NordenBladet — Mieshenkilöä puukotettiin riidan päätteeksi kerrostalon pihalla Ivalon keskustassa lauantai-iltana 11.4.2020. Uhri siirrettiin saamaan hoitoa vammoihinsa Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tekijä otettiin kiinni tapahtumapaikalta ja häntä epäillään tapon yrityksestä.
Asiasta tiedotetaan poliisin toimesta, mikäli tarvetta siihen ilmenee.
15.04.2020 klo 16.02Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Vantaan Koivukylässä Rautkalliontiellä 11.1.2020 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Henkirikoksen uhrina kuoli noin 40-vuotias mies.
Henkirikos paljastui toisen rikosasian, kiinniotetun vuonna 1963 syntynyt miehen asuntoon 21.1.2020 suoritetun kotietsinnän, yhteydessä. Etsinnällä asunnon eteisestä löydettiin kuollut mies. Uhrissa havaittujen ulkoisten väkivallan merkkien perusteella miehen epäiltiin kuolleen väkivallan seurauksena.
Esitutkinnassa selvisi, että uhri ja vuonna 1963 syntynyt mies asuivat molemmat samassa kerrostalossa. Uhri oli ilmoitettu kadonneeksi vain viisi päivää ennen löytymistään.
Poliisi pääsi epäiltyjen tekijöiden jäljille omien tutkintatoimien ansiosta ja tapauksen johdosta otettiin kiinni edellä mainitun vuonna 1963 syntyneen miehen lisäksi vuonna 1996 ja vuonna 1994 syntyneet miehet. Kaikki kolme miestä ovat olleet vangittuna asian johdosta. Lisäksi esitutkinnassa tehtiin tapauksen selvittämiseksi useita puhutuksia ja kuulusteluja sekä teknistä ja taktista tutkintaa.
Tapauksen esitutkinta on valmis ja juttu on siirtynyt syyteharkintaan.
NordenBladet — Poliisi tutkii Tampereella viime yönä sattuneita ajoneuvopaloja. Yhteensä neljä kuorma-autoa, kaksi henkilöautoa ja yksi pienoiskuormaaja vaurioituivat tulipalossa Kytömaankadulla. Asiaa tutkitaan epäiltynä törkeänä vahingontekona.
Poliisi on ottanut kiinni henkilöitä, joita epäillään rikoksesta.
Asiasta ei tutkinnallisista syistä voida tiedottaa enempää tässä vaiheessa.
15.04.2020 klo 14.28Lounais-Suomi
Honda CR -merkkinen rekisteröimätön crossimopo on anastettu Porista Kansankadulta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 11.4.-12.4.2020. Mopo on väriltään oranssi ja siinä on numerokilpi 31 edessä. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisiin p. 050 456 4963.
15.04.2020 klo 13.40Helsinki
Hallitus on tänään 15.4.2020 ilmoittanut Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta Uudenmaan raja-alueen pääväylillä ja teillä. Poliisi lopettaa Uudenmaan maakuntarajan ylittävän liikenteen valvomisen välittömästi. Tarkistuspisteiden poistaminen aloitetaan välittömästi, jotta liikenne palautuu normaaliksi mahdollisimman nopeasti. Liikennejärjestelyiden purkutyöt kestävät torstaihin asti.– Hallituksen päätöksen mukaisesti poliisi lopettaa liikenteen valvomisen välittömästi, eikä tämän jälkeen enää pysäytä liikennettä, kertoo poliisikomentaja Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.Liikkumisrajoituksen valvontaan ovat osallistuneet Helsingin poliisilaitos, Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset sekä Lounais-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Sisä-Suomen poliisilaitokset sekä Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.– Historiallinen operaatio on ollut poikkeuksellinen kaikkien viranomaisten osalta, mutta se on jälleen kerran osoittanut sen, että pystymme yhteistyöllä vastaamaan kaikkiin tilanteisiin muuttuvassa toimintaympäristössä.Uudenmaan liikkumisrajoituksen tarkoituksena on ollut hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta. Rajoituksen aikana liikenne Uudenmaan maakuntarajalla väheni normaalitilanteeseen nähden yli kolmanneksella. Rajoituksen aikana poliisi tarkasti rajalla yli puoli miljoonaa autoilijaa, joista noin 4 300 käännytettiin takaisin ilman pätevää syytä liikkumiselleen ja 115 sai sakkoja valmiuslain rikkomisesta.
15.04.2020 klo 11.53Länsi-Uusimaa
Hätäkeskus sai 15.4. hieman klo 9 jälkeen ilmoituksen Hangossa tapahtuneesta työtapaturmasta. Työtapaturmassa lakaisukoneen kuljettaja oli joutunut puristuksiin ja menehtynyt.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana sekä työtapaturmana. Mahdollisia silminnäkijähavaintoja pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen: vihjeet.espoo(at)poliisi.fi
Koska kuolemansyyntutkinta on laissa säädetty salassa pidettäväksi, ei poliisi tiedota asiasta enempää, toteaa tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
15.04.2020 klo 11.37Poliisihallitus
Hallitus antaa asetuksen Uudenmaan rajojen liikkumisrajoitusten kumoamisesta tänään 15. huhtikuuta klo 13 alkavassa valtioneuvoston yleisistunnossa ja kumoaminen tulee voimaan välittömästi istunnon jälkeen.
Poliisi on aloittanut valmistautumisen valvontaan liittyvän tilanneorganisaation purkamiseksi. Helsingin poliisilaitoksen johtamassa operaatiossa ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Helsingin, Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Lounais-Suomen, Hämeen ja Kaakkois-Suomen poliisilaitokset. Liikkumisrajoitusten valvontaan on saatu virka-apua rajavartiolaitokselta ja puolustusvoimilta.
‒Yhteistyö on sujunut kiitettävästi ja kaikki mukana olleet ovat tehneet erinomaisen suorituksen tässä historiallisessa operaatiossa. Töitä on tehty pitkissä vuoroissa ja hyvin monenlaisissa sääolosuhteissa, kiittää poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.
Uudenmaan ja muiden maakuntien välistä liikkumista koskeva rajoitus tuli voimaan 28.3.2020. Tarkastettu liikennemäärä on 14.4.2020 saakka ollut 529 188 ajoneuvoa ja matkustajaa. Poliisi on joutunut ohjaamaan takaisin 4 316 henkilöä, mikä on n. 0,82 prosenttia kokonaisliikennemäärästä. Sakkoja on annettu 115 ja huomautuksia 154 kappaletta.
‒Poliisin näkökulmasta ihmiset ovat noudattaneet Uudenmaan maakuntarajoja koskevaa liikkumisrajoitusta pääsääntöisesti hyvin. Siitä kiitos jokaiselle rajoituksia noudattaneelle. Takaisin palaamaan joutuneita ja erityisesti vakavampia piittaamattomuuksia, joista on annettu sakkoja, on ollut kokonaisliikennemäärään nähden vähän, Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen mukaan Uudenmaan eristyksen purku vapauttaa poliisin resursseja muihin tehtäviin. Poliisin toimintakyky on tällä hetkellä kaikkiaan hyvä.
Tilastojen perusteella alkuvuonna kotihälytysten määrä on noin 26 prosentin kasvussa. Kotihälytystehtävissä nousua aiheuttavat sekä häiriökäyttäytyminen että metelöinti. Myös perheväkivaltatehtävissä on ollut kasvua poikkeusolojen aikana. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Valvonta- ja hälytystehtävät yleisesti ovat lievässä laskussa. Rattijuopumustapauksissa on ollut havaittavissa lievää nousua.
‒Poliisin tehtäväkentässä näyttäytyy, että ahdistus, mielenterveysongelmat, henkinen pahoinvointi ja itsetuhoinen käytös ovat lisääntyneet. Meidän täytyy tukea toinen toistamme tänä vaikeana aikana. Vaikka fyysisten kontaktien on oltava minimissä, tarvitsemme nyt kaiken toisiltamme saatavissa olevan henkisen tuen. Muistutan myös auttavista palveluista, jos omat voimat tuntuvat ehtyvän, Kolehmainen sanoo.
Poliisi huolissaan vapun juhlimisesta
Nuorten kokoontuminen suuremmissa ryhmissä lisääntyi selkeästi pääsiäisen aikana. Alueellisesti oli havaittavissa suurienkin joukkojen kokoontumisia, joihin poliisi joutui puuttumaan.
Poliisi on huolissaan tulevasta vapusta ja säiden lämpenemisestä. Hallitus on myös vedonnut ihmisiä olemaan matkustamatta mökeilleen tässä tilanteessa.
‒Vetoamme ihmisiä noudattamaan edelleen ohjeita välttää lähikontakteja sekä olemaan matkustamatta ja kokoontumatta. Kaikkien on nyt tärkeää ymmärtää, että ihan jokaisen toimilla on nyt merkitystä ja sitä nopeammin pääsemme takaisin normaaliin arkeen, mitä paremmin jaksamme noudattaa poikkeusolojen takia annettuja ohjeita ja määräyksiä. Uusia vappuja kyllä tulee, Kolehmainen sanoo.
Poliisi vetoaa aikuisia seuraamaan lasten ja nuorten tekemisiä ja ohjeistamaan heitä tarvittaessa lähikontaktien välttämisen tärkeydestä.
Poliisin havaintojen mukaan ravintolat ovat noudattaneet hyvin velvoitettaan pitää ovet suljettuna.
15.04.2020 klo 11.02Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Näpistys
Vantaa, Vapaala, 14.4.2020 klo 21.10
Rajatorpassa elintarvikemyymälässä noin 40-vuotias mies anasti pussillisen vuoksenpiirakoita. Myymälässä mies ehti syödä nälkäänsä piirakkapussista yhden piirakan, ennen kuin myyjä huomasi tämän. Myyjä pyysi miestä maksamaan tuotteen, mutta mies lähti myymälästä ja ohitti kassalinjan maksamatta tuotetta. Mies otettiin kiinni ulko-ovella. Tuotetta ei saatu myyntikuntoisena takaisin. Mies ei ollut ensi kertaa asialla, sillä hänellä oli tilillään vuoden aikana 8 aiempaa näpistystä. Paikalle tullut poliisipartio kuulusteli miehen.
Rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos
Vantaa, Koivukylä, 15.4.2020 klo 02.50
Talvikkitiellä poliisipartio päätti tarkistaa henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Noin 30-vuotias mieskuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,46 mg/l. Hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kokaiinille. Kuljettaja käytettiin verikokeessa. Hänen ajokortti saatiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Hämeen poliisin vuorokausi sisälsi yhteensä 182 poliisitehtävää, joista 111 tehtävää kohdistui Päijät-Hämeeseen ja 71 Kanta-Hämeeseen. Häiriöitä kotirauhan suojaamissa paikoissa (kotihälytyksiä) ilmoitettiin yövuoron aikana 12 kertaa Päijät-Hämeessä ja 4 Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä kotihälytystehtävät keskittyivät Lahteen. Rattijuopumuksista ei oltu kirjattu vuorokauden ajanjaksolta yhtään rikosilmoitusta.
LAHTI
Launeella sijaitsevasta kaupasta ilmoitettiin aggressiivisesta myymälävarkaasta, joka oli näpistänyt kaupasta 24-packin olutta. Vartijan tullessa estämään miehen poistumisen, laittoi tämä vartijalle hanttiin. Pienen painitilanteen päätteeksi vartija oli laittanut näpistelijän käsirautoihin. Oluet saatiin takaisin myyntikuntoisina ja 39-vuotias lahtelaismies pääsi poliisikyydillä selvittelemään tapahtumaa. Mies on aiemminkin ollut vastaavissa puuhissa: hänellä on 18 aiempaa anastusrikosta tilillään vuoden sisällä. Tapahtumaa tutkitaan näpistyksen ohella järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.
15.04.2020 klo 10.41Poliisihallitus
Poliisihallitukselle tulee tällä hetkellä paljon kysymyksiä siitä, miten kanssaihmisiä voidaan auttaa kiperässä tilanteessa, jonka koronavirus aiheuttaa. On hienoa, että auttamishalua löytyy. Samalla on tärkeää toimia sallituilla tavoilla ja ottaa etukäteen selvää mitä saa tehdä. Usein kysytään esimerkiksi sitä, voitaisiinko lahjakortteja tai muita tuotteita toimittaa kriittisen työn tekijöille tai muille tärkeää työtä tekeville. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa halutaan arvokasta työtä tekeviä tukea siten, että työntekijöille toimitettaisiin esimerkiksi virvokkeita, kahvia tai syötävää työpaikoille. Asiakkaat maksaisivat tuotteet, jotka yritys sitten toimittaisi heidän valitsemaansa kohteeseen.
Ostettaessa tuotteita tai lahjakortteja toiselle taholle, on huomioitava tiettyjä seikkoja, jotta kyse ei olisi rahankeräyksestä. Rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Rahankeräyksen määritelmä täyttyy silloin, kun rahaa lahjoittanut taho ei saa vastiketta lahjoittamaansa rahaa vastaan. Esimerkiksi kahvila tai ravintola ei siis voi pyytää asiakkaitaan antamaan rahaa tuotteisiin, jotka toimitettaisiin sitten muualle. Sen sijaan tuotteen ostaja ja sen kaupanteon päätteeksi haltuunsa saanut voi halutessaan antaa ostamansa tuotteen eteenpäin toiselle.
Jos tuotteen ostajalla on mahdollisuus saada tavara tai lahjakortti haltuunsa ostotapahtuman jälkeen, eli hän on tehnyt tavallisen ostotapahtuman, jossa tuote ja hinta eli vastike kohtaavat toisensa, ei kysymys ole rahankeräyksestä. Ostaja voi tällöin tavaran tai lahjakortin ostettuaan halutessaan luovuttaa kyseiset tuotteet haluamalleen taholle, mutta halutessaan hän voisi myös pitää ostamansa tuotteen tai lahjakortin itse. Kysymyksessä ei tässä tapauksessa ole rahankeräys. Tällainen toiminta ei kaikissa tilanteissa kuitenkaan ole käytännössä mahdollista. Esimerkiksi ruoka-annoksen tai kahvikupin kohdalla toteutus voi olla mahdotonta, mutta vaikkapa valmisruokapaketin tai juomapullon kohdalla voisi olla helpompi toteuttaa erillinen tuotteiden lahjoittamispaikka tai muu vastaava, jolloin tuotteen voi maksutapahtuman jälkeen halutessaan lahjoittaa edelleen.
Jos taas tavaran tai lahjakortin ostaja ei saa tuotetta haltuunsa ostotapahtuman jälkeen, vaan rahan saaneen tahon kanssa sovitaan, että rahan saanut taho luovuttaa hyödykkeen kolmannelle taholle, on kyseessä ns. aineeton lahja. Tällaiset aineettomat lahjat on vakiintuneesti katsottu rahankeräykseksi. Aineettoman lahjan ostaja eli rahaa hyvään tarkoitukseen antanut ei saa vastiketta antamalleen rahalle, vaan rahalla hankittu tuote annetaan kolmannen tahon käyttöön. Yritykset eivät voi harjoittaa tällaista aineettomien lahjojen kauppaa, koska kyse on rahankeräyksestä.
Yrityksille on tullut halu auttaa ihmisiä myös muunlaisin tavoin, joista osa tosiasiassa saattaa olla rahankeräystä. Rahankeräyksen toteuttaminen ei kuitenkaan ole yrityksille mahdollista, sillä rahankeräyslupaa ei voida myöntää yritykselle, eikä yritys voi myöskään toteuttaa maaliskuun alussa voimaan tulleen uuden rahankeräyslain mukaista pienkeräystä. Yritykset voivat kuitenkin esimerkiksi käyttää omaa liikevaihtoaan lahjoituksiin, tai ryhtyä toimimaan yhteistyössä rahankeräysluvan saaneiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Rahankeräysideoita kannattaa pohtia yhdessä näiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa, ja muodostaa hyviä käytäntöjä kummankin osaamista hyödyntäen!
Rahankeräyslain säännökset ovat voimassa myös poikkeuksellisten olosuhteiden aikana. Rahankeräysluvan saaneiden yleishyödyllisten yhteisöjen tulee myös pitää mielessä, että rahaa voidaan kerätä ainoastaan rahankeräysluvassa määrättyyn käyttötarkoitukseen. Varojen kerääminen muuhun kuin luvassa määrättyyn käyttötarkoitukseen edellyttää luvan muuttamista (ns. muutoslupa).