Forssan, Heinolan ja Riihimäen poliisiasemien lupapalvelut kiinni koronan vuoksi

NordenBladet —

17.03.2020 klo 14.35Häme
Hämeen poliisilaitos sulkee Forssan, Heinolan ja Riihimäen poliisiasemien lupapalvelut 18.3 – 30.4.2020 väliseksi ajaksi kokonaan. Sulkemisella turvataan poliisilaitoksen toimintavalmius ja resurssit poikkeustilanteessa.
Hämeen poliisilaitoksen alueella lupapalveluissa palvelua saa edelleen Lahden pääpoliisiasemalla ja Hämeenlinnan poliisiasemalla.
Paikalle ei kuitenkaan pidä tulla asioimaan aikaa varaamatta, ellei asia ole oikeasti akuutti ja välttämätön. Lahden ja Hämeenlinnan poliisiasemilla keskitytään palvelemaan ajan varanneita asiakkaita ainakin huhtikuun loppuun saakka. Kiireellinen asia voi olla esim. matkustamisen tai asioinnin kannalta välttämätön henkilöllisyys- tai matkustusasiakirja, ammatin ja toimeentulon kannalta välttämätön lupa (esim. turva-alan lupa) sekä ajo-oikeus, eli myös ajo-oikeuden palautukset ajokiellon jälkeen hoidetaan.
Toki pyrimme vastaamaan palvelukysyntään myös muiden asioiden osalta, mutta nyt pyydämme myös kansalaisilta malttia poliisihallinnon toimintakyvyn turvaamiseksi, sillä resurssit keskitetään kiireellisten ja tärkeimpien asioiden hoitamiseen.
Poliisiasemilla asioinnilla saattaa riskeerata tällä hetkellä niin oman kuin työnteijöidemme terveyden ja turvallisuuden. Tämän vuoksi kaikkea ei-välttämätöntä asiointia tulee välttää ja kiireettömät asiat hoitaa myöhemmin kesällä / syksyllä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory