NordenBladet — Poliisi epäilee vainajan olevan vuodenvaihteessa riistakameraan taltioitunut mies.Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Eurassa 4. kesäkuuta kuolleena löydetyn henkilön tapauksessa. Poliisi pitää todennäköisenä, että henkilö on riistakamerakuvaan vuodenvaihteessa taltioitunut mies. Mies on liikkunut maastossa Juhanistontien ampumaradan läheisyydessä ainakin ennen vuodenvaihdetta. Hän taltioitui riistakameran kuvaan 31.12.2023. Lisäksi poliisille on selvinnyt, että paikallinen metsästäjä tapasi hyvin todennäköisesti saman miehen samalla alueella jo 28. joulukuuta. Mies puhui metsästäjälle suomea. Vainajan henkilöllisyys on edelleen epäselvä, joten poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä vainajan tunnistamiseksi. Vainaja on hoikka ja alle 180 cm pitkä. Hänen päällään oli tumma Stock & Hank -merkkinen talvitakki ja jalassa Sorel Caribou -merkkiset talvikengät. Lisäksi hänellä oli Wood Fellas Raflect -merkkiset harmaanruskeat silmälasit. Vihjeet voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
Poliisi epäilee vainajan olevan vuodenvaihteessa riistakameraan taltioitunut mies.
Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Eurassa 4. kesäkuuta kuolleena löydetyn henkilön tapauksessa. Poliisi pitää todennäköisenä, että henkilö on riistakamerakuvaan vuodenvaihteessa taltioitunut mies.
Mies on liikkunut maastossa Juhanistontien ampumaradan läheisyydessä ainakin ennen vuodenvaihdetta. Hän taltioitui riistakameran kuvaan 31.12.2023. Lisäksi poliisille on selvinnyt, että paikallinen metsästäjä tapasi hyvin todennäköisesti saman miehen samalla alueella jo 28. joulukuuta. Mies puhui metsästäjälle suomea.
Vainajan henkilöllisyys on edelleen epäselvä, joten poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä vainajan tunnistamiseksi. Vainaja on hoikka ja alle 180 cm pitkä. Hänen päällään oli tumma Stock & Hank -merkkinen talvitakki ja jalassa Sorel Caribou -merkkiset talvikengät. Lisäksi hänellä oli Wood Fellas Raflect -merkkiset harmaanruskeat silmälasit.
NordenBladet — Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja valtioneuvoston asetuksesta, jolla säädetään rakentamisen suunnittelutehtävien ja työnjohtotehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä ja tehtävissä edellytettävien koulutusten vaatimuksista. Tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää vaativuuden määräytymistä osana rakentamisen laatujärjestelmää. Lausuntoja voi antaa 30. elokuuta asti.Suunnittelutehtävissä asetusta sovelletaan rakennussuunnittelussa sekä kantavien rakenteiden, pohjarakenteiden ja kalliorakenteiden, ilmanvaihdon, kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston, akustiikan ja maisemarakentamisen suunnittelussa sekä rakennusfysikaalisessa suunnittelussa, johon sisältyy myös kosteusvaurion korjaussuunnittelu. Uusina erityissuunnittelualoina asetuksessa säädetään akustiikan, kalliorakentamisen ja maisemarakentamisen suunnittelutehtävistä.Työnjohtotehtävissä asetusta sovelletaan vastaavan työnjohtajan, kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan sekä ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävässä.Pätevyysvaatimuksista ei ole aiemmin säädetty asetuksen tasolla, vaan opintojen sisällöt on mainittu ympäristöministeriön ohjeessa. Nyt ohjeen sisältö nostetaan asetuksen tasolle. Tarve johtuu siitä, että rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta annetun lain (812/2023, ns. pätevyyden osoittamislaki) mukaisten valtuutettujen toimielinten toiminnan perusteiden on löydyttävä lainsäädännöstä. Muutos vähentää hallinnollista taakkaa, sillä rakennusvalvonnan ei enää tarvitse tutkia hankekohtaisesti suunnittelijoiden ja työnjohtajien koulutusta ja kokemusta, vaan ne ilmenevät toimielimen myöntämästä todistuksesta.Asetus annetaan rakentamislain (751/2023) nojalla. Niin sanotussa rakentamislain korjaussarjassa rakentamislakiin täsmennetään asetuksenantovaltuutta suunnittelutehtävissä ja työnjohtotehtävissä edellytettävistä koulutuksista.Asetus korvaa valtioneuvoston asetuksen rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä (214/2015) sekä ympäristöministeriön ohjeet rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta (YM4/601/2015), rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta (YM2/601/2015) ja rakennusten suunnittelutehtävien vaativuusluokista (YM1/601/2015).Suunnittelu- ja työnjohtoalat kuuluvat rakentamisen laadun, terveellisyyden ja turvallisuuden kannalta keskeisimpiin rakentamisen tehtäviin. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025.Asetuksen valmisteluun on osallistunut laajasti asiantuntijoita ja sidosryhmiä.Lausuntopyyntö | Lausuntopalvelu
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja valtioneuvoston asetuksesta, jolla säädetään rakentamisen suunnittelutehtävien ja työnjohtotehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä ja tehtävissä edellytettävien koulutusten vaatimuksista. Tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää vaativuuden määräytymistä osana rakentamisen laatujärjestelmää. Lausuntoja voi antaa 30. elokuuta asti.
NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtävissä olivat esillä päihtyneet kuljettajat, kaaharit, tappelut ja tulipalot. Hyvinkäällä ja Järvenpäässä tapahtuneita paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi.- Juhannuksen vietto näkyi poliisilaitoksen alueella pääosin päihtymyksinä, järjestyshäiriöinä ja erilaisina pahoinpitelyinä, mutta viikonloppu oli poliisilaitoksemme alueella normaalia kesäviikonloppua rauhallisempi, kertoo komisario Jere Pääkkönen.Koko juhannusviikon aikana erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin kesäviikkojen normaalin keskiarvon mukaisesti 1873. Häiriötehtäviä välitettiin poliisille reippaasti, yhteensä 128. Väkivaltarikoksia yksityisiltä paikoilta kirjattiin 47 ja yleisiltä paikoilta 49. Ryöstöjen määrä viikolta oli 12.- Erilaisista rikoksesta epäiltyjä henkilöitä otettiin viikon aikana kiinni 61, Pääkkönen jatkaa.Päihtyneet kuljettajat ja kaaharit työllistivät poliisiaUseat päihtyneenä ajaneet kuljettajat työllistivät poliisin partioita juhannusviikolla. Alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaneita kuljettajia jäi maanteiltä sekä vesiliikenteestä poliisin haaviin koko viikon aikana yhteensä 35. – Juhannusviikolla useiden kuljettajien kesän ajot päättyivät poliisin määräämiin väliaikaisiin ajokieltoihin. Poliisin mittaamat ylinopeudet olivat huimia. Niistä mainittakoon 166km/h kahdekasnkympin alueella sekä 178km/h ja 185km/h sadankahdenkympin alueella, ylikomisario Timo Leppälä kertoo.Pelkästään juhannuksen pyhinä näiden edellä mainittujen törkeiden liikennerikosten lisäksi neljäntoista kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan.- Juhannusöinä poliisi puuttui jälleen kerran vantaan Katriinantiellä järjestettyihin useiden kymmenien autojen kokoontumisiin. Valvontailmoituksia kirjoitettiin muutamia ja viritetyistä ja epäkuntoisista mopoista poistettiin kilpiä, Leppälä jatkaa.Juhannusaattona 20.6. tehtiin raskaan liikenteen valvontaa Hangossa yhteistyössä muiden pääkaupunkiseudun poliisilaitosten kanssa.Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni Nurmijärvellä ja MäntsälässäPoliisin partio sai juhannusaattona 20.6. iltayhdeksältä tehtävän Nurmijärven Karhunkorpeen, jossa ilmoituksen mukaan kuljettaja oli päätynyt autoineen ojaan, eikä pääse pois autosta. Auto oli ojassa osittain kuljettajan puolelle kallistuneena.- Kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen täyttävät lukemat 1.05mg/l. Mies toimitettiin sairaalassa vastahakoisesti tehtyjen verikokeiden jälkeen kiinniotettuna Hyvinkään poliisivankilaan, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.- Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa päätyi poliisin haltuun. Miehen epäillään syyllistyneen törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös virkamiehen vastustamiseen, Murto jatkaa.Toinen päihtynyt ja kortiton kuljettaja jäi kiinni juhannuspäivänä 21.6. iltaviiden kieppeillä.- Poliisin partio havaitsi ajokieltoon määrätyn naisen ajavan Lahden moottoritietä. Auto pysäytettiin Mäntsälässä sijaitsevalle Ohkolan levikkeelle, sanoo Murto.Kuljettajalle tehty puhallustesti näytti negatiivisen lukeman, mutta huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen epäillylle huumausaineelle. Auto oli pysäytetty saman päivän aikana hieman aiemmin, jolloin kuljettajana oli ollut naisen miesystävä niin ikään huumausaineen vaikutuksen alaisena. Nainen oli ollut tuolloin matkustajana auton kyydissä.- Nainen päätyi kiinniotettuna Hyvinkään poliisivankilaan epäiltynä rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisi määräsi hänen kuljettamansa auton takavarikkoon, Murto kertoo.
Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtävissä olivat esillä päihtyneet kuljettajat, kaaharit, tappelut ja tulipalot. Hyvinkäällä ja Järvenpäässä tapahtuneita paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi.
– Juhannuksen vietto näkyi poliisilaitoksen alueella pääosin päihtymyksinä, järjestyshäiriöinä ja erilaisina pahoinpitelyinä, mutta viikonloppu oli poliisilaitoksemme alueella normaalia kesäviikonloppua rauhallisempi, kertoo komisario Jere Pääkkönen.
Koko juhannusviikon aikana erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin kesäviikkojen normaalin keskiarvon mukaisesti 1873. Häiriötehtäviä välitettiin poliisille reippaasti, yhteensä 128. Väkivaltarikoksia yksityisiltä paikoilta kirjattiin 47 ja yleisiltä paikoilta 49. Ryöstöjen määrä viikolta oli 12.
– Erilaisista rikoksesta epäiltyjä henkilöitä otettiin viikon aikana kiinni 61, Pääkkönen jatkaa.
Päihtyneet kuljettajat ja kaaharit työllistivät poliisia
Useat päihtyneenä ajaneet kuljettajat työllistivät poliisin partioita juhannusviikolla. Alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaneita kuljettajia jäi maanteiltä sekä vesiliikenteestä poliisin haaviin koko viikon aikana yhteensä 35.
– Juhannusviikolla useiden kuljettajien kesän ajot päättyivät poliisin määräämiin väliaikaisiin ajokieltoihin. Poliisin mittaamat ylinopeudet olivat huimia. Niistä mainittakoon 166km/h kahdekasnkympin alueella sekä 178km/h ja 185km/h sadankahdenkympin alueella, ylikomisario Timo Leppälä kertoo.
Pelkästään juhannuksen pyhinä näiden edellä mainittujen törkeiden liikennerikosten lisäksi neljäntoista kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan.
– Juhannusöinä poliisi puuttui jälleen kerran vantaan Katriinantiellä järjestettyihin useiden kymmenien autojen kokoontumisiin. Valvontailmoituksia kirjoitettiin muutamia ja viritetyistä ja epäkuntoisista mopoista poistettiin kilpiä, Leppälä jatkaa.
Juhannusaattona 20.6. tehtiin raskaan liikenteen valvontaa Hangossa yhteistyössä muiden pääkaupunkiseudun poliisilaitosten kanssa.
Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni Nurmijärvellä ja Mäntsälässä
Poliisin partio sai juhannusaattona 20.6. iltayhdeksältä tehtävän Nurmijärven Karhunkorpeen, jossa ilmoituksen mukaan kuljettaja oli päätynyt autoineen ojaan, eikä pääse pois autosta. Auto oli ojassa osittain kuljettajan puolelle kallistuneena.
– Kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen täyttävät lukemat 1.05mg/l. Mies toimitettiin sairaalassa vastahakoisesti tehtyjen verikokeiden jälkeen kiinniotettuna Hyvinkään poliisivankilaan, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.
– Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa päätyi poliisin haltuun. Miehen epäillään syyllistyneen törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös virkamiehen vastustamiseen, Murto jatkaa.
Toinen päihtynyt ja kortiton kuljettaja jäi kiinni juhannuspäivänä 21.6. iltaviiden kieppeillä.
– Poliisin partio havaitsi ajokieltoon määrätyn naisen ajavan Lahden moottoritietä. Auto pysäytettiin Mäntsälässä sijaitsevalle Ohkolan levikkeelle, sanoo Murto.
Kuljettajalle tehty puhallustesti näytti negatiivisen lukeman, mutta huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen epäillylle huumausaineelle. Auto oli pysäytetty saman päivän aikana hieman aiemmin, jolloin kuljettajana oli ollut naisen miesystävä niin ikään huumausaineen vaikutuksen alaisena. Nainen oli ollut tuolloin matkustajana auton kyydissä.
– Nainen päätyi kiinniotettuna Hyvinkään poliisivankilaan epäiltynä rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisi määräsi hänen kuljettamansa auton takavarikkoon, Murto kertoo.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi etsii kateissa olevaa aikuista henkilöä Naantalissa Nunnalahden uimarannan lähettyvillä.Katoamistapaus tuli poliisin tietoon maanantain ja tiistain välisenä yönä. Poliisi pitää mahdollisena, että henkilö on hukkunut.Lounais-Suomen poliisi ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sukeltajat etsivät kadonnutta Nunnalahden uimarannan lähettyviltä.Viranomaiset pyytävät tehtävälle työrauhaa. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
Lounais-Suomen poliisi etsii kateissa olevaa aikuista henkilöä Naantalissa Nunnalahden uimarannan lähettyvillä.
Katoamistapaus tuli poliisin tietoon maanantain ja tiistain välisenä yönä. Poliisi pitää mahdollisena, että henkilö on hukkunut.
Lounais-Suomen poliisi ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sukeltajat etsivät kadonnutta Nunnalahden uimarannan lähettyviltä.
Viranomaiset pyytävät tehtävälle työrauhaa. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
NordenBladet — Kateissa olevat henkilöt ovat työllistäneet poliisia tänä kesänä Itä-Suomessa. Kesäkuun aikana, ennen juhannusta, Itä-Suomen poliisilla on ollut 89 kadonneen etsintätehtävää, joista iästä tai jostain sairaudesta johtuvia tehtäviä on ollut 44.Katoamisia voi ennalta estää tai kadonneen löytymistä helpottaa huolehtimalla esimerkiksi ikääntyneen tai muistisairaan henkilön valvonnasta pitämällä häneen tiivistä yhteyttä sekä varmistamalla, että hänellä olisi aina ladattu puhelin mukana. Eritoten ikäihmisiä ja lapsia tulisi opastaa matkapuhelimen käytössä ja sen mukana pitämisessä.Tee kadonneesta ilmoitus mahdollisimman nopeastiJos tuttu ikääntynyt tai muistisairas ei palaakaan kotiin tai sovittuun paikkaan etkä tavoita häntä, soita hätäkeskukseen numeroon 112. Ilmoita kadonneesta mahdollisimman tarkat tiedot kuten ikä, kuvaus vaatteista, viimeisin tunnettu sijainti ja terveystiedot.Jos metsään haluat mennä nyt, älä ihmeessä ylläty, saati eksy – vaan varaudu!Marja- ja sienikausi ovat pian parhaimmillaan, kun metsät ovat pullollaan luonnon antimia. Samalla metsät täyttyvät myös toiveikkaista marjastajista, sienestäjistä ja muista luonnossa liikkujista.Jotta metsäretki päättyisi tilastojen sijaan turvallisesti kotiovelle, luonnossa liikkujan on hyvä muistaa seuraavat neuvot.Ota mukaan matkapuhelin, jonka akku on ladattu täyteen. Tarvittaessa voit napata myös varavirtalähteen mukaan. Jos sinulla on älypuhelin, lataa siihen 112-sovellus. Se auttaa paikantamaan kadonneen tarkan sijainnin, ja vahingon sattuessa sinut löydetään nopeammin. Ilman tätä sovellusta kadonneen etsinnässä käytetään hätäpaikannusta, joka kertoo vain alueen, jossa henkilö on. Etsintäalueen laajuus voi tuolloin olla jopa kilometrejä. Jos tunnet eksyneesi, hakeudu avoimelle paikalle, josta sinut on helpompi havaita ilmasta käsin. Pyri kiipeämään korkeimmalle avoimelle paikalle ja yritä paikantaa maamerkkejä tai liikenteen melua.Jos mahdollista, ota puhelimen lisäksi kaveri, naapuri, puoliso, anoppi, serkku tai vaikka serkun kaima mukaan. Esimerkiksi sairaskohtauksen tai loukkaantumisen sattuessa retkikumppani voi auttaa tai hälyttää apua paikalle. Jos lähdet matkaan yksin, kerro aina läheisellesi, minne olet matkalla ja milloin olet tulossa takaisin. Yksi vaihtoehto on tehdä vaikkapa somepäivitys aiheesta: ”Tänään menossa marjastamaan paikkaan Neulaniemi :)”. Metsäretkelle on suositeltavaa pukeutua sellaisiin vaatteisiin, jotka erottuvat metsän väreistä. Eksymisen välttämiseksi luonnossa liikkuminen kannattaa tehdä valoisaan aikaan. Ota tavaksi seurata maastomerkkejä luonnossa kulkiessasi, ja paina mieleesi reitillä vastaan tulevat kivet ja kannot. Muista myös huolehtia riittävästä nesteytyksestä etenkin helteillä. Mikäli teet pidemmän reissun, niin ota mukaan hyvät eväät. Näin retkeilijän energia ja mieliala pysyvät korkealla ja marjoja riittää myös kotiin viemisiksi. Säästä puhelimen akkua hätäpuhelua varten. Älä soita sinne ja tänne, kunnes akku on tyhjä. Puhelimessa pitää olla aina virtaa sen verran, että voi soittaa tarvittaessa hätäpuhelun.Jos kaikesta tästä varautumisesta huolimatta eksyt, älä hätäänny. Soita hätäkeskukseen numeroon 112 ja toimi sen jälkeen hätäkeskuksesta saamiesi ohjeiden mukaan.Poliisi toivottaa onnistuneita marja- ja sienireissuja!
Kateissa olevat henkilöt ovat työllistäneet poliisia tänä kesänä Itä-Suomessa. Kesäkuun aikana, ennen juhannusta, Itä-Suomen poliisilla on ollut 89 kadonneen etsintätehtävää, joista iästä tai jostain sairaudesta johtuvia tehtäviä on ollut 44.
Katoamisia voi ennalta estää tai kadonneen löytymistä helpottaa huolehtimalla esimerkiksi ikääntyneen tai muistisairaan henkilön valvonnasta pitämällä häneen tiivistä yhteyttä sekä varmistamalla, että hänellä olisi aina ladattu puhelin mukana. Eritoten ikäihmisiä ja lapsia tulisi opastaa matkapuhelimen käytössä ja sen mukana pitämisessä.
Jos käytössä on älypuhelin, lataa siihen 112 Suomi-sovellus ja opasta sen käyttöön. Laita älypuhelimeen päälle paikannussovellus ja huolehdi, että pääset itse näkemään sijaintitiedon. Esimerkiksi muistamattoman henkilön vaatteeseen, lompakkoon tai muualle voi kiinnittää tiedon, josta poliisi pystyy selvittämään hänen henkilöllisyytensä. Mahdollisuuksien mukaan on hyvä pysyä kartalla siitä, missä ikääntynyt liikkuu ja esimerkiksi marjastamaan tai sienestämään lähtiessä on syytä pyytää ilmoittamaan lähtö, reitti ja oletettu paluuaika.
Muistisairaudesta kärsivien kohdalla valvonta tulisi olla mahdollisimman tiivistä, koska katoaminen voi tapahtua hyvin nopeasti ja yllättäen, mökkiolosuhteissa esimerkiksi vessareissulla. Muistisairaalle voi myös hankkia paikantavan rannekkeen tai vastaavan laitteen, jonka avulla hänen liikkeitään voi seurata. Tällöin tulee huolehtia, että laite on henkilöllä käytössä myös yöaikaan.
Tee kadonneesta ilmoitus mahdollisimman nopeasti
Jos tuttu ikääntynyt tai muistisairas ei palaakaan kotiin tai sovittuun paikkaan etkä tavoita häntä, soita hätäkeskukseen numeroon 112. Ilmoita kadonneesta mahdollisimman tarkat tiedot kuten ikä, kuvaus vaatteista, viimeisin tunnettu sijainti ja terveystiedot.
Poliisi aloittaa henkilön etsinnän heti, kun kadonnut tiedetään kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään tai käsillä on hengen ja terveyden vaara. Hätäetsinnässä etsittävän odotetaan olevan elossa ja avun tarpeessa välittömästi katoamisen jälkeen. Poliisi priorisoi tehtävän korkealle ja käyttää siinä kaikkia tarkoituksenmukaisia keinoja henkilön löytämiseksi mahdollisimman pian. Hätäetsintää jatketaan yhtäjaksoisesti niin kauan, kuin etsittävän voidaan olosuhteet huomioon ottaen odottaa olevan vielä elossa ja avun tarpeessa. Poliisi tekee etsinnässä yhteistyötä muiden viranomaisten ja esimerkiksi vapaaehtoisen pelastuspalvelun kanssa.
Jos metsään haluat mennä nyt, älä ihmeessä ylläty, saati eksy – vaan varaudu!
Marja- ja sienikausi ovat pian parhaimmillaan, kun metsät ovat pullollaan luonnon antimia. Samalla metsät täyttyvät myös toiveikkaista marjastajista, sienestäjistä ja muista luonnossa liikkujista.
Jotta metsäretki päättyisi tilastojen sijaan turvallisesti kotiovelle, luonnossa liikkujan on hyvä muistaa seuraavat neuvot.
Ota mukaan matkapuhelin, jonka akku on ladattu täyteen. Tarvittaessa voit napata myös varavirtalähteen mukaan.
Jos sinulla on älypuhelin, lataa siihen 112-sovellus. Se auttaa paikantamaan kadonneen tarkan sijainnin, ja vahingon sattuessa sinut löydetään nopeammin. Ilman tätä sovellusta kadonneen etsinnässä käytetään hätäpaikannusta, joka kertoo vain alueen, jossa henkilö on. Etsintäalueen laajuus voi tuolloin olla jopa kilometrejä.
Jos tunnet eksyneesi, hakeudu avoimelle paikalle, josta sinut on helpompi havaita ilmasta käsin. Pyri kiipeämään korkeimmalle avoimelle paikalle ja yritä paikantaa maamerkkejä tai liikenteen melua.
Jos mahdollista, ota puhelimen lisäksi kaveri, naapuri, puoliso, anoppi, serkku tai vaikka serkun kaima mukaan. Esimerkiksi sairaskohtauksen tai loukkaantumisen sattuessa retkikumppani voi auttaa tai hälyttää apua paikalle.
Jos lähdet matkaan yksin, kerro aina läheisellesi, minne olet matkalla ja milloin olet tulossa takaisin. Yksi vaihtoehto on tehdä vaikkapa somepäivitys aiheesta: ”Tänään menossa marjastamaan paikkaan Neulaniemi :)”.
Metsäretkelle on suositeltavaa pukeutua sellaisiin vaatteisiin, jotka erottuvat metsän väreistä. Eksymisen välttämiseksi luonnossa liikkuminen kannattaa tehdä valoisaan aikaan.
Ota tavaksi seurata maastomerkkejä luonnossa kulkiessasi, ja paina mieleesi reitillä vastaan tulevat kivet ja kannot.
Muista myös huolehtia riittävästä nesteytyksestä etenkin helteillä. Mikäli teet pidemmän reissun, niin ota mukaan hyvät eväät. Näin retkeilijän energia ja mieliala pysyvät korkealla ja marjoja riittää myös kotiin viemisiksi.
Säästä puhelimen akkua hätäpuhelua varten. Älä soita sinne ja tänne, kunnes akku on tyhjä. Puhelimessa pitää olla aina virtaa sen verran, että voi soittaa tarvittaessa hätäpuhelun.
Jos kaikesta tästä varautumisesta huolimatta eksyt, älä hätäänny. Soita hätäkeskukseen numeroon 112 ja toimi sen jälkeen hätäkeskuksesta saamiesi ohjeiden mukaan.
Poliisi toivottaa onnistuneita marja- ja sienireissuja!
NordenBladet — Poliisi on Turussa Helsinginkadulla selvittämässä liikenneonnettomuutta, joka tapahtui ennen yhdeksää aamulla.Kello 08:57: Kuorma-auto törmäsi Helsinkadun ja Kalevanrampin risteyksessä olleen henkilöauton perään sillä seurauksella, että henkilöauto ajautui ulos tieltä. Henkilöauton kyydissä oli ainakin yksi matkustaja. Henkilöautossa olleiden vammoista ei ole tietoa.Helsinginkatu on osittain suljettu Helsingin suuntaan, mutta liikenne kulkee yhtä kaistaa pitkin.Uutista päivitetään, ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.
Poliisi on Turussa Helsinginkadulla selvittämässä liikenneonnettomuutta, joka tapahtui ennen yhdeksää aamulla.
Kello 08:57: Kuorma-auto törmäsi Helsinkadun ja Kalevanrampin risteyksessä olleen henkilöauton perään sillä seurauksella, että henkilöauto ajautui ulos tieltä. Henkilöauton kyydissä oli ainakin yksi matkustaja. Henkilöautossa olleiden vammoista ei ole tietoa.
Helsinginkatu on osittain suljettu Helsingin suuntaan, mutta liikenne kulkee yhtä kaistaa pitkin.
Uutista päivitetään, ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.
NordenBladet — Hirven vasa menehtyi törmäyksessä pakettiauton kanssa.Hätäkeskukseen ilmoitettiin maanantaiaamuna, että Juuassa, Nurmeksentien ja Vuokontien risteyksessä oli tapahtunut pakettiauton ja hirven vasan välinen kolari. Onnettomuudessa ei loukkaantunut ihmisiä ja autoon tuli vain vähäisiä vaurioita. Hirven vasa menehtyi törmäyksessä.
Hirven vasa menehtyi törmäyksessä pakettiauton kanssa.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin maanantaiaamuna, että Juuassa, Nurmeksentien ja Vuokontien risteyksessä oli tapahtunut pakettiauton ja hirven vasan välinen kolari. Onnettomuudessa ei loukkaantunut ihmisiä ja autoon tuli vain vähäisiä vaurioita. Hirven vasa menehtyi törmäyksessä.
NordenBladet — Maanantaina aamulla kello 09.30 aikaan poliisimoottoripyörällä liikennettä valvonut poliisimies mittasi reilun ylinopeuden vastaan tulleelle henkilöautolle Oulun Limingantullissa.Tutka näytti lukemaa 105 km/h viidenkympin rajoitusalueella. Autoa kuljettanut nuori mies määrättiin saman tien ajokieltoon epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.Oulusta Raatista anastettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä henkilöauto. Tiistain puolella kello 04.40 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastusta varten samanlaisen henkilöauton, kuin tuo anastettu auto. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kyseessä oli juuri tuo anastettu auto. Siihen oli vaihdettu toiset rekisterikilvet. Autossa olleet kaksi vähän yli parikymppistä nuorta miestä otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, toisen osalle kirjattiin lisäksi törkeä rattijuopumus.Maanantaina illalla kello 22 aikaan poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Puhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta kuljettaja vaikutti tokkuraiselta. Huumausainepikatesti sen sijaan näytti positiivista tulosta amfetamiinille, kokaiinille ja huumaaville lääkeaineille. Samalla todettiin miehen olevan ajokiellossa aikaisempien rattijuopumusrikosten vuoksi.Kuljettaja käytettiin verikokeessa tuloksen varmistamiseksi. Hänen tekemisistään kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Maanantaina aamulla kello 09.30 aikaan poliisimoottoripyörällä liikennettä valvonut poliisimies mittasi reilun ylinopeuden vastaan tulleelle henkilöautolle Oulun Limingantullissa.
Tutka näytti lukemaa 105 km/h viidenkympin rajoitusalueella. Autoa kuljettanut nuori mies määrättiin saman tien ajokieltoon epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Oulusta Raatista anastettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä henkilöauto. Tiistain puolella kello 04.40 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastusta varten samanlaisen henkilöauton, kuin tuo anastettu auto. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kyseessä oli juuri tuo anastettu auto. Siihen oli vaihdettu toiset rekisterikilvet. Autossa olleet kaksi vähän yli parikymppistä nuorta miestä otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, toisen osalle kirjattiin lisäksi törkeä rattijuopumus.
Maanantaina illalla kello 22 aikaan poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Puhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta kuljettaja vaikutti tokkuraiselta. Huumausainepikatesti sen sijaan näytti positiivista tulosta amfetamiinille, kokaiinille ja huumaaville lääkeaineille. Samalla todettiin miehen olevan ajokiellossa aikaisempien rattijuopumusrikosten vuoksi. Kuljettaja käytettiin verikokeessa tuloksen varmistamiseksi. Hänen tekemisistään kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai juhannusaattona ilmoituksen epäillystä pahoinpitelystä kesämökillä Taivassalossa. Juhannuspäivänä poliisi tavoitti epäillyn rattijuopon Uudessakaupungissa.Poliisi epäilee miehen syyllistyneen vammantuottamukseen ajamalla iäkkään naisen päälle Uudessakaupungissa kaupan parkkipaikalla. Tilanne tapahtui lauantaina 15. kesäkuuta. Nainen loukkaantui tilanteessa, kun auto osui häntä kohti voimalla.Saman lauantain yönä Uudessakaupungissa vietiin jälleen suoramyyntikojun kassalipas. Nuori mies oli mennyt myyntipisteen sisälle ja irrottanut kulmahiomakoneella kassana toimineen maitokannun, joka oli kiinnitetty kettingeillä seinään. Epäilty vei myös noin 10–20 euron vaihtokassan.Epäilty pahoinpitely TaivassalossaKuusikymppisen naisen epäillään syyllistyneen noin 25-vuotiaan naisen pahoinpitelyyn juhannusaattona. Poliisin tietojen mukaan seurue oli ollut viettämässä juhannusta kesämökillä, kun osapuolille oli tullut riitaa ja vanhempi nainen oli kuristanut nuorempaa naista. Asianomistajalle ei jäänyt tilanteesta vammoja.Törkeä rattijuopumus juhannuspäivän iltanaKolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Uudessakaupungissa lauantaina illalla noin kello yhdentoista aikaan. Partio sai hätäkeskukselta ilmoituksen ajamaan lähteneestä humalaisesta miehestä, jolla oli kyydissään lapsi. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin ensin noin 1,9 promillen lukeman ja myöhemmin hieman yli kahden promillen lukeman. Mies vietiin jatkotoimenpiteisiin ja lapsi toimitettiin turvallisesti kotiinsa.
Lounais-Suomen poliisi sai juhannusaattona ilmoituksen epäillystä pahoinpitelystä kesämökillä Taivassalossa. Juhannuspäivänä poliisi tavoitti epäillyn rattijuopon Uudessakaupungissa.
Poliisi epäilee miehen syyllistyneen vammantuottamukseen ajamalla iäkkään naisen päälle Uudessakaupungissa kaupan parkkipaikalla. Tilanne tapahtui lauantaina 15. kesäkuuta. Nainen loukkaantui tilanteessa, kun auto osui häntä kohti voimalla.
Saman lauantain yönä Uudessakaupungissa vietiin jälleen suoramyyntikojun kassalipas. Nuori mies oli mennyt myyntipisteen sisälle ja irrottanut kulmahiomakoneella kassana toimineen maitokannun, joka oli kiinnitetty kettingeillä seinään. Epäilty vei myös noin 10–20 euron vaihtokassan.
Epäilty pahoinpitely Taivassalossa
Kuusikymppisen naisen epäillään syyllistyneen noin 25-vuotiaan naisen pahoinpitelyyn juhannusaattona. Poliisin tietojen mukaan seurue oli ollut viettämässä juhannusta kesämökillä, kun osapuolille oli tullut riitaa ja vanhempi nainen oli kuristanut nuorempaa naista. Asianomistajalle ei jäänyt tilanteesta vammoja.
Törkeä rattijuopumus juhannuspäivän iltana
Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Uudessakaupungissa lauantaina illalla noin kello yhdentoista aikaan. Partio sai hätäkeskukselta ilmoituksen ajamaan lähteneestä humalaisesta miehestä, jolla oli kyydissään lapsi. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin ensin noin 1,9 promillen lukeman ja myöhemmin hieman yli kahden promillen lukeman. Mies vietiin jatkotoimenpiteisiin ja lapsi toimitettiin turvallisesti kotiinsa.
NordenBladet — Sisä-Suomen poliisin tutkiman Laukaassa 18.6.2024 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on edennyt.Poliisi epäilee esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella, että henkirikos on tehty vakaasti harkiten. Tekovälineenä on käytetty teräasetta ja teko on poliisin käsityksen mukaan ollut myös raaka ja julma. Poliisi tutkii rikosta näillä perusteilla epäiltynä murhana.
Sisä-Suomen poliisin tutkiman Laukaassa 18.6.2024 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on edennyt.
Poliisi epäilee esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella, että henkirikos on tehty vakaasti harkiten. Tekovälineenä on käytetty teräasetta ja teko on poliisin käsityksen mukaan ollut myös raaka ja julma. Poliisi tutkii rikosta näillä perusteilla epäiltynä murhana.
Poliisin käsityksen mukaan uhri ja epäilty eivät tunteneet toisiansa ennestään. Rikosta on edeltänyt uhrin ja epäillyn välinen nopea kanssakäyminen viikkoja ennen, mikä on saattanut vaikuttaa rikoksen uhrin valikoitumiseen sen kohteeksi. Uhrina oli kiinteistössä asunut iäkkäämpi mies, joka menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin.
Rikoksesta epäilty on 30-vuotias mies, joka on heti tapahtumapaikalla poliisin suorittamassa alustavassa puhutuksessa myöntänyt teon ja kertonut teolleen motiivin. Esitutkinnassa ilmenneet muut seikat tukevat epäillyn kertomusta. Myös oletettu tekoväline on poliisin hallussa. Tämän hetkisen tietojen perusteella poliisilla ei ole syytä epäillä, että asiaan liittyisi muita henkilöitä.