keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Moottorikelkkaonnettomuus Kaavilla

NordenBladet — Kaavilla Kalaton lammen jäällä tapahtui torstai-iltana moottorikelkkaonnettomuus. Poliisille tulleen tiedon mukaan lammella jäi vuonna 2006 syntynyt poika moottorikelkan alle. Poika loukkaantui tilanteessa ja hänet kuljettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalan saamaan hoitoa.
Poliisi tutkii tapahtumien kulkua.

Lähde: Poliisi.fi

Seinäjoelata anastettu henkilöauto löytyi poliisin tutkimuksissa

NordenBladet —

06.03.2020 klo 12.19Pohjanmaa
6.3.2020 aamulla 07.30 aikohin poliisille ilmoitettiin, että Seinäjoen Sedun Törnävän yksiköstä oli anastettu auto. Kyseinen auto oli ralliteippauksin varustettu Ford. Sedun tiloja oli lisäksi rikottu ja sieltä oli anastettu omaisuutta.
Samana aamuna noin kello 08.30 aikaan poliisi sai sivulliselta tiedon, että kyseinen anastettu auto on Törnävän S-marketin pihassa ja tekijä on lähtenyt pakoon paikalta. Anastettu auto löytyi ilmoitetusta paikasta. Poliisi sai omilla tutkintatoimenpiteillä selville paikalta poistuneen tekijän henkilöllisyyden. Henkilö otettiin kiinni 09.40 kotiosoitteesta. Asunnolta löytyi anastetun omaisuuden lisäksi pienhkö muutaman cannabiskasvin kasvattamo.
Kiinniotettua henkilö epäillään moottorikulkunevon käyttövarkaudesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, varkaudesta, vahingonteosta ja huumausainerikoksesta.
Anastettu omaisuus saatiin takaisin ja toimitettiin asianomistajille.

Lähde: Poliisi.fi

Auto suistui tieltä Mikkelissä Suomenniemellä

NordenBladet — Torstaina 5.3.2020 noin kello 15.00 nuoren miehen kuljettama henkilöauto suistui tieltä Mikkelissä Suomenniemellä Veihtolantiellä. Kuljettaja tavoitettiin tiepuolesta kävelemästä ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti positiivistä tulosta amfetamiinille. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähde: Poliisi.fi

Jos et voi koskea, ei sitä ole! Nettipetosten määrä on kasvanut Länsi-Uudellamaalla

NordenBladet —

06.03.2020 klo 11.19Länsi-Uusimaa
Petosrikokset ovat nousseet Länsi-Uudellamaalla. Vuonna 2019 petosrikoksia kirjattiin 2 718 kpl, kuin vuonna 2018 vastaava luku oli 2 458. Nettipetosten osuus vuoden 2019 petosrikoksista oli 1 172, kuin se vuotta aiemmin oli 1 038. Vuosi 2020 on osoittanut edelleen kasvavaa trendiä. Seurantajaksolla 1.1.-3.3.2020 on nettipetosten määrä kasvanut vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 42.2%.
Rakkauspetokset ovat yksi nettipetosten ilmentymä
Tyypillinen rakkauspetoksen uhri on yli 40-vuotias nainen, yksinäinen ja aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Rikoksen tekijät ovat yleensä erittäin taitavia käsittelemään ihmisiä sekä sosiaalista mediaa. Hyödyksi käytetään ihmisen luonnollista tarvetta löytää seuraa, rakkautta sekä tulevaisuuden toivoa.
Tyypillinen ”roolihahmo” rakkauspetoksissa on taustaltaan sotilas, lääkäri, insinööri tai esimerkiksi öljynporauslautalla töissä oleva. Tämänkaltaiset ammatit mahdollistavat myös erilaiset rajoitteet normaaliin yhteydenpitoon tai asioiden hoitamiseen. Näissä tilanteissa myös nettirakkauden/ihastuksen apu on välttämätöntä. Roolihahmon kuva on lähes aina internetistä varta vasten etsitty, eli varastettu toisen oikean henkilön identiteetti, kuvan osalta. Kuvassa on luottamusta herättävä komea mies uniformussa, lääkärin työtakissa tms.
Rakkauspetokset ovat tyypillisesti pitkäkestoisia
Rahan lainaaminen tai pyytäminen ei ole rakkauspetoksissa ensimmäinen asia. Ensin luodaan henkinen yhteys, ihastutaan ja rakastutaan. Jossain vaiheessa tullaan tilanteeseen, missä apua tarvitaan. Avun tarve voi liittyä esimerkiksi Afganistanissa sodan keskellä oleviin tavaroihin, jotka huijari haluaa siirtää turvaan Suomeen. Onhan hänen tulevaisuutensa kuitenkin Suomessa, nettirakkaan luona. Tai esimerkiksi arvokas lähetys on juuttunut johonkin päin maailmaa ja siihen tarvitaan nettirakkaan apua ­­– öljynporauslautalta kun ei vaan saan asiaa hoidetuksi, saati Afganistanista.
Muita yleisiä syitä rahan tarpeeseen ovat sairaus, läheisen kuolema, tullimaksu ym. Tai sitten varakkaalla, hyvässä ammatissa olevalla miehellä on juuri nyt vaikeuksia hoitaa asioitaan. Jossain tapauksissa on myös ollut kyse siitä, että suuri perintö on tulossa, mutta asioiden hoitaminen vaatii hieman kärsivällisyyttä ja rahaa. Rahansiirtoja todistellaan myös useissa tapauksissa erittäin taitavasti ja uhri saa nähdäkseen erilaisia dokumentteja viranomaisilta, kuitteja maksetuista asioista tai viestejä esim. huijaria ”hoitavalta” lääkäriltä.
Rahaa siis huijataan eri verukkeilla, pikkuhiljaa. Summan kasvaessa huijauksen uhri joutuu tilanteeseen, josta ei ole paluuta. Vaikka oma järkikin ehkä epäilee, ovat asiat jo siinä pisteessä, että sen kieltää itseltään. Tällaisissa tapauksissa asioiden kertominen läheisille tai viranomaisille tuntuu ylipääsemättömältä.
Jos et voi koskea, ei sitä ole!
Kenelläkään ei ole velvollisuutta keskustella tuntemattomien kanssa raha-asioista. Mikäli sinulta kysytään rahaa puhelimitse, sulje puhelin. Mikäli rahaa kysytään sähköpostitse, älä vastaa sähköpostiviesteihin ja säilytä viestit.
Suosituimmat kanavat rakkauspetosten toteuttamiseen:

Facebook
Treffisivustot
Keskustelupalstat

Rikosuhripäivystyksen ohjeet, jos epäilet joutuneesi rakkauspetoksen uhriksi:

Älä lähetä enää rahaa kenellekään
Ole yhteydessä omaan pankkiisi
Tee rikosilmoitus poliisille
Keskustele tilanteestasi Rikosuhripäivystyksessä.

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksesta epäilty kieltäytyi yhteistyöstä

NordenBladet — LAHTI
Torstaina illalla ilmoitettiin keskustan alueella olevasta kaupasta näpistelijästä, joka oli anastanut elintarvikkeita. Tämä 43-vuotias lahtelaismies oli laittanut ruokatarpeet takkinsa alle ja yrittänyt poistua liikkeestä maksamatta. Mies oli otettu kuitenkin kiinni kassojen jälkeen. Poliisipartio otti miehen kiinni asian selvittämiseksi sekä etsintäkuulutuksien vuoksi. Miehellä oli tilillään yhdeksän aiempaa anastusrikosta vuoden ajanjaksolta.
HÄMEENLINNA
Kaurialan alueella poliisipartio hälytettiin selvittelemään piha-alueella tapahtunutta välienselvittelyä, jossa mies ja nainen olivat tapelleet. Teko oli tapahtunut torstaina illalla. Asiassa ilmeni, että kaksikolle oli tullut riitaa naisen laukusta, joka oli miehen hallussa tämän asunnolla. Asiaa oli selvitelty pihamaalla siinä määrin, että miehelle oli tullut näkyviä vammoja kasvojen alueelle. Naisella ei ollut havaittavia vammoja. Pahoinpitelyä oli ilmoitetusti tapahtunut molempien osalta. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus lievästä pahoinpitelystä.
HÄMEENLINNA
Valtatiellä 3 Tiiriössä poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastukselle perjantaina aamuyöstä. Auton kuljettajana toiminut 33-vuotias tamperelaismies paljastui kortittomaksi, sekä hänen olemuksestaan saattoi päätellä hänen käyttäneen huumausaineita. Huumausainepikatesti vahvisti asian. Alkometri näytti nollaa. Mies kuljetettiin verikokeelle sekä muihin asian vaatimiin toimiin. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.
HÄMEENLINNA
Varhain perjantaiaamuna keskusta-alueen järjestystä valvova poliisipartio havaitsi epävarmasti liikkuneen henkilöauton, jonka se päätti pysäyttää tarkastusta varten. Kuljettajana toimi nelikymppinen paikkakunnalta kotoisin oleva mies, joka vaikutti ilmeisen päihtyneeltä. Mies kieltäytyi yhteistyöstä poliisin kanssa, jolloin hänet jouduttiin kuljettamaan verikokeeseen. Verikoetta otettaessa mies alkoi rimpuilla ja haraamaan vastaan. Hänet jouduttiin ottamaan hallintaan sekä laittamaan käsirautoihin. Mies otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti. Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä haitanteosta virkamiehelle.

Lähde: Poliisi.fi

Raahen poliisipäivystys on suljettu 12.3.

NordenBladet — Raahen poliisiasemalla sijaitseva poliisin palvelupäivystys on poikkeuksellisesti suljettu torstaina 12. maaliskuuta 2020. Löytötavara-asioita ei hoideta päivän aikana.
Jos tarvitset kiireellistä poliisin apua, soita hätänumeroon 112.
Lupapalvelut ovat avoinna normaalisti – Aika kannattaa varata netistä

ma, ke – pe 9 – 16 (ti suljettu). Vuoronumeroiden jako lopetetaan klo 14.Lupapalveluiden ajanvaraukset: www.poliisi.fi/ajanvaraus
Valtakunnallinen neuvontapuhelin 0295 419 800 neuvoo lupa-asioissa ja opastaa myös lupa-asioiden ajanvarauksissa ma – pe klo 8 – 16.15.Lupapalveluiden chat ma – pe klo 8 – 16.
Lupahakemusten täydentämiset, vastineet ja tiedustelut: luvat.raahe(at)poliisi.fi

Aukioloajat kannattaa aina tarkistaa nettisivulta: www.poliisi.fi/oulu/yhteystiedot

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi varoittaa väärennetyistä seteleistä Kaakkois-Suomen alueella

NordenBladet —

06.03.2020 klo 08.56Kaakkois-Suomi
Kaakkois-Suomen poliisilaitokselle on tullut tämän vuoden aikana tutkintaan 17 rahanväärennöksiin liittyvää rikosta. Näistä rikoksista seitsemän on kirjattu Kouvolassa, neljä Kotkassa, neljä Lappeenrannassa sekä yksittäiset rikokset Haminassa ja Ruokolahdella. Viime vuonna Kaakkois-Suomen poliisilla oli tutkittavana vain neljä vastaavaa rikosta, joten väärennettyjä seteleitä on liikkunut tämän vuoden alussa poikkeuksellisen paljon erityisesti Kymenlaakson alueella. Väärennettyjä seteleitä on liikkunut alkuvuonna myös muualla Suomessa enenevissä määrin.
Suurin osa poliisin tietoon tulleista rahanväärennöksistä on huomattu käteisen rahan kuljettamiseen tai sen käsittelyyn liittyneissä tilanteissa, kuten pankkien ja kauppojen rahanlaskennan yhteydessä. Näissä tapauksissa väärennettyjä seteleitä on jo käytetty maksuvälineinä eikä niitä ole huomattu väärennetyiksi maksutilanteessa. Joissakin tapauksissa asiakas on yrittänyt maksaa kaupassa väärennetyillä seteleillä, mutta tämä on huomattu maksutilanteen yhteydessä.
Setelit ovat olleet taidokkaasti väärennettyjä tai ne ovat olleet niin sanottuja kelvottomia yrityksiä, jolloin setelissä on saattanut lukea ”movie money”. Setelit ovat olleet 5 – 500 euron väliltä eli väärennettynä on ollut käytössä myös pieniä 5 euron seteleitä, joita ei perinteisesti käytetä setelin tunnistuskoneessa yhtä useasti kuin suurempia seteleitä. Yhdessä poliisille tehdyssä ilmoituksista oli kyseessä yhdeksän kappaletta väärennettyjä US 100 dollarin seteleitä.
Poliisi varoittaa erityisesti käteistä rahaa maksuvälineenä käyttäviä kauppoja ja liikeyrityksiä väärennetyistä seteleistä ja kehottaa hankkimaan setelin aitouden tunnistamiseen tarkoitettuja laitteita. Jos tällainen laite on jo hankittu, sitä kannattaa käyttää matalalla kynnyksellä. Kuten edellä on todettu, liikkeellä on erittäin hyviä väärennöksiä, jotka ovat jääneet monissa tapauksissa huomaamatta ammatikseenkin rahoja käsitteleviltä henkilöiltä.

Lähde: Poliisi.fi

Tupla huumeratti Porin alueella

NordenBladet — Porin poliisipartio pysäytti torstaina 5.3.2020 klo 21.39 henkilöauton Irjankadulla. Kuljettajalle suoritetun huumepikatestin tulos oli positiivinen. Ajokortiton kuljettaja, vuonna 1991 syntynyt naishenkilö, päästettiin tutkimusten jälkeen vapaaksi. Pari tuntia myöhemmin klo 00.32 poliisille tuli ilmoitus samasta autosta Ulvilasta. Poliisipartio pysäytti auton Ravanintiellä. Kuljettajana oli sama naishenkilö kuin aiemmin illalla. Asiaa tutkitaan mm. rattijuopumuksina ja kortitta-ajoina.

Lähde: Poliisi.fi

Järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä esitutkintakokonaisuus

NordenBladet —

06.03.2020 klo 07.53Kaakkois-Suomi
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella on vuodenvaihteesta 2019 lähtien ollut tutkittavana laaja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä esitutkintakokonaisuus.
Tutkintaan liittyen on tehty 9.12.2019 kotietsintöjä ja kiinniottoja 13 kohteessa Lappeenrannassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa ja Helsingissä. Kohteina mm Hells Angels Carelian kerhotila Lappeenrannassa, Hells Angels Red Riverin jengitilat Kotkassa, Kouvolassa sijaitseva Hells Angels Other Place -tila, sekä Sola MC ja Lounamo MC jengitilat Lahdessa. Etsintöjen yhteydessä takavarikoitiin mittava määrä ampuma-aseita (sarjatuliase), räjähteitä ja huumausaineita.
Etsinnät ja kiinniotot jatkuivat 9.1.2020 Helsingissä, jolloin otettiin kiinni kolme henkilöä ja tehtiin useita etsintöjä. Etsintöjen kohteena oli mm. helsinkiläinen ravintola, josta takavarikoitiin huomattava määrä huumausaineita.
Etsintöjen ja kiinniottojen kolmas vaihe toteutettiin 24.1.2020 Lappeenrannassa. Tuolloin kohteena omakotitalo ja paikallisen Spora MC:n kerhotilat. Etsintöjen yhteydessä takavarikoitu huumausaineita ja otettu kiinni Spora MC:n presidentti.
Esitutkintakokonaisuuden keskiössä on ollut järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä laajamittainen huumausaineiden maahantuontiorganisaatio, jonka kautta Suomeen epäillään tuodun useassa erässä huomattava määrä huumausaineita. Kokaiinia, amfetamiinia ja extacya.
Paikallisella tasolla on selvitetty huumausaineiden kätkijöitä ja huumauseineiden jälleenmyyjiä. Toiminnan epäillään olleen Hells Angels Carelian organisoimaa.
Esitutkinnan yhteydessä on tutkittu Hells Angelsin jäsenten tekemiä väkivaltarikoksia. Vakavimpana törkeänä pahoinpitelynä tutkinnassa oleva kokonaisuus, jonka yhteydessä epäillään 14 henkilön varustautuneen 11.5.2019 Hells Angels kerhotilalla ampuma-aseilla, erilaisilla astaloilla ja lähteneen neljällä autolla kohti paikallista autokerhon hallinnoimaa tilaa, jossa on oletettu olleen Outlaws Mc South-Karelian juhlat. Kohdepaikalta löytyi vain yksi sattumalta paikalla ollut henkilö, joka ei liity Outlaws organisaatioon. Henkilöä hakattu 14 henkilön toimesta pampuilla, metalliputkilla ja muilla astaloilla eri puolille vartaloa ja päähän. Henkilöllä vammoja on ympäri vartaloa ja päässä.
Tutkinnassa ollut myös muita Hells Angels Carelian jäsenten tekemiä väkivaltarikoksia. Kahdessa tapauksessa väkivalta on kohdistunut satunnaiseen julkisella paikalla olleeseen henkilöön. Molemmissa tapauksessa on oltu varustauduttu ampuma-aseella. Jälkimmäisessä tapauksessa poliisin ottaessa henkilöä kiinni ja hänen voimakkaasti vastustaessa poliisin suorittamaa virkatointa, hänen hallussaan ollut ase on tippunut katuun. Viimeisimmissä tapauksessa väkivaltaa on kohdistettu siviilivarusteissa olleisiin Rajavartiolaitoksen virkamiehiin. Jengiläinen on luullut heitä poliiseiksi.
Kokonaisuuteen liittyy myös Lahden United Brotherhood kerhotiloissa Hells Angels Carelian johtohenkilön United Brotherhoodin jäsenille tehtäväksi antama väkivaltainen velanperintä.
Tutkinnan aikana on vangittu Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa yhdeksän henkilöä. Rikoksesta epäiltyjä on tässä vaiheessa n. 30. Hämeen poliisilaitoksella on asiaan liittyen ollut vangittuna kaksi henkilöä ja Helsingin poliisilaitoksella yksi. Hämeen poliisilaitoksen kokonaisuus liittyy United Brotherhood -tutkintaan. Helsingin poliisilaitoksen kokonaisuus laajaan Helsingissä paljastuneeseen huumausaineiden maahantuontiin ja huumausaineiden välittämiseen. Asiassa on ollut useita tutkintavankeja.
Helsingin esitutkintakokonaisuuden käsittely on parhaillaan menossa Helsingin käräjäoikeudessa. Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Toni Uusikivi on antanut asiasta tiedotteen.
Esitutkinnassa on ollut mukana Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen lisäksi Helsingin Poliisilaitos, Tulli, Keskusrikospoliisi ja Hämeen Poliisilaitos.
Esitutkinta Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen osalta jatkuu.

Lähde: Poliisi.fi

Kahden moottorikelkan yhteentörmäys Puolangalla

NordenBladet — Torstaina 5.3, noin klo:13 aikaan olivat kaksi entuudestaan toisensa tuntevaa, noin 30-kymppistä ulkopaikkakuntalaista miestä kelkkailemassa Puolangalla lammen jäällä. Jostain syystä miehet olivat jäällä ajaessaan törmänneet toisiinsa kelkoillaan. Molemmat miehet olivat saaneet jonkinasteisia vammoja törmäyksessä, joidenka vakavuuteen poliisi ei pysty ottamaan kantaa. Toinen miehistä on kuljetettu tapahtumapaikalta pelastushelikopterilla Ouluun sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.
Paikalla käyneen poliisin mukaan molemmat kuljettajista ovat olleet selvinpäin.
Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan tapahtumien selvittämiseksi.
Poliisi ei tiedota tapauksesta tällä erää enempää.

Lähde: Poliisi.fi