lauantai, 15 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Kajaanissa epäillään ajetun huumeiden vaikutuksen alaisena ja Oulussa yritettiin ajaa poliisa karkuun

NordenBladet — Kajaanissa autonkuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja Oulussa alaikäistä kuljettajaa mm. törkesätä liikenne´turvallisuuden vaarantamisesta

Poliisi pysäytti Kajaanissa perjantaina 9.8, klo:17.15 aikaan henkilöauton. Kuljettajalle tehtiin huumepikatesti, jonka perusteella miehen epäillään ajaneen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Kuljettajaa käytettiin poliisin toimesta verikokeessa sairaalassa.
Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta paikkakuntalaista miestä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Oulussa lauantaina 10.8, noin klo:01.30 poliisipartion huomio kiinnittyi Oulun Toppilan kaupunginosassa henkilöautoon, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten. Auto lähti kuitenkin ajamaan poliisia karkuun. Auto saatiin pysäytettyä takaa-ajon jälkeen Haukiputaalla.
Autoa kuljettanutta 17-vuotiasta oululaista miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Epäilty otettiin kiinni poliisivankilaan.]]>

Kajaanissa autonkuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja Oulussa alaikäistä kuljettajaa mm. törkesätä liikenne´turvallisuuden vaarantamisesta

Poliisi pysäytti Kajaanissa perjantaina 9.8, klo:17.15 aikaan henkilöauton. Kuljettajalle tehtiin huumepikatesti, jonka perusteella miehen epäillään ajaneen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Kuljettajaa käytettiin poliisin toimesta verikokeessa sairaalassa.

Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta paikkakuntalaista miestä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Oulussa lauantaina 10.8, noin klo:01.30 poliisipartion huomio kiinnittyi Oulun Toppilan kaupunginosassa henkilöautoon, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten. Auto lähti kuitenkin ajamaan poliisia karkuun. Auto saatiin pysäytettyä takaa-ajon jälkeen Haukiputaalla.

Autoa kuljettanutta 17-vuotiasta oululaista miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Epäilty otettiin kiinni poliisivankilaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Loviisassa kateissa ollut 85-vuotias nainen on löytynyt

NordenBladet — Nainen löytyi hyvässä kunnossa ja on nyt kotona.

Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita ja havaintonsa ilmoittaneita.]]>

Nainen löytyi hyvässä kunnossa ja on nyt kotona.

Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita ja havaintonsa ilmoittaneita.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö kuoli moottoripyörän ulosajossa Kouvolassa

NordenBladet — Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Poliisi sai perjantaina klo 13.19 ilmoituksen ulosajosta Kouvolan Multamäentiellä. Moottoripyörän kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja.
-Selvitämme nyt tapahtumien kulkua ja emme tiedota tässä vaiheessa enempää, kertoo komisario Juha Hassel Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta. ]]>

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Poliisi sai perjantaina klo 13.19 ilmoituksen ulosajosta Kouvolan Multamäentiellä. Moottoripyörän kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja.

-Selvitämme nyt tapahtumien kulkua ja emme tiedota tässä vaiheessa enempää, kertoo komisario Juha Hassel Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

85-vuotias nainen kadonnut Loviisassa

NordenBladet — Poliisi etsii kadonnutta 85-vuotiasta naista Loviisassa.

Loviisassa lähellä Haravankylää on kateissa 85-vuotias nainen. Hänet on nähty viimeksi aamulla noin kello 07.15. Kadonnut on 150cm pitkä ja hänellä on tummat hiukset. Yllään hänellä on harmaat housut, tossut ja valkoinen hattu. Nainen kulkee normaalisti, ja on saattanut kulkea Haravankylää laajemmallekin alueelle.
 
Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.]]>

Poliisi etsii kadonnutta 85-vuotiasta naista Loviisassa.

Loviisassa lähellä Haravankylää on kateissa 85-vuotias nainen. Hänet on nähty viimeksi aamulla noin kello 07.15. Kadonnut on 150cm pitkä ja hänellä on tummat hiukset. Yllään hänellä on harmaat housut, tossut ja valkoinen hattu. Nainen kulkee normaalisti, ja on saattanut kulkea Haravankylää laajemmallekin alueelle.

 

Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Räjähdysonnettomuus Laakson sairaalan työmaalla

NordenBladet — Kaksi henkilöä loukkaantui räjähdysonnettomuudessa Laakson sairaalan työmaalla Töölössä

Poliisi sai ilmoituksen räjähdeonnettomuudesta Laakson sairaalan työmaalla Töölössä perjantaina 9.8.2024 klo 14:40. Kaksi henkilöä loukkaantui onnettomuudessa, ja heidät on kuljetettu jatkotutkimuksiin.
Räjähdyksen voimasta irtokiviä on singonnut ainakin Stenbeckinkadulle. Tämän hetkisten tietojen mukaan irtokivet ovat aiheuttaneet ainoastaan aineellisia vahinkoja.
Alustavien selvitysten perusteella vanha louhintaräjähde on räjähtänyt työmaatöiden yhteydessä. Poliisi tutkii tapausta toistaiseksi onnettomuutena, ja jatkaa paikalla tapahtuneen tutkintaa.]]>

Kaksi henkilöä loukkaantui räjähdysonnettomuudessa Laakson sairaalan työmaalla Töölössä

Poliisi sai ilmoituksen räjähdeonnettomuudesta Laakson sairaalan työmaalla Töölössä perjantaina 9.8.2024 klo 14:40. Kaksi henkilöä loukkaantui onnettomuudessa, ja heidät on kuljetettu jatkotutkimuksiin.

Räjähdyksen voimasta irtokiviä on singonnut ainakin Stenbeckinkadulle. Tämän hetkisten tietojen mukaan irtokivet ovat aiheuttaneet ainoastaan aineellisia vahinkoja.

Alustavien selvitysten perusteella vanha louhintaräjähde on räjähtänyt työmaatöiden yhteydessä. Poliisi tutkii tapausta toistaiseksi onnettomuutena, ja jatkaa paikalla tapahtuneen tutkintaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hinausauton kuljettaja menehtyi liikenneonnettomuudessa Turunväylällä Lohjalla

NordenBladet — Torstaina 8.8. kello 16.30 Länsi-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Turunväylälle Lohjalle. Henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä.

Tarkka paikka onnettomuudelle oli Karnaisten ja Orosmäen tunneleiden välisellä tieosuudella Turun suuntaan ajettaessa. Onnettomuudessa hinausauton kuljettaja oli työtehtävissä ja siirtämässä moottoritien varrelle jäänyttä ajoneuvoa hinausauton kyytiin, kun Helsingin suunnasta tullut henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan. Hinausauton kuljettaja oli tapahtumahetkellä jalkautuneena hinausauton sivulla. 
− Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan, ja alustavasti asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, kertoo asian tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola. 
Tutkintanimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. Alustavasti ylinopeudella tai päihteillä ei epäillä olevan asiassa tekemistä. Tapahtumaan johtaneita syitä selvitetään esitutkinnassa, eikä niistä ole tässä vaiheessa lisää kerrottavaa.
Tie oli onnettomuuden vuoksi kokonaan tai osittain suljettuna muutaman tunnin ajan, ja liikenne ohjattiin kiertoreitille. Liikenne palautui normaaliksi asteittain illan aikana.  ]]>

Torstaina 8.8. kello 16.30 Länsi-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Turunväylälle Lohjalle. Henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä.

Tarkka paikka onnettomuudelle oli Karnaisten ja Orosmäen tunneleiden välisellä tieosuudella Turun suuntaan ajettaessa. Onnettomuudessa hinausauton kuljettaja oli työtehtävissä ja siirtämässä moottoritien varrelle jäänyttä ajoneuvoa hinausauton kyytiin, kun Helsingin suunnasta tullut henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan. Hinausauton kuljettaja oli tapahtumahetkellä jalkautuneena hinausauton sivulla. 

− Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan, ja alustavasti asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, kertoo asian tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola. 

Tutkintanimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. Alustavasti ylinopeudella tai päihteillä ei epäillä olevan asiassa tekemistä. Tapahtumaan johtaneita syitä selvitetään esitutkinnassa, eikä niistä ole tässä vaiheessa lisää kerrottavaa.

Tie oli onnettomuuden vuoksi kokonaan tai osittain suljettuna muutaman tunnin ajan, ja liikenne ohjattiin kiertoreitille. Liikenne palautui normaaliksi asteittain illan aikana.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nähdään huomenna Poliisin päivässä

NordenBladet — Tule tapaamaan poliiseja 10. elokuuta klo 12–15 Kansalaistorille, Itiksen kauppakeskukseen sekä Ylä-Malmin torille.

Perinteistä valtakunnallista Poliisin päivä -tapahtumaa vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmessa eri kohteessa Helsingissä. Tapahtuma järjestetään Kansalaistorilla, Itiksen kauppakeskuksessa sekä Ylä-Malmin torilla 10. elokuuta klo 12–15. 
Kaikissa tapahtumapaikoissa on nähtävillä poliisin kalustoa ja paljon poliisin henkilöstöä keskustelemassa ihmisten kanssa. Tänä vuonna päivän teemana on ”Hyvä verkko, paha verkko” ja poliisien kanssa voi jutella muun muassa turvallisesta internetin käyttämisestä, ja miten erilaisilta verkkorikoksilta voi suojautua. 
– Pidämme erittäin tärkeinä tällaisia tilaisuuksia, jossa voimme kohdata kansalaisia ja käydä tärkeitä ihmisten turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen liittyviä keskusteluja. Poliisin päivä on hyvä mahdollisuus tehdä poliisin toimintaa ja eri toimintoja tutuksi. Poliisin tehtävä on olla läsnä siellä, missä ihmisetkin ovat, toteaa Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikkö, poliisikomentaja Jari Liukku.
Tapahtuma-alueilla on nähtävissä muun muassa poliisin mönkijä, moottoripyörä, poliisiautoja, polkupyöriä ja poliisileijona. Helsingin poliisisoittokunnan muusikot soittavat pienkokoonpanoissa kussakin tapahtumapaikassa klo 14–15 välisenä aikana. Ratsupoliisit vierailevat tapahtumapaikoilla seuraavasti: 
Ylä-Malmin tori klo 12–13
Tallinnanaukio klo 14–15
Kansalaistori klo 12.30–14.30
Lisäksi Ylä-Malmin torilla on myös poliisin lupapalveluiden tunnistautumisauto, jossa voi käydä antamassa sormenjäljen matkustusasiakirjaa varten. Hakemus pitää etukäteen täyttää ja maksaa netissä. 
Mitä arvostat poliisissa?
Poliisissa punnitaan tänä vuonna arvoja. Tavoitteena on tunnistaa tärkeimmät poliisin toimintaa ohjaavat arvot ja vahvistaa ne loppuvuodesta 2024. Poliisin päivässä asiakkailla on mahdollisuus tulla kertomaan, millaisia odotuksia on Suomen poliisia kohtaan ja mitä poliisissa arvostaa.  
Poliisin yhteiskunnallisesti merkittävän työn onnistumisen kannalta on tärkeää, että toiminta perustuu lainsäädännön sekä muiden normien lisäksi vankkaan arvoperustaan. Luottamus on poliisitoiminnan edellytys ja se ansaitaan jokaisessa tilanteessa ja asiakkaan kohtaamisessa – toimien poliisin arvojen mukaisesti.
Poliisin päivän tapahtumia järjestetään 10. elokuuta ympäri Suomen usealla eri paikkakunnalla. Voit seurata tapahtumaan liittyviä aiheita sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #PoliisinPäivä, #PolisensDag ja #PoliceDay. Lisätietoa kaikista valtakunnallisista tapahtumista löydät poliisi.fi-sivuilta: Poliisin päivä – Poliisin päivä on poliisin kansalaisille suuntaama tapahtuma – Poliisi  ]]>

Tule tapaamaan poliiseja 10. elokuuta klo 12–15 Kansalaistorille, Itiksen kauppakeskukseen sekä Ylä-Malmin torille.

Perinteistä valtakunnallista Poliisin päivä -tapahtumaa vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmessa eri kohteessa Helsingissä. Tapahtuma järjestetään Kansalaistorilla, Itiksen kauppakeskuksessa sekä Ylä-Malmin torilla 10. elokuuta klo 12–15. 

Kaikissa tapahtumapaikoissa on nähtävillä poliisin kalustoa ja paljon poliisin henkilöstöä keskustelemassa ihmisten kanssa. Tänä vuonna päivän teemana on ”Hyvä verkko, paha verkko” ja poliisien kanssa voi jutella muun muassa turvallisesta internetin käyttämisestä, ja miten erilaisilta verkkorikoksilta voi suojautua. 

– Pidämme erittäin tärkeinä tällaisia tilaisuuksia, jossa voimme kohdata kansalaisia ja käydä tärkeitä ihmisten turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen liittyviä keskusteluja. Poliisin päivä on hyvä mahdollisuus tehdä poliisin toimintaa ja eri toimintoja tutuksi. Poliisin tehtävä on olla läsnä siellä, missä ihmisetkin ovat, toteaa Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikkö, poliisikomentaja Jari Liukku.

Tapahtuma-alueilla on nähtävissä muun muassa poliisin mönkijä, moottoripyörä, poliisiautoja, polkupyöriä ja poliisileijona. Helsingin poliisisoittokunnan muusikot soittavat pienkokoonpanoissa kussakin tapahtumapaikassa klo 14–15 välisenä aikana. Ratsupoliisit vierailevat tapahtumapaikoilla seuraavasti: 

Ylä-Malmin tori klo 12–13

Tallinnanaukio klo 14–15

Kansalaistori klo 12.30–14.30

Lisäksi Ylä-Malmin torilla on myös poliisin lupapalveluiden tunnistautumisauto, jossa voi käydä antamassa sormenjäljen matkustusasiakirjaa varten. Hakemus pitää etukäteen täyttää ja maksaa netissä. 

Mitä arvostat poliisissa?

Poliisissa punnitaan tänä vuonna arvoja. Tavoitteena on tunnistaa tärkeimmät poliisin toimintaa ohjaavat arvot ja vahvistaa ne loppuvuodesta 2024. Poliisin päivässä asiakkailla on mahdollisuus tulla kertomaan, millaisia odotuksia on Suomen poliisia kohtaan ja mitä poliisissa arvostaa.  

Poliisin yhteiskunnallisesti merkittävän työn onnistumisen kannalta on tärkeää, että toiminta perustuu lainsäädännön sekä muiden normien lisäksi vankkaan arvoperustaan. Luottamus on poliisitoiminnan edellytys ja se ansaitaan jokaisessa tilanteessa ja asiakkaan kohtaamisessa – toimien poliisin arvojen mukaisesti.

Poliisin päivän tapahtumia järjestetään 10. elokuuta ympäri Suomen usealla eri paikkakunnalla. Voit seurata tapahtumaan liittyviä aiheita sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #PoliisinPäivä, #PolisensDag ja #PoliceDay. Lisätietoa kaikista valtakunnallisista tapahtumista löydät poliisi.fi-sivuilta: Poliisin päivä – Poliisin päivä on poliisin kansalaisille suuntaama tapahtuma – Poliisi
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ympäristöministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus vuodelle 2025

NordenBladet — Ympäristöministeriö ehdottaa hallinnonalalleen noin 249,6 miljoonan euron määrärahoja vuodelle 2025. Summa on 6,7 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarvioesityksessä.

Ympäristöministeriö ehdottaa hallinnonalalleen noin 249,6 miljoonan euron määrärahoja vuodelle 2025. Summa on 6,7 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarvioesityksessä.

Lähde: ym.fi

Päihtyneitä kuljettajia poliisin haaviin

NordenBladet — Harvinaista. Rattijuopoista valtaosa alkoholia nauttineita.

Poliisille kertyi Kanta- ja Päijät-Hämeessä yhteensä 252 tehtävää.
Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni Hattulassa, Heinolassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä. Hattulassa ajo-oikeudeton kuljettaja oli huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena, muut kiinnijääneet olivat nauttineet alkoholia. Myös Heinolassa ja Hämeenlinnassa kiinnijääneet olivat ajo-oikeudettomia.
Poliisi kirjasi tämänkin vuorokauden aikana lukuisia lieviä petoksia ja lieviä maksuvälinepetoksia, joissa kansalaisilta on huijattu taloudellista hyötyä eri tavoin.]]>

Harvinaista. Rattijuopoista valtaosa alkoholia nauttineita.

Poliisille kertyi Kanta- ja Päijät-Hämeessä yhteensä 252 tehtävää.

Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni Hattulassa, Heinolassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä. Hattulassa ajo-oikeudeton kuljettaja oli huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena, muut kiinnijääneet olivat nauttineet alkoholia. Myös Heinolassa ja Hämeenlinnassa kiinnijääneet olivat ajo-oikeudettomia.

Poliisi kirjasi tämänkin vuorokauden aikana lukuisia lieviä petoksia ja lieviä maksuvälinepetoksia, joissa kansalaisilta on huijattu taloudellista hyötyä eri tavoin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Aselupaa hakeva, täytäthän sähköisen hakemuksen huolellisesti

NordenBladet — Sähköisiä aselupia on haettu poliisilta vilkkaasti. Puutteelliset hakemukset kuitenkin viivästyttävät hakemusten käsittelyä. Länsi-Uudenmaan poliisi listaa, mitä hyvän hakemuksen tulisi pitää sisällään.

Aselupia on voinut hakea poliisin sähköisen asioinnin kautta maaliskuun 2024 alusta alkaen. Länsi-Uudenmaan poliisi on vastaanottanut tähän mennessä hieman alle 900 sähköistä hakemusta. 
− Asiakkaat ovat löytäneet sähköisen asioinnin hyvin. Valitettavasti monet hakemukset ovat kuitenkin puutteellisia. Puutteellisten hakemuksien käsittely edellyttää täydennyspyyntöjen lähettämistä asiakkaille ja tämä hidastaa huomattavasti hakemuksien käsittelyä, kertoo lupapäällikkö Erika Karjaluoto.
Tällä hetkellä aseluvan lopullista käsittelyä odottaa Länsi-Uudellamaalla satoja hakemuksia.
− Harvat sähköiset aselupahakemukset ovat täydellisiä heti vireille tullessaan ja vaaditut aseen käyttötarkoituksen mukaiset todistukset saattavat puuttua osin tai jopa kokonaan. Useille asiakkaille on käynyt myös niin, että he ovat ottaneet kuvakaappauksen oikeasta dokumentista, mutta siinä ei näy kaikkia tarvittavia tietoja. Näitä voivat olla esimerkiksi asiakkaan nimi tai SRA:n ID-numero. On tärkeää, että dokumentit voidaan todeta koskevan kyseistä hakijaa ja samaisessa dokumentissa on kaikki tarvittavat tiedot esillä, Karjaluoto kertoo.
Huomioi nämä asiat, kun haet aselupaa sähköisesti
Mihin hakemusta tehtäessä tulisi erityisesti kiinnittää huomiota?
− Kaikkiin sähköisiin aselupahakemuksiin käyttötarkoituksesta riippumatta tulee alle 60-vuotiaiden liittää sotilaspassi, siviilipalvelustodistus, kutsuntatodistus tai todistus palvelusta vapauttamisesta. Jos asiakkaalla ei ole tallessa esimerkiksi sotilaspassia, todistus asepalveluksen suorittamisesta tai suorittamatta jättämisestä tulee hakea Uudenmaan aluetoimistosta, Karjaluoto opastaa.
Asiakkaan on hyvä huomata, että ampuma-aseen käyttötarkoituksesta riippuen hakemukseen tulee liittää tietynlaisia todistuksia. 

Metsästysperusteella haettavaan ampuma-aselupaan tulee liittää perustelut hankittavaan aseeseen. Aseen tulee soveltua hyvin aiottuun käyttötarkoitukseen ja perusteluissa on muun muassa kerrottava, mitä riistaa hakija aikoo metsästää ja mihin metsästysoikeus perustuu.
Metsästysperusteiseen aselupahakemukseen on liitettävä aina myös todistus maksetusta riistanhoitomaksusta. Mikäli hakija aikoo metsästää pyyntiluvanvaraista riistaa, hakijan tulee osoittaa oikeus pyyntiluvanvaraiseen riistanmetsästykseen esimerkiksi seuran jäsenkortilla tai jäsenmaksukuitilla tai muulla luotettavalla tavalla.
Ampumaurheiluperusteiseen aselupahakemukseen on liitettävä todistus tarvittavan kurssin suorittamisesta (SRA-kurssi tai IPSC-kurssi), seuran jäsenyystodistus sekä voimassa oleva vakuutus.
Lisäksi ampumaurheiluperusteiseen hakemukseen tulee tarvittaessa liittää ampumaseuran ampuma-asekouluttajan todistus, joka saa olla hakemuksen jättöhetkellä maksimissaan kolme kuukautta vanha.

Poliisi sopii aselupahakemuksiin liittyvän haastattelun asiakkaan kanssa, kun hakemus on täydellinen. 
Osa asiakkaista on lähestynyt poliisia pyytäen, että oma hakemus käsiteltäisiin kiireellisesti. Poliisin ensisijainen toimintatapa on kuitenkin hakemusten saapumisjärjestyksen mukainen käsittely. Elokuussa hakemuksia käsittelee useita asiantuntijoita. Tavoite on, että käsittelyajat sen myötä lyhenevät.]]>

Sähköisiä aselupia on haettu poliisilta vilkkaasti. Puutteelliset hakemukset kuitenkin viivästyttävät hakemusten käsittelyä. Länsi-Uudenmaan poliisi listaa, mitä hyvän hakemuksen tulisi pitää sisällään.

Aselupia on voinut hakea poliisin sähköisen asioinnin kautta maaliskuun 2024 alusta alkaen. Länsi-Uudenmaan poliisi on vastaanottanut tähän mennessä hieman alle 900 sähköistä hakemusta. 

− Asiakkaat ovat löytäneet sähköisen asioinnin hyvin. Valitettavasti monet hakemukset ovat kuitenkin puutteellisia. Puutteellisten hakemuksien käsittely edellyttää täydennyspyyntöjen lähettämistä asiakkaille ja tämä hidastaa huomattavasti hakemuksien käsittelyä, kertoo lupapäällikkö Erika Karjaluoto.

Tällä hetkellä aseluvan lopullista käsittelyä odottaa Länsi-Uudellamaalla satoja hakemuksia.

− Harvat sähköiset aselupahakemukset ovat täydellisiä heti vireille tullessaan ja vaaditut aseen käyttötarkoituksen mukaiset todistukset saattavat puuttua osin tai jopa kokonaan. Useille asiakkaille on käynyt myös niin, että he ovat ottaneet kuvakaappauksen oikeasta dokumentista, mutta siinä ei näy kaikkia tarvittavia tietoja. Näitä voivat olla esimerkiksi asiakkaan nimi tai SRA:n ID-numero. On tärkeää, että dokumentit voidaan todeta koskevan kyseistä hakijaa ja samaisessa dokumentissa on kaikki tarvittavat tiedot esillä, Karjaluoto kertoo.

Huomioi nämä asiat, kun haet aselupaa sähköisesti

Mihin hakemusta tehtäessä tulisi erityisesti kiinnittää huomiota?

− Kaikkiin sähköisiin aselupahakemuksiin käyttötarkoituksesta riippumatta tulee alle 60-vuotiaiden liittää sotilaspassi, siviilipalvelustodistus, kutsuntatodistus tai todistus palvelusta vapauttamisesta. Jos asiakkaalla ei ole tallessa esimerkiksi sotilaspassia, todistus asepalveluksen suorittamisesta tai suorittamatta jättämisestä tulee hakea Uudenmaan aluetoimistosta, Karjaluoto opastaa.

Asiakkaan on hyvä huomata, että ampuma-aseen käyttötarkoituksesta riippuen hakemukseen tulee liittää tietynlaisia todistuksia. 

  • Metsästysperusteella haettavaan ampuma-aselupaan tulee liittää perustelut hankittavaan aseeseen. Aseen tulee soveltua hyvin aiottuun käyttötarkoitukseen ja perusteluissa on muun muassa kerrottava, mitä riistaa hakija aikoo metsästää ja mihin metsästysoikeus perustuu.
  • Metsästysperusteiseen aselupahakemukseen on liitettävä aina myös todistus maksetusta riistanhoitomaksusta. Mikäli hakija aikoo metsästää pyyntiluvanvaraista riistaa, hakijan tulee osoittaa oikeus pyyntiluvanvaraiseen riistanmetsästykseen esimerkiksi seuran jäsenkortilla tai jäsenmaksukuitilla tai muulla luotettavalla tavalla.
  • Ampumaurheiluperusteiseen aselupahakemukseen on liitettävä todistus tarvittavan kurssin suorittamisesta (SRA-kurssi tai IPSC-kurssi), seuran jäsenyystodistus sekä voimassa oleva vakuutus.
  • Lisäksi ampumaurheiluperusteiseen hakemukseen tulee tarvittaessa liittää ampumaseuran ampuma-asekouluttajan todistus, joka saa olla hakemuksen jättöhetkellä maksimissaan kolme kuukautta vanha.

Poliisi sopii aselupahakemuksiin liittyvän haastattelun asiakkaan kanssa, kun hakemus on täydellinen. 

Osa asiakkaista on lähestynyt poliisia pyytäen, että oma hakemus käsiteltäisiin kiireellisesti. Poliisin ensisijainen toimintatapa on kuitenkin hakemusten saapumisjärjestyksen mukainen käsittely. Elokuussa hakemuksia käsittelee useita asiantuntijoita. Tavoite on, että käsittelyajat sen myötä lyhenevät.

]]>

Lähde: Poliisi.fi