapahtumapaikalla selvisi, että 22-vuotias mies, oli riitaantunut hieman vanhemman naisen kanssa ja lyönyt tätä nyrkillä useasti kasvoihin. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn epäiltynä ja kuljetettiin poliisilaitokselle.Kello 16.00 aikaan, jäi Lahdessa Kauppakadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni varkaudesta 33-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä puhelimen ja mennyt sen kanssa sovituskoppiin, missä hän oli magneettia apuna käyttäen avannut hälytinkotelon, jossa puhelin oli. Tämän jälkeen, oli mies piilottanut puhelimen sukkaansa ja yrittänyt poistua liikkeestä. Vartijat kiinniottivat miehen. Miehen hallusta löytyi myös puukko. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 15 kertaa.Kello 17.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Holman-Kymijärven maantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 26-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kahdeksan kertaa.Kello 19.40 aikaan, jäi Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä 36-vuotias mies. Mies oli yrittänyt anastaa kahta takkia, pukemalla ne päällensä oman takkinsa alle ja ohittamalla kassalinjan maksamatta niitä. Tuotesuojaportit antoivat hälytyksen ja vartijat kiinniottivat miehen. Kello 20.30 aikaan, pysäytti partio Hollolassa Tampereentiellä Hämeenkosken kohdalla, henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 47-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta viisi kertaa, joista neljällä kerralla hän on myös syyllistynyt huumaantuneena ajamiseen.Hiukan puolenyön jälkeen, pysäytti partio Lahdessa Pihtikadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 20-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.Kello 02.40 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Tunnelikadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 23-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.Kello 04.00 aikaan, sai partio hälytyksen Orimattilan keskustaan, jossa ravintolan parkkipaikalta lähtenyt auto oli törmännyt pysäköityyn autoon ja jatkanut matkaansa jäämättä selvittämään asiaa. Paikalta poistunutta autoa oli lähtenyt seuraamaan omalla autollansa todistaja, joka kertoi reaaliajassa partiolle, missä auto kulkee. Auto saatiin partion toimesta pysäytettyä Lahdentiellä ja autoa kuljettanut 23-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kiinniotettiin ja kuljetettiin tarkkuussalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.KANTA-HÄMEKello 14.45 aikaan, jäi Hausjärvellä Tammitiellä sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 4 alaikäistä nuorta. Nuoret olivat yhteistuumin anastaneet kaupasta makeisia, sekä energiajuomia. Poliisin ankkuritiimi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä.Kello 19.30 aikaan, tuli Forssasta, Eteläiseltä Puistokadulta ilmoitus kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen välisestä tappelusta. Partion tullessa paikalle, oli tappelu jo laantunut ja ainoastaan yksi noin 45-vuotias mies oli edelleen aggressiivinen, eikä totellut poliisia, jonka takia hänelle jouduttiin laittamaan käsiraudat. Asiaa selviteltäessä, saatiin selville, että poliisin raudoittama mies, oli lyönyt ja pukannut päällänsä yhtä osallista ja saanut myös itsekin osumaa riitakavereiltaan. Asiasta saatujen selvitysten jälkeen, kaikki kolme kiinniotettiin pahoinpitelyyn epäiltynä ja kuljetettiin poliisilaitokselle. Raudoitettu mies ei tyytynyt tuomioonsa, vaan alkoi riehumaan ja potkimaan poliisiauton takatilassa, mutta turhaan. Hänenkin määränpääkseen tuli poliisilaitoksen kiinniottotilat.Kello 21.30 aikaan, pysäytti partio Riihimäellä, Väinö Sinisalon kadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 42-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 14 kertaa. Kello 22.30 sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään vanhemman pariskunnan välistä riitaa Riihimäellä Petsamon alueella sijaitsevaan asuntoon. Tapahtumapaikalla selvisi osallisten puhutuksessa, että pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa puhelimesta. Aviomies oli ottanut vaimonsa puhelimen ja puhelinta takaisin otettaessa oli mies tönäissyt naisen maahan. Kaatumisen ja puhelimen riuhtomisen yhteydessä, oli puhelin osunut vielä miehen huuleen, johon tuli pieni nirhaama. Partio sai soviteltua paikan päällä laihan sovun pariskunnan välille ja ohjasi heidät eri huoneisiin viettämään yötänsä.
Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 270 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 15 henkilöä. Liikenteestä poimittiin jälleen rattijuoppoja, huumaantuneena ajelijoita sekä ajo-oikeudettomia.
PÄIJÄT-HÄME
Perjantai aamuna, noin kello 9.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Kirkkokadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 25-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 10 kertaa.
Kello 16.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään pahoinpitelyä Lahdessa Mukkulan kaupunginosassa sijaitsevaan asuntoon. Tapahtumapaikalla selvisi, että 22-vuotias mies, oli riitaantunut hieman vanhemman naisen kanssa ja lyönyt tätä nyrkillä useasti kasvoihin. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn epäiltynä ja kuljetettiin poliisilaitokselle.
Kello 16.00 aikaan, jäi Lahdessa Kauppakadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni varkaudesta 33-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä puhelimen ja mennyt sen kanssa sovituskoppiin, missä hän oli magneettia apuna käyttäen avannut hälytinkotelon, jossa puhelin oli. Tämän jälkeen, oli mies piilottanut puhelimen sukkaansa ja yrittänyt poistua liikkeestä. Vartijat kiinniottivat miehen. Miehen hallusta löytyi myös puukko. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 15 kertaa.
Kello 17.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Holman-Kymijärven maantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 26-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kahdeksan kertaa.
Kello 19.40 aikaan, jäi Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä 36-vuotias mies. Mies oli yrittänyt anastaa kahta takkia, pukemalla ne päällensä oman takkinsa alle ja ohittamalla kassalinjan maksamatta niitä. Tuotesuojaportit antoivat hälytyksen ja vartijat kiinniottivat miehen.
Kello 20.30 aikaan, pysäytti partio Hollolassa Tampereentiellä Hämeenkosken kohdalla, henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 47-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta viisi kertaa, joista neljällä kerralla hän on myös syyllistynyt huumaantuneena ajamiseen.
Hiukan puolenyön jälkeen, pysäytti partio Lahdessa Pihtikadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 20-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kello 02.40 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Tunnelikadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 23-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kello 04.00 aikaan, sai partio hälytyksen Orimattilan keskustaan, jossa ravintolan parkkipaikalta lähtenyt auto oli törmännyt pysäköityyn autoon ja jatkanut matkaansa jäämättä selvittämään asiaa. Paikalta poistunutta autoa oli lähtenyt seuraamaan omalla autollansa todistaja, joka kertoi reaaliajassa partiolle, missä auto kulkee. Auto saatiin partion toimesta pysäytettyä Lahdentiellä ja autoa kuljettanut 23-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kiinniotettiin ja kuljetettiin tarkkuussalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.
KANTA-HÄME
Kello 14.45 aikaan, jäi Hausjärvellä Tammitiellä sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 4 alaikäistä nuorta. Nuoret olivat yhteistuumin anastaneet kaupasta makeisia, sekä energiajuomia. Poliisin ankkuritiimi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä.
Kello 19.30 aikaan, tuli Forssasta, Eteläiseltä Puistokadulta ilmoitus kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen välisestä tappelusta. Partion tullessa paikalle, oli tappelu jo laantunut ja ainoastaan yksi noin 45-vuotias mies oli edelleen aggressiivinen, eikä totellut poliisia, jonka takia hänelle jouduttiin laittamaan käsiraudat. Asiaa selviteltäessä, saatiin selville, että poliisin raudoittama mies, oli lyönyt ja pukannut päällänsä yhtä osallista ja saanut myös itsekin osumaa riitakavereiltaan. Asiasta saatujen selvitysten jälkeen, kaikki kolme kiinniotettiin pahoinpitelyyn epäiltynä ja kuljetettiin poliisilaitokselle. Raudoitettu mies ei tyytynyt tuomioonsa, vaan alkoi riehumaan ja potkimaan poliisiauton takatilassa, mutta turhaan. Hänenkin määränpääkseen tuli poliisilaitoksen kiinniottotilat.
Kello 21.30 aikaan, pysäytti partio Riihimäellä, Väinö Sinisalon kadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 42-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 14 kertaa.
Kello 22.30 sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään vanhemman pariskunnan välistä riitaa Riihimäellä Petsamon alueella sijaitsevaan asuntoon. Tapahtumapaikalla selvisi osallisten puhutuksessa, että pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa puhelimesta. Aviomies oli ottanut vaimonsa puhelimen ja puhelinta takaisin otettaessa oli mies tönäissyt naisen maahan. Kaatumisen ja puhelimen riuhtomisen yhteydessä, oli puhelin osunut vielä miehen huuleen, johon tuli pieni nirhaama. Partio sai soviteltua paikan päällä laihan sovun pariskunnan välille ja ohjasi heidät eri huoneisiin viettämään yötänsä.
Poliisille tuli lauantaina puolen yön jälkeen ilmoitus ulosajosta Kiteen keskustassa. Poliisipartion tultua paikalle autosta tavattiin paikkakuntalainen mies, jolle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 2.14 o/oo.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Lapsi laski rattikelkalla linja-auton eteen ja sai vakavia vammoja Mikkelissä.Linja-auton kuljettaja oli ajamassa Laajatietä, kun linja-auton eteen laski oikealta Ahavapolulta suojatielle 11-vuotias poika rattikelkalla törmäten linja-auton keulaan. Poika sai onnettomuudessa vakavia vammoja ja hänet toimitettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa.Onnettomuus sattui perjantaina noin klo 17.30. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Asiassa ei tiedotetaan enempää tänä yönä. Tarvittaessa jutun tutkinnanjohtaja tiedottaa huomenna lisää asiaan perehdyttyään.
Lapsi laski rattikelkalla linja-auton eteen ja sai vakavia vammoja Mikkelissä.
Linja-auton kuljettaja oli ajamassa Laajatietä, kun linja-auton eteen laski oikealta Ahavapolulta suojatielle 11-vuotias poika rattikelkalla törmäten linja-auton keulaan. Poika sai onnettomuudessa vakavia vammoja ja hänet toimitettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa. Onnettomuus sattui perjantaina noin klo 17.30. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Asiassa ei tiedotetaan enempää tänä yönä. Tarvittaessa jutun tutkinnanjohtaja tiedottaa huomenna lisää asiaan perehdyttyään.