Sisä-Suomen poliisilaitoksen toimintaan liittyviä tilastoja kunnittain ja maakunnittain

NordenBladet —

07.02.2020 klo 12.23Sisä-Suomi
Poliisihallitus julkaisi poliisin toimintaan liittyviä tilastoja koko valtakuntaan liittyen ja Sisä-Suomen poliisilaitos rakenteeltaan lähes vastaavat tilastonsa. Nyt valmistuneet tilastot sisältävät paljon samoja asioita kuin edelliset, mutta ne on laadittu alueeltamme maakunnittain ja kunnittain. Tilastoissa ei ole mukana talousrikosten, lupahallinnon, henkilöstön ym. osuutta, koska lukuja ei ole alueellisesti saatavilla eikä niiden julkaiseminen muutenkaan alueellisesti ole tarkoituksenmukaista.
Liikenteen automaattivalvonta ei ole levinnyt kaikkiin Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueen kuntiin. Alueellamme on kaikkiaan 45 kuntaa, joista osassa ei ole kiinteää automaattista liikennevalvontaa. Joissakin kunnissa suoritteita löytyy muutamia, jolloin kyse on liikenteen automaattivalvonnan siirrettävän yksikön suoritteista. Täysin suoritteettomia kuntia löytyy Sisä-Suomesta kuusi kappaletta.
Kuntakohtaisissa tilastoissa tulkinnan haasteita aiheuttavat muutosprosentit, jotka ilmaisevat suhteellisen muutoksen edellisen vuoden ja kuluvan vuoden välillä. Pienissä kunnissa rikosmäärät ovat usein verrattain vähäiset. Kun esimerkiksi rikosmäärä nousee yhdestä kahteen, on lisäys prosentteina tasan 100. Jos lisäys on yhdestä kolmeen, nousee muutosprosentti todella suureksi. Silti kyseessä on vain yhden tai kahden rikoksen lisäys edelliseen vuoteen nähden. Tämän vuoksi muutosprosenttiin ei kannata pienten kuntien kohdalla liiaksi kiinnittää huomiota. Hyvänä esimerkkinä asiasta toimivat Juupajoen pahoinpitelyrikokset yleisellä paikalla. Rikosten lukumäärä lisääntyi yhdestä kahteen, mutta prosentteina ilmoitettuna lisäys oli 100 prosenttia. Sama ilmiö liittyy myös isompien kuntien tai kaupunkien rikoksiin tai rikosryhmiin, joissa lukumäärät ovat vähäiset.
Erityisesti pienillä paikkakunnilla myös rikosten selvitystasot saattavat vaihdella voimakkaasti. Kun vanhempia rikoksia päätetään selvitettyinä, mutta samalla ajanjaksolla ei uusia rikoksia tule poliisin tietoon samaan tahtiin, voivat selvitystasot nousta hetkellisesti todella korkealle tasolle.
Kun muutosprosentin kohdalla on 0,00 %, tarkoittaa luku sitä, että muutosta ei vuosien välillä ole. Kun lukema on nolla edellisen tai kuluvan vuoden kohdalla, ei ohjelma kykene laskemaan muutosprosenttia. Silloin muutos % -sarakkeessa on merkintänä /0.
Kotihälytystehtävien määrä tilastoissa on todellisuutta pienempi. Virhe johtuu tiedonsiirto-ongelmista, jotka pyritään korjaamaan vuoden 2020 alkupuolella.
Mediatilastot maakunnittain pdf, 241,3 kB
Mediatilastot kunnittain pdf, 5,1 MB

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory