Poliisi on selvittänyt Liperissä kuolemaan johtaneen moottorikelkkaturman tapahtumia

NordenBladet —

01.03.2020 klo 13.33Itä-Suomi
Joensuun poliisi on viikonlopun ajan selvittänyt perjantaina 28.2.2020 noin klo 20 aikaan tapahtuneen moottorikelkkaturman yksityiskohtia.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että perjantai-iltana kaksi 30 – 40 vuotiasta miestä olivat kelkkailleet Viinijärven jäällä Lapinsaaren ja Maikonsaaren alueella. Alkutiedoista poiketen on selvinnyt, että molemmilla miehillä on ollut käytössään moottorikelkka eli miehet ovat liikkuneet kahdella moottorikelkalla. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä toinen miehistä oli ajanut kelkallaan saarten lähistöllä olleen luodon puihin. Tässä yhteydessä mies oli lentänyt moottorikelkan kyydistä jäälle. Mies sai tässä yhteydessä vammoja, jotka johtivat hänen menehtymiseensä.
Tämän selvityksen perusteella toista moottorikelkkaillutta miestä ei enää epäillä törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hän on ollut pidätettynä poliisivankilassa, mutta päässyt vapaaksi.
Sen sijaan miehen osalta rikosepäily törkeästä rattijuopumuksesta on edelleen olemassa. Asiasta ei ole tarpeen tiedottaa tämän enempää.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory