keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Huijarit eivät huilaa kesälläkään

NordenBladet — Viikoilla 23 ja 24 huijattiin itäsuomalaisilta yhteensä noin 200 000 euroa.- Erilaisista huijauksista ja petoksista tehdään poliisille Itä-Suomessa kymmeniä rikosilmoituksia joka viikko, kertoo rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.Leinosen mukaan pelkästään kesäkuun aikana on Itä-Suomen poliisille ilmoitettu yli 300 rikosilmoitusta eri asteisista petoksista ja maksuvälinepetoksista. Yleisesti huijauksissa puhutaan muutaman kympin tai muutaman satasen menetyksestä eri markkina-alustoilla, mutta joukossa on myös ikävän paljon tapauksia, joissa huijarit ovat onnistuneet huijaamaan uhreilta huomattavia summia.   Esimerkkejä kahden viimeviikon aikana poliisin tietoon tulleista erilaisista huijauksista Itä-Suomessa   Pohjoissavolainen henkilö oli laittanut vaatteen myyntiin Tori.fi -myyntialustalle ja saanut yhteydenoton vaatteesta kiinnostuneelta henkilöltä. Henkilö halusi ostaa vaatteen ja laittoi myyjälle linkin kaupan hyväksymiseksi. Linkki oli kuitenkin huijauslinkki, jota kautta huijari sai uhrin pankkitunnukset ja ehti viedä uhrin tililtä liki 2 700 euroa. Tapaus on tutkinnassa rikosnimikkeellä maksuvälinepetos.Pohjoiskarjalaista henkilöä huijattiin lähettämällä Matkahuollon nimissä tekstiviesti, jossa kerrottiin, että henkilöltä olisi jäänyt jokin kuljetusmaksu maksamatta ja naiselle tulevat tuotteet ovat säilytyksessä, kunnes asia on selvitetty. Huijauksen uhri kirjautui linkin kautta pankkitunnuksillaan tekaistuille sivuille ja huomasi hetimiten, että hänen tililtään oli hävinnyt liki 2 500 euroa rahaa. Tapaus on tutkinnassa petoksena.Samanmoisella Matkahuollon nimissä lähetetyllä sähköpostiviestillä huijattiin eteläsavolaiselta henkilöltä luottokorttitiedot ja ennen kortin kuoletusta oli huijari ehtinyt maksaa uhrin luottokortilla kolmeen eri kertaan yhteensä liki 2 000 euron edestä omia ostojaan.   Törkeänä petoksena tutkitaan edellisen kaltaista huijausta, jossa niin ikään Matkahuollon nimissä tulleen viestin mukana oli linkki, jonne uhri kirjautui pankkitunnuksillaan. Hänen tililtä vietiin varoja 30 000 euroa.Pohjoissavolainen henkilö huomasi Nettikaravaani -sivustolla olevan myynnissä häntä kiinnostavan matkailuauton. Mies soitti ilmoituksessa olleeseen numeroon, josta vastasi suomenruotsalaisella aksentilla puhunut mies. Mies oli kertonut asuvansa Pietarsaaressa ja myös myytävä matkailuauto oli samalla paikkakunnalla. Puhelimessa oli sovittu autokaupat ja ostaja oli maksanut myyjän tilille kauppahinnan 19 900 euroa. Myyjä oli luvannut laittaa ostajalle tarvittavat varmenteet ja kauppakirjan, mutta sen jälkeen myyjästä ei ole kuulunut mitään ja myytävänä olleen auton omisti todellisuudessa aivan eri henkilö. Tapausta tutkitaan törkeänä petoksena. Petoksen yrityksenä ja virkavallan anastuksena tutkitaan tapausta, jossa uhri sai tekstiviestin maksamattomasta laskusta. Viestissä oli puhelinnumero, jonne nainen soitti asiaa selvittääkseen. Puheluun vastasi ulosottomiehenä esiintynyt huijari, joka yritti viedä huijauksensa loppuun, mutta nainen oli valpas, eikä suostunut huijarin ehdottamiin toimenpiteisiin.Omakanta -huijaussivuston kautta asianomistajan tililtä siirrettiin 13 000 euroa ulkomaalaiselle pankkitilille. Tässä tapauksessa uhrin pankki oli reagoinut epäilyttävään rahansiirtoon ja pankki sai palautettua uhrille koko menetetyn summan. Tapaus on tutkinnassa törkeänä maksuvälinepetoksena.Myös toinen uhri houkuteltiin kirjautumaan Omakanta -huijaussivustolle ja hän menetti 20 000 euroa, niin ikään ulkomaalaiselle tilille. Tätä tapausta tutkitaan myös törkeänä maksuvälinepetoksena.Yhdessä tapauksessa asianomistaja sai puhelun, jossa soittaja esiintyi Osuuspankin työntekijänä. Uhri luovutti huijarille pankkitunnuksensa ja menetti huijarin kotimaiselle tilille liki 20 000 euroa. Juttua tutkitaan törkeänä maksuvälinepetoksena sekä identiteettivarkautena.Yksi huijausten uhri sai tekstiviestin Matkahuolloin nimissä, jossa pyydettiin kirjautumaan viestissä olleen linkin kautta. Tämän jälkeen hänelle oli soitettu esiintyen Osuuspankin työntekijänä. Sittemmin uhrin tililtä lähti reilut 9 000 euroa ulkomaalaiselle tilille. Juttu on tutkinnassa rikosnimikkeellä petos.Yhdessä tapauksessa asianomistajalta huijattiin pankkitunnukset kertomalla puhelussa, että hänen nimissään oli tehty lainahakemus. Huijari oli pyytänyt asian tarkastamiseksi uhrin pankkitunnukset ja niiden antamisen jälkeen uhrin tililtä lähti 6 000 euroa sekä hänen nimissään huijarin ottaman lainan myötä 10 000 euroa eli rahallista vahinkoa tuli 16 000 euroa. Vastaavalla tekotavalla huijattiin pohjoiskarjalaiselta henkilöltä 45 000 euroa ja tuo tapaus on tutkinnassa törkeänä petoksena.Ilmeisesti Facebookissa olleeseen kilpailuun osallistumisen yhteydessä asianomistaja oli avannut linkin, jonne kirjautumalla olivat pankkitunnukset joutuneet huijarin käsiin. Tämän jälkeen uhrin tililtä oli hävinnyt reilut 24 000 euroa rahaa, josta pankki onnistui palauttamaan vähän reilut 7 000 euroa. Tapaus on tutkinnassa törkeänä petoksena.   Älä luovuta pankkitunnuksia tai muitakaan pankkitietoja muille   – Tärkein asia, mitä jokaisen tulee muistaa, on se, ettei kenellekään luovuteta omia verkkopankkitunnuksia tai maksukorttien tietoja. Poliisi, pankit, verottaja tai mitkään muutkaan niin sanotut viralliset tahot eivät kysele asiakkaiden verkkopankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviesteillä tai keskustelualustoilla, muistuttaa rikoskomisario Juha Leinonen.Leinonen kehottaa kaikkia juttelemaan näistä huijausten riskeistä läheisten ja eritoten iäkkäämpien ihmisten kanssa. Tärkeintä on muistuttaa, ettei pankkitunnuksia tai -tietoja pidä luovuttaa kenellekään. Lisäksi on syytä keskustella esimerkiksi operaattoreiden tarjoamista mobiilivarmenteista, joita käyttämällä voi tunnistautua monilla verkkoalustoilla pankkitunnusten sijasta.- Mobiilivarmenteen käyttö on turvallista, koska silloin eri alustoille tunnistautumiseen tai kirjautumiseen ei tarvita pankkitunnuksia eli vaara niiden joutumisesta vääriin käsiin pienenee. Mobiilivarmenteella voi kirjautua tai tunnistautua kaikille muille sivuille paitsi pankkien sivuille. Toisaalta, jos jollakin muulla kuin pankin sivulla ei tarjota kirjautumiseen tai tunnistautumiseen mobiilivarmennevaihtoehtoa, niin silloin voi jo epäillä sivun aitoutta, Leinonen opastaa. Mobiilivarmenteesta voit kysyä lisätietoja omalta teleoperaattorilta. Leinosen mukaan pankkiasioiden hoitamisessa verkossa suositellaan käytettäväksi mobiiliavainta, joka on käsittääkseni useamman pankin palveluvalikoimassa. Tällöin muun muassa eri palveluihin kirjautumisesta tai tunnistautumisesta tulee puhelimeen tai muuhun telepäätelaitteeseen varmennuskoodi, jonka jälkeen asian voi viedä päätökseen omalla salassa pidettävällä tunnuksella. Mobiiliavaimen käytöstä saat lisätietoja omasta pankistasi.     Jos vahinko tapahtuu ja epäilet luovuttaneesi verkkopankkitunnuksesi huijarille, niin •    Ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi ja •    Tee asiasta aina rikosilmoitus – Niin sanottujen toimitusjohtajahuijausten estämiseksi yrityksissä kannattaa myös käydä läpi laskujen maksuprosessit siten, että pystytään mahdollisimman kattavasti varmistumaan maksujen meneminen oikeille tileille. Erityisesti uusien työntekijöiden ja vaikkapa kesätyöntekijöiden kanssa nämä prosessit on syytä käydä perusteellisesti läpi vahinkojen välttämiseksi, Leinonen muistuttaa.     

Viikoilla 23 ja 24 huijattiin itäsuomalaisilta yhteensä noin 200 000 euroa.

– Erilaisista huijauksista ja petoksista tehdään poliisille Itä-Suomessa kymmeniä rikosilmoituksia joka viikko, kertoo rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.
Leinosen mukaan pelkästään kesäkuun aikana on Itä-Suomen poliisille ilmoitettu yli 300 rikosilmoitusta eri asteisista petoksista ja maksuvälinepetoksista. Yleisesti huijauksissa puhutaan muutaman kympin tai muutaman satasen menetyksestä eri markkina-alustoilla, mutta joukossa on myös ikävän paljon tapauksia, joissa huijarit ovat onnistuneet huijaamaan uhreilta huomattavia summia.   

Esimerkkejä kahden viimeviikon aikana poliisin tietoon tulleista erilaisista huijauksista Itä-Suomessa   

Pohjoissavolainen henkilö oli laittanut vaatteen myyntiin Tori.fi -myyntialustalle ja saanut yhteydenoton vaatteesta kiinnostuneelta henkilöltä. Henkilö halusi ostaa vaatteen ja laittoi myyjälle linkin kaupan hyväksymiseksi. Linkki oli kuitenkin huijauslinkki, jota kautta huijari sai uhrin pankkitunnukset ja ehti viedä uhrin tililtä liki 2 700 euroa. Tapaus on tutkinnassa rikosnimikkeellä maksuvälinepetos.

Pohjoiskarjalaista henkilöä huijattiin lähettämällä Matkahuollon nimissä tekstiviesti, jossa kerrottiin, että henkilöltä olisi jäänyt jokin kuljetusmaksu maksamatta ja naiselle tulevat tuotteet ovat säilytyksessä, kunnes asia on selvitetty. Huijauksen uhri kirjautui linkin kautta pankkitunnuksillaan tekaistuille sivuille ja huomasi hetimiten, että hänen tililtään oli hävinnyt liki 2 500 euroa rahaa. Tapaus on tutkinnassa petoksena.

Samanmoisella Matkahuollon nimissä lähetetyllä sähköpostiviestillä huijattiin eteläsavolaiselta henkilöltä luottokorttitiedot ja ennen kortin kuoletusta oli huijari ehtinyt maksaa uhrin luottokortilla kolmeen eri kertaan yhteensä liki 2 000 euron edestä omia ostojaan.   

Törkeänä petoksena tutkitaan edellisen kaltaista huijausta, jossa niin ikään Matkahuollon nimissä tulleen viestin mukana oli linkki, jonne uhri kirjautui pankkitunnuksillaan. Hänen tililtä vietiin varoja 30 000 euroa.

Pohjoissavolainen henkilö huomasi Nettikaravaani -sivustolla olevan myynnissä häntä kiinnostavan matkailuauton. Mies soitti ilmoituksessa olleeseen numeroon, josta vastasi suomenruotsalaisella aksentilla puhunut mies. Mies oli kertonut asuvansa Pietarsaaressa ja myös myytävä matkailuauto oli samalla paikkakunnalla. Puhelimessa oli sovittu autokaupat ja ostaja oli maksanut myyjän tilille kauppahinnan 19 900 euroa. Myyjä oli luvannut laittaa ostajalle tarvittavat varmenteet ja kauppakirjan, mutta sen jälkeen myyjästä ei ole kuulunut mitään ja myytävänä olleen auton omisti todellisuudessa aivan eri henkilö. Tapausta tutkitaan törkeänä petoksena. 

Petoksen yrityksenä ja virkavallan anastuksena tutkitaan tapausta, jossa uhri sai tekstiviestin maksamattomasta laskusta. Viestissä oli puhelinnumero, jonne nainen soitti asiaa selvittääkseen. Puheluun vastasi ulosottomiehenä esiintynyt huijari, joka yritti viedä huijauksensa loppuun, mutta nainen oli valpas, eikä suostunut huijarin ehdottamiin toimenpiteisiin.

Omakanta -huijaussivuston kautta asianomistajan tililtä siirrettiin 13 000 euroa ulkomaalaiselle pankkitilille. Tässä tapauksessa uhrin pankki oli reagoinut epäilyttävään rahansiirtoon ja pankki sai palautettua uhrille koko menetetyn summan. Tapaus on tutkinnassa törkeänä maksuvälinepetoksena.

Myös toinen uhri houkuteltiin kirjautumaan Omakanta -huijaussivustolle ja hän menetti 20 000 euroa, niin ikään ulkomaalaiselle tilille. Tätä tapausta tutkitaan myös törkeänä maksuvälinepetoksena.

Yhdessä tapauksessa asianomistaja sai puhelun, jossa soittaja esiintyi Osuuspankin työntekijänä. Uhri luovutti huijarille pankkitunnuksensa ja menetti huijarin kotimaiselle tilille liki 20 000 euroa. Juttua tutkitaan törkeänä maksuvälinepetoksena sekä identiteettivarkautena.
Yksi huijausten uhri sai tekstiviestin Matkahuolloin nimissä, jossa pyydettiin kirjautumaan viestissä olleen linkin kautta. Tämän jälkeen hänelle oli soitettu esiintyen Osuuspankin työntekijänä. Sittemmin uhrin tililtä lähti reilut 9 000 euroa ulkomaalaiselle tilille. Juttu on tutkinnassa rikosnimikkeellä petos.

Yhdessä tapauksessa asianomistajalta huijattiin pankkitunnukset kertomalla puhelussa, että hänen nimissään oli tehty lainahakemus. Huijari oli pyytänyt asian tarkastamiseksi uhrin pankkitunnukset ja niiden antamisen jälkeen uhrin tililtä lähti 6 000 euroa sekä hänen nimissään huijarin ottaman lainan myötä 10 000 euroa eli rahallista vahinkoa tuli 16 000 euroa. 

Vastaavalla tekotavalla huijattiin pohjoiskarjalaiselta henkilöltä 45 000 euroa ja tuo tapaus on tutkinnassa törkeänä petoksena.

Ilmeisesti Facebookissa olleeseen kilpailuun osallistumisen yhteydessä asianomistaja oli avannut linkin, jonne kirjautumalla olivat pankkitunnukset joutuneet huijarin käsiin. Tämän jälkeen uhrin tililtä oli hävinnyt reilut 24 000 euroa rahaa, josta pankki onnistui palauttamaan vähän reilut 7 000 euroa. Tapaus on tutkinnassa törkeänä petoksena.   

Älä luovuta pankkitunnuksia tai muitakaan pankkitietoja muille   

– Tärkein asia, mitä jokaisen tulee muistaa, on se, ettei kenellekään luovuteta omia verkkopankkitunnuksia tai maksukorttien tietoja. Poliisi, pankit, verottaja tai mitkään muutkaan niin sanotut viralliset tahot eivät kysele asiakkaiden verkkopankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviesteillä tai keskustelualustoilla, muistuttaa rikoskomisario Juha Leinonen.

Leinonen kehottaa kaikkia juttelemaan näistä huijausten riskeistä läheisten ja eritoten iäkkäämpien ihmisten kanssa. Tärkeintä on muistuttaa, ettei pankkitunnuksia tai -tietoja pidä luovuttaa kenellekään. Lisäksi on syytä keskustella esimerkiksi operaattoreiden tarjoamista mobiilivarmenteista, joita käyttämällä voi tunnistautua monilla verkkoalustoilla pankkitunnusten sijasta.

– Mobiilivarmenteen käyttö on turvallista, koska silloin eri alustoille tunnistautumiseen tai kirjautumiseen ei tarvita pankkitunnuksia eli vaara niiden joutumisesta vääriin käsiin pienenee. Mobiilivarmenteella voi kirjautua tai tunnistautua kaikille muille sivuille paitsi pankkien sivuille. Toisaalta, jos jollakin muulla kuin pankin sivulla ei tarjota kirjautumiseen tai tunnistautumiseen mobiilivarmennevaihtoehtoa, niin silloin voi jo epäillä sivun aitoutta, Leinonen opastaa. Mobiilivarmenteesta voit kysyä lisätietoja omalta teleoperaattorilta. 

Leinosen mukaan pankkiasioiden hoitamisessa verkossa suositellaan käytettäväksi mobiiliavainta, joka on käsittääkseni useamman pankin palveluvalikoimassa. Tällöin muun muassa eri palveluihin kirjautumisesta tai tunnistautumisesta tulee puhelimeen tai muuhun telepäätelaitteeseen varmennuskoodi, jonka jälkeen asian voi viedä päätökseen omalla salassa pidettävällä tunnuksella. Mobiiliavaimen käytöstä saat lisätietoja omasta pankistasi.     

Jos vahinko tapahtuu ja epäilet luovuttaneesi verkkopankkitunnuksesi huijarille, niin 
•    Ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi ja 
•    Tee asiasta aina rikosilmoitus 

– Niin sanottujen toimitusjohtajahuijausten estämiseksi yrityksissä kannattaa myös käydä läpi laskujen maksuprosessit siten, että pystytään mahdollisimman kattavasti varmistumaan maksujen meneminen oikeille tileille. Erityisesti uusien työntekijöiden ja vaikkapa kesätyöntekijöiden kanssa nämä prosessit on syytä käydä perusteellisesti läpi vahinkojen välttämiseksi, Leinonen muistuttaa.    
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Tuusulasta anastetusta arvokkaasta autosta

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavan Tuusulassa 25.6. kello 16 ja 26.6 aamukahdeksan välillä tapahtunut varkaus. Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeellä törkeä varkaus.- Tuusulassa sijaitsevan autokorjaamon tiloihin oli murtauduttu ja sisältä anastettu kuvassa näkyvä, tumman viininpunainen, vuosimallin 1999 Ferrari Modena merkkinen henkilöauto. Auto on arvoltaan noin 100 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.Varkaiden matkaan lähti auton lisäksi myös kannettava tietokone sekä toisenkin auton avaimet.- Poliisi pyytää yleisön apua kuvassa näkyvän auton löytämiseksi. Kaikki vihjeet ovat arvokkaita ja pyydämme lähettämään ne poliisin sähköpostiositteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. Akuutit havainnot auton liikkeistä tai sen olinpaikasta pyydämme ilmoittamaan hätänumeroon 112, Jämsä jatkaa. 

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavan Tuusulassa 25.6. kello 16 ja 26.6 aamukahdeksan välillä tapahtunut varkaus. Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeellä törkeä varkaus.

– Tuusulassa sijaitsevan autokorjaamon tiloihin oli murtauduttu ja sisältä anastettu kuvassa näkyvä, tumman viininpunainen, vuosimallin 1999 Ferrari Modena merkkinen henkilöauto. Auto on arvoltaan noin 100 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.

Varkaiden matkaan lähti auton lisäksi myös kannettava tietokone sekä toisenkin auton avaimet.

– Poliisi pyytää yleisön apua kuvassa näkyvän auton löytämiseksi. Kaikki vihjeet ovat arvokkaita ja pyydämme lähettämään ne poliisin sähköpostiositteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. Akuutit havainnot auton liikkeistä tai sen olinpaikasta pyydämme ilmoittamaan hätänumeroon 112, Jämsä jatkaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lounais-Suomen poliisi varoittaa varaosahuijauksesta

NordenBladet — Poliisi selvittää laajaa netin markkinapaikoilla tapahtunutta huijaussarjaa, jossa on asianomistajia ympäri Suomea. Tapauksia tutkitaan petoksina.Lounais-Suomen poliisin tietoon tullut ainakin 129 tapausta, jossa netissä autojen varaosia etsivät ihmiset ovat päätyneet huijauksen uhreiksi. Rikossarjassa on yksi epäilty, joka on poliisin tietojen mukaan aloittanut aktiivisen petostelun huhtikuussa 2023. Epäilty kohdistaa huijauksia netissä auton varaosia etsiviin ihmisiin. – Hän ottaa esimerkiksi yhteyttä netin markkinapaikoille varaosista ostoilmoituksen tehneisiin henkilöihin ja ilmoittaa halutun osan olevan hänellä myynnissä, kertoo rikosylikonstaapeli Karri Laakso Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Huijari toimittaa ostajalle usein netistä otetun kuvan tuotteesta ja hän saattaa lähettää kuvan jopa omasta henkilöllisyystodistuksestaan. – Hän puhuu suomea ja esiintyy hyvin asiallisesti sekä luottamusta herättävällä tavalla. Rahat saatuaan huijari ei useimmiten enää vastaa ollenkaan tai estää ostajan kokonaan, Laaksonen sanoo. Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa Epäilty käyttää rahan vastaanottamiseen useita eri pankkitilinumeroita. Tuoreimmissa tapauksissa hän on käyttänyt yhtä samaa liettualaisen pankin tilinumeroa, jonne varaosia ostamassa olleet henkilöt ovat siirtäneet maksun. Useimmiten asianomistajat ovat menettäneet huijauksessa alle sadan euron summia, mutta joissain tapauksissa huijari on onnistunut huijaamaan ostajilta jopa 200 euron arvosta rahaa. – Koska tapauksia on useita, tutkimme niitä kaikkia lievien petosten sijaan petoksina, Laakso kertoo. Huijaussarjasta epäilty henkilö on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ole vielä saatu kiinni. Laakso muistuttaa kaikkia netissä kauppaa käyviä kiinnittämään erityistä huomiota mahdollisiin huijauksiin. – Myyjältä kannattaa aina pyytää tuotteesta kuva, jossa näkyy esimerkiksi paperille käsin kirjoitettuna kuluva päivämäärä, Laakso vinkkaa.

Poliisi selvittää laajaa netin markkinapaikoilla tapahtunutta huijaussarjaa, jossa on asianomistajia ympäri Suomea. Tapauksia tutkitaan petoksina.

Lounais-Suomen poliisin tietoon tullut ainakin 129 tapausta, jossa netissä autojen varaosia etsivät ihmiset ovat päätyneet huijauksen uhreiksi. Rikossarjassa on yksi epäilty, joka on poliisin tietojen mukaan aloittanut aktiivisen petostelun huhtikuussa 2023.

 

Epäilty kohdistaa huijauksia netissä auton varaosia etsiviin ihmisiin.

 

– Hän ottaa esimerkiksi yhteyttä netin markkinapaikoille varaosista ostoilmoituksen tehneisiin henkilöihin ja ilmoittaa halutun osan olevan hänellä myynnissä, kertoo rikosylikonstaapeli Karri Laakso Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

 

Huijari toimittaa ostajalle usein netistä otetun kuvan tuotteesta ja hän saattaa lähettää kuvan jopa omasta henkilöllisyystodistuksestaan.

 

– Hän puhuu suomea ja esiintyy hyvin asiallisesti sekä luottamusta herättävällä tavalla. Rahat saatuaan huijari ei useimmiten enää vastaa ollenkaan tai estää ostajan kokonaan, Laaksonen sanoo.

 

Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa

 

Epäilty käyttää rahan vastaanottamiseen useita eri pankkitilinumeroita. Tuoreimmissa tapauksissa hän on käyttänyt yhtä samaa liettualaisen pankin tilinumeroa, jonne varaosia ostamassa olleet henkilöt ovat siirtäneet maksun.

 

Useimmiten asianomistajat ovat menettäneet huijauksessa alle sadan euron summia, mutta joissain tapauksissa huijari on onnistunut huijaamaan ostajilta jopa 200 euron arvosta rahaa.

 

– Koska tapauksia on useita, tutkimme niitä kaikkia lievien petosten sijaan petoksina, Laakso kertoo.

 

Huijaussarjasta epäilty henkilö on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ole vielä saatu kiinni. Laakso muistuttaa kaikkia netissä kauppaa käyviä kiinnittämään erityistä huomiota mahdollisiin huijauksiin.

 

– Myyjältä kannattaa aina pyytää tuotteesta kuva, jossa näkyy esimerkiksi paperille käsin kirjoitettuna kuluva päivämäärä, Laakso vinkkaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kouvolassa pakettipommin tehnyttä nuorta epäillään nyt murhan yrityksestä ja räjähderikoksesta

NordenBladet — Kouvolassa 1. kesäkuuta tapahtuneen rikoksen esitutkinta on edennyt. Poliisi sai ilmoituksen asuinrakennuksen lähelle tuodusta paketista, jonka sisältö paljastui toimintakuntoiseksi improvisoiduksi räjähteeksi (IED). Teosta epäilty alaikäinen kouvolalainen vangittiin kesäkuun alkupäivinä. Häntä epäillään murhan yrityksestä sekä räjähderikoksesta.Tiedotimme 12. kesäkuuta Kouvolassa tapahtuneesta rikoksesta, jota tutkittiin tapon yrityksenä ja räjähderikoksena. Poliisi sai lauantaina 1.6.2024 iltapäivällä Kouvolassa tehtävän, joka koski mahdollista räjähdettä asuinrakennuksen läheisyydessä. Poliisi tutki rakennuksen ulkopuolelle jätetyn paketin ja totesi nopeasti, että kyseessä oli toimintakuntoinen improvisoitu räjähde (IED). Poliisin räjähteisiin erikoistunut henkilöstö käsitteli räjähteen vaarattomaksi. Tilanne ei aiheuttanut välitöntä vaaraa tilanteen ulkopuolisille henkilöille. Lue lisää: Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja räjähderikosta Kouvolassa – Poliisi (12.6.2024)Tutkinnan alkuvaiheessa poliisi teki tapaukseen liittyen useita kiinniottoja tapahtumankulun ja osallisuuksien selvittämisen turvaamiseksi. Teosta epäilty alaikäinen kouvolalainen nuori vangittiin 6. kesäkuuta. Muut tutkinnan alkuvaiheessa kiinniotetut henkilöt on vapautettu. –    Rikoksen esitutkinta on edennyt tässä vaiheessa niin, että rikosnimike on tarkentunut. Tällä hetkellä epäilemme yhtä nuorta murhan yrityksestä ja räjähderikoksesta. Hän on edelleen vangittuna, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Kostiainen.Tutkinnanjohtajan mukaan rikosnimikkeet voivat edelleen tutkinnan edetessä tarkentua.-    Teon motiivia tai muiden henkilöiden mahdollista osallisuutta tapahtumien kulussa selvitetään tutkinnassa edelleen, enkä siksi voi näitä asioita vielä tässä vaiheessa avata enempää.-     Sen voin sanoa, että räjähde oli itsetehty ja viitteitä epäillyn aiempaankin kiinnostukseen räjähteitä kohtaan on olemassa. Rikoksen esitutkinta jatkuu edelleen, eikä tapahtumaan liittyviä asioita voi tällä hetkellä avata enempää tutkinnan turvaamiseksi. Tiedotamme aiheesta lisää heti, kun tutkinta on jälleen edennyt. Käräjäoikeuden asettama syytteennostamisen takaraja on tässä vaiheessa 4.9.2024.

Kouvolassa 1. kesäkuuta tapahtuneen rikoksen esitutkinta on edennyt. Poliisi sai ilmoituksen asuinrakennuksen lähelle tuodusta paketista, jonka sisältö paljastui toimintakuntoiseksi improvisoiduksi räjähteeksi (IED). Teosta epäilty alaikäinen kouvolalainen vangittiin kesäkuun alkupäivinä. Häntä epäillään murhan yrityksestä sekä räjähderikoksesta.

Tiedotimme 12. kesäkuuta Kouvolassa tapahtuneesta rikoksesta, jota tutkittiin tapon yrityksenä ja räjähderikoksena. Poliisi sai lauantaina 1.6.2024 iltapäivällä Kouvolassa tehtävän, joka koski mahdollista räjähdettä asuinrakennuksen läheisyydessä. Poliisi tutki rakennuksen ulkopuolelle jätetyn paketin ja totesi nopeasti, että kyseessä oli toimintakuntoinen improvisoitu räjähde (IED). Poliisin räjähteisiin erikoistunut henkilöstö käsitteli räjähteen vaarattomaksi. Tilanne ei aiheuttanut välitöntä vaaraa tilanteen ulkopuolisille henkilöille. Lue lisää: Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja räjähderikosta Kouvolassa – Poliisi (12.6.2024)

Tutkinnan alkuvaiheessa poliisi teki tapaukseen liittyen useita kiinniottoja tapahtumankulun ja osallisuuksien selvittämisen turvaamiseksi. Teosta epäilty alaikäinen kouvolalainen nuori vangittiin 6. kesäkuuta. Muut tutkinnan alkuvaiheessa kiinniotetut henkilöt on vapautettu. 

–    Rikoksen esitutkinta on edennyt tässä vaiheessa niin, että rikosnimike on tarkentunut. Tällä hetkellä epäilemme yhtä nuorta murhan yrityksestä ja räjähderikoksesta. Hän on edelleen vangittuna, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Kostiainen.

Tutkinnanjohtajan mukaan rikosnimikkeet voivat edelleen tutkinnan edetessä tarkentua.

–    Teon motiivia tai muiden henkilöiden mahdollista osallisuutta tapahtumien kulussa selvitetään tutkinnassa edelleen, enkä siksi voi näitä asioita vielä tässä vaiheessa avata enempää.

–     Sen voin sanoa, että räjähde oli itsetehty ja viitteitä epäillyn aiempaankin kiinnostukseen räjähteitä kohtaan on olemassa. 

Rikoksen esitutkinta jatkuu edelleen, eikä tapahtumaan liittyviä asioita voi tällä hetkellä avata enempää tutkinnan turvaamiseksi. Tiedotamme aiheesta lisää heti, kun tutkinta on jälleen edennyt. Käräjäoikeuden asettama syytteennostamisen takaraja on tässä vaiheessa 4.9.2024.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

14-vuotias pahoinpiteli ikätovereitaan sähkölamauttimella ja sumutteella – tapauksen tutkinta valmistui

NordenBladet — Helsingin poliisi tiedotti tapahtuma-aikaan toukokuun lopussa tilanteesta, jossa alaikäinen poika pahoinpiteli useita nuoria.Poliisi sai hätäkeskuksesta 28. toukokuuta puolen päivän aikaan ilmoituksen, jonka mukaan useita nuoria oli pahoinpidelty Munkkiniemen yhteiskoulun läheisellä urheilukentällä. Ilmoituksessa kerrottiin, että tekijällä oli kasvojensa suojana huivi.– Epäilty pahoinpiteli sähkölamauttimella ainakin kahta nuorta. Lisäksi hän suihkutti useiden nuorten päälle sumutetta, joka aiheutti hetkellistä hengenahdistusta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti.Asianomistajat ja muut paikallaolijat saivat epäillyn poistumaan paikalta. He muun muassa heittivät epäiltyä päin hiekkaa.Asianomistajia on viisi, ja he olivat tekohetkellä 14–15-vuotiaita. Kaikki asianomistajat kävivät Munkkiniemen yhteiskoulua. Myös epäilty on Munkkiniemen yhteiskoulun entinen oppilas.Väkivaltarikokset siirtyvät sovitteluun epäillyn iän takiaPoliisi tutki väkivaltatilannetta pahoinpitelynä, vaarallisen esineen hallussapitona ja lievänä ampuma-aserikoksena.– Tutkinnassa ei selvinnyt, mistä epäilty oli saanut sähkölamauttimen. Sähkölamauttimen hallussapito yleisellä paikalla on laitonta, ja rikosnimikkeenä on vaarallisen esineen hallussapito. Poliisi ei löytänyt sumutinta, jota epäilty käytti, sanoo tutkinnanjohtaja Marja Väätti.Rikoskokonaisuus ei etene syyteharkintaan vaan sovitteluun, koska epäilty oli tekoaikaan 14-vuotias.

Helsingin poliisi tiedotti tapahtuma-aikaan toukokuun lopussa tilanteesta, jossa alaikäinen poika pahoinpiteli useita nuoria.

Poliisi sai hätäkeskuksesta 28. toukokuuta puolen päivän aikaan ilmoituksen, jonka mukaan useita nuoria oli pahoinpidelty Munkkiniemen yhteiskoulun läheisellä urheilukentällä. Ilmoituksessa kerrottiin, että tekijällä oli kasvojensa suojana huivi.

– Epäilty pahoinpiteli sähkölamauttimella ainakin kahta nuorta. Lisäksi hän suihkutti useiden nuorten päälle sumutetta, joka aiheutti hetkellistä hengenahdistusta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti.

Asianomistajat ja muut paikallaolijat saivat epäillyn poistumaan paikalta. He muun muassa heittivät epäiltyä päin hiekkaa.

Asianomistajia on viisi, ja he olivat tekohetkellä 14–15-vuotiaita. Kaikki asianomistajat kävivät Munkkiniemen yhteiskoulua. Myös epäilty on Munkkiniemen yhteiskoulun entinen oppilas.

Väkivaltarikokset siirtyvät sovitteluun epäillyn iän takia

Poliisi tutki väkivaltatilannetta pahoinpitelynä, vaarallisen esineen hallussapitona ja lievänä ampuma-aserikoksena.

– Tutkinnassa ei selvinnyt, mistä epäilty oli saanut sähkölamauttimen. Sähkölamauttimen hallussapito yleisellä paikalla on laitonta, ja rikosnimikkeenä on vaarallisen esineen hallussapito. Poliisi ei löytänyt sumutinta, jota epäilty käytti, sanoo tutkinnanjohtaja Marja Väätti.

Rikoskokonaisuus ei etene syyteharkintaan vaan sovitteluun, koska epäilty oli tekoaikaan 14-vuotias.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää apua epäillyn tunnistamiseksi

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi pyytää apua kuvissa näkyvän, epäillyn miehen tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi.Miehen epäillään syyllistyneen toukokuun 2024 loppupuolella useampaan henkeen ja terveyteen kohdistuvaan rikokseen. Kaikki epäillyt teot ovat tapahtuneet vantaalla.Kaikki vihjeet ja tiedot epäillyn tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi ovat poliisille arvokkaita. Tiedot poliisi pyytää ilmoittamaan poliisin sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi 

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää apua kuvissa näkyvän, epäillyn miehen tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi.

Miehen epäillään syyllistyneen toukokuun 2024 loppupuolella useampaan henkeen ja terveyteen kohdistuvaan rikokseen. Kaikki epäillyt teot ovat tapahtuneet vantaalla.

Kaikki vihjeet ja tiedot epäillyn tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi ovat poliisille arvokkaita. Tiedot poliisi pyytää ilmoittamaan poliisin sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Huolestuttavia paloja mutta myös onnistuneita kiinniottoja Länsi-Uudenmaan viikossa

NordenBladet — Länsi-Uudellamaalla on viikon aikana syttynyt useampia erilaisia tulipaloja, joista ei onneksi ole aiheutunut vahinkoa ihmisille. Nuorten toisiinsa kohdistamat rikokset eivät valitettavasti näytä vähentyneen kesälomakaudella. Lisäksi poliisi muistuttaa, miten toimia, jos passi tai henkilökortti katoaa reissatessa.Poliisi otti kiinni autopalosta epäillyn miehen EspoossaPoliisi sai tiistaiyönä 25.6. noin kello 01 tehtävän, jonka mukaan Espoonlahdessa palaa henkilöauto. Poliisi sai tapahtumapaikalla sivullisilta hyvät tuntomerkit epäillystä tekijästä, jota partio etsi poliisikoiran avulla.Jäljestys tuotti tulosta nopeasti, ja poliisi tavoitti epäillyn läheiseltä kevyenliikenteen väylältä. Hieman yli 20-vuotiaan miehen kiinniotto sujui rauhallisesti.− Mies on kuulustelussa myöntänyt sytyttäneensä auton palamaan. Hänen hallustaan löytyi sytytysnestettä sekä kuula-ase, kertoo rikoskomisario Jyrki Kallio.Poliisi epäilee miestä törkeästä vahingonteosta. Tuli ei onneksi levinnyt palaneesta autosta rakennuksiin, joista lähin sijaitsi vain noin kolmen metrin päässä.Poliisi tutkii Hangossa syttyneitä maastopaloja tuhotöinäPoliisi tutkii tuhotyönä myös Hangon Santalan alueella 23.6. syttyneitä maastopaloja. Saman päivän aikana syttyneessä kahdessa maastopalossa paloi noin 400 neliötä maastoa. Poliisi selvittää syttymisen syytä. Esitutkinnan tässä vaiheessa rikosnimikkeenä on tuhotyö.Maasto on tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan alueella kuivaa ja voimassa on Ilmatieteenlaitoksen antama maastopalovaroitus. Avotulta ei saa sytyttää maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että maastopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Rikoksesta poliisille ilmoittava nuori toimii aina oikeinPoliisi on viimeisen viikon aikana saanut tietoonsa nuorten toisiin nuoriin kohdistamia rikoksia esimerkiksi Espoossa, Vihdissä sekä Lohjalla. Kaikissa teoissa on yhtenäisiä piirteitä: yksi tai useampi nuori uhkaa tai kohdistaa väkivaltaa toiseen nuoreen ja anastaa tältä esimerkiksi vaatteita, asusteita tai alkoholia. Tuttua on sekin, että väkivallan tekijät uhkailevat uhriaan, jotta tämä ei toisi tapahtunutta viranomaisten tietoon.Ennalta estävän erityistoiminnan sekä nuorisorikostutkinnan komisario Hannu Väänänen kannustaa uhreja tuomaan rikolliset teot poliisin tietoon aina, vaikka on ymmärrettävää, että nuori miettii, jättäisivätkö tekijät hänet todennäköisemmin rauhaan, jos rikosilmoitus jäisi tekemättä. Kuluneen viikon ja myös aiemmissa alkuvuoden tapauksissa väkivaltaa, uhkailua ja nöyryyttämistä sisältävien rikosten uhreiksi joutuneet nuoret ovat toimineet rohkeasti ja oikein, sillä he ovat kertoneet poliisille epäillystä rikoksesta. − Pystymme lähtökohtaisesti selvittämään epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyydet hyvin, mikä on edellytys rikos- ja korvausvastuun toteutumiselle. Esitutkinnan lisäksi pyritään sen yhteydessä katkaisemaan rikoksesta epäillyn alkava rikoskierre, jotta muut eivät joutuisi samojen rikosten kohteiksi. Tästäkin syystä on tärkeää ja hienoa, että lapset ja nuoret ovat ilmoittaneet poliisille heihin kohdistuneista rikoksista. Poliisi ohjaa rikoksen uhriksi joutunutta nuorta myös tarvittavan tuen pariin, komisario Väänänen kertoo. Passeja ja henkilökortteja katoaa lukuisia päivittäinKesä on matkailun kulta-aikaa, ja silloin suomalaiset matkustavat paljon niin Suomessa kuin ulkomailla. Sen myötä myös passeja ja henkilökortteja hukkuu usein. Poliisi saa päivittäin lukuisia ilmoituksia siitä, että asiakkaan ajo- tai henkilökortti tai passi on kadonnut.− Jos epäilee, että asiakirja on anastettu, ilmoittaminen katoamisesta on erittäin tärkeää. Tämä auttaa estämään mahdolliset väärinkäytökset, korostaa lupaesimies Piia Näsänen.Kadonneesta ajo- tai henkilökortista tai passista voi tehdä ilmoituksen poliisille sähköisellä rikosilmoituslomakkeella tai käymällä poliisiasemalla. Poliisi peruuttaa asiakirjan voimassaolon välittömästi, kun asiakas ilmoittaa katoamisesta rikosilmoituksella. Peruuttamisen jälkeen asiakirja ei ole enää käyttökelpoinen, vaikka se myöhemmin löytyisikin. Ennen ilmoituksen tekemistä kannattaa etsiä asiakirjaa huolellisesti, koska jälkikäteen asiakirjaa ei enää pysty saattamaan takaisin voimaan.

Länsi-Uudellamaalla on viikon aikana syttynyt useampia erilaisia tulipaloja, joista ei onneksi ole aiheutunut vahinkoa ihmisille. Nuorten toisiinsa kohdistamat rikokset eivät valitettavasti näytä vähentyneen kesälomakaudella. Lisäksi poliisi muistuttaa, miten toimia, jos passi tai henkilökortti katoaa reissatessa.

Poliisi otti kiinni autopalosta epäillyn miehen Espoossa

Poliisi sai tiistaiyönä 25.6. noin kello 01 tehtävän, jonka mukaan Espoonlahdessa palaa henkilöauto. Poliisi sai tapahtumapaikalla sivullisilta hyvät tuntomerkit epäillystä tekijästä, jota partio etsi poliisikoiran avulla.

Jäljestys tuotti tulosta nopeasti, ja poliisi tavoitti epäillyn läheiseltä kevyenliikenteen väylältä. Hieman yli 20-vuotiaan miehen kiinniotto sujui rauhallisesti.

− Mies on kuulustelussa myöntänyt sytyttäneensä auton palamaan. Hänen hallustaan löytyi sytytysnestettä sekä kuula-ase, kertoo rikoskomisario Jyrki Kallio.

Poliisi epäilee miestä törkeästä vahingonteosta. Tuli ei onneksi levinnyt palaneesta autosta rakennuksiin, joista lähin sijaitsi vain noin kolmen metrin päässä.

Poliisi tutkii Hangossa syttyneitä maastopaloja tuhotöinä

Poliisi tutkii tuhotyönä myös Hangon Santalan alueella 23.6. syttyneitä maastopaloja. Saman päivän aikana syttyneessä kahdessa maastopalossa paloi noin 400 neliötä maastoa. Poliisi selvittää syttymisen syytä. Esitutkinnan tässä vaiheessa rikosnimikkeenä on tuhotyö.

Maasto on tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan alueella kuivaa ja voimassa on Ilmatieteenlaitoksen antama maastopalovaroitus. Avotulta ei saa sytyttää maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että maastopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. 

Rikoksesta poliisille ilmoittava nuori toimii aina oikein

Poliisi on viimeisen viikon aikana saanut tietoonsa nuorten toisiin nuoriin kohdistamia rikoksia esimerkiksi Espoossa, Vihdissä sekä Lohjalla. Kaikissa teoissa on yhtenäisiä piirteitä: yksi tai useampi nuori uhkaa tai kohdistaa väkivaltaa toiseen nuoreen ja anastaa tältä esimerkiksi vaatteita, asusteita tai alkoholia. Tuttua on sekin, että väkivallan tekijät uhkailevat uhriaan, jotta tämä ei toisi tapahtunutta viranomaisten tietoon.

Ennalta estävän erityistoiminnan sekä nuorisorikostutkinnan komisario Hannu Väänänen kannustaa uhreja tuomaan rikolliset teot poliisin tietoon aina, vaikka on ymmärrettävää, että nuori miettii, jättäisivätkö tekijät hänet todennäköisemmin rauhaan, jos rikosilmoitus jäisi tekemättä. Kuluneen viikon ja myös aiemmissa alkuvuoden tapauksissa väkivaltaa, uhkailua ja nöyryyttämistä sisältävien rikosten uhreiksi joutuneet nuoret ovat toimineet rohkeasti ja oikein, sillä he ovat kertoneet poliisille epäillystä rikoksesta. 

− Pystymme lähtökohtaisesti selvittämään epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyydet hyvin, mikä on edellytys rikos- ja korvausvastuun toteutumiselle. Esitutkinnan lisäksi pyritään sen yhteydessä katkaisemaan rikoksesta epäillyn alkava rikoskierre, jotta muut eivät joutuisi samojen rikosten kohteiksi. Tästäkin syystä on tärkeää ja hienoa, että lapset ja nuoret ovat ilmoittaneet poliisille heihin kohdistuneista rikoksista. Poliisi ohjaa rikoksen uhriksi joutunutta nuorta myös tarvittavan tuen pariin, komisario Väänänen kertoo. 

Passeja ja henkilökortteja katoaa lukuisia päivittäin

Kesä on matkailun kulta-aikaa, ja silloin suomalaiset matkustavat paljon niin Suomessa kuin ulkomailla. Sen myötä myös passeja ja henkilökortteja hukkuu usein. Poliisi saa päivittäin lukuisia ilmoituksia siitä, että asiakkaan ajo- tai henkilökortti tai passi on kadonnut.

− Jos epäilee, että asiakirja on anastettu, ilmoittaminen katoamisesta on erittäin tärkeää. Tämä auttaa estämään mahdolliset väärinkäytökset, korostaa lupaesimies Piia Näsänen.

Kadonneesta ajo- tai henkilökortista tai passista voi tehdä ilmoituksen poliisille sähköisellä rikosilmoituslomakkeella tai käymällä poliisiasemalla. Poliisi peruuttaa asiakirjan voimassaolon välittömästi, kun asiakas ilmoittaa katoamisesta rikosilmoituksella. Peruuttamisen jälkeen asiakirja ei ole enää käyttökelpoinen, vaikka se myöhemmin löytyisikin. Ennen ilmoituksen tekemistä kannattaa etsiä asiakirjaa huolellisesti, koska jälkikäteen asiakirjaa ei enää pysty saattamaan takaisin voimaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kotkan lähistöltä merestä löytynyt vainaja

NordenBladet — Kotkan vesialueilta merestä Rankin lähistöltä löytynyt vainaja.Kotkan vesialueilta Rankin lähistöltä löytynyt merestä vielä toistaiseksi tunnistamaton vainaja. Vedessä kelluvasta mieshenkilöstä tehtiin havainto sivullisen toimesta tiistaina kello 18 jälkeen. Henkilö ollut veden varassa alustavan arvion mukaan ehkä muutamia päiviä. Asiaa tutkitaan kuolemansyyn tutkintana ja asian sekä henkilöllisyyden selvittäminen ovat vielä alkutekijöissään.  

Kotkan vesialueilta merestä Rankin lähistöltä löytynyt vainaja.

Kotkan vesialueilta Rankin lähistöltä löytynyt merestä vielä toistaiseksi tunnistamaton vainaja. Vedessä kelluvasta mieshenkilöstä tehtiin havainto sivullisen toimesta tiistaina kello 18 jälkeen. Henkilö ollut veden varassa alustavan arvion mukaan ehkä muutamia päiviä. Asiaa tutkitaan kuolemansyyn tutkintana ja asian sekä henkilöllisyyden selvittäminen ovat vielä alkutekijöissään.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Etsintäkuulutettuja häiriköitä junassa välillä Kajaani-Oulu

NordenBladet — Kaksi päihtynyttä nuorehkoa miestä aiheutti tiistaina illalla kello 22 jälkeen häiriötä junassa välillä Kajaani-Oulu.Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän junassa olevista kahdesta miehestä, jotka aiheuttivat häiriötä nauttimalla alkoholia ja meluamalla häiritsevästi. Konduktöörin käydessä miehiä rauhoittelmassa he olivat uhkailleet tätä suusanallisesti.Poliisipartio oli junaa vastassa Muhoksen rautatieasemalla. Miehet otettiin poliisin haltuun. He eivät olleet aiheuttaneet muuta kuin häiriötä junassa. Päihtymystilan ja häiriön jatkumisvaaran vuoksi heidät otettiin säilöön selviämmän poliisiasemalle.Heidän taustojaan tarkistettaessa kävi ilmi, että kummallakin häiriköllä oli useita etsintäkuulutuksia eri asioista. Toisella oli perässä yhteensä yli kymmenen kuulutusta, lähinnä rikostutkinnallista asioista.Aamulla miesten selvittyä rikostutkija hoitaa etsintäkuulutusten asiat kuntoon miesten kanssa. Näillä näkymin junassa häiriköinnistä ei kerry heille muita seuraamuksia.

Kaksi päihtynyttä nuorehkoa miestä aiheutti tiistaina illalla kello 22 jälkeen häiriötä junassa välillä Kajaani-Oulu.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän junassa olevista kahdesta miehestä, jotka aiheuttivat häiriötä nauttimalla alkoholia ja meluamalla häiritsevästi. Konduktöörin käydessä miehiä rauhoittelmassa he olivat uhkailleet tätä suusanallisesti.

Poliisipartio oli junaa vastassa Muhoksen rautatieasemalla. Miehet otettiin poliisin haltuun. He eivät olleet aiheuttaneet muuta kuin häiriötä junassa. Päihtymystilan ja häiriön jatkumisvaaran vuoksi heidät otettiin säilöön selviämmän poliisiasemalle.

Heidän taustojaan tarkistettaessa kävi ilmi, että kummallakin häiriköllä oli useita etsintäkuulutuksia eri asioista. Toisella oli perässä yhteensä yli kymmenen kuulutusta, lähinnä rikostutkinnallista asioista.

Aamulla miesten selvittyä rikostutkija hoitaa etsintäkuulutusten asiat kuntoon miesten kanssa. Näillä näkymin junassa häiriköinnistä ei kerry heille muita seuraamuksia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Kehä 1:llä

NordenBladet — Kehä 1:llä Pakilan kohdalla tapahtui liikenneonnettomuus kello 15.49.Uutinen päivittyy ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.Kello 16.15: Pakettiauto, jonka peräkärryssä ollut työkone on osunut siltaan, jonka seurauksena peräkärry kaatunut tielle. Liikenne ruuhkautunut paikan päällä. Tällä hetkellä käynnissä pelastus- ja raivaustyöt. 

Kehä 1:llä Pakilan kohdalla tapahtui liikenneonnettomuus kello 15.49.

Uutinen päivittyy ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

Kello 16.15: Pakettiauto, jonka peräkärryssä ollut työkone on osunut siltaan, jonka seurauksena peräkärry kaatunut tielle. Liikenne ruuhkautunut paikan päällä. Tällä hetkellä käynnissä pelastus- ja raivaustyöt. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi