Pitkäkyntiset aktiivisia Lahdessa

NordenBladet — LAHTI. Hätäkeskus ilmoitti myöhään iltapäivällä meneillään olevasta omaisuusrikoksesta Lahden keskustassa Ristinkirkon lähettyvillä. Ilmoituksen mukaan naiselta on anastettu puhelin kädestä ja tekijä poistunut juosten paikalta. Partio tavoitti naisen tapahtumapaikalta ja hän kertoi sopineensa puhelinkaupat Kirkkokadulle. Kauppaa oli ehditty tehdä hetki, kunnes kaupan toinen osapuoli, tummiin pukeutunut mies anasti puhelimen naisen kädestä ja lähti juoksemaan Kirkkopuiston suuntaan.
Poliisi suoritti tapahtuman jälkeen lähietsintää, mutta tekijää ei tavattu. Tapausta tutkitaan varkautena.
LAHTI. Poliisi sai hieman kuuden jälkeen hätäkeskukselta tehtävän valtatie 4:n varrella olevalle huoltoasemalle, jossa oli ilmoituksen mukaan tankattu henkilöautoon polttoainetta maksamatta sitä. Alkuyöstä partio tavoitti Lahden keskustassa tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton. Autoa kuljettaneella 18-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta, ja hän myönsi anastaneensa polttoainetta ilmoituksen tehneeltä huoltoasemalta. Kuljettajaa on kuultu epäiltynä näpistykseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen ajo-oikeudetta.
LAHTI. Poliisi sai tehtävän Hämeenlinnantielle, missä noin 30-vuotias mies yritti mahdollisesti anastaa moottoripyörää. Poliisi ei tavoittanut paikalta tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä ja moottoripyörä vaikutti ehjältä.
Hieman myöhemmin partio meni uudestaan tapahtumapaikalle ja tapasi tuntomerkkeihin sopivan miehen. Samaan aikaan partion jutulle tuli sivullinen, joka kertoi kyseisen miehen kaupanneen hänelle huumeita kadulla.
Partio otti miehen kiinni ja suoritti hänelle turvallisuustarkastuksen. Housunkauluksesta löytyi puukko ja miehen hallussa olleesta laukusta anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Myöhemmin poliisiasemalla tehdyssä henkilötarkastuksessa miehen hallusta löydettiin myös kannabista.
Mies otettiin kiinni varkauteen, huumausainerikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon epäiltynä.
HAUSJÄRVI. Reilu 30-vuotias mies ajoi yli 40 km/h ylinopeutta poliisin tutkaan Hausjärvellä. Kuljettaja ajoi 108 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h. Lisäksi kuljettaja ajoi katsastamattomalla ajoneuvolla. Kuljettajalle kirjoitettiin päiväsakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory