Huijarit hyödyntäneet härskisti koronaan liittyviä pelkoja Itä-Uudellamaalla – kohteena erityisesti iäkkäät ihmiset

NordenBladet —

25.03.2020 klo 14.02Itä-Uusimaa
Koronaepidemian aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on saanut myös huijarit liikkeelle. Huijarit käyttävät nyt hyväksi ihmisten pelkoja ja pyrkivät tekemään hyvinkin uskottavia rikoksia koronaepidemiaan liittyen. Kohteena ovat olleet pääasiassa iäkkäämmät ihmiset.
Poliisin tietoon tulleissa rikoksissa huijarit ovat tehneet muun muassa “koronatarkastuksia” tai tarjonneet ruokapalveluita. Itä-Uudellamaalla poliisin tiedossa on ainakin kaksi tekoa, joissa uhrien kotiin on menty asentamaan koronasuodattimia ja samalla anastettu käteistä, kultakelloja ja kultakoruja.
– Kehotamme nyt kansalaisia valppauteen ja suhtautumaan terveellä epäluulolla, mikäli oven taakse ilmaantuu ihmisiä, jotka tarjoavat apuaan tai asiantuntemustaan korona-asioihin liittyen. Painotamme poliisista, että poliisit eivät tarjoa minkäänlaisia palveluja asunnon tarkastuksiin liittyen tai tee mitään koronatarkastuksia ovelta ovelle, kertoo rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista.
Poliisi pyytää kiinnittämään erityistä huomiota myös tietoverkoissa tapahtuviin huijauksiin. Netissä on ollut viime aikoina esimerkiksi erilaisten olemattomien tuotteiden myyntiä ja toimituksiin liittyviä huijauksia, joita saatetaan nyt tehdä hyödyntäen koronaviruksen nimeä. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä, on se todennäköisesti liian hyvää ollakseen totta.
– Iäkkäämpien ihmisten sukulaisten ja läheisten kannattaa varoittaa lähipiirissä oleville ikäihmisille mahdollisista koronahuijareista. Kaikkien kannattaa vähintäänkin ottaa tämä asia puhelimessa puheeksi vanhempien sukulaisten ja tuttavien kanssa, Kauppinen painottaa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory