Liikenneonnettomuus yöllä Keravalla – neljä henkilöä loukkaantui

NordenBladet —

18.02.2020 klo 10.32Itä-Uusimaa
Keravalla Huhtimontiellä tapahtui eilen hieman ennen puoltayötä, noin klo 23.45., liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui useampi henkilö.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun pakettiautoautoa kuljettanut mies oli törmännyt Huhtimontien reunassa sijaitsevalta pysäköintilevikkeeltä liikkeelle lähteneen henkilöauton vasempaan kylkeen sillä seurauksella, että neljä ihmistä loukkaantui. Onnettomuuden jälkeen pakettiauton kuljettaja oli poistunut paikalta jäämättä selvittämään asiaa.
Tehtävälle osallistui useita pelastuslaitoksen ja sairaankuljetuksen yksiköitä sekä tapahtumapaikalle hälytettiin myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu sekä rajavartiolaitoksen helikopteri epäillyn kuljettajan tavoittamiseksi. Epäilty kuljettaja, 17-vuotias mies, löytyi sivullisen ilmoituksen perusteella noin klo 2.37 Järvenpäästä.
Tapaus on siirtynyt nyt Itä-Uudenmaan poliisin tutkintaan ja sitä tutkitaan tällä hetkellä epäillyn kuljettajan osalta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Mies puhalsi myös poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory